Dungeons & Dragons -kolikkopelien paluu: Chronicles of Mystara

Dungeons & Dragons on tuttu monelle roolipelaajalle, mutta tiesitkö, että siitä väännettiin aikanaan pari todella hyvää videopeliä? Tower of Doom ja Shadow Over Mystara edustavat sitä koulukuntaa, jota jäin kaipaamaan vanhojen kolikkopelihallien kadottua Suomesta: moninpelattavia 2D-mätkintöjä. Genren ideana on ohjata sivuttain rullaavissa kentissä sankareita, jotka mätkivät ja pätkivät pahikset pinoon. Alan tunnetuimpia tekeleitä ovat mm. Double Dragon– ja Golden Axe –pelisarjat, sekä lukemattomat muut enemmän ja vähemmän loistavat väännökset samasta genrestä. Dungeons & Dragons –lisenssin käyttö 2D-mätkinnöissä tarkoitti sitä, että silkan taistelun rinnalle saatiin hahmonkehitystä, kerättäviä esineitä, vaihtoehtoisia etenemisreittejä ja jopa erilaisia loppuratkaisuja, riippuen pelissä tehdyistä valinnoista. Ja tämä kaikki näyttävällä pelihallikoneen grafiikalla ja äänillä! 1990-lukulainen tajuntani räjähti. Samoin silloinen säästöpossuni.

Kolikkopelitrendin hiipuessa meinasin jo unohtaa Dungeons & Dragons –videopelit. Sitten törmäsin emulaattoreihin, joiden avulla vanhoja hallipelejä sai pyöriteltyä tietokoneen ruudulla. Yllättävää kyllä, pelattavuus oli säilyttänyt vetovoimansa vuosienkin jälkeen. Visuaalinen ilme ei niinkään. Ajoittain tuli kuitenkin palattua Mystaraan ihan vaan sen vuoksi, ettei vastaavaa ollut juuri nykykoneille tarjolla. Paitsi pian taas, ja tässä tulee ränttäykseni huippukohta: Capcom on ilmoittanut julkaisevansa remasteroidut eli uuteen loistoon palautetut versiot sekä Tower of Doomista että Shadow Over Mystarasta jo tänä kesänä. Näillä näkymin molemmat julkaistaan yhteisen Chronicles of Mystara –otsikon alla ja sisältävät myös uusia pelimuotoja ja omia asetuksia. Esimerkiksi esineistä voi tehdä hajoamattomia tai hirviöiden pudottamaa kultalastia voi kasvattaa. Ajan hengen mukaisesti pelikaverit voi haalia verkosta ja meneillään olevaan peliin voi drop in/drop out -periaatteella pudottautua silloin kun sopivalta tuntuu. Vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta tuntuu silti kivalta innostua taas pitkästä aikaa jostain pelijulkistuksesta. Näyttäisi muuten toimivan myös Wii U:lla.

[via: Wizards of the Coast]

Kannattaako Netflixistä maksaa?

Otin Netflixin käyttöön heti kun se lanseerattiin Suomessa. Tutustumistarjouksena palvelua sai kokeilla lokakuusta tammikuun kolmanteen päivään saakka täysin ilmaiseksi. Minä jatkoin vielä pidempäänkin. Tässä vähän Netflix-kokemuksia:

Avasin Netflix-tilin tietokoneen kautta. Vaikka kyseessä oli ilmainen kokeilujakso, piti palveluun naputella luottokortin numero. Piikki on siis auki. Ja pysyy, kunnes sen erikseen käy peruuttamassa. Mutta murehditaan sitä myöhemmin…

Käyttöönoton yhteydessä ohjelma pyytää kertomaan omasta elokuvamausta. Kolahtaako kauhu vai kelpaisiko komedia paremmin? Entä mitä leffoja olet nähnyt ja mitä mieltä olet niistä? Ja jos kerran tykkäät toiminnasta, niin montako tähteä antaisit Takenille?

Netflix tallentaa vastaukset omaan tietokantaansa ja alkaa sen jälkeen ehdottaa katseltavaa. Ehdotukset ovat tarpeellisia, sillä Netflixin valikoimaa ei ole jäsennelty tiukkoihin kategorioihin, vaan vapaamuotoisiin listoihin, kuten ”suosituimpia Facebookissa” tai ”Synkkä scifi”. Vähän kuin kävisi läpi kaverin elokuvahyllyä: kaikki on lajiteltu vähän miten sattuu, mutta kaveri osaa kertoa, mistä todennäköisesti tykkään. Sekavaa, mutta sympaattista.

