Vuosi vuodelta aikaisemmin starttaavat joulumarkkinat ovat saaneet myös Suomen parhaan lifestyle-sivuston kirjeenvaihtajan suunniltaan. Kumitonttujen ja muovirihkaman mainostus aloitetaan jo syyskuussa, jottei kukaan vaan unohda kuluttaa rahojaan jouluhumussa. Ainoastaan valveutuneimmat kansalaiset kykenevät panemaan hanttiin päälle vyöryviä markkinavoimia vastaan.
”Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi.”
-kansanviisaus (Tuomaan päivä on 21.12. ja Nuutin päivä 13.1.)
Jakomäen tietotoimiston uutisia
19. syyskuuta
Tänään imperialistis-kaupallisen klikin joukot loukkasivat joulurauhaa, kun myynninedistämisvoimien eliittijoukkojen kaupallinen tiedote tunkeutui alueellemme. Tiedote onnistui tunkeutumaan aina rakastetun johtajamme Olli Kinnusen asuntoon saakka, jossa vapaaehtoisista iskurityöläisistä koottu miliisiosasto urhoollisella taistelullaan pysäytti sovinistis-fasistisen aggression ja tuhosi tiedotteen. Iskua oli selvästi suuniteltu pitkään, sillä kansamme moraalinen selkäranka, johtaja Kinnunen on vasta 2 viikkoa sitten palannut kesälomaltaan, ja maamme kaupallisen joulun torjuntavoimat eivät olleet valmiustilassa. Raukkamainen hyökkäys paljasti kaupallisen sektorin todelliset pyrkimykset.
19. lokakuuta
Jakomäen rajavartiolaitos ilmoitti havainneensa voimakkaita vihollisen joukkokeskittymiä Jakomäen välittömässä läheisyydessä. Malmin postin rintamakaistalla on tiedustelutietojen mukaan nähty 2 postinlajitteludivisioonaa, ja painotalojen toiminta on vilkastunut huomattavasti. Hakunilasta on kuulunut Jäätelöauton ääniä.
21. lokakuuta
Jakomäen ulkoministeri protestoi YK:ssa kapitalistien suunnitelmaa loukata vielä 2 kuukaudeksi sovittua joulurauhaa. Ulkoministeri vaati kansainvälisten tarkkailijoiden lähettämistä kauppiaiden hallitsemiin postitoimistoihin. Propagandaministeri julisti tänään, ettei oikeistoklikin pyrkimystä lisätä suhteellista ostovoimaansa Jakomäen kustannuksella tulla hyväksymään. Hänen mukaansa tilanteen mahdollinen kehittyminen saattaa pakottaa Jakomäen aloittamaan rauhanhyökkäyksen, jossa alkoholistit lamauttavat häiriökäyttäytymisellään Helsingin julkisen liikenteen.
24. lokakuuta
Suuri Isänmaallinen sota on alkanut! Vihollisen talvivaatemainokset, huonekalu-katalogit, viihde-elektroniikka –esitteet ja tarjoukset 3 kuukauden korottomista maksuajoista etenevät kaikilla rintamilla. Hallitus vaatii kaikkia jakomäkeläisiä osallistumaan torjuntataisteluihin maamme lehtiroskiksilla. Passiivisuus tullaan tulkitsemaan sabotaasiksi, ja siihen tullaan puuttumaan asianmukaisella ankaruudella.
Jakomäen ja Helsingin kauppiaiden vuoden 2003 alussa tehdyssä ”joulurauhansopimuksessa” sovittiin, että joulun varjolla ei mainosteta ennen joulua. HK:n edustajan mukaan ”joulun myyntipiikki on porvarivaltion elinehto”, eivätkä imperialisti-sortajat aio tinkiä olemassaolonsa edellytyksistä, ylivallasta. Valtakunnanjohtaja Siitoin on puhunut YK:ssa Jakomäen puolesta ja luvannut lähettää Hervannan skinejä Jakomäkeen, mikäli tilannetta ei saada kuriin.
