Categories
Henk.koht.

Radio OnVaan

Kuulokeetar

Radio tuntuu olevan media, joka on nyt tyytyväisesti jumahtanut uriinsa 90-luvun alun kehityksen jälkeen. Soittolistat ja unenpuutteesta levottomat aamuohjelmat tuntuvat olevan kaikkien asemien itsestäänselvyys. Tasatunneilta uutiset, iltapäivällä jokin kilpailu ja jokaiseen väliin liikennetiedotteita.

Itse joudun työssäni ajamaan paljon eri autoilla, enkä jaksa raahata cd-laukkua autosta toiseen kuunnellakseni samoja autoilukappeleita, joita olen kuunnellut jo pari vuotta. Sen lisäksi tekijänoikeuslaki- ja kopiosuojauspelleilyt ovat tehneet erittäin hyvää työtä sen suhteen, ettei kaupasta kannata hakea levyä matkakuuntelemiseksi, ei sitten millään. Ei se kuitenkaan toimi, autojen cd-soittimet ovat tavallista herkempiä kopiosuojauksille ja kopioitahan ei saa tehdä, murtaa ties minkä enigma-koodin pitämällä control-nappia pohjassa ja täten ohittamalla autorunin.

Yleensä siis napsautan radion päälle, säädän äänensäädöt kohdalleen (omituisen moni pistää bassot ja diskantit täysille eikä ihmettele kumisevaa särinää ollenkaan) ja viritän YleXin, Novan ja Suomipopin kuuluviin. Muita edes lähes mielenkiintoisia radioasemia ei asuinalueellani kuulu kuin kaapelin kautta. Muualla ajellessani olen lisännyt NRJ:n, Groove FM:n ja Kiss FM:n palettiin mukaan, Citystä ei ole mitään kokemuksia.

Tallennan edellä mainitsemani radioasemat muistipaikkoihin kolmeen ensimmäiseen muistipaikkaan, ja sen jälkeen vaihdan kanavaa heti, kun tulee jotain, mitä en halua kuulla, eli vaihteiden vaihtamisen lisäksi oikea käsi tanssii jatkuvasti myös toisten 1-3 pykälien väliä. Liian usein löydän itseni karjumasta radiolle “musiikkia maestro”, kun vartin aikana millään kanavilla ei tapahdu mitään. Mainosten viemän tilan ymmärrän, se on välttämätöntä asemien toiminnan takia, ja suurin osa radiomainoksista tehdäänkin jokseenkin kohtuullisesti. Liikun usein aamuisin työni merkeissä, enkä halua kuulla uutisia puolen tunnin välein kolmelta eri kanavalta, joiden uutistarjonta on tietty STT:n paketti eikä mitään muuta. Aamuohjelmien juonnot osuvat välillä ajan ja väsymyksen hermoon, mutta kovin usein YleXillä ja Novalla vain joristaan käsittämättömän tylsää tarinaa. Jos ei ole sanottavaa, niin voisi soittaa vaikkapa sitä musiikkia. Sama ohje menköön Suomipopin Jaajolle, joka kai kuvittelee olevansa kovakin radiojuontaja. Tiettyä tasoa niin jutuissa kuin yleissivistyksessä (koskee kaikkia) pitäisi olla kyseisessä ammatissa.

Sitten kun musiikkia tulee, YleX soittaa liikaa hiphoppia ja purkkapoppia, ilmeisesti yli vuoden vanhaa musiikkia ei voi soittaa kuin erikoisohjelmissa. Nova taasen joutuu pakosta puffaamaan maikkarin reality- ja idoliohjelmia. Sen lisäksi kolmikymppisille jakkutädeille soitettu työmusiikki on kovin kuolettavan tylsää, mutta toki siellä muistetaan, että musiikkia on tehty jo ennen Halosen virkakautta. Suomipop yrittää parhaansa mukaan tehdä soittolistansa kotimaisesta musiikista, mutta urakka on välillä täysin toivoton. Eppu Normaali tulisi kieltää lailla.

YleXin ulosmarssin aikana lähetyksen taso parani noin 300%, idioottimaiset ylivenytetyt “ei mitään ideaa” -juonnot olivat tipotiessään ja soittolista kuulosti kerrankin kanavan mukaisesti tuoreelta. Olikohan siellä annettu tietokoneen valita satunnaisesti materiaalia, sillä kyseisenä päivänä kuuntelin radiota yli puoli tuntia ilman aikomustakaan vaihtaa kanavaa. Novan juonnot masentuivat sinä päivänä entisestään, kaikki “mehän olemme staroja” -juontajat menettivät kaiken tahtonsa edes yrittää ja tuloksena oli vain minuuttitolkulla alakuloista valittamista. Sama toistuu vieläkin, Ile Kallio on purnannut musavisansa menettämisestä nyt pari viikkoa katkerasti. Novan ulosmarssin aikana en valitettavasti kuunnellut kyseistä kanavaa olenkaan.