Vaikka otin Netflixin käyttöön tietokoneella, olin ajatellut hoitaa katselun muilla laitteilla. Perheen PS3-konsoleiden päävalikkoon oli lanseerauspäivänä ilmestynyt automaattisesti Netflix-kuvake. Käyttöönotto vaati vain yhden klikkauksen ja päivityksen. Appstoresta löytyi ohjelmat niin iPadiin kuin iPhoneen. Nintendon Wiitä en kokeillut, sillä se ei kykene teräväpiirtoon. Myös Xbox 360 jäi kokeilematta, sillä jostain syystä Netflixiä varten olisi pitänyt ostaa Xbox Live Gold –tilaus.

Netflixin elokuvatarjonta ei ainakaan kättelyssä vakuuttanut. Olin odottanut Spotifyn-kaltaista ”kaikki maailman leffat” –tyyppistä valikoimaa. Tarjolla oli lähinnä sellaista kamaa, jota voisi kuvitella näkeväni telkkarista muutenkin: vanhoja elokuvia, tv-sarjoja, dokumentteja, stand-uppia jne. Vertailun vuoksi kilpailevassa Viaplay-palvelussa oli ihan uusiakin leffoja, joita näkee vasta vuokraamoissa. Rajoituksen syynä lienee käännöstyö, sillä lähes kaikki sisältö on tekstitetty suomeksi.

Mutta jos sisältö on kuningas, niin käytettävyys on prinssi: Netflix tarjosi minulle heti katseltavaksi elokuvan, jota en olisi muuten katsonut. Katselun jälkeen tarjottiin heti perään uutta katsottavaa. Yllättävän monta löytöä tuli tehtyä näennäisen huonosta tarjonnasta. Esimerkiksi BBC:n erinomainen Uusi Sherlock olisi varmasti jäänyt katsomatta ilman suosituksia. Samoin kulttihitti Princess Bride.

Sitten huonoja puolia:

  • Viaplayssa oli mahdollisuus tallentaa elokuvia laitteelle myöhempää katselua varten. Netflixiä ei katsota jos netti ei toimi.
  • Viaplayssa pystyi järjestelemään koko elokuvakatalogia, esimerkiksi listaamaan kaikki kauhuelokuvat, viimeksi palveluun lisätyt tai julkaisuvuoden perusteella uusimmat. Netflixissä mennään suositusten ja hakujen perusteella, mutta esim. uutuuksia on vaikea nähdä suoraan. Onneksi harrastajat ovat aktivoituneet tässä ja netistä löytyy useampikin lista otsikolla Suomen Netflixin uusimmat elokuvat, ks. esim: https://dl.dropbox.com/u/12824642/nx.htm

Viaplayta kokeillessa törmäsin kuitenkin hassuihin rajoituksiin, kuten että palvelua voi käyttää korkeintaan neljällä laitteella. Laitteet rekisteröityivät automaattisesti Viaplayn kantaan, ja kun raja oli täynnä, piti ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ja pyytää deaktivoimaan vähiten käytetyt laitteet. Netflixissä en moiseen törmännyt. Lisäksi Viaplayn katselu onnistui vain yhdellä laitteella kerrallaan, kun taas Netflixiä onnistuimme katselemaan kahdella laitteella samaan aikaan. Viaplaysta puuttui myös Netflixin paras keksintö – muistitoiminto: elokuvan voi aloittaa yhdellä laitteella, jatkaa toisella ja katsella loppuun vaikka kännykän ruudulta. Käyttökokemuksesta annan Netflixille täydet pisteet.

Parin kuukauden katselun jälkeen olin vakuuttunut. Rahalle tuli vastinetta ja pienet asiat oli toteutettu hyvin. Kertaakaan ei tarvinnut pitää puskurointitaukoja tai tuskailla tekstitysongelmien kanssa. Testijakson aikana ohjelmaan tuli tuki monikanavaisille äänille sekä Super HD –kuvatila, eli 1080p täysteräväpiirtotarkkuus. Sain vaikutelman, että nyt ollaan tekemisissä sellaisen palvelun kanssa, johon panostetaan.

Haluan tukea Netflixiä myös periaatteellisella tasolla. Moni innovaatio ei koskaan tule Suomeen, kun markkinaa ei pidetä tarpeeksi houkuttelevana. Eli nyt kun jotain hienoa on tänne kerrankin saatu, haluan äänestää lompakollani hyvän palvelun jatkumisen puolesta. Makselin pitkään myös Viaplaysta ihan sponsorointimielessä.

Netflix lyhyesti:

Suomen paras videostriimauspalvelu, joka tietää mistä tykkään ja tekee katsomisesta nautittavaa. Tästä palvelusta kannattaa maksaa.
(5/5)

Netflix pelittää konsoleilla
Netflix pelikonsoleilla