Categories
Henk.koht.

Bloggaajan uudet vermeet

Muistinhallinta rules ok

Viinit paranevat vanhetessaan, juusto taasen ei. Windows on aina ollut siltä väliltä: toisaalta iän myötä saa aseteltua ohjelmat ja asetukset sellaisiksi kuin ne haluaa ja tietoturvapäivityksetkin on kerätty talteen pidemmällä aikavälillä. Juustoutuminen on kuitenkin ilmeisen väistämätöntä, ainakin jos tekee (tai on tekevinään) jotain koneella eikä halua käyttää kaikkea aikaansa virittämiseen kunnon Pimp my OS -hengessä. Freesi Windows-asennus taasen on tarvinnut vanhemmallista rakkautta ja huolenpitoa, että se oppii mitä, missä ja että vieraille ei puhuta ilman palomuuria ja kuutta uudelleenkäynnistystä vaativaa päivityspakettirumbaa.

Oma XP:ni ohitti hetki sitten ns. TikTak-iän. Määritelmä tulee biisin Harhaa avauksesta: “vuosi ja kolme kuukautta, ei puolta päivää erossa”. The Juusto is strong on this one. Viimeisin sammutus kesti valehtelematta 15min. Ja mitä pahaa minä olen tehnyt? Blogahdellut välillä ja askarrellut muuta pientä siinä sivussa. En edes asenna konetta täyteen turhia yhden featuren ohjelmia, kuten useimmat tuntuvat tekevän ja sitten ihmettelevät, kun työpöytä, systray ja prosessilista ovat täynnä roskaa. Viimeisimpänä pisarana on kuvassakin näkyvä EditPadin virheilmoitus, jossa tekstin ilmestymistahtia ruudulle verrataan järkyttävän pitkän tekstitiedoston editoimiseen – ja ruudullahan on peräti pieni n-kirjain. Tosin täytyy muistaa, että ydinosiltaan nelivuotias myllyni on jo parhaat päivänsä (jos niitä olikaan) nähnyt, pelaamista ei tule harrastettua enää swappaamisenkaan takia ja viime aikoina ei ole tullut tehtyä paljoa muutakaan.

Aiempien blogahdusten perusteella ei ole jäänyt epäselväksi, että minä pidän iPodeistani ja Applesta yleensäkin. Uusimmassa Tietokone-lehdessä kerrotaan Petteri Järvisen Mac-käyttäjäksi ryhtymisen yhteydessä, että 11% iPodin hankkineista ostaa myös Macin heti tai hetken päästä. Vaihtoehtona oli kaivaa kuvetta pc-rautaan, joka tuntuu karkaavan aina vain kauemmas haluamastani. Kuulemma nykyisin pitää huolehtia kotelon, prosessorin ja näytönohjaimen jäähdytyksestä, eikä silti ole kyse mistään tehomyllystä tai huopatossutehtaan työasemasta (nukun nimittäin samassa huoneessa kone päällä). Toisena vaihtoehtona oli murskata säästöpossu “iPodin tekijöiden” upeasti markkinoituun uutukaiseen. Päätin siis sijoittaa(suhteellinen termi tietotekniikassa) rahani uuteen Intel iMaciin.

Officelineltä heitettiin toimitusajaksi pari viikkoa, joten siihen asti yritän vielä pärjätä pöytämyllyni kanssa ja asennoitua erilaiseen ajatteluun. PC-maailmaa minulle jää silti edustamaan armaasti palvellut Vaio-läppärini, joten ihan täyttä switchaamista en vielä tee. Listassa on myös katsoa mainio Pirates of the Silicon Valley uudestaan. Tulin vain ajatelleeksi, että olisi kai syytä perustaa (taas) uusi blogi Mac-seikkailuani varten, luultavasti kokemuksistani olisi sekä hupia että hyötyä. Kysymys kuuluu vain, että mihin ja mihin muotoon? Itselläni oli mielessä Blogger.com mutta ehdotuksia otetaan vastaan ainakin viikonlopun ajan.

Lisää ompusta täälläkin jahka ollaan sinut toistemme kanssa.

Edit: Kysymyksiä (joita teillä feldonin sanojen mukaan tuntuu olevan) voitte osoittaa joko suoraan minulle (designed@feldon.net) tai jättää ne tähän blogahdukseen kommentteina.

Edit 2: Sainpas askarreltua sen mäkkiblogin kuntoon, joten olkaa hyvä: Omputtaja.

6 replies on “Bloggaajan uudet vermeet”

http://www.vuodatus.net on myös oiva vaihtoehto, jos haluat yksinkertaisen ja helpon blogin pistää pystyyn. Siellä on 20mb tilaa kuville yms.

Itse olen perustamassa sinne lähiaikoina blogin.
Muuten, ota sitten kuvia uudesta iMacistasi! Paljonkos pulitit tuosta?
Voisi parin vuoden päästä hankkia itsekin iMacin, koska se on piru vie niin hiton tyylikäs vehje! Serkulla on tuo iMac Mini, ja yllätyin koneen kokoon, joka on liian pieni ollakseen totta. Surinaa ei kuulu melkein lainkaan koko koneesta ja tehojakin löytyy sopivasti työ työskentelyyn, mutta pelaamiseen ei välttämättä kovin varteenotettava vaihtoehto.

Kirjoitinpas pitkän kommentin, no eipä se mitään.

ps. Voisitko neuvoa minua vähän blogaamisen aloittamisessa ja antaa jotain kätsyjä vinkkejä! 🙂
E-mailini on vinskino@gmail.com.

feldon on jo helisemässä saamansa mac-palautteen kanssa, joten täsmennettäköön, että tässä blogissa tosiaan kirjoittelee useampi henkilö, aiheesta lisää piakkoin.

Mitä macceihin tulee niin Mac mini on tosiaan pieni ja söpö, meinasin sellaisen hankkia itsekin mutta perfektionistina päädyin aluksi odottelemaan, että Apple virallistaa uusien Mac minien päivitykset. Sen jälkeen saattoikin ihan hyvin odotella tammiuun MacWorldia ja huhuttuja Intel-julkistuksia, jotka tosin menivät vähän ohi huhuista, mutta Intel iMac soveltuu kyllä varsin mainiosti minulle, pelaamista tulee kuitenkin harrastettua tietokoneella nykyisin varsin vähän ja onhan minulla silti pc tai pari ympärilläni sitäkin varten.

Kuviahan noista on netti puolillaan, mutta ehkä sitä tulee shotti tai pari napsaistua. Hinta oli Officelinen listahinta, johon muistipäivityksestä tuli hieman ekstraa.

Mitä blogaamiseen tulee niin näkemys siitä, minkä tyylisen blogin tekee auttaa paljon, millaisia juttuja sitä kirjoittelee ja mistä aiheista. Tunnelma. feldon on tehnyt tätä touhua paljon pidempään kuin minä mutta emmeköhän ole suunilleen samaa mieltä siitä, että blogia ei kannata perustaa vain “koska kaikilla muillakin on”, pitää olla jotain sanottavaa.

Pitänee itsekin kiirehtiä Mac-blogin perustamista, että saadaan siirrettyä mäkkijutut pois feldonin maililootasta. Sillä välin voitte kysellä (vastaan sikäli kuin osaan) joko näissä kommenteissa tai mailata osoitteeseen designed@feldon.net

Oukei, kiitoksia. Sainkin tuon kommentin e-mailiinikin! 🙂
Aloitan blogaamisen sitten, kun ispiraatio iskee ja on sellainen fiilis. Ensin olisi tärkeintä keksiä nimi. En halua laittaa nimeksi tylsää “Vinskin blog”, vaan jotain osuvampaa ja seksikkäämpää. Ehkä inspiraation saisi musiikkia kuuntelemalla.

Hah! Oivallinen kuvaus tyypillisestä mäkkivaihdoksesta. Itse olen joutunut käyttämään windowsia sekä kotona että töissä vuosikausia. Itselleni oli viimeinen pisara työreissu Lausanneen jossa paikallisen labran tyypeillä oli jokaisella macit ja ne ei kertakaikkiaan voineet olla “vittuilematta” windows läppärilleni. No. Konehan antoi tietysti hieman aihetta vittuilulle: “odottakaa, mennään syömään kun koneeni on mennyt nukkumaan” .. “näytän tämän ihan kohta jahka koneeni ensin _herää_ unitilastaan”

OSX:n ja Appleraudan saumaton yhteispeli on taannut minulle jo vuoden ajan miellyttäviä työhetkiä koneen käynnistyessä MINUN halutessani eikä silloin kun XP sattuu haluamaan.. Ensimmäiseksi vaihdoin kannettavan 12″ PowerBookkiin, seuraavaksi kotikoneen vanhaan iMac rautaan ja viimeiseksi työkoneen Mac Mini CoreDuo -rautaan.. Näillä eväillä pystyy keskittymään tosiaankin olennaiseen eikä tarvi odotellan koneen käynnistymisiä ja sammumisia saati peräti kaatumisia.

Kyllähän se OSX osaa myös kaatua, mutta esim. kotikoneen uptime on tällähetkellä 38 päivää. Suurimman osan ajasta vekotin on unessa josta se ällistyttävällä nopeudella herää palvelemaan isäntäänsä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *