Categories
Henk.koht.

Numeraaleja

Numeroita

Jotakuta varmasti sattui päähän, kun kuuli aikoinaan, että Intelin 486:n jatkaja onkin Pentium eikä 586. Syyksihän ilmoitettiin muistaakseni se, ettei numerosarjoja voinut rekisteröidä, joskin irvileuoilla oli monta muutakin näkemystä liittyen mm. ensimmäisten mallien laskuvirheisiin. Tosin Peugeot oli jo vuosia aiemmin kieltänyt Porschea nimeämästä autoaan 901:ksi, joten saksalaiset tekivät autostaan 911:n, Peugeotilla kun oli oikeudet (ainakin Ranskassa, nyttemmin kai muuallakin) kaikkiin kolminumeroisiin lukuihin, joissa on 0 keskellä. Tosin pilkka sattui omaan nilkkaan, kun 107:aa pienempi Peugeot olisi tarvinnut numerokseen 007, joka taas kuuluu eräälle elokuvayhtiölle.

Minua melkein sattui viime yönä päähän, kun törmäsin Wikipediassa artikkeliin koskien laittomia alkulukuja. Kyllä, luitte oikein, laittomia alkulukuja. Alkulukuhan on luku, joka ei suinkaan ollut paikalla ensimmäisen 10 luvun joukossa kun maailma luotiin, vaan kyseessä on luku, joka voidaan jakaa vain numerolla 1 tai kyseisellä numerolla itsellään. Tämä siis ilman, että tulee jakojäännöstä. Kyseessähän ei ole mikään uusi juttu (miltään osalta), mutta Raamattuakin tulkitsemistyöläämmän tekijänoikeuslain mentyä läpi tämä saattaa olla todellisuutta pian myös täällä.

Digital Millennium Copyright Act (DMCA), tuo erään kulttuuriministerin poliittisen itsemurhan jenkkiversio muutaman vuoden takaa, määrittelee laittomaksi omistaa tai jakaa ohjelmia, joilla voi murtaa kopiosuojauksia. Protestina DeCSS-ohjelman lähdekoodin levityskieltoa vastaan lähdekoodia painatettiin t-paitoihin ja mukinalusiin. Mielenkiintoisin tapa oli kuitenkin tehdä lähdekoodista sellainen muoto, jolla on luonnostaan arkistoitava luonne. Koska Prime Pages pitää kirjaa mm. suurimmista 20 alkuluvusta joilla on erikoinen merkitys ja binäärikoodi esittää pohjimmiltaan numeroita, ei muuta kuin tuumasta toimeen. Phil Carmody väänsikin DeCSS-ohjelman C-kielisen lähdekoodin pakatusta muodosta alkuluvun ja pääsi sillä Prime Pagesin listoille. Niin millä? Kyseisen luvun levittäminenhän olisi laitonta DMCA:n kirjaimellisen tulkinnan mukaan.

Joten: 48565 07896 57397 82930 98418 94694 28613 77074 42087 35135 79240 19652 07366 86985 13401 04723 74469 68797 43992 61175 10973 77770 10274 47528 04905 88313 84037 54970 99879 09653 95522 70117 12157 02597 46669 93240 22683 45966 19606 03485 17424 97735 84685 18855 67457 02571 25474 99964 82194 18465 57100 84119 08625 97169 47970 79915 20048 66709 97592 35960 61320 72597 37979 93618 86063 16914 47358 83002 45336 97278 18139 14797 95551 33999 49394 88289 98469 17836 10018 25978 90103 16019 61835 03434 48956 87053 84520 85380 45842 41565 48248 89333 80474 75871 12833 95989 68522 32544 60840 89711 19771 27694 12079 58624 40547 16132 10050 06459 82017 69617 71809 47811 36220 02723 44827 22493 23259 54723 46880 02927 77649 79061 48129 84042 83457 20146 34896 85471 69082 35473 78356 61972 18622 49694 31622 71666 39390 55430 24156 47329 24855 24899 12257 39466 54862 71404 82117 13812 43882 17717 60298 41255 24464 74450 55834 62814 48833 56319 02725 31959 04392 83873 76407 39168 91257 92405 50156 20889 78716 33759 99107 88708 49081 59097 54801 92857 68451 98859 63053 23823 49055 80920 32999 60323 44711 40776 01984 71635 31161 71307 85760 84862 23637 02835 70104 96125 95681 84678 59653 33100 77017 99161 46744 72549 27283 34869 16000 64758 59174 62781 21269 00735 18309 24153 01063 02893 29566 58436 62000 80047 67789 67984 38209 07976 19859 49364 63093 80586 33672 14696 95975 02796 87712 05724 99666 69805 61453 38207 41203 15933 77030 99491 52746 91835 65937 62102 22006 81267 98273 44576 09380 20304 47912 27749 80917 95593 83871 21000 58876 66892 58448 70047 07725 52497 06044 46521 27130 40432 11826 10103 59118 64766 62963 85849 50874 48497 37347 68614 20880 529443

