Categories
Elokuvat ja tv

Voihan frakki!

Taisteluplaneetta Galaktica

Telkkarista tulee ihan laadukasta tavaraa. Ainakin jos malttaa valvoa yökaudet ruudun ääressä. Nyt olen innostunut Nelosen Taisteluplaneetta Galacticasta. Sarjan esittäminen alkoi jo tammikuussa ja olen täysin myyty: kyseessä on paras tieteissarja sitten Babylon 5:n.

Perusasetelma on yksinkertainen. Alkujaan ihmisten palvelijoiksi rakennetut cylon-robotit käyvät kapinaan herrojaan vastaan ja jälki on rumaa. Cylonien tekemistä ydiniskuista selviää ehjänä vain alle 50 000 ihmistä, parisenkymmentä avaruusalusta ja pahasti vanhentunut taisteluplaneetta Galactica, tulevaisuuden vastine lentotukialukselle. Jaksosta toiseen seurataan eloonjääneiden edesottamuksia ja mahdottomalta tuntuvaa kamppailua ylivoimaista vihollista vastaan. Tempo on kova ja yhtään jaksoa ei tee mieli missata.

Jännittävän Galacticasta tekee juuri sen tunnelma. Dialogi on nokkelaa ja päähenkilöt tuntuvat ilahduttavan inhimillisiltä kaikkine huolineen ja murheineen. Paikoin voisi luulla katsovansa ennemmin elokuvaa, kuin tv-sarjaa. Tehosteisiinkin on panostettu ja sen huomaa etenkin näyttävissä avaruustaisteluissa.

Oikeastaan ainut valittamisen aihe tulee näyttelijävalinnoista. Etenkin äijämäistä lentäjä-ässää esittävä nainen on välillä helkutin ärsyttävä, eikä tunnu oikein sopivan rooliinsa. Pullukka naapurintyttö pois ja tilalle riuskempi täti, sanon minä! En pidä myöskään periamerikkalaisesta tavasta sensuroida dialogia. Esimerkiksi tulevaisuuden kieli on lähes identtistä nykyenglannin kanssa, paitsi että fuck-sanan tilalla sanotaan frak. Ällöttävää. Onneksi sarja on muuten niin loistava, ettei pikkuvirheisiin viitsi takertua.

Mikäli sarja ei ole tuttu, kannattaa katsominen aloittaa kokopitkällä pilottijaksolla. Siitä käy hyvin ilmi mikä on homman nimi ja keitä ne cylonit taas olivatkaan. Ensimmäistä kautta myydään jo tietääkseni DVD-boksina, jonka lisäksi jaksoja voi latailla yksitellen iTunes-verkkokaupasta video-iPodille. Suosittelen myös lähettämään positiivista palautetta Neloselle, jotta tietävät jatkossakin hankkia vastaavia huippusarjoja ohjelmistoonsa.

One reply on “Voihan frakki!”

Kappas, sähän katsot jopa telkkarista jotain hyvää. Galactica on kyllä pahuksen hyvä ja varmaan paras tieteissarja sitten B5:n. BG on itseasiassa niin hyvä, että tulee seurattua sitä telkkutahtiin ihan vain, että saa katsoa kavereiden kanssa perjantai-iltaisin.

So say we all.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *