Paljon on tapahtunut parin viikon poissaolon aikana. Takana on mm. pitkäksi venähtänyt synttärijuhla, yllätysmatka Porvooseen side silmillä ja terassikesän avajaiset. Ei ole nettiä kaivattu. Mitä nyt sähköposteja on silloin tällöin tullut silmäiltyä. Ilahduttavaa huomata, että feldon.netin päivitystahti on siltikin kovempi kuin esimerkiksi Helsingin Sanomien peliblogilla.
Näköjään kotomaan pelimediakenttää on ehditty kuokkia poissa ollessani. Nettipuolelle on ilmaantunut pari uutta kirjoittajaa ja telkkarin ainoan peliohjelman tirehtööri siirtyi pelimeediosta pelinkehittäjäksi. Suurin ylläri oli kuitenkin ystäväni Lassi Kurkijärven ilmoitus Pelaajalehti.com –verkkosivuilla: Pelaaja-lehden sisältöjohtajana toiminut Lassi luopuu pestistään ja siirtyy töihin Sanoma-konsernille.
Homma on sikäli merkittävä, että Lassi on ollut jo pitkään Pelaajan kantava voima ja samalla lehden kokenein toimittaja. Minulla on hänestä vain hyvää sanottavaa. Ironista on puolestaan se, että Sanoma on ehdottomasti Pelaajaa kustantavan H-Townin pahin kilpailija. Mitä tapahtuu nyt, kun Pelaajan koneistosta irrotetaan tärkeä ratas? Alkaako masiina piiputtaa vai pärjätäänkö ilmankin?
3 replies on “Pelimediapakka meni taas sekaisin”
[…] sisältöjohtajana toimineen Lassi Kurkijärven siirtyminen Sanomille herätti kysymyksiä jo keväällä. Toisen kerran ovet kävivät heinäkuussa, jolloin yrityksen toimitusjohtaja Petteri Moisio ja […]
[…] tämä yhdessä jo toukokuussa levottomia huhuja synnyttäneen Lassi Kurkijärven siirtymisen Pelaajan riveistä Sanoman leipiin sai aikaan sen, että Kekon lisäksi myös käytännössä koko […]
[…] tämä yhdessä jo toukokuussa levottomia huhuja synnyttäneen Lassi Kurkijärven siirtymisen Pelaajan riveistä Sanoman leipiin sai aikaan sen, että Kekon lisäksi myös käytännössä koko […]