Categories
Henk.koht.

Valmiina kivikaudelle

Valmiina? Täältä tullaan!

Meidät kaikki valtaa joskus kammottava ajatus siitä, miten meidän kävisi kivikaudella. Nykyajan ihmisen elämä on nykyisin kovin erilaista kivikauteen verrattuna. Siksi ei ole kovin luultavaa, että tässä maailmassa pärjäävät pärjäisivät samalla lailla myös esihistoriallisella ajalla. Pieni selviytymisopas lienee tarpeen.

Hyvä tietää?

Kivikaudelle ei joudu kovin helposti: koska aikakoneen keksiminen tuntuu kovin mahdottomalta, on luotettava varsin epätodennäköisiin aika-avaruuden vääristymiin, madonreikiin. Jo madonreiästä hengissä kulkemisen voidaan katsoa olevan pieni ihme, ja vielä suurempi ihme olisi päätyä juuri kivikaudelle.

Ihmeitä sattuu silti harva se päivä, eikä koskaan voi olla liian hyvin valmistautunut elämän rajuihin muutoksiin. Seuraavaksi esitän listan niistä tavaroista, jotka jokaisen olisi hyvä pakata reppuunsa kivikautta varten ihan vain varmuudeksi. Muista pitää reppusi aina lähtövalmiina, sillä kivikausi tulee useimmiten varoittamatta!

ase + panoksia

Metsästys on kivikauden ihmisen elinehto. Tuliase ja reilu määrä panoksia varmistaa ruoan hankkimisen missä oloissa tahansa. Aseen ottamiseen mukaan liittyy olennaisesti myös eettinen puoli: aiotaanko asetta käyttää vaikuttimena heimon sisäiseen arvojärjestykseen. Ehdotan, että asetta käytetään vain metsästykseen. Metsästystulokset auttavat aseen haltijaa nousemaan arvojärjestyksessä luonnollisista syistä. Aseeseen ja pelkoon nojaava valta kaatuu lopulta epäluuloihin ja ase joutuu lopulta toisiin käsiin. Ase piiloon aina kun sitä ei tarvita!

– kalaverkko

Metsästys tarkoittaa aktiivista ruoan hankkimista, johon on paneuduttava täysin. Jos lähistöllä on vuolas joki, kannattaa ehdottomasti käyttää sen antimet hyväksi. Kalastus verkon avulla on yhtä tehokasta kuin metsästyskin eikä verkkoa tarvitse vahtia jatkuvasti. Riittää kiinnittää verkko ja antaa sen olla vuorokauden kiinnitettynä. Kalaravinto tuo vaihtelua ruokavalioon.

– kompassi

Pahinta mitä heimon jäsenelle voi sattua, on joutua eroon muista. Kompassi estää eksymisen ja antaa mahdollisuuden valmistaa suhteellisen tarkkoja karttoja. Kun suotuisat apajat voidaan merkitä kartalle muistiin, tiedon ei tarvitse olla enää vain puhetiedon varassa.

– puukkoja + teroituskivi

Erämies tietää että metsällä ei pärjää ilman puukkoa. Puukkoja kannattaa varata mukaan useampia, sillä nahan vuoleminen, työkalujen valmistus ja kaikki muu eivät tee puukoille ajan mittaan hyvää. Samoista syistä puukkoja ei kannata heittää noin vain menemään kun ne voidaan teroittaa lähes uuteen uskoon.

– karttapaperia, lyijykyniä

Kartan tulisi olla kevyt, helposti kopioitavissa ja mukana kuljetettava. Siksi on syytä valita mukaan sopivaa paperia ja lyijykyniä karttoja varten. Lyijykynän toiminta on idioottivarmaa joka tilanteessa. Paperin suhteen tilanne on ongelmallisempi, sillä paperi on kovin haurasta kastuessaan. Paperi voidaan lopulta korvata jonkin eläimen nahankappaleella, joka kestää huomattavasti paremmin kuin paperi. Olisi perin tyhmää olettaa, että jos joutuisimme kivikaudelle, tietäisimme valmiiksi myös paikan ja voisimme hankkia alueen kartan etukäteen jo nykyaikana.

– suurennuslasi

Nykyajan ihmiselle on silkka mahdottomuus saada aikaiseksi tulta ilman apuvälineitä. Tehtävää voidaan helpottaa huomattavasti suuren suurennuslasin avulla. Tulen luominen aurinkoisella säällä ei ole enää ongelmallista. Tulen tekeminen kahta piikiveä hakkaamalla aiheuttaa vain hikiset varpaanvälit.

– valtava neula

Vaatteet kuluvat kivikaudellakin ja siksi tarvitaan kestävä ratkaisu vaatetukseen. Eläinten nahoista saa hyviä asusteita, mutta esim. hihojen kiinnittämiseen tarvitaan neulaa. Työkalujen valmistaminen on kivikaudella huomattavan vaikeaa, joten kestävä, todella paksu neula on syytä varata mukaan.

– juomapullo (ainakin litran vetoinen)

Kivikauden vesihuolto oli perin onnetonta. Makean veden saanti ei ollut niin mutkatonta kuin nykyisin. Aina mukana kulkeva nykyaikainen vesipullo kestää hyvin joka säätä eikä vuoda.

Oma reppuni on valmiina sänkyni alla ja se sisältää kaikki yllämainitut esineet. On oma asiasi mahtuuko sinun reppuusi ylimääräinen tyyny tai halinalle. Tuo kuitenkin oma kantasi esille, jotta me muutkin voisimme valmistautua mahdolliseen vaaraan entistä nokkelammin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *