Categories
Henk.koht.

Stanislaw Lem on kuollut

Solaris Atari 2600

Puolalainen kirjailija Stanislaw Lem kuoli maanantaina 84-vuotiaana Krakovassa. Hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen kirjoillaan Tähtipäiväkirjat ja Kyberias. Lyhyitä tieteistarinoita sisältävät kirjat ovat hauskimpia, mitä olen ikinä lukenut.

Lemin kyky nähdä väännellä scifin peruspalikoita vinksalleen on ylittämätön. En usko ikinä unohtavani astronautti Ijon Tichyä, joka naamioitui robotiksi, lähti tiedustelijaksi vihamielisten robottien planeetalle ja noudatti huolellisesti robottien kummallisia tapoja vain huomatakseen, että kaikki robotit olivat todellisuudessa vain roboteiksi naamioituneita ihmisiä, jotka yrittivät käyttäytyä niin kuin robottien uskottiin käyttäytyvän.

Pitääpä mestarin poismenon kunniaksi käydä etsimässä kirjastosta äskettäin suomennettu Konekansan satuja ja tarinoita, jota en ole vielä ehtinyt lukea.

Terveisiä päätoimittajalta: Kuinka ollakaan, tänään tulee telkkarista Stanislav Lemin kirjaan perustuva tieteiselokuva, Solaris (Klo 20 SubTV).

-feldon

Categories
Musiikki

Toverit rokkaa ja surffaa

Comrade Publishing

Vast’ikään toimintansa aloittanut Comrade Publishing -levy-yhtiö lähetti kaksi ensimmäistä julkaisuaan Feldon.nettiin. Tällainen huomionosoitus ylittää uutiskynnyksemme, joten levyistä on toki raportoitava teillekin.

The Surftones – Songs for the Forthcoming Album

The Surftones –yhtye soittaa Disco Hot Wax -promollaan maalailevaa ja elektron suuntaan nyökkäävää surf-musiikkia, joka tuo paikoitellen mieleen 22-Pistepirkon ja Rinneradion. Kolmen kappaleen mittaisella promolla draaman kaari kulkee ykkösbiisi Down & Outin orgaanisesta ja seesteisestä soundista Disco Hot Waxin laguuni-osaston kautta elektronisempaan ja vauhdikkaaseen Bon Bon Voyage -kappaleeseen.

Hyvä fiilis lienee tämän tyylisen musiikin perimmäinen tavoite. Sen tuottamisessa The Surftones onnistuu, sillä levyä kuunnellessa mieleen nousee kesäisiä kuvia. Koneiden käyttö luo yhtyeelle omaa soundia, ja Bon Bon Voyagen taustalla humiseva äänimatto tuo mieleen Star Control II –pelin ylittämättömän tunnelman.

Instrumentaalimusiikkia soittavan yhtyeen vaarana on, että yhtye kuulostaa aivan samalta kuin kaikki muutkin samalla sektorilla operoivat yhtyeet. Sitä kuoppaa ei The Surftoneskaan onnistu täysin välttämään, mutta sopiva määrä omia mausteita pitää huolen siitä, että tylsistymistä ei tapahdu. Hyviä värähtelyitä, ja hyvä pelinavaus Comrade Publishingilta.

The SurftonesSurftones PROMO avattunaSurftones PROMO sisäkansi

Wee People – Finally

Kattauksen toinenkin artisti tavoittelee monelaisia tunnelmia. Wee Peoplen Finally-promon nimikappale on juurevaa perusrokkia, jota seuraavat hip hop –henkinen Stay True sekä akustinen Lonely Ghost, kaikki tosin rock-kaanonin mukaisesti kitara-basso-rummut –trion soittamana.

The Surftonesin perään kuunneltuna Wee People luisuu ”ihan kiva” –kategoriaan. Rock-biisin kitarointi rouhii mukavasti, mutta laulussa voisi olla enemmän särmää. Stay Truen kertosäe on ihan mukava, mutta koukut eivät ole kovin teräviä. Lonely Ghost häviää muiden pop-rallatusten sekaan, eikä sitä oikein osaa kaivata.

Wee Peoplen promo kärsii suunnan puutteesta. Nyt kokonaisuus jää sirpaleiseksi. Suuria sormella osoitettavia vikoja lauluissa ei ole, mutta ihan kivaan ei kannata tyytyä. Tämä kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa.

Wee People - FinallyWee People - Finally avattunaWee People - Finally sisäkansi

Kummallakin yhtyeellä on virallinen kotisivu. Wee Peoplea voi ihmetellä osoitteessa www.weepeople.net ja Suftones löytyy www.thesurftones.com -osoitteen takaa. Jäämme innolla odottamaan Comraden muita julkaisuja, etenkin The Surftonesin pitkäsoittoa.

Categories
Henk.koht.

Huomioita mielipiteenvapaudesta

Ei sanaakaan

Itävaltalainen tuomioistuin tuomitsi eilen (20.2. 2006) englantilaisen kirjailija David Irvingin kolmeksi vuodeksi vankilaan tämän kiellettyä natsien tekemän juutalaisten kansanmurhan. Tuomio herättänee suuren määrän kysymyksiä varsinkin muslimimaissa, joille eurooppalaiset ovat julistaneet sananvapauden pyhyyttä Muhammed-kuvien nostattaman hässäkän tiimoilta.

Irving ei ole kuka tahansa uusnatsi, vaan hän on pitkän uran tehnyt historioitsija, jonka ura alkoi merkittävällä The Destruction of Dresden-kirjalla, jossa paljastettiin liittoutuneiden Dresdenin pommituksessa tekemän tuhon laajuus. Pengottuaan pitkään Kolmannen valtakunnan arkistoja Irvingin natsihallintoa kohtaan tuntema sympatia kasvoi vuosien myötä, ja lopulta hän vakuuttui siitä, että holocaust on vain voittajien keksimä myytti.

Vakuuttaakseen muutkin tästä seikasta Irving alkoi tulkita tahallaan väärin arkistosta löytämiään dokumentteja, ja hän menetti uskottavuutensa historioitsijana 1970-luvulla. Irving sai kuitenkin tukea valkoisen ylivallan kannattajilta, ja häntä on jo kauan pidetty merkittävimpänä juutalaisten kansanmurhan kieltäjänä.

Mitä pahaa on siis Irvingin saamassa tuomiossa? Sen antaja, oikeuslaitos. Irving on väärässä historiallisessa asiassa, ja tiedeyhteisö on todennut hänen väitteidensä olevan virheellisiä. Tieteen lähtökohtiin kuuluu, että tiedeyhteisö on korkein auktoriteetti, ja sen sana painaa eniten. On äärimmäisen epätodennäköistä, että Irvingiä rangaistaisiin tuomioistuimessa, mikäli hän tekisi tieteellisen virheen esimerkiksi matematiikassa väittämällä, että 2 + 2 =5. Niin väittävälle osoitettaisiin hänen virheensä, ja asia olisi loppuun käsitelty.

Juutalaisten kansanmurha on käsittääkseni ainoa tieteen piiriin liittyvä asia, jonka suhteen erehtyminen on Euroopassa lailla kielletty. Syynä tähän on halu varmistaa, että mitään vastaavaa ei tehdä enää ikinä. Mutta voi! – halu on tunne, ja tiede tunnustaa vain järjen. Tieteen korkeat ihanteet joutuvat usein törmäyskurssille ihmisten tunneperäisten arvojen kanssa.

