Categories
Pelit

Guitar Heron julkkaribileet juhlittu

Tytöt tykkää rokkitähdistä

Guitar Heron julkaisubileitä juhlittiin toissapäivänä Club Oopperassa. Olin päätoimittajan ominaisuudessa paikalla rämpyttämässä muoviskittaa ja maistelemassa juhlapöydän herkkuja. Hauskaa oli, joskin osanottajamäärä oli aika pieni.

KE-Medialle kiitokset hienoista järjestelyistä! Rock-henki tavoitettiin ja puitteet olivat hienot. Vaivaa oli nähty monessa hauskassa pikkuasiassa ja sellainen piristää aina. Paikalla oli tanssityttöjä ja vieraat saivat käsiinsä muun muassa ehdat Guitar Hero -riderit.

Guitar Hero Rider 1Guitar Hero Rider 2Guitar Hero Keikkasopimus 1Guitar Hero Keikkasopimus 2

Lopullinen euroversio Guitar Herosta tulee kauppoihin 7. huhtikuuta. Tuskin maltatte odottaa.

Categories
Pelit

Jyväskylä rokkasi Guitar Heron tahtiin

Digikuvaaminen on kivaa

Terveiset Jyväskylästä! Johan oli hirvittävä reissu. Kolme vuorokautta muutaman tunnin yöunilla kiristää pinnaa melkoisesti. Puhumattakaan siitä työmäärästä mikä messuständin pyörittämiseen on panostettava. Ei siis ihme että uni on maittanut koko alkuviikon.

Onneksi kaikki meni hienosti. Tekniikan kanssa sai taas tapella melkoisesti eikä pääorganisaattori saanut järjestettyä ihan kaikkea mitä halusin, mutta pääsääntöisesti suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Toivottavasti ensi vuonna pelilavalle saadaan rappuset, niin ettei pelaajien tarvitse punnertaa itseään korokkeelle. Toinen näyttölaitekin olisi tarpeen, jotta pelaajat voisivat pelata lavalla kasvot yleisöön päin, kuten DigiExpossa.

Lavaohjelma meni nappiin. Pelautimme messulavalla moneen otteeseen Dead or Alivea, Gothamia, NHL 2k6:tta ja jakelimme muutaman laatikon verran palkintoja osallistujille. Yleisöä riitti ja etenkin Gibsonia muistuttavalla muovikitaralla vedetty Guitar Hero -musiikkipeli keräsi valtavasti huomiota. Valitettavasti mähläsimme miksauspöydän kanssa jossain välissä sen verran, että äänet lipsahtivat lähes täysille. Sen seurauksena korvissa soi vielä kolme päivää näyttelyn jälkeen. Sääli eturivissä istuneita.

Vaikka unenpuute oli melkoinen, ehdimme Svetan ja Marikan kanssa tsekata Jyväskylän yöelämääkin. Ainakin Kharma vaikutti hienolta paikalta ja tunnelma oli mahtava. Törmäsin myös Konsolifinin Leoon, terveiset sinne!

Kaikkiaan reissusta jäi ihan hyvä maku suuhun. Järjestämisessä oli kuitenkin sen verran vaivaa, että ensi vuonna harkitsen vähintään kolmesti ennen kuin suostun mukaan.

Categories
Henk.koht.

Stanislaw Lem on kuollut

Solaris Atari 2600

Puolalainen kirjailija Stanislaw Lem kuoli maanantaina 84-vuotiaana Krakovassa. Hän teki minuun lähtemättömän vaikutuksen kirjoillaan Tähtipäiväkirjat ja Kyberias. Lyhyitä tieteistarinoita sisältävät kirjat ovat hauskimpia, mitä olen ikinä lukenut.

