Tuossa alkuviikosta reissaillessani pitkin poikin Suomea junalla yliopistojen pääsykokeisiin oli liikaa aikaa ajatella asioita ja pistää elämäänsä taas vähän järjestykseen itselleen. Se tekee hyvää aika ajoin, varsinkin kun sai jotain aikaiseksi eikä ahdistu enää niin helposti muutamista asioista.
Siinä iPodini kaivellessa kätköistään HIMin Solitary Manin tuli mieleen, että ajattelevatko muut koskaan miltä tuntuisi, jos haastettelija kysyisi jonkin kysymyksen? Enkä nyt tarkoita ystäväkirjojen kysymyksiä lempiruuista vaan nimenomaan sinun elämästäsi muotoiltuja kysymyksiä tai miten itse vastaisit joidenkin lehtien vakiokysymyksiin. “Mitä muistat lapsuudestasi?” tai “mitä sinulle merkitsee kirjain B?”. Minä nimittäin joskus ajattelen, mikä on kieroa sillä en varmasti tulevaisuudessakaan ole niin stara, että minua haastateltaisiin ainakaan sen takia kuka olen. Ajatusleikkinä se on silti varsin kiintoisaa.
Biisihän liittyy tähän siten, että siitä muodostui kysymys “mitä muistat ylioppilaskirjoituksistasi?” ja vastaus “sen, että päässä soi jatkuvasti HIMin Solitary Man”. Ehkä olen vain huomionkipeä, mikä tuntuisi olevan ajan trendi päätellen ihmisten halukkuudesta paljastaa yksityiselämäänsä mm. tosi-tv ohjelmissa.
One reply on “Starring in my own life”
Et ole ainoa. Itsekin mietin aina joskus, että mitä vastaisin, jos minulta jotain tiettyä kysyttäisiin, vaikka kukaan ei ikävä kyllä kysykään, vaikka vastaukseni olisi todella hyvä ja haluaisin kertoa sen.