Kellarin aarteita, vol. 3

Kellarista on löytynyt jo Legoja sekä lautapelejä, mutta nyt taisin iskeä todelliseen kultasuoneen: pikkupoikana kenkälaatikkoon pakkaamani elektroniikkapelit, nuo piipittävät painajaiset ja lama-ajan pelastajat. Monta hyvää on vielä tallessa, vaikka osan muistelen myyneeni kirpparilla. Todennäköisesti liian halvalla. Onkohan näillä enää mitään arvoa? Tuntuvat toimivan edelleen joka ikinen, mutta toki pientä patinaa on jo havaittavissa. Tuskin näitä lasten leikkeihin kannattaa sentään antaa.

Yay! Found my old #electronicgames. Next step: find some hobbit-sized batteries.

Kuva, jonka Toni Ruuska (@deputyfeldon) julkaisi

Kasarilegot varmassa tallessa

Katsokaapa mitä kaapista löytyi: kaikki vanhojen lego-rakennussarjojen käyttöohjeet. Kaikki oli siististi ja sileästi pakattu vanhaan muovimappiin. Vanha muovi oli jo ihan haperoa ja murtui, kun kurkistin mapin sisään sisään. Paperi ei ollut mennyt miksikään. Ohjeiden lisäksi mapistä löytyi alkuperäisiä pahvisia paketteja, jotka oli leikattu päädyistä auki ja säilytetty nätisti. Vähänkö siistiä! Piti ihan ottaa kuva.

Huomasinpa samalla, että vanhoissa legojen kokoamisohjeissa oli hienoja vaihtoehtoisia rakennustapoja. Siis pelkkiä kuvia kaikesta mitä samoilla osilla voi tehdä, muttei erillisiä kokoamisohjeita niiden tekemiseen. Monet olivat tosi hienoja. Esimerkiksi matkailuautosta sai purjeveneen, laiturin ja ties mitä hauskaa. Kuvista tuli hyvin esiin se, että legot ovat muutakin kuin mitä myyntipakkauksessa sanotaan. Mielikuvituksen käyttämiseen rohkaistiin. Vertasin sitten vanhoja ohjeita nykyohjeisiin: uudet ovat selkeämpiä, mutta niissä ei ole noita vaihtoehtoisia rakennustapoja. Miksiköhän? Haluaisin uskoa, että nykylapset ovat fiksumpia kuin vanhempansa. Silti nykylapsille tarjotaan muutaman palikan “rakennus”-sarjoja, kuten Lego Friendsejä. Tuli mieleen vanhat Lego-mainokset. Muistelkaapa niitä seuraavalla kerralla lelukaupassa:

Look what I built with Lego!

What it is is beautiful.

Lego toys build anything. Especially pride.

With a lego set there's never ever "nothing to do".

Kids build lego, lego builds kids.

The age of discovery.

Borders Over Mystara

Hehkuttelin taannoin vanhoja fantasia-aiheisia beat’em up –pelejä, kuten Golden Axea ja Capcomin Dungeons & Dragons –mätkintöjä. Ja hihkuin riemusta kun kuulin että jälkimmäisistä oli tekeillä uusintapainos nykyaikaisella grafiikalla ja nettipelillä. No kävipä niin onnellisesti, että kyseinen uusintapainos, Chronicles of Mystara, on tässä kuussa ilmaiseksi tyrkyllä PlayStation Plus –tilaajille. Crom, äkkiä pelaamaan!

Mutta, mutta… Vähän kyllä harmittaa että Chronicles of Mystaraa markkinoidaan uudelle sukupolvelle tehtynä uusintajulkaisuna, vaikka grafiikka on alkuperäisessä kuosissa. Katsokaa nyt vaikka miltä peliruutu näyttää:

Chronicles of Mystaran Paksut Reunukset
Musta lohikäärme saapui raamit kaulassa.

Nuo valtavan paksut kehykset ovat melkoisen masentavia. Niiden sijaan voi toki valita myös koko ruudun täyttävän venytetyn kuvan, mutta se vasta pahalta näyttääkin. Trailerin lupaukset hehkeästä teräväpiirtografiikasta ovat siis vähän tulkinnanvaraisia. Tietysti nettipeli ja saavutusjärjestelmä ovat ihan kivoja juttuja, ei siinä mitään, ja vanhalla grafiikalla on oma retroarvonsa. Omat odotukseni olivat vaan paljon korkeammalla. Pöh. Noh, pelasin silti, kun ilmaiseksi sain.