Lemin kyky nähdä väännellä scifin peruspalikoita vinksalleen on ylittämätön. En usko ikinä unohtavani astronautti Ijon Tichyä, joka naamioitui robotiksi, lähti tiedustelijaksi vihamielisten robottien planeetalle ja noudatti huolellisesti robottien kummallisia tapoja vain huomatakseen, että kaikki robotit olivat todellisuudessa vain roboteiksi naamioituneita ihmisiä, jotka yrittivät käyttäytyä niin kuin robottien uskottiin käyttäytyvän.

Pitääpä mestarin poismenon kunniaksi käydä etsimässä kirjastosta äskettäin suomennettu Konekansan satuja ja tarinoita, jota en ole vielä ehtinyt lukea.

Terveisiä päätoimittajalta: Kuinka ollakaan, tänään tulee telkkarista Stanislav Lemin kirjaan perustuva tieteiselokuva, Solaris (Klo 20 SubTV).

-feldon

Categories
Musiikki

Toverit rokkaa ja surffaa

Comrade Publishing

Vast’ikään toimintansa aloittanut Comrade Publishing -levy-yhtiö lähetti kaksi ensimmäistä julkaisuaan Feldon.nettiin. Tällainen huomionosoitus ylittää uutiskynnyksemme, joten levyistä on toki raportoitava teillekin.

The Surftones – Songs for the Forthcoming Album

The Surftones –yhtye soittaa Disco Hot Wax -promollaan maalailevaa ja elektron suuntaan nyökkäävää surf-musiikkia, joka tuo paikoitellen mieleen 22-Pistepirkon ja Rinneradion. Kolmen kappaleen mittaisella promolla draaman kaari kulkee ykkösbiisi Down & Outin orgaanisesta ja seesteisestä soundista Disco Hot Waxin laguuni-osaston kautta elektronisempaan ja vauhdikkaaseen Bon Bon Voyage -kappaleeseen.

Hyvä fiilis lienee tämän tyylisen musiikin perimmäinen tavoite. Sen tuottamisessa The Surftones onnistuu, sillä levyä kuunnellessa mieleen nousee kesäisiä kuvia. Koneiden käyttö luo yhtyeelle omaa soundia, ja Bon Bon Voyagen taustalla humiseva äänimatto tuo mieleen Star Control II –pelin ylittämättömän tunnelman.

Instrumentaalimusiikkia soittavan yhtyeen vaarana on, että yhtye kuulostaa aivan samalta kuin kaikki muutkin samalla sektorilla operoivat yhtyeet. Sitä kuoppaa ei The Surftoneskaan onnistu täysin välttämään, mutta sopiva määrä omia mausteita pitää huolen siitä, että tylsistymistä ei tapahdu. Hyviä värähtelyitä, ja hyvä pelinavaus Comrade Publishingilta.

The SurftonesSurftones PROMO avattunaSurftones PROMO sisäkansi

Wee People – Finally

Kattauksen toinenkin artisti tavoittelee monelaisia tunnelmia. Wee Peoplen Finally-promon nimikappale on juurevaa perusrokkia, jota seuraavat hip hop –henkinen Stay True sekä akustinen Lonely Ghost, kaikki tosin rock-kaanonin mukaisesti kitara-basso-rummut –trion soittamana.

The Surftonesin perään kuunneltuna Wee People luisuu ”ihan kiva” –kategoriaan. Rock-biisin kitarointi rouhii mukavasti, mutta laulussa voisi olla enemmän särmää. Stay Truen kertosäe on ihan mukava, mutta koukut eivät ole kovin teräviä. Lonely Ghost häviää muiden pop-rallatusten sekaan, eikä sitä oikein osaa kaivata.

Wee Peoplen promo kärsii suunnan puutteesta. Nyt kokonaisuus jää sirpaleiseksi. Suuria sormella osoitettavia vikoja lauluissa ei ole, mutta ihan kivaan ei kannata tyytyä. Tämä kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa.

Wee People - FinallyWee People - Finally avattunaWee People - Finally sisäkansi

Kummallakin yhtyeellä on virallinen kotisivu. Wee Peoplea voi ihmetellä osoitteessa www.weepeople.net ja Suftones löytyy www.thesurftones.com -osoitteen takaa. Jäämme innolla odottamaan Comraden muita julkaisuja, etenkin The Surftonesin pitkäsoittoa.

