Categories
Pelit

Tilt-blogin tapaus

Tilt.tv

Oikeus näyttää voittaneen. Tilt.tv –verkkosivujen tekijänoikeuksia polkevat blogit kitkettiin lopultakin pois.

Bloggaaminen on ihan ok ja lähteiden käyttö on täysin hyväksyttävää. Tiltin verkkosivuilla meininki oli kuitenkin astetta rankempaa, sillä ns. Tilt-bloggaajat copy-pastettivat muun muassa kaikki Pelaajalehti.comiin kirjoittamani uutiset aina kuvia myöten omalle sivulleen. Muutamia tuotoksia esiteltiin jopa Tilt-televisio-ohjelmassa, jossa niille myönnettiin viikon blogin kunniamaininta. Olisin lentänyt perseelleni, ellen olisi jo istunut.

EDomeen kirjoittava kollegani kärsi samasta ongelmasta ja päätti ottaa sen tiimoilta yhteyttä Tilt.tv:n tuotantoyhtiöön. Hän kysäisi, millä oikeudella muiden kirjoittamat uutiset ja artikkelit kopioidaan pilkuntarkasti voittoa tuottavan sivuston alaisuuteen. Yhteydenotto näytti tuottaneen tulosta, sillä tänään Tiltin sivulta löytyi seuraava ilmoitus:

Lopetan blogailun, koska kukaan tuskin lukee blogiani ja uutisten kopioiminen muilta sivuilta on lainvastaista.

Categories
Pelit

DigiExpo 2005

Rohmukamat

Vietin perjantai-iltapäivän elektronisen viihteen suurmessuilla. DigiExpo 2005 niputti periaatteessa kaiken sen, johon kaltaiseni terve nuori mies kokee tarvetta investoida. Tai noh, melkein kaiken.

Pelaajalehti.comin päätoimittajan ominaisuudessa pääsin sisään ilmaiseksi. Nähtävää oli paljon. Pelipuolella oli kaikenkarvaista demopömpeliä ja laitteissa löytyi jos jonkinlaista rahasyöttiä aina iPodista prototyyppiluureihin. Olisin voinut kierrellä pidempäänkin, ellei olisi väsyttänyt niin saaperisti. Univelkaa on aina näin perjantaisin kasaantunut vähän liikaa.

Mitään maailmanluokan ensiesittelyitä ei messuilla nähty, ellei oteta huomioon Xbox 360 -demoständejä, jotka olivat ihan uusi juttu taviksille. Ja taviksiahan riitti. Joka osastolla oli munanmittaisia pipopäitä vinkumassa ilmaista tavaraa. Ja jos ei annettu hyvällä, niin sitten otettiin pahalla. Näin eräänkin nassikan tunkevan hupparinsa alle puhallettavaa tuolia. Epätoivoista. Messuilla pitäisi olla ikäraja.

Kerjäläispennut ottivat päähän sen verran, että kavereiden kanssa hengailusta tuli tilaisuuden kivoin juttu. Messuilla olikin paljon tuttuja: periaatteessa koko Pelaajan posse, muutama Konsolifinin jamppa ja LiveGamersin vakionaamat. Läppää tuli heitettyä niin, että mahaan koskee vieläkin.

Promokamaa tarttui minunkin mukaani, vaikken Warriorsia lukuunottamatta pyytänyt mitään erityistä. Yllä Kotaku-henkinen otos laukun sisällöstä välittömästi messujen jälkeen. Hienoin oli tuo valkoinen Pelaaja-paita ja valokuva minusta seksikkään naispoliisin kanssa.

Otin myös helvetisti kuvia, joista muutama on jopa julkaisukelpoinen. Tsekkaa ohesta!
[DigiExpo -messut 2005]

Categories
Henk.koht. Pelit

Yhdentekevä huonekaluepisodi

Sisustuselementti

Eilen oli vähän bloggaustaukoa. Kasasin uusia huonekaluja ja siinä se päivä menikin. Etenkin 2,5 metrisen peilikaapin oven saaminen saranoilleen yksinään oli sangen työläs operaatio. Sain porattua viimeiset ruuvit komerooni yhdentoista aikaan illalla, jonka jälkeen uhmasin vielä hiljaisuutta ja naputtelin DVD-hyllyyn taustapaneelin.

Nyt on sitten uusi sohva, hylly, vaatekaappi ja muutama taulu. Kodikkuus kasvoi Garnierin laboratorioiden mukaan jopa 142,8 prosenttia.

Tässä siivoillessa löysin myös kadonneen digikamerani. Muistikortilta löytyi peräti kahdet synttärikuvat. Toiset Emmin juhlista ja toiset PlayStationin 10-vuotispäiviltä. Ohessa vähän fiilistelyä, lisää inside-puolella. Salasanan saa kun pyytää sähköpostitse.

Elias pousaa

Pleikkarikakku

Emmin lanteet

Categories
Pelit

Taito Legends palauttaa menneet henkiin

Taito Legends

Pelihimolta ei voi välttyä. Pistin tilaukseen Taito Legendsin, kun sai taas halvalla. Sulo Vilén olisi minusta ylpeä.

Paketti pitää nimensä mukaisesti sisällään legendaarisen Taito-pelitalon vanhoja hittipelejä. Siis samoja, joita pelasin lapsena pelihallissa. Omistin suurimman osan niistä aikanaan myös Commodore 64:lle, mutta lahjoitin koneen peleineen pois vuosia sitten. Vahinko piti ottaa takaisin.

Taito Legendsissä on 25 klassikkoa, joista ainakin Bubble Bobble ja New Zealand Story tuli muinoin pelattua lähes puhki. Sinänsä ihme, koska silloin pelkästään pelien lataustauot olivat yli kymmenen minuutin mittaisia. Myös Operation Wolf ja Rainbow Islands ovat jääneet hyvin mieleen. Etenkin ensin mainitun kolikkopeliversio, johon oli pultattu kiinni aidonnäköinen Jatimatic-konepistooli. Se vieläpä tärähteli aidon tuntuisesti samalla kun ampui.

Rainbow Islandsiinkiin liittyy hauska tarina. Muistan joskus esitelleeni peliä tädin miehelle, joka tykästyi taustamusiikkina soivaan Sateenkaaren tuolla puolen –kappaleeseen (Somewhere Over the Rainbow). Vähän myöhemmin sitten eräissä juhlissa ollessamme bändi alkoi soittaa samaa kappaletta. Tädin mies muuttui yllättäen tosi oudon näköiseksi ja kysyi varovasti: “Millainen orkesteri tämä oikein on? Tyypithän soittavat jotain videopelimusiikkia.”

Voi olla että Taito Legends rahastaa vaan nostalgia-arvoilla, mutta ei se mitään. Muistoja on kiva välillä verestää. Pelkästään tuttujen pelinimien bongaaminen tuo mieleen niin paljon mukavia fiiliksiä, ettei 15 euron menetys tunnu missään. Mitäköhän mahtaa kuulua sille naapurin Artturillekin, jonka kanssa istuimme pikkupoikina aina nenät kiinni monitorissa..?

Categories
Pelit

Yliraakaa tuomaripeliä

Punisher on melkoisen rankka tyyppi.

Konsolifinin Leo suositteli hankkimaan Punisher-pelin Xboxille. Aluksi epäilytti. Ensinnäkin Punisher perustuu samannimiseen sarjakuvaan, ja minä olin lukenut sarjakuvia tosissani viimeksi yläasteella. Toisekseen lisenssipelit ovat usein huonoja. Mutta kun peli irtosi halvalla Playsta, päätin ottaa riskin.

Olen nyt useana iltana töiden jälkeen räiskinyt menemään Frank Castlen, Punisherin, roolissa. Tunnelmaltaan peli on hyvä alusta loppuun. Riski siis kannatti. Toisin kuin pelkäsin, Punisherissa ei nähdä yliluonnollisia trikoopellejä ja vaan fysiikan lakeja noudattavaa toimintaa. Pari ikävää poikkeusta vahvistavat säännön, mutta yleisvaikutelma on vahvasti plussan puolella.

Tyylinsä puolesta Punisher muistuttaa enemmän Max Paynea kuin vaikkapa uusinta Hämähäkkimiestä. Tarina kulkee eteenpäin lyhyiden välivideoiden voimin, välillä päähenkilön Film Noir –henkisen kerronnan avulla. Pelin aikana nähdään myös takautumia pääkallopaitaisen kostajan menneisyydestä.

Vaikka Punisherin tuhoamista on mukava seurata talossa ja puutarhassa, on pelin suola kuitenkin rikollisten kuulustelussa. Työntämällä vihollisen pään hetkeksi sähköankeriden keskelle tai linttaamalla strategisia ruumiinosia teollisuusprässin väliin, saa selville yhtä ja toista kiinnostavaa. Kuten pomminpurkukoodin tai mafiapomon piilopaikan. Erilaisia kuulustelutapoja on yli sata ja pelkästään niiden takia Punisher kannattaa jemmata ylähyllylle lapsilta piiloon. Väkivaltaisuudessaan peli on harvinaisen ilmeetön ja julma – siksi se kai vetoaakin.

Pääsin Punisherin tänään läpi, mutta se ei riittänyt. Hankin pelin innoittamana kaikki tämän ja viimevuoden aikana julkaistut Punisher-sarjakuvat. On taas tekemistä ruokatauolla.

Categories
Elokuvat ja tv Pelit

Väkivallan historiaa ja pelaamisen tulevaisuutta

Väkivallan parituntinen historia

Kamalasta Doom-leffasta toipuminen tapahtui nopeasti. Microsoft tarjosi lääkkeeksi kutsuvierasliput History of Violencen ennakkonäytökseen. Siellä tarjottiin limua ja popcorneja. Viimeksi mainittuja en ole syönyt tällä vuosituhannella kuin kerran.

Elokuva oli loistava. Siinä oli samanlaista hällä-väliä –tylyttelyä kuin Mel Gibsonin aliarvostetussa Paybackissa. Välillä rikkonainen juoni vähän häiritsi, mutta kokonaisuutena elokuva oli mainiota viihdettä. Jopa pääosassa patsasteleva Aragorn Mortensen yllätti positiivisesti. Mikäli korostettu väkivalta ei inhota, on History of Violence ihan katsomisen arvoinen pätkä. Me pidimme.

Xbox 360 – toinen kerta

Leffaillan viralliset jatkot järjestettiin Joanna Darkin* asunnolla, Kampissa. Itse olin tutustumassa paikkaan jo lauantaina, jolloin neiti Dark oli epäkohteliaasti poistunut paikalta ja jättänyt asunnolleen vain täyden jääkaapin ja neljä Xbox 360 –pelikonsolia. Sama meno jatkui nytkin. Neiti Dark ei ollut taaskaan paikalla, joten jouduin tyytymään ilmaiseen juotavaan ja joulukuussa julkaistavan huippupelilaitteen ennakkotestailuun.

Joannan makuuhuoneviihdyke

Rehellisesti sanottuna Xbox 360:n nykyinen pelitarjonta ei pudottanut silmiä päästä. Pelit eivät olleet huonoja, mutta uuden konsolisukupolven hehkuttelua lukiessani odotukset olivat nousseet kohtuuttoman korkeiksi. Bugejakin löytyi paljon ja testattavat pelit olivat selvästi keskeneräisiä. Esimerkiksi Perfect Dark Zeron tekstuurit kaipasivat kipeästi viimeistelyä. Project Gotham Racing 3:ssa radat loppuivat kesken kilpailun ja autot jäivät sudittelemaan näkymätöntä seinää vasten.

Eittämättä mielenkiintoisin tuttavuus oli Rare-pelitalon Kameo, jota pelailin suurella innolla. Kyseessä on jonkinlainen seikkailun ja pulmanratkonnan yhdistelmä, joka vieläpä näyttää hyvältä. Pelaaminen onnistui myös kaverin kanssa, jolloin etenkin toimintakohtauksissa oli kunnolla meininkiä. Ihan helpoimmasta päästä peli ei ole, sillä itse pyörin pahimmillani yli vartin yrittäessäni keksiä mihin seuraavaksi pitäisi mennä.

Jäin myös aprikoimaan, millaiselta pelikuva mahtaa näyttää tavalliselta tv-ruudulta. Joannan kämpässä kun oli vain HDTV-kuvalla varustettuja taulutelkkareita. Isän lahjoittama vanha Sony ei välttämättä pyöritä uutuusboxin tuotantoa aivan yhtä sulavasti.

(* pelirajoitteisille tiedoksi: Joanna Dark on Perfect Dark -pelin naispuolinen päähenkilö ja täysin fiktiivinen hahmo. Selvitys on paikallaan, sillä huhujen mukaan ainakin Livegamersin Killi joutui jo vaikeuksiin kerrottuaan tyttöystävälleen hurjista kemuista “jonkun Joannan” luona)

Categories
Pelit

Gradius V pullistaa suonta

En vaan osaa...

Ei pitäisi lueskella nettikeskusteluja peleistä, jos tarkoituksena on säästää rahaa. Lankesin taas fanipoikien hypetykseen ja hankin lisää pelattavaa hyllyyni. Eihän tuossa ole kuin vasta viisi avaamatonta peliä ennestään…

Tällä kertaa innostuksen kohteena oli Gradius V, eli kaksiulotteista räiskintää vanhanajan tyyliin. Nyt on meneillään sellainen kausi, etten oikein malta paneutua pelaamiseen. Tahdon vaihteeksi pelkkää aivotonta viihdettä ilman monen illan sitoutumista. Siihen saumaan Gradius sujahtaa oikein mallikkaasti.

Haastetta Gradius V:ssä on kuitenkin aika V:n paljon. Jämähdin jo kakkoskentän loppuun, jossa Kiasmasta karannut jättimäinen sähkövatkain tuhosi alukseni ainakin kymmenen kertaa putkeen. Koska halusin nähdä muitakin kenttiä, säädin vaikeustasoa helpommaksi. Meno jatkuikin aika leppoisasti seuraavan tason loppuun saakka, kunnes sain taas selkääni. Tällä kertaa patonkeja ampuvalta taistelufregatilta. Patongit saattoivat tosin olla lasereita, tai muuta vaarallista, koska niiden jäljiltä avaruusaluksestani oli jäljellä pelkät saranat.

Yllättäen rankka vaikeustaso ei inhottanut, kuten Ninja Gaidenissa. Päinvastoin Gradiuksen parissa tuli mieleen ihan lapsuus, jolloin kaikki pelit olivat vähintään yhtä vaikeita. Ei silloin valitettu tai harmiteltu, vaan nautittiin pelien tarjoamasta haasteesta. Paitsi kun isä tuli kesken kaiken katsomaan uutisia ja kymmentuntisen vääntämisen jälkeen ei ruutuun ilmestynytkään hurja loppuvastustaja, vaan Arvi Lind.

Jos vaikeustaso ei ole este ja silmitön räiskintä kiinnostaa, kannattaa Gradius V poimia talteen. Ei siitä nyt täyttä hintaa kannata maksaa, mutta pienissä erissä se on mitä mainioin aivojen nollaaja. Hintakaan ei kirpaise, sillä peli irtoaa Play.comista alle kymmenen punnan.

Categories
Pelit

Hanki parempaa luettavaa

Täysin uudistunut Pelaaja!

Pakko vetää kotiinpäin ja mainostaa uutta Pelaaja-lehteä. Mikäli et ole vielä ostanut, kannattaa käydä kioskilla tai laittaa tilaus vetämään. Kuulin että lehdet ovat jo paikoin loppuneet, mutta ainakin Akateemisessa kirjakaupassa oli vielä hyvin tarjolla laatulukemista.

