Nintendo ilmoitti eilen aloittavansa Commodore 64 –pelien myynnin Virtual Console –verkkopalvelussa. Palvelun kautta C64-klassikot voi ladata pelattaviksi Wii-konsolille 500 Wii-pisteen hintaan. Tarkempaa julkaisuaikaa peleille ei vielä annettu, mutta näillä näkymin ensimmäisessä aallossa nähdään ainakin International Karate ja Uridium.
Minun ikäpolvelleni Commodore 64 on ehkä tärkein osa pelaamisen historiaa, joten sinänsä klassikoiden herättely on ihan perusteltua. Mutta hei kamoon, 500 pistettä tekee 5 euroa per peli. Se on aika kova hinta, etenkin kun C64-kama on poikkeuksetta yli toistakymmentä vuotta vanhaa, jopa ylikin. Ja ne, joille Virtual Consolen C64-pelejä etupäässä kaupitellaan, ovat todennäköisesti jossain elämänsä vaiheessa niistä jo kertaalleen maksaneet.
Kulttuuriteko tai ei, Nintendon suunnitelmassa on kamala rahastuksen katku. Perustellumpaa olisi myydä pelejä eurolla kappale tai niputtaa vanhan julkaisun kylkeen myös uudistettu versio esim. nettipelillä ja HD-grafiikalla terästettynä, jolloin nostalgiaa potematon nuorempi pelaajakuntakin saisi peleistä iloa. Viiden euron kappalehinnalla ostan mieluummin uusia elämyksiä, kun vuosikymmenien takaisia tähteitä. Onneksi retropelejä voi jatkossakin alkuperäisillä laitteilla tai vaikka emulaattorilla.
Loppuun vielä YouTubesta bongattu nostalgiapommi: 100 Commodore 64 games in 10 minutes!
[kuva: C-64 Road Trip by kteague]
2 replies on “Commodore 64 –pelejä Wiille”
Joo, hinta on liian kova. Kyllä mä noista jotain olen valmis maksamaan, mutta en kyllä vitosta per peli. Sinänsä kovin kannatettava liike ylipäätään tuoda C64-kamaa nykykonsoleille.
Toisaalta mielummin mä C64-peleistä maksaisin kuin NES-peleistä jo ihan siksi, että NES-pelejä ei koskaan tullut pelattua kuin korkeintaan kaverilla Super Marion muodossa. Muita muistoja ei lapsuudessa laitteesta ollutkaan.
Nykyään saa tosin tikkuja, joissa on 100 C64-peliä ja hinta on ehkä 20EUR. Ei nebaemulaatiosta tosin aitoa fiilistä saa millään, kun ei joudu odottelemaan kymmeniä minuutteja kädet ristissä Ocean Loaderia kuunnellen, että se paska lisenssipeli edes ylipäätään käynnistyy. Vitonen yksittäisestä nebapelistä on kyllä ihan liikaa.