Month: December 2005

Kansallismieliset järjestöt tuovat useimmille mieleen vain negatiivisia asioita. Tuntuu luonnolliselta ajatella, että ‘ne’ ovat väärässä ja ‘me’ oikeassa. Tämän jaottelun ylläpitämiseen on innoittanut Suur-Suomea haikailevien ryhmien toiminnasta kertova uutisointi: rikokset tuntuvat olevan ainoa asia, jonka avulla rikotaan uutiskynnys.

Tätä peruskuviota on hämmentänyt äskettäin uutisointi Blood & Honour –järjestön Suomen jaoston tekemä noin 4000 euron lahjoitus sotainvalideille. Blood & Honour on
kansainvälinen valkoista ylivaltaa saarnaava järjestö, jonka arvomaailma on sangen kaukana liberaalista demokratiasta. Sotainvalidien järjestö ovat olleet vaivaantuneita saamastaan huomionosoituksesta, sillä yhteistoiminta avoimesti rasistisen organisaation kanssa ei ole mieluista julkisuutta.

Tilanteen lähempi tarkastelu paljastaa eräitä mielenkiintoisia tulkintaan liittyviä ongelmia. Esimerkiksi tekoja arvioidessa ihminen kiinnittää helposti huomionsa teon sijasta tekijään. Ne ovat pahoja/väärässä/rasisteja, joten kaikki, mitä ne tekevät, on väärin. Ongelma on vanha, sillä jo Raamatusta löytyy tarina laupiaasta samarialaisesta.

Kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset Karl Popper analysoi essentialismiksi kutsumaansa ajatusvirhettä. (Essentia on latinaa ja tarkoittaa olemusta.) Essentialismi on uskoa siihen, että aatteilla on perimmäinen olemus, joka ei riipu mitenkään aatteiden käytännön toiminnasta. Jos essentialismi leimaa jonkun asian hyväksi tai pahaksi, se pysyy sellaisena, vaikka se tekisi päinvastaista. Puheena olevassa lahjoitustapauksessa essentialistinen virhepäätelmä johtaa ristiriitaan seuraavalla tavalla:

1. Sotainvalidien tukeminen on hyvä asia.
2. Blood & Honour on äärioikeistolainen ja siksi väärässä kaikessa mitä se tekee.
3. Blood & Honour tuki sotainvalideja.
4. Sotainvalidien tukeminen on hyvä ja huono asia.

Hyvä on, pahoiksi koetuissakin ihmisissä voi olla hyviä puolia. Mutta mitä sitten? Niissä on kuitenkin enemmän pahaa kuin hyvää. Vai oletko sinä natsi?

Ihminen jäsentää asioita vastakohtaparien kautta. Pahaa ei ole olemassa ennen kuin on myös hyvää. Leimatessaan jonkun asian pahaksi ihminen sanoo samalla – huomaamattomasti ja rivien välissä – olevansa itse hyvä. Nuo ovat pahoja, enkä minä kuulu niihin, joten minä olen hyvä. Tämä virhepäätelmä on vaarallinen. Pahaa vastustava ei ole automaattisesti hyvä, vaan vastakkainen on yleensä kaksi eri pahaa. (Itse asiassa pahaa parempi ilmaisu olisi
yksityinen etu.)

Jokaisessa aatteessa on välttämättä sekä hyviä että huonoja puolia. Essentialismiin kuuluu, että oman asian olemuksena pidetään hyviä puolia, ja huonot puolet ovat vain sivuseikka; vastapuolen asia tulkitaan taas päinvastoin. Esimerkiksi Blood & Honour on rasistinen ja se kunnioittaa suomalaisten sotainvalidien antamaa uhria. Onko järkevää sanoa, että kaikki
mitä se tekee on joko hyvää tai pahaa? Mielestäni ei.

Näitä seikkoja kannattaa ajatella, kun kuulee puhuttavan hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Blood & Honour ei suinkaan ole ainoa, joka väittää yleiseksi eduksi (valkoinen ylivalta) yksityistä etuaan (kuinkas sattuikaan, että luonnostaan muiden yläpuolella olemme me ettekä te). Me kaikki teemme niin. Asian kieltämisen sijasta on järkevämpää miettiä, missä asioissa itse hämärtää oman edun ja yleisen edun välistä rajaa.