James Bond -elokuvien suurena ystävänä olen tässä seurannut jo yli vuoden päivät mediassa myllännyttä huhu- ja spekulointitulvaa nelinkertaisen 007-näyttelijä Pierce Brosnanin seuraajasta. Uuden miehen palkkaaminen on herättänyt minussa monia ristiriitaisia tunteita, sillä itse tutustuin sarjaan Brosnanin vuoden 1995 debyyttileffalla 007 ja Kultainen Silmä, mikä samalla on tehnyt irkkuherrasta henkilökohtaisen suosikkini sulavasanaisen sekä vodkamartineja litkittävän agentin rooliin.
Brosnanin seitsemänvuotinen kausi Bondina tuotti hedelmää neljän elokuvan verran, joskin enemmistö on kärsinyt kehnohkoista käsikirjoituksista ja ylitseampuvista toimintakohtauksista. Jossakin on menty pahasti metsään, kun 007 pakenee metallisen lautan ja laskuvarjon varassa tietokoneella luotua hyökkyaaltoa ála Kuolema saa odottaa. Siinä missä Kultainen Silmä palautti astetta flemingmäisemmän otteen Timothy Daltonin tähdittämän kasarihenkisen 007 ja lupa tappaa -rymistelyn jälkeen, lupaava suunta kääntyi jo heti seuraavan elokuvan kohdalla. Huominen ei koskaan kuole -elokuvan konna – katsojalukujen takia sotaa lietsova mediamoguli – on osoitus siitä, että kylmän sodan loppumisen myötä uusien uhkakuvien luominen tuntuu olevan nykyisille Bond-käsikirjoittajille lähes ylitsepääsemätön haaste.
Haaste, jota Bondin luojan, Ian Flemingin, ei tarvinnut kirjailijan urallaan eikä elinaikanaan itse miettiä tai saati sitten ratkaista.
Järjestyksessä 21. virallinen 007-elokuva pohjautuu nimensä mukaisesti Flemingin ensimmäiseen Bond-teokseen Casino Royale. Ironisesti Pierce Brosnaninkin toivoma ja ajama suunnanmuutos realistisempaan sekä hahmopohjaisempaan käsikirjoitukseen jää mieheltä itseltään kokematta, sillä johtoportaan isokenkäiset pamput päättivät aloittaa uudistukset puhtaalta pöydältä – uudella Bondilla. Jopa Flemingin Bondiksi kutsutun tumman Brosnanin jälkeen onkin vain pudisteltava päätään, kun rooliin on virallisesti nimetty vaalea ja gangsterimainen Daniel Craig. Pestiin kun olisi ollut tarjolla roolista yhä kiinnostuneen Brosnanin lisäksi muun muassa Oscar-ehdokas Clive Owen, jonka kieltäytymisen taustalla on tietolähteiden mukaan jotakin vaatimattoman palkkapussin tapaista.
Tuoreimpien pätkien menestys pohjautui pitkälti Brosnanin karismaan, joka pelasti ainakin omalla kohdallani useimmat aukot tarinankerronnassa. Vaikka Casino Royale on romaanina mielenkiintoinen, olen hieman varautunut valkokangassovituksen laadun suhteen. Itse kirja ei täytä pituudessa elokuvan vaatimia mittoja ja kylmän sodan aikaiset teemat on väkisinkin karsittava pois nykypäivän suvaitsevia elokuvamarkkinoita silmällä pitäen. Myös Bondin valkokankaan tupakkalakkoa aiotaan jatkaa, vaikka Flemingin kuvausten mukaan miehen luonteenpiirteisiin lukeutuu vaatimattoman 70 savukkeen päivätahti; mieluummin väkivaltaa kuin tupakointia lasten nähtäväksi, niinpä niin.
Mikäli käsikirjoittajaduo Neal Purvis ja Robert Wade onnistuu tärvelemään Casino Royalen tarinan Kuolema saa odottaa -loppusekoilun tavoin, ei tuore epä-Bondimainen Bond välttämättä vähennä elokuvan ympärillä pyörivää skeptisyyttäni. Täytyy vain toivoa, että maalailen piruja seinille aivan turhan päiten.