Categories
Pelit

Riippuu mistä roikkuu

Virtuaaliristiinnaulintaa
Nyt sekin on sitten nähty. Ensimmäinen virtuaalinaulittu hahmo nettiroolipelissä. Testivaiheessa olevan roomalaishallinnan aikaiseen Britanniaan sijoittuvan Roma Victorin pelaaja joutui viikoksi ristin jatkeeksi tapettuaan toisia pelaajia.

Tähän asti nettipeleissä on jaettu lähinnä banneja, porttikieltoja. Niistä ei yleensä pidetä kovinkaan suurta meteliä, rangaistuksen saajakaan ei välttämättä ole tietoinen mistä häntä rangaistaan. Onpa nähty pelejäkin, joissa rangaistuksista ei saa keskustella – rangaistuksen uhalla.

Minusta ajatus julkisesta nöyryyttämisestä nettipeleissä on oikein mainio. Eri asia toimiiko se, sen paljastaa vain aika, mutta voisi kuvitella kovimmankin uhoajateinin poskien punottavan kun kliinisen porttikielto-ilmoituksen sijasta joutuukin kestämään viikon verran muiden pelaajien halveksuntaa. Tämän luulisi tehoavan varsinkin nettiroolipelaajiin, jotka eläytyvät hahmonsa tarinaan joskus hieman liiankin innolla. Hahmon maineen menettäminen muiden pelaajien silmissä varmasti sattuu verrattuna siihen, että kuoleminen on vartin homma ja tietokoneen hahmoista ei tarvitse välittää, niiden suhteen keksii aina jotain. Tunnetusti riiputettua lihaa oleva pelaaja kokee varmaan vaikeuksia porukanmuodostamisessa ja kaupankäynnissä eli nettiroolipelin sosiaalisella alueella, joka on koko pelin suola ja idea.

Nyt vain odotetaan koska joku uskonnollinen yhteisö suutahtaa tästä(kin) ja haastaa aivan kaikki oikeuteen. Onkohan luvassa myös muita vanhoja rangaistusmuotoja? Häpeäpuuta ja 20 ruoskan iskua spammaajille!

Categories
Pelit

Jyväskylässä nähdään

Vapaa-aika 2006

Kaikkien Jyväskylän tietämillä liikkuvien kannattaa suunnata viikonloppuna kohti Jyväskylä Paviljonkia ja Vapaa-aika 2006 -juhlanäyttelyä. Ihmeteltävää on paljon ja tuttuun tapaan myös peliviihdettä on tarjolla. Minäkin olen siellä. Esittelemme Thomaksen ja Lassin kanssa muun muassa kehutun Guitar Hero -musiikkipelin ensimmäistä kertaa Suomessa. Sitä ei todellakaan kannata missata!

Muutakin peliohjelmaa on luvassa. Otamme muun muassa digitaalisen revanssin kurjasta Suomi-Ruotsi -lätkämatsista ja vedämme toisiamme lättyyn Dead or Alive 4:ssa. Kaikille lavalle uskaltautuville työnnetään taskut täyteen palkintoja, meni syteen tai saveen. Parhaalle kitaristille annetaan sitten kokonainen Guitar Hero -setti, eli sen suhteen kannattaa skarpata!

Lopullinen ohjelma digipuolen meiningistä löytyy tästä. Minä olen se, joka seisoo lavalla ja huutaa.

“Mä luulin että vapaa-aika tarkoittaa lenkkeilyä tai jotain.”
-Ollin reaktio kun kerroin messuista.

Categories
Pelit

Kummisetä tuli taloon

Kummisetä

Omantunnontuskat kasvoivat niin valtaviksi, että piti nyt vielä yömyöhään tulla purkamaan sydäntä. Syynä on tuo Electronic Artsin kehittelemä Kummisetä-peli. Olen jo ensi hetkestä asti julistanut sen olevan täyttä ajanhukkaa, mutta nappasinpa silti – tai juuri siksi – arvostelukappaleen mukaani toimistolta.