Muhammed-kuvia koskevassa kiistassa me länsimaalaiset esiinnymme mielellämme järkevinä: ”eihän tuollaisesta kannata suuttua, käyttäkää hyvät ihmiset järkeä!” Nostaessamme itseämme jalustalle unohdamme kuitenkin, että kaikkina aikoina kaikki ihmiset ovat olleet sitä mieltä, että omat viat ovat siedettäviä mutta muiden viat sietämättömiä. Niinpä puhumme mieluummin niiden epä-älyllisyydestä kuin omastamme. Onko holocaustin kieltäjien vankilaan tuomitsemisessa ja profeetan loukkaajia vastaan mellakoimisessa niin suurta eroa kuin mitä toivoisimme? Molemmissa tapauksissa rangaistaan niitä, jotka eivät hyväksy itsestään selviä perusarvoja (pyhää?), joiden varassa sivistys seisoo.

Gallupia tehtäessä vain harva kieltäisi kannattavansa mielipiteenvapautta. Monelle mielipiteenvapaus tarkoittaa silti, että jokaisella pitää olla oikeus olla samaa mieltä kanssani. Eri mieltä olevat ovat väärässä (minä olen oikeassa), joten heidän kantansa ei ole varsinaisesti mielipide vaan erehdys. Ja koska erehdyksistä on vain haittaa, ne on syytä oikaista mahdollisimman pian vahinkojen minimoimiseksi.

Miten siis suhtautua holocaustin kieltäjiin? Minua he kammottavat, mutta arvostan ihmisyyttä. Siitä syystä pidän ongelmana aatetta enkä ihmisiä. Oikeuslaitos tuomitsee ihmisiä ja tiede aatteita. Siksi toivon, että tiede kykenee pitämään huolen järjen äänen kuulumisesta, sillä järjen ääni heikkenee varmasti jos jokin muu instituutio tunkeutuu tieteen alueelle.

Categories
Henk.koht.

Käytännön psykologiaa: Keisarin uudet vaatteet

Keisarin uudet vaatteet

H.C. Andersenin satuklassikko Keisarin uudet vaatteet kertoo miehistä, jotka tekevät silmänkääntötempun koko kansalle. Tarinasta on tullut vertauskuva hyväuskoisten hölmöjen huijaamiselle. Yleensä keisarin uudet vaatteet nähdään jonkun muun yllä, mutta jos katsoo itseään tarkasti, voi omissa asusteissaankin huomata jotain yllättävää. Tarina keisarin uusista vaatteista on ajaton, koska se käsittelee ihmisen olemuksen muuttumatonta ominaisuutta: ihmisen tarvetta tulla hyväksytyksi.

Alusvaatteet

Ihminen on laumaeläin, ja lauman jäsenyys edellyttää, että muu lauma hyväksyy yksilön mukanaolon. Mikään sosiaalinen ryhmä ei pysy koossa ilman yhdistäviä tekijöitä: ryhmät voivat muodostua yhteisen harrastuksen, ammatin, aatteen tai jonkin muun vastaavan tekijän ympärille. Ihminen hahmottaa paikkansa yhteiskunnassa jäsenyyksiensä kautta ja kuvailee itseään ominaisuuksilla, jotka ovat ryhmiä yhdistäviä tekijöitä. Esimerkiksi porvari, opiskelija, pelaaja, reserviläinen, toimittaja, HIFK-fani ja luonnonsuojelija ovat kaikki piirteitä, jotka yhdistävät ihmisen tiettyyn ryhmään.

Keisarin uudet räätälit tiesivät, miten tärkeää ryhmän hyväksynnän säilyttäminen on yksilölle. Ryhmään kuuluakseen ihmisellä joitakin aiheita koskevien mielipiteiden tulee olla tietynlaisia, muuten yhteys muuhun ryhmään heikkenee. (Esimerkiksi pelaaja, jonka mielestä pelit ovat lapsellista ajanhukkaa, ajautuu etäämmäs pelaajien ryhmästä ja joutuu siitä
erilleen.) Ryhmän “järjestyssäännöt” muodostuvat yleensä luonnostaan enemmistön näkemysten mukaisiksi, ja ne saavat auktoriteettinsa siitä, että niiden koetaan olevan enemmistön mielipide.

Pelipaita

Keisarin uudet räätälit iskivät tässä kohdassa. He onnistuivat vakuuttamaan ryhmän (tässä tapauksessa koko valtakunta) siitä, että se, mitä he sanoivat, on enemmistön mielipide. Yksi kerrallaan he huijasivat hovin väen puolelleen, ja lopulta kaikki uskoivat kaikkien muiden pitävän totena räätälien tarinaa vaatteista, joita tyhmät eivät näe. Jokainen vaatteiden kauneutta kehunut pelkäsi joutuvansa naurunalaiseksi ja ryhmän narriksi.

On helppoa naureskella tyhmälle hoviväelle, joka ei tajunnut, mistä oikein oli kysymys. Hankalampaa on miettiä, missä määrin itse käyttäytyy samalla tavalla. Uuteen ryhmään liittyessään pitää aina opetella “talon tavoille”: mitä asioita (ajatus, tuote, henkilö, toinen ryhmä tms.) pidetään hyvinä ja mitä huonoina, mikä on ryhmän “virallinen kanta” mihinkin asiaan. Uusi jäsen ei ole luultavasti tutustunut kaikkiin ryhmän toimintaa sivuaviin asioihin. Hänellä ei ole niihin omaa kantaa, joten helpointa on omaksua enemmistön näkemys asiasta.

Hyvä esimerkki on alan klassikoiden kaanon, joita tulee arvostaa, vaikka ei olisi siihen kuuluviin teoksiin tutustunutkaan. Esimerkiksi pelaaja-yhteisö katsoo pitkin nenänvartta tulokasta, joka ei ymmärrä antaa asiaankuuluvaa arvostusta vaikkapa Civilizationin tai Star Control II:n kaltaisille uusien standardien asettajille. Sama asia tapahtuu useimpien muidenkin tärkeiksi julistettujen asioiden kohdalla. Kuinka moni on lukenut Seitsemän veljestä -kirjan? Kuunnellut laajasti Mozartin tuotantoa? Tutustunut kvanttimekaniikan teoreemiin? Lukenut lakikirjan? Heitä on paljon vähemmän kuin niitä, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että kaikilla yllä olevilla asioilla on jotakin (tarkemmin määrittelemätöntä) pysyvää arvoa.

Jos arvostaa jotain asiaa vain siksi, että sitä kuuluu arvostaa, on lähellä keisarin uusia vaatteita. Olennaista keisarin uusissa vaatteissa on, että ihminen on valmis uskomaan jotain sen vuoksi, että hän on vakuuttunut muiden uskovan saman asian. Omaa mielipidettä ei voi muodostaa kaikista maailman asioista, joten joudumme – useammin kuin uskommekaan – luottamaan muihin ilman järkisyitä.

Housut jalkaan

Onko mitään tehtävissä? Ei kovin paljoa. Ongelman tiedostaminen ei johda laadulliseen muutokseen hölmöstä viisaaksi. Mutta jos pohtii, missä asioissa ”oma mielipide” onkin pelkkää enemmistön seuraamista, voi saada käyttöönsä hieman lisää pelimerkkejä. Määrällinen muutoskin on toki askel parempaan suuntaan.

Päällystakki

Muiden käytös vaikuttaa minuun, mutta myös minä vaikutan muihin. Ryhmä vaikuttaa muihin samalla tavalla kuin minuunkin, ja ryhmän vaikutus tapahtuu sen jäsenten välillä. Jos olen vakuuttunut keisarin uusien vaatteiden tyylikkyydestä, yritän – niin tietoisesti kuin tiedostamattakin – vakuuttaa muitakin asiasta.

Sopivissa olosuhteissa voi käydä niin, että kukaan ryhmän jäsen ei syvällä sisimmässään ole samaa mieltä ”yleisen mielipiteen” kanssa, mutta jokainen uskoo jokaisen muun kannattavan sitä, ja esittää sen vuoksi yleisen mielipiteen kannattajaa.

Status quo ylläpitää itse itseään, ja tilanteen purkautuminen vaatii ulkopuolisen väliintuloa, sillä yksittäinen ryhmän jäsen ei yleensä uskalla lähteä vastustamaan itsestään selviltä vaikuttavia asioita. (Sadun lopussa pieni lapsi, joka ei ollut vielä sisäistänyt yhteisön arvoja, sanoo: ”Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään!”) Esimerkki: kun kertoo stereotyypiaan nojaavan vitsin jostakin vähemmistöstä, vahvistaa kuulijoiden käsitystä siitä, millaisena kaikki muut pitävät heitä.

Categories
Henk.koht.

Väärin sammutettu?

Kyseenalaista huomiota tavoittelemassa?

Kansallismieliset järjestöt tuovat useimmille mieleen vain negatiivisia asioita. Tuntuu luonnolliselta ajatella, että ‘ne’ ovat väärässä ja ‘me’ oikeassa. Tämän jaottelun ylläpitämiseen on innoittanut Suur-Suomea haikailevien ryhmien toiminnasta kertova uutisointi: rikokset tuntuvat olevan ainoa asia, jonka avulla rikotaan uutiskynnys.

Tätä peruskuviota on hämmentänyt äskettäin uutisointi Blood & Honour –järjestön Suomen jaoston tekemä noin 4000 euron lahjoitus sotainvalideille. Blood & Honour on
kansainvälinen valkoista ylivaltaa saarnaava järjestö, jonka arvomaailma on sangen kaukana liberaalista demokratiasta. Sotainvalidien järjestö ovat olleet vaivaantuneita saamastaan huomionosoituksesta, sillä yhteistoiminta avoimesti rasistisen organisaation kanssa ei ole mieluista julkisuutta.

Tilanteen lähempi tarkastelu paljastaa eräitä mielenkiintoisia tulkintaan liittyviä ongelmia. Esimerkiksi tekoja arvioidessa ihminen kiinnittää helposti huomionsa teon sijasta tekijään. Ne ovat pahoja/väärässä/rasisteja, joten kaikki, mitä ne tekevät, on väärin. Ongelma on vanha, sillä jo Raamatusta löytyy tarina laupiaasta samarialaisesta.

Kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset Karl Popper analysoi essentialismiksi kutsumaansa ajatusvirhettä. (Essentia on latinaa ja tarkoittaa olemusta.) Essentialismi on uskoa siihen, että aatteilla on perimmäinen olemus, joka ei riipu mitenkään aatteiden käytännön toiminnasta. Jos essentialismi leimaa jonkun asian hyväksi tai pahaksi, se pysyy sellaisena, vaikka se tekisi päinvastaista. Puheena olevassa lahjoitustapauksessa essentialistinen virhepäätelmä johtaa ristiriitaan seuraavalla tavalla:

  1. Sotainvalidien tukeminen on hyvä asia.
  2. Blood & Honour on äärioikeistolainen ja siksi väärässä kaikessa mitä se tekee.
  3. Blood & Honour tuki sotainvalideja.
  4. Sotainvalidien tukeminen on hyvä ja huono asia.

Hyvä on, pahoiksi koetuissakin ihmisissä voi olla hyviä puolia. Mutta mitä sitten? Niissä on kuitenkin enemmän pahaa kuin hyvää. Vai oletko sinä natsi?

Ihminen jäsentää asioita vastakohtaparien kautta. Pahaa ei ole olemassa ennen kuin on myös hyvää. Leimatessaan jonkun asian pahaksi ihminen sanoo samalla – huomaamattomasti ja rivien välissä – olevansa itse hyvä. Nuo ovat pahoja, enkä minä kuulu niihin, joten minä olen hyvä. Tämä virhepäätelmä on vaarallinen. Pahaa vastustava ei ole automaattisesti hyvä, vaan vastakkainen on yleensä kaksi eri pahaa. (Itse asiassa pahaa parempi ilmaisu olisi
yksityinen etu.)

Jokaisessa aatteessa on välttämättä sekä hyviä että huonoja puolia. Essentialismiin kuuluu, että oman asian olemuksena pidetään hyviä puolia, ja huonot puolet ovat vain sivuseikka; vastapuolen asia tulkitaan taas päinvastoin. Esimerkiksi Blood & Honour on rasistinen ja se kunnioittaa suomalaisten sotainvalidien antamaa uhria. Onko järkevää sanoa, että kaikki
mitä se tekee on joko hyvää tai pahaa? Mielestäni ei.

Näitä seikkoja kannattaa ajatella, kun kuulee puhuttavan hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Blood & Honour ei suinkaan ole ainoa, joka väittää yleiseksi eduksi (valkoinen ylivalta) yksityistä etuaan (kuinkas sattuikaan, että luonnostaan muiden yläpuolella olemme me ettekä te). Me kaikki teemme niin. Asian kieltämisen sijasta on järkevämpää miettiä, missä asioissa itse hämärtää oman edun ja yleisen edun välistä rajaa.

Categories
Henk.koht.

Matematiikka – tiedettä vai taidetta?

Matematiikka ei ensisilmäykseltä vaikuta kovin luovalta alalta: siinä on tiukkoja sääntöjä ja sitä käytetään pääasiassa työkaluna muiden ongelmien ratkaisemisessa. Näin ajattelee maallikko. Mutta mitä mieltä on ammattilainen? Merkittävä puhtaan matematiikan kehittäjä G.H. Hardy esittää 1940 ilmestyneessä kirjassaan Matemaatikon apologia mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän näkemyksen matematiikan olemuksesta ja merkityksestä.

Matematiikan arvo

Apologia tarkoittaa puolustuspuhetta. Hardy puolustaa puhdasta matematiikkaa. Arvon pitää syntyä kauneudesta, ei hyödyllisyydestä. Hardy jakaa matematiikan kahteen alaan: on puhdas matematiikka, joka kehittää matematiikkaa sen itsensä vuoksi; ja on sovellettu matematiikka, joka kehittää matematiikkaa työkaluksi insinööreille, taloustieteilijöille, sotateollisuudelle ja muille fysikaalisessa ja muuttuvassa maailmassa eläville.

”En ole milloinkaan tehnyt mitään ’hyödyllistä’. Yksikään keksintöni ei ole vaikuttanut…vähäisimmässäkään määrin maailman mukavuuteen”, toteaa Hardy omasta urastaan. Hänelle vain ”todellisten matemaatikoiden todellinen matematiikka” on jonkin arvoista. Hänen näkökulmastaan katsottuna ne, jotka käyttävät matematiikkaa välineenä, eivät ole ymmärtäneet, mistä on kysymys.

Hardyn mukaan matematiikka saa oikeutuksensa taiteena. Se on luovaa työtä, jonka parhaat osat virkistävät henkisesti tuhansia ihmisiä tuhansien vuosien aikana. Se tuottaa muuttumattomia totuuksia: muodit vaihtuvat, kielet kuolevat ja aatteet kehittyvät, mutta matemaattinen totuus säilyy. Matemaattinen maine on ikuista.

Luovan ihmisen motivaatiosta

Hardy kysyy itseltään, miksi hän on toiminut matemaatikkona. Vastaus on selvä: koska olen siinä hyvä. Hänen mukaansa huippusuoritus millä tahansa inhimillisen osaamisen alalla lisää muiden uskoa ihmiskunnan kyvykkyyteen. Jos vaihtoehdot ovat loistaminen vähemmän tärkeällä alalla ja keskinkertaisuus tärkeällä alalla, Hardy kehottaa valitsemaan ensimmäisen.

