Categories
Henk.koht.

Huomioita mielipiteenvapaudesta

Ei sanaakaan

Itävaltalainen tuomioistuin tuomitsi eilen (20.2. 2006) englantilaisen kirjailija David Irvingin kolmeksi vuodeksi vankilaan tämän kiellettyä natsien tekemän juutalaisten kansanmurhan. Tuomio herättänee suuren määrän kysymyksiä varsinkin muslimimaissa, joille eurooppalaiset ovat julistaneet sananvapauden pyhyyttä Muhammed-kuvien nostattaman hässäkän tiimoilta.

Irving ei ole kuka tahansa uusnatsi, vaan hän on pitkän uran tehnyt historioitsija, jonka ura alkoi merkittävällä The Destruction of Dresden-kirjalla, jossa paljastettiin liittoutuneiden Dresdenin pommituksessa tekemän tuhon laajuus. Pengottuaan pitkään Kolmannen valtakunnan arkistoja Irvingin natsihallintoa kohtaan tuntema sympatia kasvoi vuosien myötä, ja lopulta hän vakuuttui siitä, että holocaust on vain voittajien keksimä myytti.

Vakuuttaakseen muutkin tästä seikasta Irving alkoi tulkita tahallaan väärin arkistosta löytämiään dokumentteja, ja hän menetti uskottavuutensa historioitsijana 1970-luvulla. Irving sai kuitenkin tukea valkoisen ylivallan kannattajilta, ja häntä on jo kauan pidetty merkittävimpänä juutalaisten kansanmurhan kieltäjänä.

Mitä pahaa on siis Irvingin saamassa tuomiossa? Sen antaja, oikeuslaitos. Irving on väärässä historiallisessa asiassa, ja tiedeyhteisö on todennut hänen väitteidensä olevan virheellisiä. Tieteen lähtökohtiin kuuluu, että tiedeyhteisö on korkein auktoriteetti, ja sen sana painaa eniten. On äärimmäisen epätodennäköistä, että Irvingiä rangaistaisiin tuomioistuimessa, mikäli hän tekisi tieteellisen virheen esimerkiksi matematiikassa väittämällä, että 2 + 2 =5. Niin väittävälle osoitettaisiin hänen virheensä, ja asia olisi loppuun käsitelty.

Juutalaisten kansanmurha on käsittääkseni ainoa tieteen piiriin liittyvä asia, jonka suhteen erehtyminen on Euroopassa lailla kielletty. Syynä tähän on halu varmistaa, että mitään vastaavaa ei tehdä enää ikinä. Mutta voi! – halu on tunne, ja tiede tunnustaa vain järjen. Tieteen korkeat ihanteet joutuvat usein törmäyskurssille ihmisten tunneperäisten arvojen kanssa.

Muhammed-kuvia koskevassa kiistassa me länsimaalaiset esiinnymme mielellämme järkevinä: ”eihän tuollaisesta kannata suuttua, käyttäkää hyvät ihmiset järkeä!” Nostaessamme itseämme jalustalle unohdamme kuitenkin, että kaikkina aikoina kaikki ihmiset ovat olleet sitä mieltä, että omat viat ovat siedettäviä mutta muiden viat sietämättömiä. Niinpä puhumme mieluummin niiden epä-älyllisyydestä kuin omastamme. Onko holocaustin kieltäjien vankilaan tuomitsemisessa ja profeetan loukkaajia vastaan mellakoimisessa niin suurta eroa kuin mitä toivoisimme? Molemmissa tapauksissa rangaistaan niitä, jotka eivät hyväksy itsestään selviä perusarvoja (pyhää?), joiden varassa sivistys seisoo.

Gallupia tehtäessä vain harva kieltäisi kannattavansa mielipiteenvapautta. Monelle mielipiteenvapaus tarkoittaa silti, että jokaisella pitää olla oikeus olla samaa mieltä kanssani. Eri mieltä olevat ovat väärässä (minä olen oikeassa), joten heidän kantansa ei ole varsinaisesti mielipide vaan erehdys. Ja koska erehdyksistä on vain haittaa, ne on syytä oikaista mahdollisimman pian vahinkojen minimoimiseksi.

Miten siis suhtautua holocaustin kieltäjiin? Minua he kammottavat, mutta arvostan ihmisyyttä. Siitä syystä pidän ongelmana aatetta enkä ihmisiä. Oikeuslaitos tuomitsee ihmisiä ja tiede aatteita. Siksi toivon, että tiede kykenee pitämään huolen järjen äänen kuulumisesta, sillä järjen ääni heikkenee varmasti jos jokin muu instituutio tunkeutuu tieteen alueelle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *