Apua, tuntuu, että olen kokkaamassa vieraan ihmisen talossa, mutta yritetään noudattaa Kokki Kolmosen ohjeita ja olla karkoittamatta kaikki feldonin lukijat.
Ikävä lähteä liikkeelle tällaisella sovinistisella heitolla, mutta väitän silti, että suurin osa nettiroolipelaajista on miehiä. Sen kyllä huomaa. Olen nyt muutaman viikon pelannut World of Warcraftia ja tein itselleni heti aluksi naishahmon, yöhaltiaroguen. Tämä osoittautui todella hyväksi vedoksi, sillä kohtelu on aivan erilaista kuin mieshahmolla pelatessa, WoWissa tai muualla. Olen saanut ilmaista tavaraa, ystävällisiä palveluksia ja joutunut todistamaan lukuisia iskuyrityksiä, jotka pitää vaivihkaa yrittää torjua jotenkin kiltisti ettei loukkaisi ketään. Ymmärrän naisia hieman paremmin.
Mikähän taika siinä on uskotella itselleen, että pelihahmon pelaaja olisi itse samaa sukupuolta hahmonsa kanssa, ja täten vastakkaista sukupuolta itsesi kanssa? Kai siihen liittyy usko siihen, että sukupuolia ei sekoiteta, että hahmonluontivaiheessa kysytään Sinun sukupuoltasi eikä hahmosi. Valitettavasti itse olen ainakin sen verran roolipelaaja, että suunnittelen päässäni jonkinlaisen perusajatuksen hahmostani, ja usein naishahmoista tuntuisi tulevan mielenkiintoisempia. Lisäksi itse joudun katselemaan hahmoani 100% peliajasta, joten lievä esteettinen miellyttävyyskään ei haittaa.
Joitakin kiltalaisia sekaisin menevät sukupuolet vaivaavat sen verran, että he puhuvat “he” ja “she” sijasta vain “mate” (m8) tai suoraan aliaksella osoittaen. En tiedä miten asiat menevät pelaajien ollessa mahdollisesti homoseksuaalisia, mutta yksikään naishahmo ei ole tullut iskemään hahmoani, siskollista silmäniskupeliä miesten kiusaamiseksi kyllä on ollut.
Voisi ehkä olla hauska kokeilla puhtaasti roolipelillistä seurustelusuhdetta väärinpäin olevin sukupuoliroolein, kumpikin varmaan oppisi ymmärtämään toista osapuolta paremmin joutuessaan asemoitumaan toisen rooliin. Mahdollisesti voisi olla myös täysin erilainen kuin on oikeassa elämässä, välittävän sijasta välinpitämätön ja niin edelleen. Siinä on roolipelaamisen idea, mutta valitettavasti suurin osa ihmisistä pelaa tyylillä, jota itse kutsun matemaattiseksi: jatkuvasti laskien hyötysuhteita ja optimaalista kasvuvauhtia. PlayStation 2:n mainostaman kolmannen paikan sijasta kyseessä onkin toimintakliksauttelu. Täytynee joku päivä kokeilla, meneekö meininki puritanistisemmilla roolipelipalvelimilla sietämättömän naiiviksi leikkimiseksi.
Sukupuolirajoihin ja -rooleihin sekä roolipelaamiseen sopivasti tuli mieleen tämä, joka kertoo ihmisten keskusteluvälineiden käytöstä yllättävän paljon.
4 replies on “I’m the girl you jerked off to in the chatroom”
Hah 😀 Loistava kuva!
Jostain syystä Wow on jäänyt minulle melko vieraaksi. Kyseessä on ihan oma valinta – minulla on paha tapa jäädä koukkuun kaikkiin peleihin, joissa vaan saa vähänkin ropeltaa tai nysvätä.
Minä välttelin pitkään kyseistä puuhaa koska “eihän sitä nyt voi pelata kun kaikki muutkin”, ei ikinä voi tykätä asioista, jotka tulevat suoraan massan suosioon.
Toinen syy oli se, ettei vuosi sitten ollut aikaa pelata edes Final Fantasy XI:tä kuukautta kauempaa, mutta nyt on aikaa jopa pelata jotain. WoW:ssa aktiivinen pelaaminen ei edes onneksi ole niin tärkeää kuin FFXI:ssä.
Konetehoja vain saisi olla enemmän niin voisi lähteä etsimään ovatko muutkin tutut päätyneet NPC:ksi.
Älä vaitä, etteikö mies voisi olla esteettisesti miellyttävä aivan siinä missä
nainenkin. “Kauniimpi sukupuoli” on pelkkä klisee, sukuvietin ei pidä sallia
nousevan objektiivista kauneudentajua vastaan. Kyllä miehen ulkoiset sukupuolipiirteet ovat paljon karismaattisemmat kuin naisenpuolen vastaavat. Eikä miehiä pidä kiusoitella. Se on ilkeää.
Vastaanväittäjät ovat väärässä.
Väitänpäs, sillä minun silmissäni miehet ovat korkeintaan komeita, ja siitä puuttuu sellainen herkkyys mitä taas sisältyy kauneuteen. Kauneus on katsojan silmässä enkä millään jaksa uskoa objektiivisen kauneudentajun olemassa oloon. Millä perusteella muuten miehen sukupuolipiirteet ovat karismaattisemmat objektiivisesti?
Mitä kiusoitteluun tulee niin minusta se kuuluu asiaan, sillä minä ja muut miespuoliset kaverini kyllä heitämme aivan surutta läppää ulkonäöstämme.
Mutta vastaanväittäjät ovat aina väärässä.