Elämäni tuntuu välillä aika epätodelliselta. Etenkin tänään, kun sain kuulla asuvani jonkun mafiamiehen kämpässä.
Rikospoliisista soitettiin puolen päivän aikoihin ja siellä kyseltiin jos jonkinlaisia kysymyksiä. Erityisen kiinnostuneita oltiin siitä, piilottelenko asunnossani kenties jotain alamaailman karkulaista. Kesti melko kauan vakuutella, että ensinnäkin asun onnellisesti itsekseni enkä toisekseen toimi kenenkään kuriirina, palkkamurhaajana tai edes pahaisena luukuttajana, kiitos kysymästä.
Tietenkin voi olla, että kyseessä onkin vaan aprillipila. Tosi sairas sellainen. Toivon ainakin ihan sydämestäni, ettei tähän pilaan liity polvien putkitusta, sisilialaisia solmioita tai muuta epämiellyttävää. Räjähtävä näppäimistökin voisi olla aika kamala yllät
One reply on “Fel-Don, väärä mafioso”
Aivan oikein. Mitään ei ole tapahtunut, joten kenelläkään ei ole syytä jatkaa keskustelua tästä aiheesta. Kaikkihan muistavat miten Rainer Erlundille kävi, kun hän alkoi puhua olemattomista asioista, joita hän luuli nähneensä.
(-,-)
&
<')))))<