Voitteko kuvitella tuon olevan kiellettyä?

Categories
Musiikki

Biletä kuin olisi vuosi 2003

Royksopp - The Understanding

Musiikkimakuni on pahasti vanhentunut. Tai oikeastaan jämähtänyt vuoteen 2003. Ei nyt ihan kokonaan, mutta kuitenkin sen verran, että kuuntelen yhä pallotuolimusiikkia – siis sellaista elektronista fiilistelyä, jonka toivottiin jo kuolleen sukupuuttoon. Ei siis ihme että sain valtavat kicksit norjalaisen Röyksoppin uusimmasta levystä.

The Understanding –niminen kiekko pitää sisällään niin sielukasta tunnelmointia, että olen ihan myyty. Esimerkiksi singleksi poimittu Only This Moment on jo sanoituksensa puolesta kiinnostava. Myös haaveilevampi Dead to the World, auladiskolta kuulostava Beautiful Day Without You sekä levyn pisin tunnelmointisetti, Alpha Male, tuovat hyviä juttuja mieleen aina muutaman vuoden takaa. Ja kauempaakin. Kivana yksityiskohtana levyn tunnelma muuttuu pikkuhiljaa loppua kohden, jolloin sitä voi hyvin soittaa vaikka ennen nukkumaanmenoa.

Pidän vokaaleista. Elektroninen musiikki ilman ihmisääntä on liian kylmää minun makuuni. Sen vuoksi oli mukava huomata, että uusimalla levyllään Röyksopp-pojat ovat itsekin uskaltautuneet mikrofonin ääreen. Lopputulos on parempi kuin moni arvaa. Vierailevia vokalistejakin on mukana ja osa kuulostaa todella tutulta. Ihan kuin olisin kuullut ainakin What Else Is There –kappaleessa laulavan naisäänen jossain. Kenties Thievery Corporationin viimeisimmällä levyllä? Tai sitten vaan kuvittelen.

Jostain syystä Röyksopp-kaksikon ensimmäinen levy oli jäänyt pienemmälle huomiolle. The Understandingin innoittamana tilasin sen nyt ulkomailta. En ole kyllä ihan varma saako niin enää tehdä, kun laki muuttui. Toivottavasti saa, koska onhan jonkun pidettävä pallotuolit pyörimässä näinä epätrendikkäinä aikoina.

Categories
Henk.koht.

Päivän slogani

Tämän päivän zeniläisen mainoslauseen meille tarjoaa matkatoimisto Hotelus.com:

USA Kanada Herättää / Jauhatusvero Vapauttaa.

Onko kukaan lukijoista vielä varannut matkaansa tuolta? Olisi mukava tietää sisältyvätkö nuo salaperäiset mietelauseet matkan hintaan, vai veloitetaanko ne samassa laskussa minibaarin kanssa.

Lisäys 5.10.2005: Ohoi! Hoteluksen väki seuraa oikeita tiedotusvälineitä. Nyt sivujen sisältö muistuttaa jopa suomea. Hienoa!

Categories
Pelit

Gradius V pullistaa suonta

En vaan osaa...

Ei pitäisi lueskella nettikeskusteluja peleistä, jos tarkoituksena on säästää rahaa. Lankesin taas fanipoikien hypetykseen ja hankin lisää pelattavaa hyllyyni. Eihän tuossa ole kuin vasta viisi avaamatonta peliä ennestään…

Tällä kertaa innostuksen kohteena oli Gradius V, eli kaksiulotteista räiskintää vanhanajan tyyliin. Nyt on meneillään sellainen kausi, etten oikein malta paneutua pelaamiseen. Tahdon vaihteeksi pelkkää aivotonta viihdettä ilman monen illan sitoutumista. Siihen saumaan Gradius sujahtaa oikein mallikkaasti.

Haastetta Gradius V:ssä on kuitenkin aika V:n paljon. Jämähdin jo kakkoskentän loppuun, jossa Kiasmasta karannut jättimäinen sähkövatkain tuhosi alukseni ainakin kymmenen kertaa putkeen. Koska halusin nähdä muitakin kenttiä, säädin vaikeustasoa helpommaksi. Meno jatkuikin aika leppoisasti seuraavan tason loppuun saakka, kunnes sain taas selkääni. Tällä kertaa patonkeja ampuvalta taistelufregatilta. Patongit saattoivat tosin olla lasereita, tai muuta vaarallista, koska niiden jäljiltä avaruusaluksestani oli jäljellä pelkät saranat.

Yllättäen rankka vaikeustaso ei inhottanut, kuten Ninja Gaidenissa. Päinvastoin Gradiuksen parissa tuli mieleen ihan lapsuus, jolloin kaikki pelit olivat vähintään yhtä vaikeita. Ei silloin valitettu tai harmiteltu, vaan nautittiin pelien tarjoamasta haasteesta. Paitsi kun isä tuli kesken kaiken katsomaan uutisia ja kymmentuntisen vääntämisen jälkeen ei ruutuun ilmestynytkään hurja loppuvastustaja, vaan Arvi Lind.

Jos vaikeustaso ei ole este ja silmitön räiskintä kiinnostaa, kannattaa Gradius V poimia talteen. Ei siitä nyt täyttä hintaa kannata maksaa, mutta pienissä erissä se on mitä mainioin aivojen nollaaja. Hintakaan ei kirpaise, sillä peli irtoaa Play.comista alle kymmenen punnan.

Categories
Henk.koht.

1984 vs. 2005

Varo, Maija kyttää

Tuli eilen nostalgiatripattua ja pistettyä nukahtamismusiikiksi soimaan Maija Vilkkumaan radiosinkusta innostuneena kyseisen artistittaren ensimmäinen levy, Pitkä ihana leikki. Unen rajamailla shuffle läväytti tiskiin kappaleen Salaa, jossa lauletaan seuraavasti:

Päivä aukes kauas itään
enpä tiennyt paljon mitään
siitä mikä kohtaisi mua sitten myöhemmin
en tiennyt että kun me maattiin peiton alla
valvontakameralla
meidät todisteeksi poliisille kuvattiin

Tästä tulikin mieleeni Suomen Big Brother ja uusin kohu: seksiä peiton alla! Kauheaa! Mitään oleellista ei edes näkynyt, muuta kuin rytminen liike!

Toisin kuin Vilkkumaan biisissä, asia ei mene poliisille eivätkä asianomaiset olleet epätietoisia valvontakameroiden läsnäolosta. Todisteeksi se silti menee, koko kansakunnalle siitä, ettei välitä kameroista, vaikka humalatila olikin osallisena (teko)syynä. Tai sitten ei voi olla 96 päivää selibaatissa ja nyt me kaikki tiedämme sen (“Pane mua, oon varma”). Entäs jos kyseessä olikin pisteidenkalastus niin BBläisiltä kuin kotikatsomoista? “Jos ne vaikka tekis sen taas.” Mahdollisien menneiden ja tulevien kumppanien tilannetta en lähde tässä pohtimaan.

Kierompaa on silti miettiä, miten Maikkarilla on asiaan suhtauduttu. Tottakai retosteleva kohu ei ehkä ole parasta mahdollista julkisuutta, mutta en voi kuin kuvitella, miten tuottaja tai muu kanavapomo on huutanut “JES!” hypähtäessään ilmaan uutisen kuultuaan. Mielenkiintoista olisi myös tietää, miten paljon kanava on mahdollisesti rivien välissä moiseen yllyttänyt. Jos jokaisessa vaiheessa on alleviivattu luonnollista käyttäytymistä ja sitä, että ehkä kaikkea ei näytetä ja otettu vielä esimerkiksi “jos vaikka päädytte harrastamaan seksiä” niin tottakai se istuttaa ajatuksen kilpailijoiden päähän.

Odotan silti innolla tositv-trendin taittumista, ellei joku keksi jotain todella virkistävää konseptia MTV:n “nauretaan neverheard-staroille kun ovat avuttomia arkielämässään”. Laatudraamat ovat tosin onneksi nostaneet päätään HBO:n johdolla, siitä heille kiitos. Todellisuutta joutuu kärsimään 24/7, fiktiosta saa nauttia paljon harvemmin.

Categories
Henk.koht.

Pelaaja kolme vuotta

Kopla koossa

Pelaaja-lehti täytti kolme vuotta ja tapausta juhlittiin riehakkaasti Töölön Korjaamolla. Tosin Korjaamo muuttui hajoittamoksi, kun Electronic Arts palkitsi toimituksemme ihka omalla Burnout-autolla.

Koska kukaan ei ollut ajokunnossa, annettiin lahjakaaralle Burnout-teemaan sopiva käsittely. Thomas löi pesismailalla ikkunaruudun sisään, Lasse monotti peltiä ruttuun ja Harro tempaisi oven saranoiltaan. Lassi taasen posautti tuulilasiin sellaisen pommin, että sirpaleet lentelivät yleisön päälle. Minäkin sain sen verran lasia käsille, että sormeen tuli kiva ventti. Mutta kuten Olli sanoo: ”bileet eivät ole täydelliset, ellei tule verta.” Noh, verta tuli ja kävinpä sitten minäkin kenkimässä takavalot rikki. Kostoksi.

Auto saa kyytiä

Ohikulkijoilla oli takuulla ihmettelemistä. Etenkin kun rusinaksi muuttunut kulkupeli kellautettiin lopuksi kyljelleen. Tiettävästi poliisit eivät käyneet paikalla. Tai who knows, minä olin loppuillan baarissa.

Baarin puolella oli runsaasti tuttuja. Konsolifin-possesta paikalla olivat Oliver, NviperO, Kanis ja idaho. Mintun lisäksi näin ainakin kolme muuta lukiokaveria ja törmäsinpä vielä schizo-Janneen, joka malttoi tällä kertaa pitää housut jalassa. Pienet on piirit. Vanhan liiton miehistä mainittakoon Roy ja Olli, jotka tulivat paikalle lähinnä illan artistin takia. Ei huono veto, sillä Uusi Fantasia soitti paljon hyvää musiikkia kunnon asenteella.

Uusi Fantasia

Kemujen viralliset jatkot olivat Helsinki Clubilla, jonne posoteltiin H-Townin piikkiin taksilla. Tarjoilu tuntui pelaavan hyvin ja pohjat kolisivat kivasti. Ainakin Atarin ja Ubisoftin kavereilla oli hauskaa – samoin Toptronicsin uusi sälli pani menemään ihan täysillä. Hauska ilta, ei voi muuta sanoa. Hyvä me!

Sensuroidut kuvat illan tapahtumista löytyvät feldon.netin inside-osiosta. Sisään pääsee salasanalla.

Categories
Pelit

Hanki parempaa luettavaa

Täysin uudistunut Pelaaja!

Pakko vetää kotiinpäin ja mainostaa uutta Pelaaja-lehteä. Mikäli et ole vielä ostanut, kannattaa käydä kioskilla tai laittaa tilaus vetämään. Kuulin että lehdet ovat jo paikoin loppuneet, mutta ainakin Akateemisessa kirjakaupassa oli vielä hyvin tarjolla laatulukemista.

Tsekkaa myös Pelaajan verkkosivut osoitteessa pelaajalehti.com