Hardy korostaa kolmea tekijää, jotka motivoivat luovia ihmisiä. Ne ovat kunnianhimo, uteliaisuus ja ammattiylpeys. Näiden toteuttaminen on hänen mukaansa helpointa matematiikassa. ”Jaloin kunnianhimo liittyy haluun jättää jälkeensä jotain pysyvästi arvokasta.” Ilman kunnianhimoa olisivat ihmiskunnan suurimmat saavutukset jääneet tekemättä. Uteliaisuuttakin matematiikka tyydyttää kokonaisvaltaisesti: sen tieto on varmaa, ja tiedolla ei ole lopullisia rajoja, joille olisi pakko pysähtyä. Myös ammattiylpeys, eli halu tehdä asia hyvin, löytää matematiikasta haastetta. Matemaattinen tieto laajenee jatkuvasti, ja uusien löytöjen tekemistä rajoittaa vain oma kyvykkyys.

Hardy kirjoitti kirjansa vanhana, menetettyään luovuutensa. Hänen mukaansa luova ihminen haluaa luoda eikä puhua luovuudesta. Hän toteaakin surullisena, että ”esittely, kritiikki ja arviointi on toisen luokan ajattelijoiden työtä.” Matematiikka on nuorten ala, ja nuoret ovat ottaneet käytännössä kaikki merkittävimmät matemaattiset edistysaskeleet. Luovuus laimenee ihmisen vanhentuessa. Katsellessaan vanhana uraansa Hardy toteaa, että ”jokainen alaansa puolustava huomaa puolustavansa itseään.” Hän pitää silti elämäänsä menestyksenä. ”Olen laajentanut tietoa ja auttanut muita laajentamaan sitä ja näillä asioilla on arvo.”

Matematiikan kauneus

Mikä matematiikassa on kaunista? Kauneuden määritteleminen on tunnetusti vaikeaa, sillä kauneus pikemminkin tunnetaan kuin käsitetään. Hardy ei yritä määritellä matemaattista kauneutta vaan tyytyy kuvailemaan sen piirteitä. Matemaattisen tosiseikan keksiminen antaa oivaltamisen iloa, vaikka uudelle tiedolle ei olisi mitään hyötykäyttöä.

Hardy vertaa matematiikkaa kuvataiteisiin. Niin taiteilija kuin matemaatikkokin luo kauniita hahmoja. Erona on, että matematiikan rakennusaineena ovat ideat, ja siksi sen luomukset ovat ikuisia. Muut taiteilijat voivat antaa rumalle aiheelle kauniin ulkokuoren, (ajattele vaikka Gallen-Kallelan maalausta Akka ja kissa). Matemaattisen luomuksen kauneus ja merkitys riippuvat sen sijaan vain sisällöstä. Matemaattisen teoreeman kauneus riippuu sen vakavuudesta.

Esimerkiksi matemaattisesta kauneudesta Hardy ottaa Pythagoraan todistuksen irrationaalilukujen olemassaolosta. Rationaaliluku on luku, joka voidaan esittää kahden kokonaisluvun avulla murtolukuna. Ne luvut, jotka eivät toteuta tätä ehtoa, ovat irrationaalisia. Tällainen luku on esimerkiksi luvun 2 neliöjuuri.

Terveisiä päätoimittajalta: vanha kustannusalan viisaus kertoo, että jokainen kirjassa oleva matemaattinen yhtälö puolittaa sen myynnin. Onneksi Feldon.netissä ei stressata lukijamäärien kaltaisista sivuseikoista. Seuraavaksi siis matemaattista kauneutta: irrationaalilukujen olemassaolon todistus. Kiitos ja anteeksi.

Oletetaan, että neliöjuuri 2 voidaan esittää muodossa A/B, jossa A ja B ovat kokonaislukuja. Oletetaan siis, että neliöjuuri 2 on rationaalinen. A:lla ja B:llä ei ole yhteisiä tekijöitä, sillä ne voidaan aina supistaa pois.

Tällöin luku 2 voidaan esittää muodossa (A/B)2, ja A2 = 2B2

A2 on parillinen, sillä 2B2 on jaollinen kahdella. Jos luvun neliö on parillinen, on myös luku parillinen.

Myös A on siis parillinen: A = 2C

Siis 2B2 = A2 = (2C)2 = 4C2

Eli B2 = 2C2

Myös B on parillinen. A:lla ja B:llä on yhteinen tekijä, vaikka sitä ei oletuksemme mukaan ole. Oletuksemme on siis väärä. Lukua neliöjuuri 2 ei voida esittää kahden kokonaisluvun avulla murtolukuna. Irrationaalilukuja on siis olemassa.

Matemaattisen todistuksen varmuudessa ja ehdottomuudessa on jotain, mikä vetoaa ihmisen luontaiseen harmonian tajuun. Hardy löytää kolme erillistä syytä matematiikan vetovoimalle. Ne ovat odottamattomuus, väistämättömyys ja taloudellisuus.

Matemaattiset tulokset ovat odottamattomia: äskeisessä todistuksessa paljastui jotain, mitä ei voinut ennakoida vain oletuksia katselemalla; tulokset ovat väistämättömiä: matemaattinen todistus on itsestään selvästi ikuisesti tosi; matematiikka on taloudellista: yksinkertaisten oletusten avulla päästään hämmästyttävän pitkälle.

Minkälainen on matemaattisesti merkittävä ajatus?

Puhtaan matemaatikon kannalta kaikki matemaattiset tosiasiat eivät ole samalla viivalla. Merkittävyyden mittana Hardy pitää ajatuksen yleisyyttä ja syvyyttä. Mitä useampaan matemaattiseen rakenteeseen ajatus liittyy, sitä yleisempi se on. Matematiikan varmuus perustuu juuri sen abstraktiin yleisyyteen. Matemaattiset temput ja poikkeukselliset yksittäistapaukset kiinnostavat vain maallikkoa.

Hardy antaa esimerkin: 8712 ja 9801 ovat ainoat nelinumeroiset kokonaisluvut, jotka saadaan kertomalla niiden ”takaperin” kirjoitettu muoto kokonaisluvulla. 4 * 2178 = 8712; 9 * 1089 = 9801. Tämänkaltaiset jipot ”voivat huvittaa amatöörejä, mutta niissä ei ole mitään matemaatikkoon vetoavaa.” Niissä ei ole mitään yleistettäviä ominaisuuksia, ja niinpä ne ovat matemaatikon kannalta täysin mielenkiinnottomia.

Hardy ajattelee matemaattisia ajatuksia kerroksina. Pinnalla olevat ideat ovat yksinkertaisia (vaikkapa kokonaisluvut ja yhteenlasku), syvemmällä on monimutkaisempia käsitteitä (irrationaaliluvut ja jakolasku). Idean syvyydestä puhuessaan Hardy tarkoittaa sitä, miten syvällä oleviin lukujen ominaisuuksiin ajatus liittyy. Hän tunnustaa syvyyden olevan epämääräinen käsite, ja jättää sen käsittelyn lyhyeksi.

Arkinen hyöty ja matematiikka

Hardy ei mittaa matematiikkaa hyödyllisyyden vaan kauneuden pohjalta. Hän muistuttaa silti, että ilman puhdasta matematiikkaa ei olisi insinöörejä eikä fyysikoita. Hardyn mukaan matemaatikon kosketus todellisuuteen on suorempi kuin fyysikolla. Sellaiset fyysikon mielenkiinnon kohteet kuin atomit ja elektronit eivät ole aistein havaittavia, kuin taas matemaatikon käsitteistä saa otteen arkijärjen avulla. Fyysikko ”yrittää koordinoida edessäänolevien karkeiden tosiasioiden sekavan joukon jonkinlaiseksi määrätyksi ja järjestäytyneeksi abstraktien suhteide skeemaksi, ja juuri tällaisen skeeman hän voi lainata vain matematiikasta.”