1. marraskuuta
Luokkatietoiset työläisemme ovat pysäyttäneet riistäjien hyökkäyksen ensimmäisen aallon, mutta kaikilla rintamilla käydään kiivaita taisteluja. 30. marraskuuta 3. Jakomäen Marttaeskadroona vyörytti vihollisen postiauton Porvoontien liittymässä saaden sotasaaliiksi 300 kg Pirkka-piparireseptejä. Reseptien avulla sulutettiin koillisrintaman Vaaralan tie, ja lamautetun viholliskolonnan kylkeen koukannut ala-asteen 4c –luokka kivitti kolonnan lunastuskuntoon pakottaen vihollisen vetäytymään verissä päin. Salainen valtionpoliisi on päässyt alueellemme soluttautuneiden desanttien jäljille, ja tihutöiden aiheuttama häiriö iskukyvyssämme tullaan poistamaan lähipäivinä.
14. marraskuuta
Luokkavihollinen on avannut uuden rintaman. Tänään Yliopiston aulaan pystytettiin koristeltu kuusi, ja seinille on ripustettu koristeita, vaikkei joulusta ole vielä tietoakaan. Tällä halveksuttavalla propagandakampanjalla sortajalaumat pyrkivät valehtelemaan ihmisille että joulu on jo tullut. Johtaja Kinnunen yritti esimerkillään valaista riistäjien ikeen alla eläviä, ja piti Senaatintorilla yhden hengen mielenosoituksen, jossa hän huusi iskulauseita ”Nyt on marraskuu!” ja ”Joulukuu alkaa 3 viikon päästä”, sekä yritti jakaa ihmisille almanakkoja, joista asia selviäisi. Joku paikalle osunut luokkapetturi kuitenkin ilmiantoi Kinnusen Supolle, ja sairaanhoitajiksi naamioituneet yrittivät laittomasti pidättää rakastetun johtajamme, joka vain maailmaavalaisevan nokkeluutensa ansiosta pääsi livahtamaan karkuun.
21. marraskuuta
Vihollisen räikeiden valojen ja halpojen turhakkeiden kampanja on saanut yllättävän avustajan. Itse joulupukki, entinen punaisen värin kannattajana esiintynyt luopio on paljastanut todellisen karvansa ja osallistunut Aleksanterinkadun ”joulukadun avajaisiin”. Tämä katala petos on uusin isku joulua jouluna viettävien rintamaan. Jakomäen historioitsijat ovat havainneet arkistoja tutkiessaan, että joulupukki on aiemminkin esiintynyt väärän joulun puolesta oikeaa joulua vastaan. Tämän seikan tultua julki on opetusministeriö päättänyt kirjoittaa uusiksi joulupukin historian. Vanhat historiankirjat poistetaan käytöstä niissä esiintyvien virheiden vuoksi.
30. marraskuuta
Huomio, kaikki maailman kansalaiset! Huomenna on joulukuun ensimmäinen päivä. Tänään, ensimmäisenä adventtisunnuntaina, kokoontuu Jakomäen hallitus sytyttämään ensimmäisen adventtikynttilän odotuksen symboliksi. Kun joulu 3 viikon kuluttua alkaa, toivoo hallitus kaikkien ihmisten kunnioittavan rauhoittumisen juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella. Oikeaoppisesta joulu-teoriasta poikkeavat imperialisti-megalomaanit tulevat näkemään, mikä on joulun perimmäinen tarkoitus. Heidän tappionsa tulee olemaan ihmiskunnan voitto. Tämän vuoden torjunta-taistelu on voitettu, mutta vain tiedostavan kansanosan sitkeällä työllä. Toivotaan, että ensi vuonna joulua oikein viettäviä on enemmän.
One reply on “Ollin jouluangsti”
[…] Blogipiireissä huokaillaan ja kauhistellaan postiluukusta tunkevia joulumainoksia. Nyt on tosiaan vasta lokakuu, mutta edistystä on kyllä tapahtunut. Ainakin feldon.netin arkistojen mukaan ensimmäiset nelivärimainokset nähtiin ennen vanhaan jo syyskuussa. […]