Categories
Henk.koht.

Vanhan kansan kebabissa on varsi

Kävin vaihteeksi syömässä työpaikan kanttiinissa. Siellä on lista, josta saa valita mieleistään ruokaa. Joka päivä eri. Hieman yllättäen kalakeiton ja tonnikalasalaatin lisäksi listalla oli kebab. ”Tämäpä modernia”, ajattelin ja tilasin keittäjätädiltä kebabia. Voi sitä pettymystä kun sainkin lautaselleni tällaisen tikun nokkaan varrastetun jauhelihapökäleen!

kebakko my ass!

Muistelen hämärästi, että ennen vanhaan noita patukoita todella kaupiteltiin kebabina. Sittemmin nimi muuttui kebakoksi, mutta ilmeisesti vanhat käsitteet jäivät elämään. Nyt osa ihmisistä todella kuvittelee kebabin olevan puutikun ympärille rullattu jauhelihaköntti. Kuka korjaisi? Voisiko joku kertoa vanhuksillekin mitä se kebab on?

Tietty voi olla, että juuri kebakko onkin sitä aitoa kebabia ja turkkilaiset ovat vaan jymäyttäneet meitä. Oli mikä oli, minä pidän kebabina sitä ohuiksi lastuiksi viilleltyä lihaa. Se on hyvää, vaikka näyttääkin putkipommin uhriksi joutuneelta ihmiseltä. Kebakko puolestaan näyttää siltä, kuin joku olisi sörkkinyt tikulla edellämainitun putkipommiuhrin jäänteitä ja onnistunut sattumalta varrastamaan hänen hiiltyneen vehkeensä.

Jos aihe noin yleisesti kiinnostaa, kannattaa tsekata mainio Kebabille.com -sivusto. Siellä arvostellaan Suomen kovimmat kebab-paikat. Listoilta löytyy muun muassa Metro kebab, jonka poliittisesti epäkorrekti nimi on tietysti Lontoon metro -kebab. Kyseinen yrityshän nousi hiljattain julkisuuteen tehtailtuaan maailman suurimman maanalaisen kebabin ja vieläpä täysin maahanmuuttajavoimin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *