Viimevuotinen Finnish Game Awards –gaala meni ohi influenssaa potiessa. Nyt pääsin paikalle ja vieläpä terveenä. Tumma puku oli edelleen ehdoton vaatimus, mutta nyt ei tarvinnut enää liukastella pikkukengissä Unioninkadulle ravintola Bankiin asti. Riitti kun selvisi ilman suurempia luunmurtumia uuteen juhlapaikkaan, Vanhalle ylioppilastalolle.
Gaalalla alkaa olla jo jonkinmoista perinnestatusta. Harvalla isolla pelifirmalla on enää Suomessa edustusta ja sen myötä täkäläisten pelibileiden määrä on laskenut huippuvuosista. Finnish Game Awards alkaa oikeasti olla niitä harvoja tilaisuuksia, joissa kotimaan peliväkeä vielä tapaa yhtä suuressa mittakaavassa. Ikävä kyllä formaatti tuntuu gaalassakin lipsuneen jonkinmoiseen limboon: tavallaan kyseessä on pelaajien oma juttu, tavallaan se on pelkkää markkinointia mainstreamille. Missit, minijulkkikset ja SubTV:n kuvausryhmä tuntuivat tänäkin vuonna olevan mukavuusalueensa ulkopuolella kaiken pelikansan keskellä. Ja vähän turhan moni palkintojen jakaja aloitti taas puheensa sanoilla: ”En mä tiedä peleistä mitään, mutta…” Veikkaan että hc-pelaajien gaala ottaa jatkossa etäisyyttä massatapahtumaan. Esimerkiksi Pelit-lehti jakeli omat palkintonsa jo ennen gaalaa. Lieko uusi trendi.
Fiilikset Finnish Game Awardsin jälkeen olivat aiempien vuosien tapaan hyvät. Plaseeraus oli erityisen onnistunut. Vieressäni istui Angry Birdsin pääsuunnittelija, Jaakko Iisalo. Vastapäätä puolestaan KonsoliFINin Paavo. Keskustelu oli iloinen sekoitus yleistä peliläppää ja industry-huhujen puintia, sekä tietysti vanhojen aikojen glorifiointia: ”Olin minäkin ennen nuori ja innokas pelitoimittaja, kuten sinä. Sitten sain nuolen polveeni.”
Lämmin kiitos Figmalle kutsusta. Toivottavasti huolitte minut mukaan vielä ensi vuonnakin.
