PlayStation Move vs. Nintendo Wii

Vähänkö nauroin kun näin PlayStation Move -ohjaimen ensimmäistä kertaa. Nyt sellainen on ollut reilun viikon verran testattavana ja vaikka ulkomuoto herättää edelleen hilpeyttä, on Move osoittautunut ihan toimivaksi pelivälineeksi. Jos et tiedä mistä on kyse, tsekkaa tämä:

Testipeleinä olen sohinut Kung Fu Rideria ja Sport Championsia sekä EyePet-virtuaalilemmikkiä. Move toimii niiden kanssa hienosti, vaikka julkaisut kieltämättä vaikuttavat enemmän tekniikkademoilta kuin oikeilta peleiltä. Olen pakottanut myös vähemmän pelaavan lähipiirin Moven ääreen ja pyysin vertaamaan kokemusta Wii-heilutteluun. Wiin ja Moven välinen vääntö on aika tiukkaa:

Mestaruusottelu: Wiimote vs. Move

1. erä: ohjaimen muotoilu

Wiin liikeohjain on useimmille tuttu. Niin on myös sen kulmikas muoto, josta tulee petollisen liukas hikisissä käsissä. Nintendo paikkasi ongelmaa julkaisemalla ohjaimen päälle rullattavan juomukondomin, joka kieltämättä toimii, muttei näytä kovin hyvältä.

Moven ilme on elegantimpi. Sauvamainen muotoilu purppuranvärisenä hohtavine nuppeineen saa Freudin pyörimään haudassaan, mutta sentään se on anatomisesti käteensopiva, eikä lipeä hyppysistä Wiimoten tavoin. Miinusta Move saa siitä nimenomaisen härskistä purppuranupista. Se menee helposti lyttyyn, jos säilytyslaatikossa on ahdasta. Ja siellä on, koska kaukosäätimiä löytyy jo enemmän kuin tarvittaisiin (ks. edellinen blogahdus).

Siispä ensimmäinen erä on – tasapeli.

2. erä: tarkkuus

PlayStation Move käyttää nettikameraa liiketunnistuksen apuna. Se tekee liikeohjaamisesta tarkempaa kuin Wiillä ja mahdollistaa kuvien räpsimisen pelin lomassa sekä muuta pikkukivaa. Sisustuksen kannalta kamera ei ole yhtä huomaamaton kuin Wiin liikesensori, mutta se lienee tarkkuuden hinta. Kaikkiaan Move on selvästi tarkempi kuin perinteinen Wiimote tai sen Motion Plussalla buustattu versio.

Toinen erä menee kirkkaasti – Movelle.

3. erä: käytettävyys

Wiin myyntivalttina on käytön helppous. Move pyrkii samaan, mutta yritys jää piirun verran vajaaksi. Tarkka ohjaus vaatii pelaajilta paljon enemmän kuin Wiin “tosta-vaan-sinne-päin“-huitominen. Testisession ärsyttävin kokemus oli Sport Champions -urheilupelikokoelma, joka pakotti pelaajat seisomaan tarkkaan määritellyssä kohdassa ruudun edessä ja kalibroimaan ohjaimen asetuksia jopa kesken pelin. Käytettävyysrikkeeksi kirjattakoon myös se, että ainakin Sport Championsin pelit olisivat vaatineet pari Move-kapulaa per pelaaja. Se tuntui jo vähän overkilliltä.

Kolmannen erän kuittaa – Wiimote.

Jatkoaika: pelit, pelit ja pelit.

Työpaikallani levisi jo pari vuotta sitten protestiaalto, jossa kollegat myivät Wii-konsolinsa pois. Perusteena oli jo silloin pelien vähyys. Tarkemmin sanottuna hyvien pelien vähyys. Wiin pelitarjonnassa on edelleen harmittavan vähän täysosumia.

Myös PlayStation Moven jatko riippuu pelitarjonnasta. Haaste on kova, sillä vuonna 2010 ei enää pärjätä pelkillä Wii Sports -kopioilla. Teknisesti Pleikkarilla olisi huomattavasti Nintendoa paremmat rahkeet esitellä tajunnanräjäyttäviä pelejä. Kaupallisesti taas… noh, pelien pitäisi olla niin hyviä että peruskuluttajat raaskivat latoa seteleitä tiskiin ensin PS3:n verran ja sitten vielä hankkia erikseen Move-ohjaimet koko perheelle. Se saattaa olla liikaa vaadittu.

Jatkoajalla tulos on yhä tasan.
Voittaja selviää joulumarkkinoiden rangaistuslaukauskilpailussa.

PlayStation Move lyhyesti

Henkilökohtaisesti Move oli piristävä uutuus. Vähän nähty, mutta piristävä. Heti kun sille alkaa tipahdella New Super Marion tapaisia hittejä, lähtee Wii myyntiin. Siihen asti jatketaan huitomista. Ja kaukosäätimien keräilyä.
(4/5)

ModNation Racers -testailua

ModNation Racers on nyt koeajettu. Ajaminen on kivaa, peliin pääseen helposti sisälle ja tuunattavaa on uskomattoman paljon. Ikävä kyllä runsailla höysteillä on hintansa: pelissä on järkyttävät lataustauot, joista saa nautiskella aina kisaan siirtyessä. Pelkästään pelin asentaminen vei saman verran kuin vanhan Commodore 64 -pelin lataaminen kasettiasemalta. Toivotaan että homma on korjattu tulevissa päivityksissä. Sitä ennen kannattaa tutustua pelin vekkuliin selainversioon: ModNation Racers -ilmaispeli.

[Via ModNation.com]

ModNation Racers

Olen hyvin nirso kaikkeen autoiluun liittyvän suhteen, mutta Pleikkarin ModNation Racers vaikuttaa hienolta. Kyseessä on Mario Kart -henkinen ajopeli, jota on terästetty Little Big Planetista tutulla rakentelulla. Sain pelin testattavakseni ihan hiljattain. Tarkempia fiiliksiä on luvassa heti kun saan konsolit kytkettyä uuteen asuntoon.

Pelaa Heavy Rainia ilmaiseksi YouTubessa

Myöhäisherännäisenä törmäsin vasta nyt tähän loistavaan Heavy Rain -demoon. Pelaaminen onnistuu YouTubessa siinä missä Pleikkarillakin. Tietysti kyseessä on pelkkä teaseri, mutta ihan hemmetin mahtava sellainen. Varsinkin jos Heavy Rain on vielä kokematta.

God of War 3 pistää vibaa punttiin

Sain viikonlopuksi uuden God of War 3:n kokeiluun. Vanhana strategiapelaajana en ole oikein koskaan arvostanut rämpytyspelejä. God of War on kuitenkin toista maata. Sarjan aiemmat pelit ovat loistaneet sekä PS2:lla että PSP:llä, eikä tuorein osa petä korkealle kohonneita odotuksia. God of War 3 tekee varmasti vaikutuksen.

IGN:n arvostelusta saa parhaan idean tykkääkö tällaisesta vai ei:

(4/5)

Jos pitää matkia, matki parasta

Sony esitteli tänään langattoman liikkeentunnistusohjaimensa, PlayStation Moven. Kyseessä on melko suora rippaus Wiin menestyskapulasta, joten vihaajilla on riittänyt vihattavaa. Varsinkin kun Moven julkaisupelitkin vaikuttavat demojen perusteella olevan kovasti samanlaisia kuin Wiillä.

Minua ei kiinnosta tippaakaan kuka matkii ja ketä, mutta haluaisin esittää kainon toiveen pelialan kattojärjestöille: tehkää ohjaimille yhteinen standardi. Ainakin meillä niistä alkaa tulla jo ongelmajätettä.

Heavy Rain: 4 nokkelaa yksityiskohtaa

Tänään julkaistaan Pleikkarin odotettu Heavy Rain –murhajännäri. Peliä on markkinoitu ennakkoon aidosti interaktiivisena elokuvana ja mainion Fahrenheitin henkisenä jatko-osana. Minä sain oman kappaleeni pari viikkoa sitten ja pelasin seikkailun pariin otteeseen läpi. Sen perusteella uskaltaa jo kirjoittaakin jotain.

Keräsin lyhyen listan asioista, jotka säväyttivät eniten. Ei spoilereita. Vain juttuja joista minä innostuin. Lisää omasi kommentteihin 😉

Näistä innostuin:

  1. Wanhaa seikkailupelihenkeä. Omaperäisen sarjamurhaajan jallittaminen on kovin nähty aihe, etenkin valkokankaalla. Peleissä ei niinkään. Heavy Rainissa on paljon yhteistä ysikytluvun seikkailupelien kanssa, sillä kaikkia etenemisvaihtoehtoja ei hierota pelaajan naamalle. Esimerkiksi virkavallan kynsistä pakeneminen tuntui paljon voitokkaammalta, kun juonen oli punonut itse, eikä valmiiden ohjeiden mukaan.
  2. Tunnelma. Heavy Rain on tiukasti käsikirjoitettu peli. Käytännössä se edustaa perinteistä putkijuoksukulttuuria, mutta sentään ajatuksen kanssa. Tiukka vaihtoehtojen rajaaminen kun mahdollistaa sen, että pelaaja voi rauhassa uppoutua Heavy Rainin tunnelmaan. Viikkokausien Modern Warfare 2 –tykityksen jälkeen Heavy Rain oli jotain aivan muuta. Missään muussa pelissä en muista tuijotelleeni alakuloisena ikkunasta sateiselle pihalle tai edes ole joutunut pyyhkimään sormenjälkiäni rikospaikalta.
  3. Loputon (kuin sade). Heavy Rain ei lopu gameoveriin, vaikka joku pelin neljästä päähenkilöstä sattuisi kuolemaan. Tekemiseen suhtautuu kokonaan eri tavalla, kun kohtausten läpäisyyn ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. Toki hahmon kuolema ahdistaa, mutta toisaalta on kiinnostavaa nähdä miten tapahtumat etenevät sen jälkeen.
  4. Sallittu aikuisille. Heavy Rain on selvästi suunnattu aikuispelaajille. Varsinkin sellaisille, joille pelaaminen tai ainakin vakavampi videopelaaminen on vielä uutta. Elokuvamaiseen tunnelmaan pääsee helposti kiinni, koska se on useimmalle tuttua tavaraa. Hyvä suomenkielinen tekstitys laskee kynnystä entisestään. Lopullisen rohkaisevan tönäisyn antaa mahdollisuus valita vaikeustaso heti alussa, jolloin ummikkokin uskaltaa tarttua ohjaimeen. Kollegani antoi lehdistöversion vaimolleen pelattavaksi ja vastaanotto on kuulemma ollut hyvä. Peliä kelpaa myös katsella sivusta.