Mites kuulkaa kultsit olisi, jos vähän luopuisitte tuosta soittolistapelleilystä, lopettaisitte sen loputtoman turhanpäisen jorinan ellei juttu kulje ja ennen kaikkea siirtäisitte vaikkapa uutiset tulemaan eri aikoihin. Minusta on täysin järjetöntä, että kaikilta asemilta tulee tismalleen samat uutiset tismalleen samaan aikaan. Pakopaikkaa niiltä ei ole, ja toisaalta porrastuksella edellisestä lähetyksestä myöhästyneet voisivat kuunnella toisaalta tulevat uutiset.

Aion vakavasti rikkoa lakia ja hankkia vaikka tekijänoikeus- ja radioliikennelakien uhalla iPodiini FM-lähettimen kuuloke-turvavyö-sotkulta säästyäkseni. Siten voin helpommin kuunnella haluamaani musiikkia eri autoissa radioiden kautta. Hyvässä lykyssä voit aamuruuhkassa virittää autoradiosi naapurikaistalla ajavan musiikkiharrastajan henkilökohtaiselle soittolistalle ja löytää aivan uusia ulottuvuuksia ilman Laatikon salaisuutta.

P.S. YleXin aamupäivän nainen: hanki jätkäkaveri, tatuointi, piriä tai eläkeläiskortti. Miten ihmeessä sinulle maksetaan palkkaa siitä, että valitat miten kaikki oli sinun kouluaikanasi paremmin, varsinkin kun siitä on ehkä peräti neljä vuotta aikaa.

Categories
Henk.koht.

2000-luvun kurja

2000-luvun kurja

Elämän ympärille tulee helposti koottua jonkinlainen tukipilari, jonka ympärillä kaikki tuntuu pyörivän. Se voi olla vaikkapa hartaasti toivottu unelma, eräänlainen maaginen päämäärä, jota tavoitellaan henkilökohtaisen ristiretken tavoin. Ilmiön käsittely on yleistä jopa kirjallisuuden maailmassa, mutta sitäkin useammin tarinat punoutuvat unelman rappeutumisen ja uudelleenrakentamisen ympärille. Jopa Jean Valjean tavoitteli omaa Graalin maljaansa: hurskautta ja hyväksytnää, rauhaa ja rakkautta.

Kari Hotakaisen Juoksuhaudantiessä kadonneen aarteen metsästyksen kohteena ovat lähes samaiset ihanteelliset piirteet kuin Victor Hugon langenneella kaleeriorjalla. Kirjan arkisen oloisen päähenkilön, “kotirintamamies” Matti Virtasen, päämääränä on periaatteessa suomalainen unelma, määriteltynä pääministeri Vanhasen mukaan. Omakotitalon hankinta hajonneen perheen yhteenkokoamiseksi on lähes kansallisromanttista haihattelua, joskin vaimon kasvoihin suunnattu nyrkki rikkonee Virtasen oikean elämän kaiman ihannekuvaa. Vaimo ja tytär on kuitenkin saatava takaisin.

Matti osoittaa kaikesta huolimatta samanlaista määrätietoisuutta kuin Valjean: mutkikkaasta alkuasetelmasta on mahdollisuudet nousta ylöspäin hyvän asian takia. Talvisodan veteraanien tavoin kotirintamamies Virtanen käy yhden miehen sotaan mätää asuntokauppabisnestä vastaan aseenaan pilkuntarkka suunnitelma, kuten Ian Flemingin maailmanvalloittajilla konsanaan. Tässä Matti astuukin harhaan hugolaisesta hurskaudesta kohti oman edun tavoittelua: kaikki keinot ovat sallittuja hyvän ja jalon päämäärän myötä. Kuoresta astuu ulos tyypillinen nykyajan ihminen, jolla on kummallinen tapa pitää juuri omia ongelmiaan suurempina kuin muiden – jopa siinä määrin, että muut poljetaan maan rakoon.