Tsekkaa myös Pelaajan verkkosivut osoitteessa pelaajalehti.com

Categories
Pelit

I’m the girl you jerked off to in the chatroom

Deputy who?!?

Apua, tuntuu, että olen kokkaamassa vieraan ihmisen talossa, mutta yritetään noudattaa Kokki Kolmosen ohjeita ja olla karkoittamatta kaikki feldonin lukijat.

Ikävä lähteä liikkeelle tällaisella sovinistisella heitolla, mutta väitän silti, että suurin osa nettiroolipelaajista on miehiä. Sen kyllä huomaa. Olen nyt muutaman viikon pelannut World of Warcraftia ja tein itselleni heti aluksi naishahmon, yöhaltiaroguen. Tämä osoittautui todella hyväksi vedoksi, sillä kohtelu on aivan erilaista kuin mieshahmolla pelatessa, WoWissa tai muualla. Olen saanut ilmaista tavaraa, ystävällisiä palveluksia ja joutunut todistamaan lukuisia iskuyrityksiä, jotka pitää vaivihkaa yrittää torjua jotenkin kiltisti ettei loukkaisi ketään. Ymmärrän naisia hieman paremmin.

Mikähän taika siinä on uskotella itselleen, että pelihahmon pelaaja olisi itse samaa sukupuolta hahmonsa kanssa, ja täten vastakkaista sukupuolta itsesi kanssa? Kai siihen liittyy usko siihen, että sukupuolia ei sekoiteta, että hahmonluontivaiheessa kysytään Sinun sukupuoltasi eikä hahmosi. Valitettavasti itse olen ainakin sen verran roolipelaaja, että suunnittelen päässäni jonkinlaisen perusajatuksen hahmostani, ja usein naishahmoista tuntuisi tulevan mielenkiintoisempia. Lisäksi itse joudun katselemaan hahmoani 100% peliajasta, joten lievä esteettinen miellyttävyyskään ei haittaa.

Joitakin kiltalaisia sekaisin menevät sukupuolet vaivaavat sen verran, että he puhuvat “he” ja “she” sijasta vain “mate” (m8) tai suoraan aliaksella osoittaen. En tiedä miten asiat menevät pelaajien ollessa mahdollisesti homoseksuaalisia, mutta yksikään naishahmo ei ole tullut iskemään hahmoani, siskollista silmäniskupeliä miesten kiusaamiseksi kyllä on ollut.

Voisi ehkä olla hauska kokeilla puhtaasti roolipelillistä seurustelusuhdetta väärinpäin olevin sukupuoliroolein, kumpikin varmaan oppisi ymmärtämään toista osapuolta paremmin joutuessaan asemoitumaan toisen rooliin. Mahdollisesti voisi olla myös täysin erilainen kuin on oikeassa elämässä, välittävän sijasta välinpitämätön ja niin edelleen. Siinä on roolipelaamisen idea, mutta valitettavasti suurin osa ihmisistä pelaa tyylillä, jota itse kutsun matemaattiseksi: jatkuvasti laskien hyötysuhteita ja optimaalista kasvuvauhtia. PlayStation 2:n mainostaman kolmannen paikan sijasta kyseessä onkin toimintakliksauttelu. Täytynee joku päivä kokeilla, meneekö meininki puritanistisemmilla roolipelipalvelimilla sietämättömän naiiviksi leikkimiseksi.

Sukupuolirajoihin ja -rooleihin sekä roolipelaamiseen sopivasti tuli mieleen tämä, joka kertoo ihmisten keskusteluvälineiden käytöstä yllättävän paljon.

Categories
Pelit

Päivän tilannekuva

Joskus ammattivakoojakin saatetaan yllättää. Tällä kertaa yllätetyksi on joutunut itse Solid Snake:

Solid Snake huuli pyöreenä

Kikkelis-kokkelis vaan (sullon mun luonto).