Eilen tuli vietettyä aikaa ihastuksen kanssa. Henkka oli joululahjonut jo ennakkoon uudella Zeldalla ja niinhän siinä kävi, etten malttanut odottaa aattoon. Toisaalta en kyllä muutenkaan konsolipelaa silloin, kun on kerrankin mahdollisuus istua riitelemättä koko perheen voimin saman pöydän ääreen.
Oli miten oli, Twilight Princess yllätti tylsyydellään. Ainakaan alussa ei tunnu olevan mitään tekemistä. Pitää lähinnä autella maatilan tehtävissä ja muuta arkista. Plääh. Sitä paitsi ratsastuskohtauksista tulee mieleen Shadow of the Colossus, eli ei mitään omaperäistä siinäkään. Vaan kaipa tämä tästä. Pelaaja antoi yhdeksän pistettä ja siihen luotetaan.
Yöllä havahduin kun Se Toinen Ihastus lähetteli tekstiviestiä. Huomasin nukahtaneeni Wiimote kädessä sohvalle [sic].
2 replies on “Piippalakki on unettavaa seuraa”
Onneksi Wiimote kädessä etkä… No niin.
No niin.