Hardy ei kiellä soveltavien tieteiden hyödyllisyyttä, mutta hän suhtautuu niihin vain välineinä. Hyvinvoinnin lisäämiseen ja ylläpitään tarvitaan tietty määrä teknisen alan spesialisteja, mutta tavallinen ihminen pärjää Hardyn mukaan ilman tieteellistä tietoa. Kaikkia hyödyllisen tekniikan aloja ei kuitenkaan voi hallita niin hyvin, että pärjäisi ilman ammattilaisten apua. Hardy korostaa motivaatioeroa matematiikan ja luonnontieteiden välillä. Toisesta haetaan henkistä virkistystä, toisesta hyötyä. Fysiikan merkittävyydellä ja kauneudella ei Hardyn mukaan ole samanlaista välitöntä yhteyttä kuin matematiikan ja kauneuden välillä.

Hardy muistuttaa myös sovelluksien haitoista. Hän ei mieti vain hyötyjä vaan myös haittoja. Kirja kirjoitettiin 1940, jolloin toinen maailmansota oli käynnissä. Fyysikon vastuulla ovat hänen keksintöjensä tuhoisat seuraukset. Puhtaalla matematiikalla ei sen sijaan ole käytännön sovelluksia, eikä se voi palvella sotaa.

Matemaatikon apologia on kirjoitettu toisen maailmansodan aikana. Sodan ja matematiikan suhteesta Hardy toteaa Vuoren viisaan äänenpainolla: ”Kun maailma on tullut hulluksi, matemaatikko voi löytää matematiikasta verrattoman rauhoittajan. Tämä johtuu siitä, että kaikista tieteistä ja taiteista matematiikka on yksinkertaisin ja kaukaisin.”

Categories
Musiikki

Tuska 2005: perjantai

Lauteilla Monster Magnet, Apocalyptica, Destruction, Finntroll ynnä muita. Miten kävi?

Tuskan alue oli muuttunut hieman viime vuodesta. Festivaalialueen ja radan välinen tie oli vallattu, ja kaljanmyynti-alue oli siirretty radan varteen. Hyvä valinta, sillä nyt päästiin eroon pullonkaulasta, joka in ollut kalja-alueen ja miksauspöydän välissä. Lisäksi Töölönlahden puoleinen telttalava on kokenut muodonmuutoksen. Entinen sirkusteltta on korvattu isolla lipalla, ja lavalle näkee nyt kauempaakin. Lisäksi lavan kohdalle on tuotu 10-rivinen istumakatsomo, joten keikan seuraajien ei tarvitse enää istua nurmikolla.

Festivaalien ensimmäisenä esiintyminen on perinteisesti hankala paikka yhtyeelle. Väkeä on paikalla vain vähän, ja enemmistö on vielä kiinni arjessa. Parhaimmillaan bändi voi ottaa työvoiton ja saada yleisön innostumaan, mutta se edellyttää kyisen pellon kyntämistä.

Teräsbetoni

Tuska 2005:n ensimmäinen esiintyjä oli kuin luotu festivaalien aloittajaksi. Teräsbetoni on pikkuhiljaa kasvanut niin suureksi suosikiksi, että pääesiintyjän paikka osunee heidän kohdalleen piakkoin. Silti jokainen järkevä festivaali-järjestäjä nakittaa yhtyeen kekkereidensä aloittajaksi, sillä Teräsbetoni on ensisijaisesti nousuhumalamusiikkia.

Bändi ei pyydellyt anteeksi, vaan tuli, näki ja voitti. Heidän lauluissaan on sopivassa suhteessa hevin uhmakkuutta ja popin tarttuvuutta, ja esiintyjinä Teräsbetoni on suomalaiseksi yhtyeeksi omaa luokkaansa. Soittaessa muistetaan poseerata, välispiikeissä puhutaan liioitellun matalalla ja julistavalla äänellä, ja sanoitukset tuovat hymyn huulille paatoksellisuudellaan.

Kappaleiden sanat oppii kertakuulemalta, mikä on toimivan musiikin merkki. Lisäksi yhtyeen saarnat metallitotuudesta, veljeydestä ja kunniasta luovat auran, joka erottaa Teräsbetonin muista bändeistä. Hevissä liikaa on tunnetusti parempi kuin liian vähän, ja Teräsbetonin liioittelu viihdyttänee vielä pitkään, vaikka bändiä onkin epäilty kertakäyttövitsiksi.

Odotin Teräsbetonilta paljon, ja sain paljon. Nousuhumalassa uhmakas hevi on vaikeasti vastustettavaa. Jos yhtyeen esityksen aikana yleisössä näkyy niin paljon hymyä kuin Teräsbetonin aikana, on helppoa vakuuttua Metallitotuudesta.

Malediction

Spinal Tap -vaihde lyötiin silmään vajaan tunnin Tuskailun jälkeen. Entisen Ensiferum> -nokkamies Jari Mäenpään tuoreen Wintersun-yhtyeen piti soittaa Sue Stage –otsikkoisella telttalavalla. En halunnut missata kovasti kehuttua bändiä, joten kävin hyvissä ajoin kysymässä järjestysmiehiltä, kumpi telttalavoista on Sue Stage. Sain vastauksen, ja kun juontajisto vielä selitti tapahtuman aluksi, mikä lava on mikäkin, luulin olevani selvillä vesillä. Teräsbetonin esityksen jälkeen hilpaisin Sue Stagelle, jossa Wallu Walpio huusikin sopivasti Wintersunia lavalle.

Yllätykseni oli aikas suuri, kun lavan ottikin haltuun Hellsinki Stagelle bookattu ranskalais-yhtye Malediction. Järjestäjien nuotit olivat sekaisin, ja bändit soittivat väärillä lavoilla.

Päätin jäädä seuraamaan Maledictionin esitystä, sillä uskon yhyttäväni Wintersunin vielä joskus jossain. Nämä ranskalaiset eivät selvästikään olleet etanansyöjiä, vaan pelin nimi oli speed metal. Periaatteessa yhtye tamppasi toimivan setin metallia, mutta tuoreet muistikuvat Teräsbetonin setistä nostivat riman niin ylös, että frankit eivät kyenneet ylittämään sitä.

Malediction oli hyvää nostatusmusiikkia, mutta Teräsbetoni oli parempi. C’est la vie.

Finntroll

Vuonna 2003 Finntroll soitti äärimmäisen intensiivisen setin telttalavalla. Katsojia oli paljon enemmän kuin mitä telttaan mahtui, ja niinpä peikkokansa sai tänä vuonna sotia kristittyjä vastaan päälavalla. Valitettavasti Finntroll jäi väliinputoajaksi. Yhtye on liian iso telttaan mutta liian pieni päälavalle. Nyt tunnelma saatiin riehakkaaksi vain muutamien hittien, kuten Trollhammarenin ja Segersångin aikana.

Päälavan hallintaan ottaminen vaatii rock-poseerauksia. Tiukka soitto toimii pikkulavalla, mutta päälavalla esiintynyttä Finntrollia katsellessa mietin vain, kuinka hyvä bändi olisi telttalavalla. Finntrollin fanit olivat joka tapauksessa illan innokkaimpia, ja yleisön joukossa viuhui muovisia miekkoja, tapparoita ja viikatteita.

Destruction

Saksalaista thrash-metallia on vaikeaa selittää. Se pitää kokea ymmärtääkseen, mistä on kysymys. Destruction lämmitti Hellsinki-lavalla intensiivisimmän moshpitin jossa olen ikinä ollut. Rautaristin arvoinen suoritus teutoneilta. Meno oli kuin moukarihäkissä, juhlakansaa kaatui kuin heinää ja testosteroni virtasi valtoimenaan nuorten urosten teutaroidessa.

Vanha rässi-viidakon sananlasku ”Jos keikan lopussa ei tule verta, rahat takaisin” muistuttaa, mistä metallikeikalla on parhaimmillaan kysymys. Verta tuli, joten ainakin tämä asiakas on tyytyväinen Tuska 2005:n antiin.

Keikan kuluessa vauhti pitissä laantui normaaliksi mellastukseksi. Onnistuin missaamaan keikan viimeisen kolmanneksen tulkittuani laulajan kommentteja väärin. Luulin erästä vauhdikasta rallia keikan viimeiseksi, ja lähdin sen jälkeen suunnistamaan kohti päälavaa. Päästyäni jonkin matkan päähän yhtye jatkoikin soittoaan. Loppukeikka meni sivummalla henkeä vetäessä, mutta rymäkkää settiä vaikutti olevan tarjolla loppuun asti. If You Want Blood You’ve Got It!

Apocalyptica

Neljällä sellolla heviä sahaava Apocalyptica nousi pinnalle Metallica-covereillaan. Festivaali-keikalla yhtye otti varman päälle ja soitti viisi Metallican rallia (Master, Sandman, Fight Fire, Matters, Seek & Destroy, jos kiinnostaa). Yhtyeen omat biisit kuulostivat melko suoraviivaiselta thrash-mätöltä radiohitti Bittersweetiä lukuun ottamatta.

Itselläni Apocalyptican keikka meni henkeä vetäessä. Join kolmatta litraa vettä ja yritin koota itseäni, sillä Monster Magnet oli vielä jäljellä. Apocalypticaa katsellessa mieleeni tuli, että heidän juttunsa on hyvin suomalainen. En tiedä kuka muu tulisi soittamaan jousikvartetilla Griegin Vuorenkuninkaan luolassa –sävellyksen thrash metal-sovituksena hevifestareilla. Hyvä Apot, hyvä arktinen hysteria!

Apocalyptica ansaitsee kehuja myös esiintymisestään. Kaksi ukkoa pyörittää tukkapropellia, yksi istuu Tarantinomaisen tyylikkäänä paikallaan mustassa puvussa ja aurinkolaseissa ja yksi näyttää aivan nuorelta A.W. Yrjänältä. (Tsekatkaa itse: apocalyptica.com ; yhtäläisyys on suorastaa häiritsevän selvä.) Selloja pyöritetään, hakataan jousilla ja käytetään tahtipuikkoina. Toimii.

“Ynnämuut”

Apocalyptican jälkeen päälavan ottaisi haltuunsa maailman paras rock-yhtye, Monster Magnet. Se tosiseikka häiritsi keskittymistäni telttalavojen viimeisiin esiintyjiin. Ranskalainen Scarve vaikutti soittavan death metal –henkistä tamppausta, ja saksalainen Primal Fear peesaili Helloweenin ja Gamma Rayn jäljillä speed metallin ja power metallin välimaastossa. Ohitin nämä yhtyeet kuitenkin melko nopeasti, sillä tärkeintä oli saada hyvä paikka Monsterien keikalle.

Monster Magnet

20.45 Dave Wyndorf marssi lavelle ja linjasi: ”We are Monster Magnet from New Jersey, USA and our job is to rock you motherfuckers!” Ja rokkia tuli. Mietin hieman, miksi metallifestivaalin pääesiintyjäksi värvätään yhtye joka ei soita metallia vaan rokkia. Ehkä se häiritsi jotakuta, itse nautin täysillä Monsterien esityksestä. Vaikka bändin rytmikitaristi Phil Caivano lopetti keväällä, on Monstereilla yhä groove. Dave Wyndorf panee lavalla kaikki peliin ja ottaa koko lavan haltuun muiden soittajien kukkoillessa korokkeiden päällä. Ameriikan meininkiä, joka toimii rokissa.

Yhtyeen esitys poikkesi melkoisesti muista päivän artisteista. Monsterit vetosivat nyansseihin, joita muilla ei ollut juurikaan. Muiden jyystäessä mahdollisimman kovaa Monsterit soittivat mahdollisimman intiimisti ja hikisesti. Zodiac Lung –kappaleessa oli vain kitaran näppäilyä säestämässä laulua. Ei tämä niin hyvä ollut kuin Monsterien viimevuotinen Tavastian keikka, mutta päivän paras esitys joka tapauksessa. Space Lord Motherfucker!

Categories
Musiikki

Tuska 2005: loppusanat

Tämän vuoden Tuska jäi osaltani yksipäiväiseksi. Tässä vielä muutama vaikutelma nukutun yön jälkeen.

Festivaalien soittojärjestystä pitää kehua, se toimi oikein hyvin. Alussa Teräsbetoni ja Malediction soittivat nostatusmusiikkia, sitten kiihdytettiin Finntrollin hittien kautta päivän vauhdikkaimpaan esiintyjään Destructioniin. Apocalyptica tarjosi tilaisuuden vetää henkeä saksalaisten jälkeen, ja Primal Fear nosti taas kierroksia. Monster Magnet oli hyvä lopettaja hyväntuulisella rokillaan.

Olen Olli, ja minulla on alkoholiongelma. Tai ainakin eilen oli. Tuskaan saa viedä omia juomia, kunhan ne ovat muovipullossa. Tölkit ja lasipullot ovat kiellettyjä, ja niinpä oluen sijasta on juotava lonkeroita tai siidereitä. Ostin lajitelman eri makuisia lonkeroita, joita tissuttelin sivistyneesti. Kesken Maledictionin riehakkaan tykityksen päässäni alkoi soida Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki.

Mietin, mistä on kysymys. Hetken kuluttua huomasin, että lonkeroni on metsämarjan makuista. Maku toi mieleeni mummolan, poutapilviä ja auringonkukkakedon. Marjamehun lipittely näkyi kierrosajoissani niin, että viinaa jäi lopulta yli. Pyydän anteeksi. (Maistakaapa joskus metsämarja-lonkeroa. Limuviinojen tilalle on tullut mehuviina.)

Suomen gooteille Tuska vaikuttaa olevan kesän kohokohta. Se antaa oivallisen tekosyyn ylipukeutumiseen, ja naisväki olikin tälläytynyt sangen epätodellisiin asuihin. Parhaiten mieleeni jäi kokovalkoinen enkeli, jolla oli isot höyhenistä tehdyt siivet.

Gooteilla on muutama ongelma Tuskassa. Pölyinen hiekkakenttä ei ole kovin otollinen ympäristö samettilaahuksille, toivottavasti kalliit vaatteet eivät menneet aivan lunastuskuntoon. Toinen ongelma on sää. Tuskassa on perinteisesti Suomen aurinkoisin keli, ja kuunvalon kalvaisemat kasvot uhkaavat ruskettua terveen värisiksi. Onneksi Tuska-alueella on lehto, jonka vilvoittavassa siimeksessä voi synkistellä ilman pölyä ja päivänvaloa.

Eilisestä raportistani unohtui maininta uusimmasta show-teknologiasta. Finntrollin basisti Tundra oli kiinnittänyt tukkaansa avainketjuja. Hienolta näytti, ainakin oma viihtyvyyteni lisääntyi. Vanhojen rokkikliseiden kierrättäminenkin toimii, mutta uusia kikkoja tarvitaan, jotta päästään eteenpäin.

Ei tässä muuta. Tuska on ammattitaitoisesti järjestetty festivaali, jossa asiakas voi luottaa siihen, että järjestely pelaa, aikataulut pitävät ja ilmapiiri on hyväntuulinen. Palataan asiaan vuoden päästä, pysykää kanavalla.

Categories
Musiikki

Tuska 2005: pohjien ottoa

Taas mennään. Uskollinen kertojanne kerää iskuja puolestanne moshpitissä. 8. Tuskafestivaali starttaa perjantaina. Tässä ennakkoja.

(Tämänvuotinen juttu jää hieman torsoksi, sillä feldon.netin budjetti riitti vain perjantai-lippuun. Se ei onneksi ole suuri takaisku, sillä perjantain pääesiintyjä Monster Magnetin jälkeen jokainen muu yhtye lumpsahtaa ynnä muut-laariin. Gonzo tai kuolema –formatilla mennään silti, joten vauhtia riittää. Kiinnittäkää turvavyöt, sillä nyt ei enää neuvotella!)

Tuska sen kun lisääntyy. Festivaali-alue on hankkinut elintilaa entistä enemmän, joten tänä vuonna 11.000 mustapaitaa päivässä pääsee uhraamaan kuulonsa metallin jumalille. Ruotsi-mättö vuoti viime vuonna ylitse, ja tänä vuonna tamppausta tarjoilee heterogeenisempi joukko karvapäitä. Äänenpainetta lisäävät mm. amerikkalaiset (Monster Magnet, Testament), norjalaiset (Dimmu Borgir), saksalaiset (Gamma Ray, Accept, ym) con sekalainen seurakunta suomalaisia mekastajia.

Itselläni viedään jo viidettä Tuskaa, mutta lähellä oli, etteivät kinkerit jääneet kokonaa paitsioon. Teutonien ylivalta oli viedä mielenkiinnon kokonaan, mutta tarkempi esiintyjälistan zoomailu näytti lopulta vihreää perjantaille. Huomenna (eli tänään, kello on jo liikaa) mekastavat Teräsbetoni, Wintersun, Finntroll, Apocalyptica ja Monster Magnet, joten jotain hyvää on Tuska 2005:ssäkin. Manselaisten Sauna Open Air hilpaisi Tuskan ohi esiintyjillään, mutta vetelä helsinkiläinen ei jaksa lähteä niin pitkälle, ainakaan tänä kesänä.

Zum Teufel

Saksalainen metalli germaani-kulttuurin edustajana kärsii yhä 60 vuoden takaisesta notkahduksesta. Kultakauden jälkeen uutta menestystä ei ole tullut. Suomessa saksalaiseen metalliin on historian varrella kuitenkin suhtauduttu sangen myötämielisesti. Niinpä ei olekaan ihme, että tämänvuotisessa Tuskassa esiintyy 4 saksalaista yhtyettä. Kruppin tehtaiden uusimmista maailmanvalloittaja-kandidaateista esitellään perjantaina Destruction ja Primal Fear.

Destruction-yhtyeen musiikilliseen antiin en ole aiemmin tutustunut, mutta nopea vilkaisu heidän laulujensa nimiin näyttää viittaavan siihen, että oltaisiin jatkamassa siitä, mihin viimeksi jäätiin. United By Hatred, Mad Butcher, No Need To Justify, Dictators of Cruelty sekä kohdallaan olevasta itseluottamuksesta kertova The Butcher Strikes Back antavat ymmärtää, että vanhojen hyvien aikojen haikailijoille on luvassa loistava tulevaisuus.

Primal Fear puolestaan on uransa aikana pyrkinyt korostamaan seuraavia teemoja: Batallions of Hate, Fight to Survive, Countdown to Insanity ja Hatred in My Soul. Perinteitä kunnioittavalla linjalla tuntuisivat molemmat myrsky-osastot olevan liikkeellä. Jo eläkkeelle siirtyneen saksalaisklassikko Stukan linjoilla jatkava yhtye iskee nopeasti, kovaa ja korkealta.

Harkitsin hetken, pyytäisinkö isoisääni mukaan Tuskaan. Hän oli vahvasti läsnä saksalaisen metallin kultakaudella, ja luulen, että hän olisi mielellään verestänyt muistojaan monista kiihkeistä hetkistä asian tiimoilta. Päätin kuitenkin hylätä suunnitelman, sillä isoisäni on jo vanha mies, ja hänen kiinnostuksensa aiheeseen lurpahti saksalaisten metallipäiden pyrotekniikan riistäydyttyä käsistä Rovaniemellä jokin aika sitten. Isoisäni veli menetti henkensä, ja saksalaisen metallin suosio Suomessa romahti pohjalukemiin.

Ilkeilisin maailmanvalloittajille enemmänkin, mutta en kehtaa. Se olisi kuin veisi juutalaiselta shmeerin. Destruction soitti edellisen keikkansa Puolassa, ja Primal Fearin keikkakalenterista vedettiin vast’ikään yli Puola ja Belgia. Puujalkavitsien veistelijät voivat jatkaa siitä mihin jäin. Vittuilu menettää makunsa muuttuessaan liian helpoksi.

Palataan asiaan perjantaina illalla, jolloin luvassa on raportti Tuskan ensimmäiseltä päivältä. Kuten viime vuonnakin, netin ensimmäinen ja viihdyttävin Tuska-raportti löytyy feldon.netistä. Pysykää seitillä!

Categories
Henk.koht.

The Passion of the Christ

Vieläkö Jeesus on chic, vai joko vanhan liiton idoli on passé? The Passion of the Christ –elokuva kertoo maailman kuuluisimmasta kuolemasta, tekijämiehenä elokuvissaan ennenkin kuolemaa viljalti kuvannut Hollywood-ikoni Mel Gibson.

Kevään kohutuin elokuva lienee Jeesuksen viimeisestä päivästä kertova The Passion of the Christ, joka on herättänyt ennakkokohua huhutulla väkivaltaisuudellaan ja juutalaisvastaisuudellaan. Koska arvostan Jeesusta ja hänen opetustaan suuresti, oli tietenkin käytävä katsomassa, minkälainen kuva Jeesuksesta on Mel Gibsonilla, joka tunnetaan lähinnä Hollywoodin valtavirrassa uivista toimintaelokuvista.

Ennakkoon elokuva on saanut julkisuutta väitetyllä väkivaltaisuudellaan ja juutalaisvastaisuudellaan, joten käsittelen niitä ensin. Molemmat seikat voidaan jollain tasolla johtaa ohjaaja Gibsonin henkilöhistoriasta. Toimintaelokuvan liemessä väkivalta on olennainen aromi, ja väkivaltaelokuvissa marinoitu Gibson tietää, mitä ja miten väkivallalla voidaan ilmaista elokuvissa. Juutalaisvastaisuutta voi ennakoida sillä, että Gibson kuuluu katolisia oppeja noudattavaan lahkoon, joka ei hyväksy paavin II maailmansodan jälkeen tekemää päätöstä olla syyttämättä juutalaisia Jeesuksen kuolemasta.

Jeesuksen kuolema oli väkivaltainen, ja sellaisena se kuvataan elokuvassakin. Pum-kuolit –estetiikka on jätetty Hollywoodiin, ja lyöminen sattuu oikeasti. Jeesuksen palaset lentelevät ja luu näkyy lihan seasta ruoskittaessa, ja ristille asti päästyään päähenkilö näyttää köntiltä jauhelihaa. Väkivallan kuvaaminen ei ole silti realistista, ja vähän aikaa piti raapia päätä, ennen kuin keksin, mitä Gibson tavoittelee splatterillaan. Veri on katolisessa symboliikassa keskeisessä roolissa. Jeesus lunastaa maailman synnit verellään. Katolisuudessa krusifiksi on tärkeä symboli, ja niissä Jeesuksen kärsimyksiä kuvataan usein havainnollisesti punaisella. Gibson on katolisena tottunut hahmottamaan Jeesuksen ennen kaikkea ristillä riippuvana kaikenkärsijänä, ja tuo saman puolen esille elokuvaansakin.