Dungeons & Dragons -kolikkopelien paluu: Chronicles of Mystara

Dungeons & Dragons on tuttu monelle roolipelaajalle, mutta tiesitkö, että siitä väännettiin aikanaan pari todella hyvää videopeliä? Tower of Doom ja Shadow Over Mystara edustavat sitä koulukuntaa, jota jäin kaipaamaan vanhojen kolikkopelihallien kadottua Suomesta: moninpelattavia 2D-mätkintöjä. Genren ideana on ohjata sivuttain rullaavissa kentissä sankareita, jotka mätkivät ja pätkivät pahikset pinoon. Alan tunnetuimpia tekeleitä ovat mm. Double Dragon– ja Golden Axe –pelisarjat, sekä lukemattomat muut enemmän ja vähemmän loistavat väännökset samasta genrestä. Dungeons & Dragons –lisenssin käyttö 2D-mätkinnöissä tarkoitti sitä, että silkan taistelun rinnalle saatiin hahmonkehitystä, kerättäviä esineitä, vaihtoehtoisia etenemisreittejä ja jopa erilaisia loppuratkaisuja, riippuen pelissä tehdyistä valinnoista. Ja tämä kaikki näyttävällä pelihallikoneen grafiikalla ja äänillä! 1990-lukulainen tajuntani räjähti. Samoin silloinen säästöpossuni.

Kolikkopelitrendin hiipuessa meinasin jo unohtaa Dungeons & Dragons –videopelit. Sitten törmäsin emulaattoreihin, joiden avulla vanhoja hallipelejä sai pyöriteltyä tietokoneen ruudulla. Yllättävää kyllä, pelattavuus oli säilyttänyt vetovoimansa vuosienkin jälkeen. Visuaalinen ilme ei niinkään. Ajoittain tuli kuitenkin palattua Mystaraan ihan vaan sen vuoksi, ettei vastaavaa ollut juuri nykykoneille tarjolla. Paitsi pian taas, ja tässä tulee ränttäykseni huippukohta: Capcom on ilmoittanut julkaisevansa remasteroidut eli uuteen loistoon palautetut versiot sekä Tower of Doomista että Shadow Over Mystarasta jo tänä kesänä. Näillä näkymin molemmat julkaistaan yhteisen Chronicles of Mystara –otsikon alla ja sisältävät myös uusia pelimuotoja ja omia asetuksia. Esimerkiksi esineistä voi tehdä hajoamattomia tai hirviöiden pudottamaa kultalastia voi kasvattaa. Ajan hengen mukaisesti pelikaverit voi haalia verkosta ja meneillään olevaan peliin voi drop in/drop out -periaatteella pudottautua silloin kun sopivalta tuntuu. Vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta tuntuu silti kivalta innostua taas pitkästä aikaa jostain pelijulkistuksesta. Näyttäisi muuten toimivan myös Wii U:lla.

[via: Wizards of the Coast]

Nexus Ops -lautapeli

Nexus Ops räjäytti aikanaan tajuntani. Tieteistoimintaa pursuavassa lautapelissä oli megatonneittain tunnelmaa, modulaarinen heksalauta sekä juuri sopivassa suhteessa sekoitettu cocktail tuuria ja taitoa. Eikä yksi pelikerta kestänyt kolmea tuntia.

Nexus Opsissa kukin pelaaja ohjastaa galaktista kaivosyhtiötä, jotka tavoittelevat harvinaista Rubium-mineraalia. Helppojen louhintatehtävien lisäksi omaa liiketoimintaa on puolustettava ja laajennettava voimakeinoin. Rahalla saa palkattua sotakalustoa aina perusmortista kiitäviin, loikkiviin ja liitäviin avaruushirviöihin asti. Vuorollaan voi muutenkin tehdä mitä tahtoo, mutta emoyhtiön määrittelemien salaisten tehtävien suorittamisesta palkitaan normaalia ruhtinaallisemmin. Osa tehtävistä on niin absurdeja, ettei omia saati vastustajan tekemisiä ole helppo ennakoida. Esimerkiksi ihmisarmeijalla hyökkääminen on melkein aina tuhoon tuomittu yritys, mutta salainen tehtävä voi määritellä sen monen voittopisteen arvoiseksi operaatioksi. Voittopisteitä saa myös jokaisesta voitetusta taistelusta, joten peli kannustaa aktiiviseen ja lähes aggressiiviseen pelityyliin. Se on piristävää vaihtelua kyttäilylle ja optimointishakille.

