Gen Con 2013: TOP-5

Lautapelimakuni on hiljalleen taantun… kröhöm, siis jalostunut yhä amerikkalaisempaan suuntaan. Nykyään pidän eniten lautapeleistä, joissa on vahva teema ja näyttävät komponentit. Mieluiten myös pieniä muovifiguureja. Siksi Yhdysvaltojen suurin lautapelitapahtuma, GenCon, kutittelee minua juuri oikeasta kohdasta. Tänäkin vuonna siellä julkaistiin taas enemmän pelejä kuin ehdin ikinä pelata. Tässä niistä viisi kiinnostavinta:

Battlelore 2nd Edition

Ensimmäinen Battlelore on edelleen parhaita omistamiani kaksinpelejä ja myös muun perheen suosikki. Nopeatempoisessa fantasiakenraalien mittelöissä on vaan sitä jotain. Kakkosversiossa about kaikki on laitettu uusiksi, mitä nyt pelilaudassa on jotain tuttuja piirteitä. Tätä pitää päästä ainakin kokeilemaan.

Battlelore 2 -hahmoja

X-Wing

X-Wing on toinen kova kaksinpeli, johon olisi ainakin ajatustasolla helppo kuluttaa pienen henkilöauton verran valuuttaa. Sen verran hintavia pienet muovialukset ovat. Mutta ovat ne myös hienoja. GenConissa esiteltiin taas uusi valikoima, joista kallein yksittäinen kippo kustantaa satasen verran.

X-Wing New Ships

Rampage

Etäisesti vanhaan videopeliin pohjautuva näppäryyspeli, jossa jyrätään kaupunkia jättiläishirviön roolissa. Kuvien perusteella hauska. Mutta mitenköhän pitkään kestää näppäillä pelilauta kasaan aina jokaisen pelikerran alussa…?

Rampage: The Boardgame

Firefly: The Boardgame

Vanhan tv-sarjan lisenssillä henkiinherätetty scifi-peli ei kuulosta hyvältä. Mutta koska Battlestar Galacticasta saatiin toimiva paketti, niin kenties tästäkin.

Firefly the Game

Pathfinder Adventure Card Game

Kampanjatyyliin etenevä yhteistyöpeliä ja pakanrakennusta yhdistelevä paketti kuulostaa kovalta. Ja näyttää myös.

Pathfinder LCG