Epätoivosta kehkeytynyt unelma johtaa lopulta vainoamiseen, kiristämiseen, epämääräiseen rahankeruuseen sekä muiden lavastamiseen omien tekojen tekijöiksi. Mutta eipä Matilla olekaan omaa hyväntahtoista kirkkoherraa johdattamassa kultaiselle keskitielle, saati sitten omaa tarkastaja Javertia vahtimassa tekoja; häntä seuraavat vain epäluuloiset naapurit, jotka eivät siedä hänen tupakointiaan. Matilta puuttuu myös se olennainen piirre, joka edesauttoi Valjeania: hän ei myönnä tehneensä väärin.

Ihmismielen ailahtelevuuteen on monia syitä. Pilarin särkyessä koko rakennelman herkkä tasapaino järkkyy, millään ei ole väliä. Hieman Imre Kertézin kohtalottoman juutalaispojan tavoin Matille kaikki hämärimmätkin puuhat tuntuvat joiltakin osin luonnollisilta sen ammottavan autuuden edessä, kun vaimo ja tytär palaavat hänen hankinnan alla olevaan omakotitaloonsa. Niin se käy. Jokainen haluaa sisimmissään olla onnellinen ja toteuttaa unelmiaan, mikä lienee helppoa ymmärtää. Mutta jos hyvällä teolla tavoitellaan ainoastaan omaa hyvinvointiaan muita vähätellen, ei tarkoitus luonnollisestikaan pyhitä keinoja.

“Hotakaisen Valjeania” voisi pitää arkipäiväisenä kuvauksena nyky-yhteiskunnan turtuneisuudesta. Ihmiset ovat tottuneet saamaan haluamansa ilman myönnytyksiä, heille kelpaa vain yksi tietty pilari. Ehkäpä maailma ei ollutkaan vielä niin kurja Ranskan vallankumouksen aikoihin.

Categories
Henk.koht.

Uudestaan!

Mualimonpelastaja

Synkkinä ja tylsistyttävän pitkävetisinä iltoina on harvemmin mitään tekemistä, saati sitten mitään menetettävää. On hämmästyttävän helppoa tarttua metallisen kylmään kapulaan, sormi valmiina painumaan sisäänpäin. Lopulta on vain kohotettava huokaisten kättä kohti sitä vääjäämätöntä kohtaloa, joka vain odottaa tapahtumistaan. Sekunnin murto-osien kestäneen harkinnan jälkeen tajuaa, ettei muita vaihtoehtoja ole. Pian valo välähtää pimeässä huoneessa ja sitä huomaa, kuinka tutut tapahtumat kulkevat suoraan silmien edessä. Kyllä vain, televisiosta tulee jälleen uusintoja.

Yli puolet television ohjelmatarjonnasta tuntuu olevan uusintoja. Kanava kuin kanava, tarjonta on sitä samaa kuin vuosi sitten. Tai vielä pahempaa, sitä samaa kuin edellisinä iltoina. Logiikkaa päätöksen takana on vain ihmeteltävä: pelkäävätkö televisioyhtiöt ihmisten unohtavan muinaiset hittisarjat? Ikävä kyllä ohjelmistojen laatijat eivät tunnu tajuavan, etteivät televisiosarjat ole keittoja, jotka paranevat uudelleenlämmittäessä. Nykyään mennään jo niinkin pitkälle, ettei sarjan loppu häämötä edes tuotantotiimin aikatauluissa, kun vanhemmat episodit jo jylläävät ruudussa. Samalla voikin miettiä, kenen etua milläkin uusinnalla ajetaan. Vaikka menettelytavalla saadaankin osa uskollisista kannattajista takaisin mölytoosan ääreen nostalgian kyyneleet silmissä, loput antaisivat kuitenkin mielellään näiden vanhusten levätä jo rauhassa.

Siitä huolimatta, että monet sarjoista näytetäänkin “yleisön pyynnöstä”, on ällistyttävää, ettei uusille lupauksille anneta kovinkaan suuria mahdollisuuksia. Tyhjille ohjelmapaikoille valitaan vain varmoja ja yksipuolisia valintoja. Tarjontaa riittäisi huomattavasti laajemminkin, mutta kaava toistuu myös elokuvapuolella: vuoden “pakollisiin” uusintoihin tuntuu kuuluvan muun muassa 20 maailmanpelastusta erään vodkamartineja litkittävän brittiagentin toimesta. Eivätpä liene kovinkaan kaukana päivät, jolloin vuotuiset missikisatkin ovat pelkkiä uusintoja. Tämäkin tapahtuu tietenkin yleisön pyynnöstä, koska heidän mielestään kisojen taso laskee vuosi vuodelta kuin lehmän häntä.

