Categories
Musiikki

Tuska 2005: perjantai

Lauteilla Monster Magnet, Apocalyptica, Destruction, Finntroll ynnä muita. Miten kävi?

Tuskan alue oli muuttunut hieman viime vuodesta. Festivaalialueen ja radan välinen tie oli vallattu, ja kaljanmyynti-alue oli siirretty radan varteen. Hyvä valinta, sillä nyt päästiin eroon pullonkaulasta, joka in ollut kalja-alueen ja miksauspöydän välissä. Lisäksi Töölönlahden puoleinen telttalava on kokenut muodonmuutoksen. Entinen sirkusteltta on korvattu isolla lipalla, ja lavalle näkee nyt kauempaakin. Lisäksi lavan kohdalle on tuotu 10-rivinen istumakatsomo, joten keikan seuraajien ei tarvitse enää istua nurmikolla.

Festivaalien ensimmäisenä esiintyminen on perinteisesti hankala paikka yhtyeelle. Väkeä on paikalla vain vähän, ja enemmistö on vielä kiinni arjessa. Parhaimmillaan bändi voi ottaa työvoiton ja saada yleisön innostumaan, mutta se edellyttää kyisen pellon kyntämistä.

Teräsbetoni

Tuska 2005:n ensimmäinen esiintyjä oli kuin luotu festivaalien aloittajaksi. Teräsbetoni on pikkuhiljaa kasvanut niin suureksi suosikiksi, että pääesiintyjän paikka osunee heidän kohdalleen piakkoin. Silti jokainen järkevä festivaali-järjestäjä nakittaa yhtyeen kekkereidensä aloittajaksi, sillä Teräsbetoni on ensisijaisesti nousuhumalamusiikkia.

Bändi ei pyydellyt anteeksi, vaan tuli, näki ja voitti. Heidän lauluissaan on sopivassa suhteessa hevin uhmakkuutta ja popin tarttuvuutta, ja esiintyjinä Teräsbetoni on suomalaiseksi yhtyeeksi omaa luokkaansa. Soittaessa muistetaan poseerata, välispiikeissä puhutaan liioitellun matalalla ja julistavalla äänellä, ja sanoitukset tuovat hymyn huulille paatoksellisuudellaan.

Kappaleiden sanat oppii kertakuulemalta, mikä on toimivan musiikin merkki. Lisäksi yhtyeen saarnat metallitotuudesta, veljeydestä ja kunniasta luovat auran, joka erottaa Teräsbetonin muista bändeistä. Hevissä liikaa on tunnetusti parempi kuin liian vähän, ja Teräsbetonin liioittelu viihdyttänee vielä pitkään, vaikka bändiä onkin epäilty kertakäyttövitsiksi.

Odotin Teräsbetonilta paljon, ja sain paljon. Nousuhumalassa uhmakas hevi on vaikeasti vastustettavaa. Jos yhtyeen esityksen aikana yleisössä näkyy niin paljon hymyä kuin Teräsbetonin aikana, on helppoa vakuuttua Metallitotuudesta.

Malediction

Spinal Tap -vaihde lyötiin silmään vajaan tunnin Tuskailun jälkeen. Entisen Ensiferum> -nokkamies Jari Mäenpään tuoreen Wintersun-yhtyeen piti soittaa Sue Stage –otsikkoisella telttalavalla. En halunnut missata kovasti kehuttua bändiä, joten kävin hyvissä ajoin kysymässä järjestysmiehiltä, kumpi telttalavoista on Sue Stage. Sain vastauksen, ja kun juontajisto vielä selitti tapahtuman aluksi, mikä lava on mikäkin, luulin olevani selvillä vesillä. Teräsbetonin esityksen jälkeen hilpaisin Sue Stagelle, jossa Wallu Walpio huusikin sopivasti Wintersunia lavalle.

Yllätykseni oli aikas suuri, kun lavan ottikin haltuun Hellsinki Stagelle bookattu ranskalais-yhtye Malediction. Järjestäjien nuotit olivat sekaisin, ja bändit soittivat väärillä lavoilla.

Päätin jäädä seuraamaan Maledictionin esitystä, sillä uskon yhyttäväni Wintersunin vielä joskus jossain. Nämä ranskalaiset eivät selvästikään olleet etanansyöjiä, vaan pelin nimi oli speed metal. Periaatteessa yhtye tamppasi toimivan setin metallia, mutta tuoreet muistikuvat Teräsbetonin setistä nostivat riman niin ylös, että frankit eivät kyenneet ylittämään sitä.

Malediction oli hyvää nostatusmusiikkia, mutta Teräsbetoni oli parempi. C’est la vie.

Finntroll

Vuonna 2003 Finntroll soitti äärimmäisen intensiivisen setin telttalavalla. Katsojia oli paljon enemmän kuin mitä telttaan mahtui, ja niinpä peikkokansa sai tänä vuonna sotia kristittyjä vastaan päälavalla. Valitettavasti Finntroll jäi väliinputoajaksi. Yhtye on liian iso telttaan mutta liian pieni päälavalle. Nyt tunnelma saatiin riehakkaaksi vain muutamien hittien, kuten Trollhammarenin ja Segersångin aikana.

Päälavan hallintaan ottaminen vaatii rock-poseerauksia. Tiukka soitto toimii pikkulavalla, mutta päälavalla esiintynyttä Finntrollia katsellessa mietin vain, kuinka hyvä bändi olisi telttalavalla. Finntrollin fanit olivat joka tapauksessa illan innokkaimpia, ja yleisön joukossa viuhui muovisia miekkoja, tapparoita ja viikatteita.

Destruction

Saksalaista thrash-metallia on vaikeaa selittää. Se pitää kokea ymmärtääkseen, mistä on kysymys. Destruction lämmitti Hellsinki-lavalla intensiivisimmän moshpitin jossa olen ikinä ollut. Rautaristin arvoinen suoritus teutoneilta. Meno oli kuin moukarihäkissä, juhlakansaa kaatui kuin heinää ja testosteroni virtasi valtoimenaan nuorten urosten teutaroidessa.

Vanha rässi-viidakon sananlasku ”Jos keikan lopussa ei tule verta, rahat takaisin” muistuttaa, mistä metallikeikalla on parhaimmillaan kysymys. Verta tuli, joten ainakin tämä asiakas on tyytyväinen Tuska 2005:n antiin.

Keikan kuluessa vauhti pitissä laantui normaaliksi mellastukseksi. Onnistuin missaamaan keikan viimeisen kolmanneksen tulkittuani laulajan kommentteja väärin. Luulin erästä vauhdikasta rallia keikan viimeiseksi, ja lähdin sen jälkeen suunnistamaan kohti päälavaa. Päästyäni jonkin matkan päähän yhtye jatkoikin soittoaan. Loppukeikka meni sivummalla henkeä vetäessä, mutta rymäkkää settiä vaikutti olevan tarjolla loppuun asti. If You Want Blood You’ve Got It!

Apocalyptica

Neljällä sellolla heviä sahaava Apocalyptica nousi pinnalle Metallica-covereillaan. Festivaali-keikalla yhtye otti varman päälle ja soitti viisi Metallican rallia (Master, Sandman, Fight Fire, Matters, Seek & Destroy, jos kiinnostaa). Yhtyeen omat biisit kuulostivat melko suoraviivaiselta thrash-mätöltä radiohitti Bittersweetiä lukuun ottamatta.

Itselläni Apocalyptican keikka meni henkeä vetäessä. Join kolmatta litraa vettä ja yritin koota itseäni, sillä Monster Magnet oli vielä jäljellä. Apocalypticaa katsellessa mieleeni tuli, että heidän juttunsa on hyvin suomalainen. En tiedä kuka muu tulisi soittamaan jousikvartetilla Griegin Vuorenkuninkaan luolassa –sävellyksen thrash metal-sovituksena hevifestareilla. Hyvä Apot, hyvä arktinen hysteria!

Apocalyptica ansaitsee kehuja myös esiintymisestään. Kaksi ukkoa pyörittää tukkapropellia, yksi istuu Tarantinomaisen tyylikkäänä paikallaan mustassa puvussa ja aurinkolaseissa ja yksi näyttää aivan nuorelta A.W. Yrjänältä. (Tsekatkaa itse: apocalyptica.com ; yhtäläisyys on suorastaa häiritsevän selvä.) Selloja pyöritetään, hakataan jousilla ja käytetään tahtipuikkoina. Toimii.

“Ynnämuut”

Apocalyptican jälkeen päälavan ottaisi haltuunsa maailman paras rock-yhtye, Monster Magnet. Se tosiseikka häiritsi keskittymistäni telttalavojen viimeisiin esiintyjiin. Ranskalainen Scarve vaikutti soittavan death metal –henkistä tamppausta, ja saksalainen Primal Fear peesaili Helloweenin ja Gamma Rayn jäljillä speed metallin ja power metallin välimaastossa. Ohitin nämä yhtyeet kuitenkin melko nopeasti, sillä tärkeintä oli saada hyvä paikka Monsterien keikalle.

Monster Magnet

20.45 Dave Wyndorf marssi lavelle ja linjasi: ”We are Monster Magnet from New Jersey, USA and our job is to rock you motherfuckers!” Ja rokkia tuli. Mietin hieman, miksi metallifestivaalin pääesiintyjäksi värvätään yhtye joka ei soita metallia vaan rokkia. Ehkä se häiritsi jotakuta, itse nautin täysillä Monsterien esityksestä. Vaikka bändin rytmikitaristi Phil Caivano lopetti keväällä, on Monstereilla yhä groove. Dave Wyndorf panee lavalla kaikki peliin ja ottaa koko lavan haltuun muiden soittajien kukkoillessa korokkeiden päällä. Ameriikan meininkiä, joka toimii rokissa.

Yhtyeen esitys poikkesi melkoisesti muista päivän artisteista. Monsterit vetosivat nyansseihin, joita muilla ei ollut juurikaan. Muiden jyystäessä mahdollisimman kovaa Monsterit soittivat mahdollisimman intiimisti ja hikisesti. Zodiac Lung –kappaleessa oli vain kitaran näppäilyä säestämässä laulua. Ei tämä niin hyvä ollut kuin Monsterien viimevuotinen Tavastian keikka, mutta päivän paras esitys joka tapauksessa. Space Lord Motherfucker!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *