Month: March 2006

Guitar Heron julkaisubileitä juhlittiin toissapäivänä Club Oopperassa. Olin päätoimittajan ominaisuudessa paikalla rämpyttämässä muoviskittaa ja maistelemassa juhlapöydän herkkuja. Hauskaa oli, joskin osanottajamäärä oli aika pieni.

KE-Medialle kiitokset hienoista järjestelyistä! Rock-henki tavoitettiin ja puitteet olivat hienot. Vaivaa oli nähty monessa hauskassa pikkuasiassa ja sellainen piristää aina. Paikalla oli tanssityttöjä ja vieraat saivat käsiinsä muun muassa ehdat Guitar Hero -riderit.

Lopullinen euroversio Guitar Herosta tulee kauppoihin 7. huhtikuuta. Tuskin maltatte odottaa.

Terveiset Jyväskylästä! Johan oli hirvittävä reissu. Kolme vuorokautta muutaman tunnin yöunilla kiristää pinnaa melkoisesti. Puhumattakaan siitä työmäärästä mikä messuständin pyörittämiseen on panostettava. Ei siis ihme että uni on maittanut koko alkuviikon.

Onneksi kaikki meni hienosti. Tekniikan kanssa sai taas tapella melkoisesti eikä pääorganisaattori saanut järjestettyä ihan kaikkea mitä halusin, mutta pääsääntöisesti suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Toivottavasti ensi vuonna pelilavalle saadaan rappuset, niin ettei pelaajien tarvitse punnertaa itseään korokkeelle. Toinen näyttölaitekin olisi tarpeen, jotta pelaajat voisivat pelata lavalla kasvot yleisöön päin, kuten DigiExpossa.

Lavaohjelma meni nappiin. Pelautimme messulavalla moneen otteeseen Dead or Alivea, Gothamia, NHL 2k6:tta ja jakelimme muutaman laatikon verran palkintoja osallistujille. Yleisöä riitti ja etenkin Gibsonia muistuttavalla muovikitaralla vedetty Guitar Hero -musiikkipeli keräsi valtavasti huomiota. Valitettavasti mähläsimme miksauspöydän kanssa jossain välissä sen verran, että äänet lipsahtivat lähes täysille. Sen seurauksena korvissa soi vielä kolme päivää näyttelyn jälkeen. Sääli eturivissä istuneita.

Vaikka unenpuute oli melkoinen, ehdimme Svetan ja Marikan kanssa tsekata Jyväskylän yöelämääkin. Ainakin Kharma vaikutti hienolta paikalta ja tunnelma oli mahtava. Törmäsin myös Konsolifinin Leoon, terveiset sinne!

Kaikkiaan reissusta jäi ihan hyvä maku suuhun. Järjestämisessä oli kuitenkin sen verran vaivaa, että ensi vuonna harkitsen vähintään kolmesti ennen kuin suostun mukaan.

Nyt sekin on sitten nähty. Ensimmäinen virtuaalinaulittu hahmo nettiroolipelissä. Testivaiheessa olevan roomalaishallinnan aikaiseen Britanniaan sijoittuvan Roma Victorin pelaaja joutui viikoksi ristin jatkeeksi tapettuaan toisia pelaajia.

Tähän asti nettipeleissä on jaettu lähinnä banneja, porttikieltoja. Niistä ei yleensä pidetä kovinkaan suurta meteliä, rangaistuksen saajakaan ei välttämättä ole tietoinen mistä häntä rangaistaan. Onpa nähty pelejäkin, joissa rangaistuksista ei saa keskustella – rangaistuksen uhalla.

Minusta ajatus julkisesta nöyryyttämisestä nettipeleissä on oikein mainio. Eri asia toimiiko se, sen paljastaa vain aika, mutta voisi kuvitella kovimmankin uhoajateinin poskien punottavan kun kliinisen porttikielto-ilmoituksen sijasta joutuukin kestämään viikon verran muiden pelaajien halveksuntaa. Tämän luulisi tehoavan varsinkin nettiroolipelaajiin, jotka eläytyvät hahmonsa tarinaan joskus hieman liiankin innolla. Hahmon maineen menettäminen muiden pelaajien silmissä varmasti sattuu verrattuna siihen, että kuoleminen on vartin homma ja tietokoneen hahmoista ei tarvitse välittää, niiden suhteen keksii aina jotain. Tunnetusti riiputettua lihaa oleva pelaaja kokee varmaan vaikeuksia porukanmuodostamisessa ja kaupankäynnissä eli nettiroolipelin sosiaalisella alueella, joka on koko pelin suola ja idea.

Nyt vain odotetaan koska joku uskonnollinen yhteisö suutahtaa tästä(kin) ja haastaa aivan kaikki oikeuteen. Onkohan luvassa myös muita vanhoja rangaistusmuotoja? Häpeäpuuta ja 20 ruoskan iskua spammaajille!

Kaikkien Jyväskylän tietämillä liikkuvien kannattaa suunnata viikonloppuna kohti Jyväskylä Paviljonkia ja Vapaa-aika 2006 -juhlanäyttelyä. Ihmeteltävää on paljon ja tuttuun tapaan myös peliviihdettä on tarjolla. Minäkin olen siellä. Esittelemme Thomaksen ja Lassin kanssa muun muassa kehutun Guitar Hero -musiikkipelin ensimmäistä kertaa Suomessa. Sitä ei todellakaan kannata missata!

Muutakin peliohjelmaa on luvassa. Otamme muun muassa digitaalisen revanssin kurjasta Suomi-Ruotsi -lätkämatsista ja vedämme toisiamme lättyyn Dead or Alive 4:ssa. Kaikille lavalle uskaltautuville työnnetään taskut täyteen palkintoja, meni syteen tai saveen. Parhaalle kitaristille annetaan sitten kokonainen Guitar Hero -setti, eli sen suhteen kannattaa skarpata!

Lopullinen ohjelma digipuolen meiningistä löytyy tästä. Minä olen se, joka seisoo lavalla ja huutaa.

“Mä luulin että vapaa-aika tarkoittaa lenkkeilyä tai jotain.”
-Ollin reaktio kun kerroin messuista.

Omantunnontuskat kasvoivat niin valtaviksi, että piti nyt vielä yömyöhään tulla purkamaan sydäntä. Syynä on tuo Electronic Artsin kehittelemä Kummisetä-peli. Olen jo ensi hetkestä asti julistanut sen olevan täyttä ajanhukkaa, mutta nappasinpa silti – tai juuri siksi – arvostelukappaleen mukaani toimistolta.

Ja kuinkas sitten kävikään… Ilta pääsi venähtämään luvattoman pitkälle Luca Brasin ja kumppaneiden parissa. Vaikka kuinka yritin vihata peliä, imaisi se täysillä mukaansa. Etenkin Coppolan tunnelmointi on onnistuttu siirtämään valkokankaalta peliin esimerkillisen hienosti. Perun siis pahat puheeni: kyseessä on varsin pelattavan oloinen tekele!

Tietty muutama epäkohtakin nousi esiin. Kuten autolla ajaminen, joka on melkoisen tunnotonta posottelua. Ja se, että pelin perusteet on aika härskisti revitty Grand Theft Auto –sarjasta. Kummisetä-fanina olen kuitenkin valmis antamaan paljon anteeksi. Jopa sössöttävän Brando-imitaattorin. Lisenssipeliksi The Godfather on oikein laadukas ja yllättää positiivisesti myös peliteknisillä ominaisuuksillaan.

Siispä stetsoninnosto EA:lle: tällä kertaa kalliiden näyttelijöiden palkkaaminen ja julkaisuaikataulujen venyttely kannatti. Vielä kun markkinointi hoidetaan kunnolla, saattaa Kummisedästä tulla jopa pienimuotoinen hitti!

Ei mulla muuta. Nyt takaisin petiin.

Pelaajaboardilla tuli juttua japanialaisten viimeisimmästä villityksestä – raiskauspelistä. Mielikuvituksekkaasti nimetty Battle Raper II on etenkin länsimaisin silmin varsin omituinen teos. Raiskaus kun ei kuulosta edes digitaalisessa muodossa kovinkaan viihdyttävältä.

Tsekkailin läpi noita japanilaisjulkaisijan kuvakaappauksia ja meno näyttää… noh, japanilaiselta. Pikkutytöt peuhaavat koulupuvuissaan ja sedät kurkkivat hameiden alle. Paitsi että Battle Raperissa mennään vieläkin pidemmälle. Tavoitteena on piestä vastustaja siihen kuntoon, että tirkistelystä voi siirtyä suoraan kakkos- ja kolmospesälle, kulkematta lähtöruudun kautta.

Kuulostaa vahvasti siltä, että kyseinen äpöstys ei Eurooppaan ole tulossa. Ja hyvä niin. Meinaan että raiskauspelille ei kyllä ole mitään oikeutusta. Toisaalta voidaan kysyä, onko muu väkivalta yhtään sen hyväksyttävämpää. Kaikki se hakkaaminen, potkiminen ja ampuminen mistä on tullut nykypeleissä enemmän sääntö kuin poikkeus. Mikä on ylipäätään käsityksemme hyvästä viihteestä?

Muistan kun isä katseli joskus olkani yli pelaamistani. Olin ehkä kymmenen ja ruudulla pyöri Commodoren Target: Renegade, jossa yksinäinen sankari pätkii katujengiltä ja gangstereilta legot laatikkoon pesäpallomailalla. “Onko tuo nyt hauskaa?”, kysyi isä. Sama kysymys taitaa olla edelleen ajankohtainen.