Kellarista on löytynyt jo Legoja sekä lautapelejä, mutta nyt taisin iskeä todelliseen kultasuoneen: pikkupoikana kenkälaatikkoon pakkaamani elektroniikkapelit, nuo piipittävät painajaiset ja lama-ajan pelastajat. Monta hyvää on vielä tallessa, vaikka osan muistelen myyneeni kirpparilla. Todennäköisesti liian halvalla. Onkohan näillä enää mitään arvoa? Tuntuvat toimivan edelleen joka ikinen, mutta toki pientä patinaa on jo havaittavissa. Tuskin näitä lasten leikkeihin kannattaa sentään antaa.
Tag: zelda
Wind Waker Wii U:lle
Backlog on hauska sana. Se tarkoittaa tekemättömien asioiden listaa. Töihin ja muihin velvollisuuksiin liitettynä sanalla on vähän negatiivinen kaiku, mutta on olemassa myös hyviä backlogeja. Kuten pelaamattomien pelien backlog. On hauskaa ajatella, että läpäistyäni yhden pelin on hyllyssä vielä kymmenittäin muita odottamassa.
Eräs pitkän pelibacklogin hyvistä puolista on se, että kun odottaa tarpeeksi pitkään, backlogin pelit saatetaan julkaista uudelleen paranneltuina versioina. Niin kävi jälleen. Aikanaan omalta osaltani puolitiehen jäänyt The Legend of Zelda: The Wind Waker ilmestyi nyt virtaviivaistettuna teräväpiirtoversiona Wii U:lle. Ja mikä siisteintä, pelin mukana tuli myös siisti Ganondorf-figuuri. Kannatti taas odottaa!
Jatketaan musiikkiaiheilla. Jos pidät videopeleistä ja rap-miksauksista, rakastat tätä: Osuvasti nimetty The Ocarina of Rhyme yhdistelee Zeldan melodioita Jay-Z:n, Dr Dren ja muutaman muun staran riimittelyyn. Tulos on kymmenen kappaleen EP, jossa on muutama tosi onnistunut veto. Kuuntele tästä:
Kokonaisen levyn voi ladata ilmaiseksi 8tracks.comista.
Langattomasti ladattavia peliohjaimia, Call of Duty -tatuointi päähän, suomipoppia Rockbandiin… Mitä ihmettä?
Aprillipäivä näkyi ja kuului myös pelisivuilla. Tässä muutamia poimintoja:
- Langattomasti latautuvat PS3-ohjaimet Eurooppaan huhtikuussa [KonsoliFIN]
- Suomirokki soi Rock Bandissä [Pelit]
- Miika Huttunen otti Call of Duty -tatuoinnin takaraivoonsa [Pelaaja]
- Dreamcast-pelejä Wiin Virtual Console -latauspalveluun [Gamereactor]
- Pleikkarivirus liikenteessä [Playstation.se]
- The Legend of Zelda -elokuva [IGN]
- GameSpot koristeli koko sivunsa aprilliartikkeleilla [GameSpot]
- 800gigan HD-DVD -PS3 tulossa ensi vuonna [Playstation.se]
Menikö kukaan halpaan?