Categories
Pelit

This is Living

Toilet Girl

Sony valitsi kohautuslinjan uuden Pleikkarin markkinoinnissa. Torstain ja perjantain välisenä yönä järjestetyissä eurojulkaisukemuissa nähtiin paitsi uusi PLAYSTATION 3 –pelikonsoli, myös sensuroimatonta live-seksiä. Tuntemukset olivat sen verran ristiriitaisia, että lykkäsin blogahdusta aina tähän iltaan asti.

Iltalehti uutisoi jo perjantaina näyttävästi irstaista kekkereistä. Iltiksen toimittajan tapaan minäkin vaihdoin kemuissa pari sanaa Pleikkarin markkinoinnista vastaavan Kari Nurmen kanssa, joka oli vilpittömästi innoissaan meiningistä. Nurmen mukaan tapahtumat noudattivat Sonyn This is Living –kampanjan teemaa, johon kuuluu voimakkaiden elämysten korostuminen. Esimerkiksi kutsukortin virkaa toimitti nippu parvekkeelta heiteltävää PlayStation-rahaa. Tilaisuudessa sai ottaa myös ilmaisen tatuoinnin, jos live-seksi tai ruokatarjoilu eivät olleet tarpeeksi mieleenpainuvia kokemuksia. Yllättävää kyllä, ilmainen viina kannusti porukkaa neulan alle siinä määrin, että tatuointipisteeseen syntyi ajoittain jopa jonoa. Kuinkakohan moni heräsi seuraavana aamuna ilman muistia, ankkurin kuva olkavarressa?

Pientä yliampumista oli havaittavissa myös esittelysalissa, jossa demonstroitiin uuden pelikonsolin ominaisuuksia. Lyhyen esittelypuheen jälkeen suurelle valkokankaalle heijastettiin esittelyvideoita, samalla kun pommit räjähtelivät, ämyrit mylvivät täysillä ja kohdevalot välkkyivät. Ikävä kyllä varsinainen asia jäi tehosteiden varjoon: Takarivissä valkokangasta ei näkynyt savulta ja edessä istuvat joutuivat pitämään käsiä korvillaan ja suojaamaan silmiään ylikirkkailta valoilta.

Noin muilta osin kemut sujuivat hienosti. Kuten monissa muissakin pelibileissä, myös PLAYSTATION 3:n julkaisussa pelaaminen näytteli vain sivuosaa. Näytillä olleet MotorStormit ja Resistancet on nähty jo ajat sitten, joten keskityin lähinnä ruokailuun ja kavereiden kanssa hengailuun. Olisi tietty ollut mukavaa testata vähän uudempia ja tuoreempia pelejä, mutta ilmeisesti eurojulkaisuun haluttiin vain ne Sonyn omat hypetetyimmät julkaisut. Hauskaa oli siitäkin huolimatta; oikein suuri kiitos kutsusta vaan 8)

Loppuun haluan onnitella Nordisk Filmiä hyvästä PR-tempusta. Harva pelijulkaisija uskaltaa markkinoida tuotteitaan noinkin röyhkeästi. Hyvän maun rajoista voidaan tietty olla montaa mieltä, mutta oikeilla jäljillä tavallaan ollaan: peliyrittäjien on pidettävä itsestään ääntä, jos harrastus halutaan tuoda suuren yleisön tietoisuuteen. PlayStation 1 ja -2 mursivat jo jään. Minkälaista mylläkkää mahtaa kolmas tuleminen aiheuttaa?

4 replies on “This is Living”

Oli kyllä melkoiset kekkerit, huh. Ei ehtinyt edes turista kunnolla, kun piti saada parin tunnin sisällä haastateltua kaikki oleelliset ihmiset – ennen kuin tarjoilut veivät heistä voiton 🙂 Ensi kerralla toivottavasti ehtii istahtaa alaskin hetkeksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *