Yksi kerrostaloasumisen haittapuolista on se, ettei koskaan voi olla varma naapureistaan. Vaikka itse eläisi miten kunnollista elämää unelmakämpässään, saattaa tumpuloiva kanssaeläjä sotkea kaiken.
Esimerkiksi äsken havahduin palovaroittimen ääneen. Kun avasin rapun oven, tulvahti käytävästä vastaan jo melkoinen savunhaju. Joku huusi, että yläkerrassa palaa.
Ohitseni pyyhälsi nainen, joka huusi soittaneensa juuri palokunnan paikalle. Muitakin ovia alkoi avautua. Hiljaiset hissukat tyytyivät kurkistelemaan postiluukuista ja ovisilmistä. Ylemmästä kerroksesta kuului, että joku oli tuikannut verhonsa tuleen.
Minä menin vetämään takkia niskaan, mutta pelastuslaitos oli nopeampi. Piti pysyä sisällä ja odottaa. Ja odottaa. Oven raoista tunki pistävä savun haju. Siitä tuli mieleen ihan lapsuuden luokkaretki ja retkeilymaja, jonka savupiippu oli tukossa.
Lopulta palomiehet tulivat ulos asunnosta ja raahasivat mukanaan selvästi humalaista naishenkilöä. Vaara ohi. Turpeilta kasvoilta paistoi helpotus:
– Hei palomiehet, oisko teil yhtään röökii heittää?
One reply on “Anteeksi, oliko tämä savuton puoli?”
Hah, sitä se viina teettää!