Digi-TV on tuonut oman lusikkansa soppaan. Onko lisäkanavien ulospukkaamisessa mitään järkeä nykyistenkin potiessa ohjelmapulaa? Luvassa on vain lisää uusintoja, lisää turhaa mobiilihässäkkää, sekä etenkin lisää synkkiä ja tylsistyttävän pitkäveteisiä iltoja.

Categories
Pelit

I’m the girl you jerked off to in the chatroom

Deputy who?!?

Apua, tuntuu, että olen kokkaamassa vieraan ihmisen talossa, mutta yritetään noudattaa Kokki Kolmosen ohjeita ja olla karkoittamatta kaikki feldonin lukijat.

Ikävä lähteä liikkeelle tällaisella sovinistisella heitolla, mutta väitän silti, että suurin osa nettiroolipelaajista on miehiä. Sen kyllä huomaa. Olen nyt muutaman viikon pelannut World of Warcraftia ja tein itselleni heti aluksi naishahmon, yöhaltiaroguen. Tämä osoittautui todella hyväksi vedoksi, sillä kohtelu on aivan erilaista kuin mieshahmolla pelatessa, WoWissa tai muualla. Olen saanut ilmaista tavaraa, ystävällisiä palveluksia ja joutunut todistamaan lukuisia iskuyrityksiä, jotka pitää vaivihkaa yrittää torjua jotenkin kiltisti ettei loukkaisi ketään. Ymmärrän naisia hieman paremmin.

Mikähän taika siinä on uskotella itselleen, että pelihahmon pelaaja olisi itse samaa sukupuolta hahmonsa kanssa, ja täten vastakkaista sukupuolta itsesi kanssa? Kai siihen liittyy usko siihen, että sukupuolia ei sekoiteta, että hahmonluontivaiheessa kysytään Sinun sukupuoltasi eikä hahmosi. Valitettavasti itse olen ainakin sen verran roolipelaaja, että suunnittelen päässäni jonkinlaisen perusajatuksen hahmostani, ja usein naishahmoista tuntuisi tulevan mielenkiintoisempia. Lisäksi itse joudun katselemaan hahmoani 100% peliajasta, joten lievä esteettinen miellyttävyyskään ei haittaa.

Joitakin kiltalaisia sekaisin menevät sukupuolet vaivaavat sen verran, että he puhuvat “he” ja “she” sijasta vain “mate” (m8) tai suoraan aliaksella osoittaen. En tiedä miten asiat menevät pelaajien ollessa mahdollisesti homoseksuaalisia, mutta yksikään naishahmo ei ole tullut iskemään hahmoani, siskollista silmäniskupeliä miesten kiusaamiseksi kyllä on ollut.

Voisi ehkä olla hauska kokeilla puhtaasti roolipelillistä seurustelusuhdetta väärinpäin olevin sukupuoliroolein, kumpikin varmaan oppisi ymmärtämään toista osapuolta paremmin joutuessaan asemoitumaan toisen rooliin. Mahdollisesti voisi olla myös täysin erilainen kuin on oikeassa elämässä, välittävän sijasta välinpitämätön ja niin edelleen. Siinä on roolipelaamisen idea, mutta valitettavasti suurin osa ihmisistä pelaa tyylillä, jota itse kutsun matemaattiseksi: jatkuvasti laskien hyötysuhteita ja optimaalista kasvuvauhtia. PlayStation 2:n mainostaman kolmannen paikan sijasta kyseessä onkin toimintakliksauttelu. Täytynee joku päivä kokeilla, meneekö meininki puritanistisemmilla roolipelipalvelimilla sietämättömän naiiviksi leikkimiseksi.

Sukupuolirajoihin ja -rooleihin sekä roolipelaamiseen sopivasti tuli mieleen tämä, joka kertoo ihmisten keskusteluvälineiden käytöstä yllättävän paljon.

Categories
Pelit

Päivän tilannekuva

Joskus ammattivakoojakin saatetaan yllättää. Tällä kertaa yllätetyksi on joutunut itse Solid Snake:

Solid Snake huuli pyöreenä

Kikkelis-kokkelis vaan (sullon mun luonto).

Categories
Henk.koht.

Me rakastetaan sua

Rakkaus on ihanaa

Sivu meni uusiksi ja vanhat roippeet otettiin pois. Mutta ei se mitään – me rakastetaan sua edelleen!