Nyky-yhteiskunnassa kuolema ja kärsimys ovat tabuja, joita pyritään peittelemään ja salailemaan. Ennen aikaan tavat olivat erilaiset, eikä yksilön oikeuksista pidetty niin tarkkaa lukua. Ristiinnaulitseminen on kammottava tapa kuolla, ja sitä on mielestäni parempi kuvata syvänpunaisella kuin vaaleanpunaisella. Verellä läträäminen muistuttaa katsojia konkreettisesti kiduttamisen syvimmästä olemuksesta, toisen ihmisyyden unohtamisesta.

Syyllisyyttä

Juutalaisvastaisuudella on helppoa polttaa näppinsä, joten todetaan heti aluksi, että juutalaiset olivat vastuussa Jeesuksen kuolemasta. Ensisijaisena syynä ei tosin ollut heidän uskontonsa vaan yhteiskunnallinen asema. Juutalainen yhteiskunta oli vakautunut tietyille kiskoille, ja poliittisille johtajille uudet aatteet olivat ja ovat aina potentiaalinen uhka. Jeesusta vainottiin, koska hän kyseenalaisti vanhan vallan auktoriteetin. Samalla tavalla on kohdeltu edelläkävijöitä maailman sivu, ja tullaan aina kohtelemaankin. Sokrates, Galilei, Voltaire, Gandhi ja Solzhenitsyn ovat niin ikään olleet herrojen hampaissa kieltäydyttyään olemasta ajattelematta, noin muutaman merkkihenkilön mainitakseni.

Juutalaisvastaisuutta voi haistella siinä, että Gibson häivyttää taka-alalle sen, että koko yhteiskunta oli juutalainen. Juutalaisina esiintyy seremoniallisiin asuihin pukeutunut papisto vastakohtana kansalle, jonka vaatteet ovat arkisia ihokkaita ja kaapuja. Aktiivisia toimijoita ovat ainoastaan papit, kansa käyttäytyy kuin pässi narussa, jota johtajat (milloin Jeesus, milloin papisto) taluttavat kuka minnekin. Tämä korostaa papiston uskonnollista roolia sen yhteiskunnallisen roolin kustannuksella. Jos Jeesuksen puhe vakuutti kansan, papisto tuskin olisi saanut sen päätä käännettyä pelkällä uskonnollisella auktoriteetilla, vaan sen oli toimittavana yhteiskunnallisena auktoriteettina.

Mukana elokuvassa on myös vähäeleisen tyylikäs Saatana, joka hiiviskelee Jeesuksen ympärillä synkimpinä hetkinä. Juutalaisjohtajien ryhmän seasta Saatana nostaa päänsä säännöllisin väliajoin. Gibson vihjailee juutalaisten syyllisyydellä Jumalanmurhaan, mutta elokuva ei tunnu kiihotukselta.

Jeesusta kiduttavat roomalaiset sotilaat tuntuvat paljon vastenmielisemmiltä kuin juutalaiset. Sotilaat tuntuvat nauttivan suuresti työstään, avuttoman Jeesuksen pieksämisestä.

Elokuvan alussa on sitaatti Jesajan kirjasta, jossa muistutetaan Messiaan kärsivän ja kuolevan meidän syntiemme tähden. Gibson tietää, ettei kukaan ole viaton, ja asettaa itse ensimmäisen naulan ristiinnaulittavan Jeesuksen kädelle.

Tulkintaa

Jeesuksen elämästä ja toiminnasta ei varsinaisesti tiedetä muuta kuin se mitä evankeliumeissa kerrotaan, muu kirjallisuus pohjautuu niihin. Evankeliumit ovat tyyliltään tapahtumia kuvailevia, henkilöiden toiminnan motiivit kuvataan ylimalkaisesti. (”Saatana meni Juudaaseen”, ”Pilatus teki kansalle mieliksi”) Tilanne jättää taiteilijalle paljon pelivaraa, sillä Jeesuksen opista ja elämästä voi korostaa makunsa mukaan mitä puolta haluaa ajautumatta vakaviin ristiriitoihin tosiseikkojen kanssa.

Gibsonin Jeesus-tulkinnassa on luonnollisesti katolisia elementtejä, jotka eroavat suomalaisten luterilaisen Jeesus-kuvan painotuksista. Edellä mainitun krusifiksi-symboliikan lisäksi Neitsyt Maria, Jeesuksen äiti on vahvasti läsnä koko ajan; evankeliumien ulkopuolelta on lainattu mukaan

katolinen legenda Pyhä Veronika; Jeesuksen opetuksista kuullaan viimeisenä tietysti kehotus rakastaa kaikkia, mutta juuri ennen sitä korostetaan, ettei kukaan pelastu kuin Jeesuksen kautta (Extra ecclesiam nulla salus on lähtöisin tästä) ja elokuvan lopussa on katolisessa taiteessa usein esillä oleva ristiltälaskemiskuvaelma. Rohkeana ratkaisuna elokuvassa ei puhuta englantia vaan arameaa ja latinaa. Kaikkea puhetta ei ole käännetty, joten käytännön latinantaito saa hyvää harjoitusta kun ruoskaniskuja lasketaan taustalla. Katolisuuden vaikusta taitaa latinakin olla, sillä minulla on mielikuva, että Rooman valtakunnan itäosissa olisi hallinnon kielenä ollut kreikka eikä latina (joka on katolisuuden pyhä kieli), mutta varmaksi en uskalla asiaa vannoa. Elokuvaa ei kuitenkaan voi luonnehtia erityisen katoliseksi, vaan se on ennen kaikkea evankeliumien hengelle uskollinen kuvaus.

Taiteellisesti korkeatasoisia kohtauksia elokuvassa on paljon. Juudaksen riivaajat ovat melkein yhtä ahdistavia kuin Hohdon kaksostytöt; Jeesuksen opetukset on ujutettu takautumina luomaan kontrastia sopiviin kohtiin; evankeliumien kuvaamat tapahtumat vilahtelevat taustalla ilman, että kaikkea alleviivataan. Eri paikoissa on erilainen tunnelma: Herodeksen dekadentissa hovissa Jeesukselta odotetaan taikatemppuja, Jeesusta ruoskivien roomalaissotilaiden silmissä kiiluu verenhimo ja eräässä takautumassa Jeesus nauraa ja kujeilee äitinsä kanssa (tästä plussaa, jostain syystä evankeliumeissa ei kerrota Jeesuksen nauraneen kertaakaan).

Suosittelen Passion of Christiä niille, jotka haluavat elokuvilta jotain mietittävää. Popcorn ei varmaankaan maistu tämän leffan aikana, ja ikäraja on korkea ihan syystä. Tämä on taidetta, ei viihdettä. Varoituksen sanana mainittakoon, että osa elokuvan teemoista ja kohtauksista voi mennä ohi, jos ei tunne Jeesuksen viimeisten hetkien historiaa. Gibson jää näpräilemään evankeliumeissa sivulauseessa mainittujen tapahtumien kanssa useammankin kerran pitkäksi ajaksi.

Jälkikirjoitus

Mitä Passion of the Christ opettaa Jeesuksesta? Jos joku ei ole koskaan kuullut kristinuskon perustajasta, millainen kuva hänestä muodostuu elokuvan perusteella?

Gibson kuvaa pääasiassa Jeesuksen kärsimyshistoriaa. Jeesuksen opetuksiin viitataan, mutta niistä ei muodostu kokonaiskuvaa. Pääosaan nousee Jeesuksen hyvyyden sijasta Jeesuksen vainoajien pahuus. Elokuvan pohjalta ei voi päätellä, miksi kristittyjä on nykyään 2 miljardia, tai edes mitä kristinusko opettaa Jumalasta. Se kertoo miehestä, joka tiesi, että rakkaus voittaa maailman.