Visuaalisesti Nexus Ops muistuttaa 1970-luvun camp-skifiä, vaikka onkin julkaistu 2005. Figuureita on paljon ja 70-luvun tyyliin ne hehkuvat uv-lampun loisteessa. Vastaavaa en ole muissa peleissä nähnyt. Pelilauta rakennetaan heksoista, mikä tuo mukavaa vaihtelua konflikteihin.

Kaivosplaneetan monipuolisen maaston hyödyntäminen, rubium-kaivosten valtaaminen ja tukilinjojen miettiminen vaatii taitoa. Varsinaiset taistelut ratkeavat kuitenkin tuurilla. Tehokkaammilla yksiköillä on parempi todennäköisyys voittaa, mutta toisinaan onnekas astronautti onnistuu pudottamaan arvokkaan Lava Leaperin silkalla tsägäosumalla. Oikukkaiden noppatulosten lisäksi satunnaisuutta syntyy myös erilaisten erikoisvoimien ja sattumakorttien kautta, jotka voivat mm. kääntää painovoiman vinksalleen, antaa ylimääräistä rubiumia tai vaikka joukkueellisen avaruusdesantteja kylvämään tuhoa vihollislinjojen taakse. Satunnaisuus on piristävää ja antaa aloittelijoillekin mahdollisuuden menestyä, jolloin jännitys ei missään vaiheessa lässähdä.

Nexus Ops ei ole reilu peli. Varsinkin monen pelaajan kohtaamisessa heikoimmin taktikoiva jää helposti muiden kynnysmatoksi. Tuuri ja hävityistä taisteluista saatavat hyvityskortit tasaavat tilannetta hieman, mutta päätehtaiden menetyksestä on vaikea toipua. Reilua ei ole sekään, että Nexus Ops on loppuunmyyty. Peli floppasi mainstream-markkinoilla, mutta keräsi ansaittua glooriaa harrastelijapiireissä. Pelin viimeisistä myyntikappaleista piti taistella. Hankin oman Nexus Opsini Australiasta asti. Siellä oli Avalon Hillin jämävarastoa vielä jäljellä. Huuto.netissä ja eBayssa tarjottujen hintojen perusteella pidin sitä jopa hyvänä sijoituksena, kunnes Fantasy Flight Games romautti kurssit ilmoittamalla julkaisevansa pelin uudestaan. Jos uusintapainos on läheskään yhtä hyvä kuin alkuperäinen Nexus Ops, kannattaa se poimia talteen välittömästi.

Rubium Dragon pyyhkii avaruusmainareilla lattiaa

Nexus Ops lyhyesti:
Nopeatempoista taistelua ja taktikointia tieteisleffasta tempaistulla kaivosplaneetalla.
(5/5)

[ks. myös Nexus Ops -pelin virallinen sivu]

3 parasta Space Invaders -musiikkivideota

Toissapäiväisessä Space Invaders -tunnelmoinnissa törmäsin aiheesta tehtyihin musiikkivideoihin. Esimerkiksi Norjalainen Röyksopp-yhtye on tehnyt pelin pohjalta tyylikkään fiilistelyvideon, jossa Space Invaderit hyökkäävät tyylikkäästi pallotuolimusiikin tahtiin. Tässä kolme tämän hetken parasta Space Invaders -aiheista musiikkivideota:

  1. Ken Ishii – Space Invaders 2003
    Klassikko jo muutaman vuoden takaa. Epävirallisesti maailman paras Space Invaders -musiikkivideo.

  2. Röyksopp – Happy Up Here
    Reuben Sutherlandin ohjaamassa videossa valloittajat saapuvat lähempää kuin kukaan osaa aavistaa.


    Happy Up Here, esittäjänä Röyksopp löytyy Vimeosta.

  3. Hexstatic vs. Kris Menace – Invader

    Vähän psykedeelisempää settiä, joka ei ihan pärjää edellisille, mutta yritystä sentään löytyy.

Tuleeko mieleen muita ehdokkaita listan jatkeeksi?

Siisti Space Invaders -t-paita

Olen paitsi pelihullu, myös teepaitafriikki. Hienointa on tietty molempien yhdistelmä. Niin kuin nyt oheinen Threadlessin Simple Plan -paita. Siinä tulee maailmanvalloitussuunnitelma yhdellä vilkaisulla selväksi. Tilaukseenhan se meni.

[kuva: Threadless]

PS. Katsokaapa tuota kuvan pisteviivaa. Siinä näkyy hienosti kuinka liike nopeutuu mitä lähemmäs planeetan pintaa valloittajat saapuvat. Näppärää.

Historiallinen peliarkisto poistui keskuudestamme

Verkon tunnetuin vanhojen pelien arkisto, Home of the Underdogs, on lakannut toimimasta. Syynä on palveluntarjoajan konkurssi. Sivuston omistaja ilmoitti asiasta lyhyesti Twitterissä:

Home of the Underdogs webhost went bankrupt T_T

Poistuessaan Home of the Underdogs vei mukanaan merkittävän osan verkkoon arkistoitua pelihistoriaa. Sivujen tarkoitus oli tarjota vanhoja pelejä uusille pelaajille verkon välityksellä, aina vanhempien pelikoneiden tarjonnasta 1990-luvun klassikoihin, kuten Star Control 2 ja Warhammer: Dark Omen. Sivuilla oli myös keskustelufoorumi, jossa opastettiin vanhojen pelien asentamisessa ja muissa retroharrastuksen elvytystoimenpiteissä.

Vilpitön idea keräsi myös vastustajia: osa Home of the Underdogsin kautta jaetuista peleistä oli edelleen lisensoitu nykyisille pelifirmoille, jotka eivät suoranaisesti olleet antaneet lupaa teostensa ilmaisjakeluun. Verkossa kyseisille ohjelmistonpätkille on oma nimikin, abandonware.

Home of the Underdogsin sulkeminen pistää miettimään, miten hauras ilmaisumuoto digitaalinen peli voikaan olla. Mitä jää jäljelle, kun firmat menevät konkurssiin, koneet lakkaavat lukemasta nykyisiä tallennusvälineitä ja vanhat pelikoneet kärrätään ongelmajätelaitokselle? Onneksi Underdogsin perinnölle löytyy vielä jatkajia, kuten hyväksi havaittu Abandonia.

Retropelejä nettiteeveessä

Play Value

Jos kaipaat tällä viikolla parempaa peliohjelmaa, suuntaa selaimesi Play Valuen suuntaan. Kyseessä on mielenkiintoinen sarja pelaamisen historiasta ja sen muokkaajista. Tiesitkö esimerkiksi sen, että Apple-pomo Steve Jobs työskenteli ennen Atarilla, kunnes lähti Intiaan etsimään valaistumista? Tai että jonnekin joutomaalle on haudattu pari miljoonaa kappaletta pahasti flopannutta ET-peliä..?

Play Valuen jaksot kestävät noin kahdeksan minuuttia per siipale. Sopivan tiivistä katsottavaa työpaikan kahvitauoille siis. Jenkkihenkisen mehustelun ei pidä antaa hämätä, koska kokonaisuus on muuten pidetty hyvin kasassa. Ainakin vanhan liiton pelaajien kannattaa tarkistaa mistä on kyse.

Sarjan kotisivut löytyvät osoitteesta www.onnetworks.com/videos/play-value/

Commodore 64 –pelejä Wiille

Commodore 64

Nintendo ilmoitti eilen aloittavansa Commodore 64 –pelien myynnin Virtual Console –verkkopalvelussa. Palvelun kautta C64-klassikot voi ladata pelattaviksi Wii-konsolille 500 Wii-pisteen hintaan. Tarkempaa julkaisuaikaa peleille ei vielä annettu, mutta näillä näkymin ensimmäisessä aallossa nähdään ainakin International Karate ja Uridium.

Minun ikäpolvelleni Commodore 64 on ehkä tärkein osa pelaamisen historiaa, joten sinänsä klassikoiden herättely on ihan perusteltua. Mutta hei kamoon, 500 pistettä tekee 5 euroa per peli. Se on aika kova hinta, etenkin kun C64-kama on poikkeuksetta yli toistakymmentä vuotta vanhaa, jopa ylikin. Ja ne, joille Virtual Consolen C64-pelejä etupäässä kaupitellaan, ovat todennäköisesti jossain elämänsä vaiheessa niistä jo kertaalleen maksaneet.

Kulttuuriteko tai ei, Nintendon suunnitelmassa on kamala rahastuksen katku. Perustellumpaa olisi myydä pelejä eurolla kappale tai niputtaa vanhan julkaisun kylkeen myös uudistettu versio esim. nettipelillä ja HD-grafiikalla terästettynä, jolloin nostalgiaa potematon nuorempi pelaajakuntakin saisi peleistä iloa. Viiden euron kappalehinnalla ostan mieluummin uusia elämyksiä, kun vuosikymmenien takaisia tähteitä. Onneksi retropelejä voi jatkossakin alkuperäisillä laitteilla tai vaikka emulaattorilla.

Loppuun vielä YouTubesta bongattu nostalgiapommi: 100 Commodore 64 games in 10 minutes!

[kuva: C-64 Road Trip by kteague]