Ja kuinkas sitten kävikään… Ilta pääsi venähtämään luvattoman pitkälle Luca Brasin ja kumppaneiden parissa. Vaikka kuinka yritin vihata peliä, imaisi se täysillä mukaansa. Etenkin Coppolan tunnelmointi on onnistuttu siirtämään valkokankaalta peliin esimerkillisen hienosti. Perun siis pahat puheeni: kyseessä on varsin pelattavan oloinen tekele!

Tietty muutama epäkohtakin nousi esiin. Kuten autolla ajaminen, joka on melkoisen tunnotonta posottelua. Ja se, että pelin perusteet on aika härskisti revitty Grand Theft Auto –sarjasta. Kummisetä-fanina olen kuitenkin valmis antamaan paljon anteeksi. Jopa sössöttävän Brando-imitaattorin. Lisenssipeliksi The Godfather on oikein laadukas ja yllättää positiivisesti myös peliteknisillä ominaisuuksillaan.

Siispä stetsoninnosto EA:lle: tällä kertaa kalliiden näyttelijöiden palkkaaminen ja julkaisuaikataulujen venyttely kannatti. Vielä kun markkinointi hoidetaan kunnolla, saattaa Kummisedästä tulla jopa pienimuotoinen hitti!

Ei mulla muuta. Nyt takaisin petiin.

Categories
Henk.koht.

Kuluttaja-aktivismi nousee?

Antimainos

Kuluttaja-aktivismi on päivän sana. Etenkin internetin rooli kuluttajien ilmaisukanavana on lyhyen ajan sisällä kohonnut ennätyskorkealle. Netissä yksittäisenkin ihmisen mielipiteillä on arvaamattoman suuri arvo: suuria hankintoja tehtäessä kaikki netin hakukoneilla löytyvät kehut ja haukut otetaan usein vakavissaan.

Nyt sama asia on huomattu muuallakin. Muun muassa YLE:n aamushowssa haastateltiin kulutusjuhlija-blogin Maria, joka kertoi ihmetteleville toimittajille vähän kuluttajabloggailun perusteista. Päällimmäisenä ajatuksena jäi mieleen digitaalisen puskaradion ajatus: yhä useampi kuluttaja etsii aktiivisesti ostopäätökseen vaikuttavaa tietoa netistä. Virallisten mielipiteiden sijaan halutaan nähdä tavallisen sukankuluttajan kritiikkiä, haukkuja ja kehuja.

YLE:n haastattelussa internetin kuluttaja-aktivismista puhuttiin jollain muotoa uutena ja nousevana ilmiönä. Se ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Sillä vaikka kuluttaja-aktivismi on juuri nyt hottii shittii, on samaa kaavaa hyödynnetty jo pitkään muualla – erityisesti peliteollisuudessa.

Pelinkehittäjät ovat jo pitkään tienneet, että paras tapa menestyä kovasti kilpaillulla alalla on lukea kuluttajien mielipiteitä keskustelufoorumeilta, blogeista ja fanisivuilta. Internet tarjoaa suoran palautekanavan, jonka kautta arvokasta markkinatutkimusta voi tehdä lähes maksutta. Paikoin peliviihteen kuluttajien ja tuottajien välille on syntynyt jopa hedelmällisiä win-win –sopimuksia, jossa keskustelufoorumeiden ylläpitäjille ja bloggaajille tarjotaan pientä vaivanpalkkaa rehellisestä palautteesta.

Valitettavasti palkkioiden maksaminen on nyttemmin synnyttänyt haitallisen lieveilmiön, joka varjostaa koko kuluttajabloggailu-ideologian uskottavuutta. Osa ns. kuluttaja- ja harrastelijasivustoista kun tuntuu pelaavan vahvasti sponsoreidensa pussiin. Jopa Suomesta löytyy tapauksia, joissa ns. puolueettomat peliharrastelijat kirjoittavat ylistysartikkeleita paria taulutelkkaria ja ulkomaanmatkaa vastaan.

Onkin kiinnostavaa nähdä mihin suuntaan kuluttaja-aktivismi on menossa. Toimiiko digitaalinen puskaradio tulevaisuudessakin vai hukkuuko totuus kuluttaja-aktiivin valepukuun sonnustautuneen myyntimiehen puheeseen? Mahdollisesti henkiin jää vain muutama erikoistunut verkkosivu, jotka uskaltavat pitää pintansa markkinoiden puristuksessa.

(Picture by AdBusters)

Categories
Henk.koht.

Pihallaoloilmoitus

EA400

Njah! Harva asia kirpaisee nykyään yhtä paljon kuin toimimaton nettiyhteys. Nykyään sitä on jo niin riippuvainen verkosta, että ilman on vaikeaa olla. Tässä muutaman netittömän päivän aikana syntyneitä mietteitä:

  • Että pitikin heittää aikataulukirjat paperinkeräykseen. Vähän ikävää suunnitella aikatauluja kun Reittiopas ei näy!
  • Lupasin editoida pari tärkeää artikkelia kuntoon viikonloppuna. Valitettavasti tekstit tulivat sähköpostilla.
  • Osallistuminen verkkopelin betatestiin on vaikeaa ilman nettiyhteyttä.
  • Pitäisi tehdä vikailmoitus Saunalahden asiakaspalveluun, mutta yhteystiedot löytyvät vain verkkosivuilta.
  • Mitenkäs niitä laskuja maksettiinkaan ilman verkkopankkia..?

Olen melko vakuuttunut siitä, että nettiyhteyden toiminta on suurelta osin henkimaailman asioita. Vika oli tänään korjautunut itsestään, kun palasin töistä kotiin. Onneksi en sentään mennyt ostamaan uutta reititintä, kuten aluksi ajattelin. Säästyi pitkä sentti.

Categories
Pelit

Onko tämä hauskaa?

Battle Raper kuumentaa tunteita

Pelaajaboardilla tuli juttua japanialaisten viimeisimmästä villityksestä – raiskauspelistä. Mielikuvituksekkaasti nimetty Battle Raper II on etenkin länsimaisin silmin varsin omituinen teos. Raiskaus kun ei kuulosta edes digitaalisessa muodossa kovinkaan viihdyttävältä.

Tsekkailin läpi noita japanilaisjulkaisijan kuvakaappauksia ja meno näyttää… noh, japanilaiselta. Pikkutytöt peuhaavat koulupuvuissaan ja sedät kurkkivat hameiden alle. Paitsi että Battle Raperissa mennään vieläkin pidemmälle. Tavoitteena on piestä vastustaja siihen kuntoon, että tirkistelystä voi siirtyä suoraan kakkos- ja kolmospesälle, kulkematta lähtöruudun kautta.

BattleRaper2BattleRaper2BattleRaper2

Kuulostaa vahvasti siltä, että kyseinen äpöstys ei Eurooppaan ole tulossa. Ja hyvä niin. Meinaan että raiskauspelille ei kyllä ole mitään oikeutusta. Toisaalta voidaan kysyä, onko muu väkivalta yhtään sen hyväksyttävämpää. Kaikki se hakkaaminen, potkiminen ja ampuminen mistä on tullut nykypeleissä enemmän sääntö kuin poikkeus. Mikä on ylipäätään käsityksemme hyvästä viihteestä?

Muistan kun isä katseli joskus olkani yli pelaamistani. Olin ehkä kymmenen ja ruudulla pyöri Commodoren Target: Renegade, jossa yksinäinen sankari pätkii katujengiltä ja gangstereilta legot laatikkoon pesäpallomailalla. “Onko tuo nyt hauskaa?”, kysyi isä. Sama kysymys taitaa olla edelleen ajankohtainen.