Categories
Musiikki

Supernaiivia kuunneltavaa

Vaaleanpunainen Robotti

Jos minun pitäisi kirjoittaa paperille kymmenen bändiä, joilla on ollut suurin vaikutus elämääni, keikkuisi Flaming Lips ehdottomasti listan kärjessä. Kepeää mutta ajatuksia herättävää vaihtoehtorokkia vääntävä amerikkalaisporukka korostaa kaikessa naiiviudessaan juuri sellaista aitoa ja ihmettelevää asennetta elämään, jollaista en voi olla rakastamatta.

Yhtyeen levyistä minulla on kaksi: The Soft Bulletin ja progesti nimetty Yoshimi Battles the Pink Robots. Etenkin jälkimmäistä tulee soitettua tasaisin väliajoin. Jostain syystä letkeät bassokuviot, humisevat soittimet ja vokalisti Wayne Coynen hauras lauluääni palauttavat jalat maan pinnalle silloin, kun elämän perusasiat meinaavat jäädä stressin ja turhan kiireen jalkoihin.

Levyvinkistä kiitos kuuluu Kallelle, joka esitteli minulle aikanaan Do You Realize?? –kappaleen. Kyseessä on eräs kaikkien aikojen suurimmista suosikeistani. Kirkonkelloja, heliseviä kitaroita ja pornobassoa yhdistelevä herkistely huipentuu oivaltavaan kertosäkeeseen:

Do you realize,
that everyone you know someday will die?

And instead of saying all of your goodbyes, let them know:

You realize that life goes fast.
It’s hard to make the good things last.
You realize the sun doesn’t go down;
It’s just an illusion caused by the world spinning round.

(Kuva: Wayne Coyne)

One reply on “Supernaiivia kuunneltavaa”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *