Categories
Henk.koht.

Inspiraatiokebab

Itse tehty kebab-annos.

Saan useimmat inspiraationi illalla juuri ennen nukahtamista. Viime yönä olin jo unen rajamailla sängyssä, kunnes muistin törmänneeni toista vuotta takaperin netissä liikkuneeseen kebab-reseptiin. Koska iltapala oli jäänyt teen ja kinkkusämpylän asteelle, päätin vielä nousta hetkeksi jalkeille ja väsätä itselleni nopean kebabin. Ihan vaan nettiohjeiden perusteella.

Pikaisella googlaamisella haaviin sattui 2Fast4You:n mainiosti kuvitettu kebab-resepti. Tein kaiken mitä ohjeissa sanottiin. Heitin spagettikastikketta varten hankitun jauhelihan kulhoon, vaivasin siitä taikinaa, maustoin ja paketoin folioon. Sitten vaan koko komeus sata-asteiseen uuniin. Helppoa!

Ikävä kyllä olin unenpöpperössä katsonut kypsymisajan väärin; kuvitellun tunnin sijaan jouduin valvomaan kolme ja puoli tuntia kunnes kebabin sai ottaa uunista. Sitten vielä puolen tunnin jäähdyttely, jonka jälkeen olikin jo aamuyö. Pääsin lopulta takaisin petiin neljän aikoihin… joka on siinä mielessä ikävää, että aamulla oli herätys tasan kello kuudelta.

Kebabista tuli kyllä yllättävän hyvää.

One reply on “Inspiraatiokebab”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *