Testaan parhaillaan parin viikon päästä julkaistavaa Skylanders: Swap Force -peliä. Kyseessä on periaatteessa lastenpeli, jonka keskeisenä ideana on yhdistää keräiltävät muovilelut videopelimaailmaan. Leluilla voi siis leikkiä tai niitä voi keräillä vitriiniin talteen, mutta kun ne asettaa pelin mukana tulevan Skylander-portaalinen päälle, pääsee kyseisiä hahmoja ohjaamaan pelissä.
Yllättävää kyllä, peli on tosi mainio myös näin aikuisen vinkkelistä. Pari tuntia vierähti ihan liian nopeasti ihan vaan erilaisia hahmoja testaamalla. Pelissä jokaisella skylanderilla on omat erikoistaitonsa, jotka kehittyvät seikkailun edetessä. Kerätty kokemus, raha ja varustus tallentuu suoraan leluihin upotettuun RFID-lastuun. Lelut voi sen jälkeen viedä vaikka kaverin koneeseen, alustasta riippumatta, ja jatkaa siitä mihin jäätiin. Idea on nerokas.
Ovelasti jokainen skylander edustaa tiettyä elementtiä, kuten ilmaa, tulta, jäätä jne. Ovelasti sikäli, että peliin on rakennettu lukuisia tasoja, joihin vain sopivan elementin skylandereilla on pääsy. Eli jos plakkarista ei satu löytymään sopivaa skylanderia, ei auta kuin lähteä lelukauppaan hakemaan lisää. Halvimmillaan lisähahmot kustantavat kympin kappale. Isot ja harvinaisemmat lelut ovat tietysti huomattavasti kalliimpia. Swap Forcen erikoisuutena ovat vielä yhdistelmähahmot, joiden ylä- ja alaosia voi vaihdella keskenään. Ja luonnollisesti osa kentistä aukeaa vain tietyllä yhdistelmällä. Ei voi kuin ihailla miten saumattomasti kaupallisuus on saatu peliin mukaan.
Swap Force on jo kolmas Skylanders-sarjan peli. Kaksi aikaisempaa osaa ovat nekin loistavia. Tämä on siis jo kolmas vuosi putkeen, kun joudun vastustelemaan halua hakea lisää hahmoja lelukaupasta. Swap Forcen juoni ja yksityiskohdat taitavat edelleen olla embargon alla, joten tyydyn vain toteamaan, että peli vaikuttaa lupaavalta. Tuskin maltan odottaa PlayStation 4 -versiota.