Heavy Rain ei tee kaikkea täydellisesti. Esimerkiksi eräissä toimintakohtauksissa vaihtoehdot hukkuvat muuhun animaatioon, jolloin ei ole mitään tietoa siitä mitä napin painaminen tekee. Välillä puolestaan hahmot kävelevät toistensa läpi, ohjain reagoi parin sekunnin viipeellä tai taustalla soivat ääniraidat sotkeutuvat ja sekoittuvat keskenään ärsyttäväksi älämölöksi. Ne ovat kuitenkin pieniä teknisiä yksityiskohtia, joiden perusteella ei voi hyvää peliä tuomita.

Heavy Rain lyhyesti:
Tunnelmallinen murhamysteeri, jossa on enemmän elokuvaa kuin peliä.
Pisteet: (4/5)

Parhaat pelit vk 16: SingStar sai langattomat mikrofonit

Nordisk Film järjesti viime viikolla bileet uuden SingStar Suomipop -pelin kunniaksi. Teemasta johtuen kutsuvieraskaarti oli pullollaan musiikkiväkeä, joita harvemmin näkee pelien ääressä. Kaikki näyttivät kuitenkin tuntevan SingStarin.

Nyt on tasan viikko SuomiPopin testausta takana ja peli vaikuttaa oikein hyvältä. Uudistukset rajoittuvat lähinnä uusiin kappaleisiin, mutta mitä sitä toimivaa runkoa muuttamaan. Laulaminen on edelleen hauskaa. Myös trophyt oli mukava saada käyttöön.

Sain samassa yhteydessä testiin myös parin langattomia mikrofoneja. Lipsissä sellaiset on ollut jo pidemmän aikaa, joten ihmetyttää että pleikkarimallit tulivat kauppoihin vasta nyt. Toinen ihmetyksen aihe on valtava usb-vastaanotin, joka pistetään johdolla Pleikkariin kiinni. Tuntuu jotenkin oudolta kun PS3:n kaltaiseen mediamörssäriin pitää vielä tökkiä kaikenmoisia dongleja, että saa lisälaitteet pelaamaan. Vaan mitä pienistä. Tärkeintä on että johtoihin kompastelusta päästiin viimein eroon. Noin muutenkin SingStarin langattomat mikrofonit toimivat hienosti.

Parhaat pelit vk 7: juhlahumua ja skifiräimettä

Sain käsiini himoitun Killzone 2:n. Kiitos siitä heille joille kiitos kuuluu. Olen ehtinyt pelata kampanjaa vasta luvattoman vähän, mutta ainakin ensikokemukset ovat lupaavia. Peli on todella komean näköinen ja tyylikäs, eikä edes vaadi massiivista asentelurumbaa. Pidän myös tunnelmasta. Kiilusilmäiset helghast-taistelijat ovat vakuuttavia vihollisia.

Ainut ihmetyksen aihe on ”painava hahmo”, mikä tekee ohjaamisesta erilaista kuin normaalisti. Tähtäin tuntuu toisinaan liikkuvan kuin lusikka puurossa ja osuminen vaikuttaa tavallista hankalammalta. Kyseessä ei kuulemma ole bugi, vaan harkittu ominaisuus: Killzone-kehittäjien mukaan hahmoissa on vaan sen verran massaa, että tähtääminen on pakostikin vähän kömpelöä. Selittelyä tai ei, Killzone 2:n pelaaminen vaatii totuttelua.

Käsikonsolipuolella koin lohduttomia turhautumisen ja epätoivon hetkiä, kun PSP:n Puzzle Quest otti ja tilttasi. Ensin luulin että kyseessä oli pelkkä tilapäinen häiriö. Toisella kerralla olin jo vähän epäileväinen. Mutta kun sama tapahtui vielä kolmannen kerran putkeen, oli pakko hyväksyä totuus: peliä ei voi päästä läpi. Kyseessä on inhottava bugi, joka estää mm. uusien loitsujen opettelun kun hahmon taso nousee tarpeeksi korkealle. Tai kuten Infiniten tech support -foorumilla sanotaan:

Unfortunately there is NO workaround.

You are stuck and will have to start another character if you want to finish the game.

Joopa joo. Peli lähti siltä istumalta kierrätykseen.

Pohjamudista noustiin onneksi nopeasti, ja viikon puoliväliin osunut Figma-gaala tarjosi hyvät höyryt koko Suomen peliporukalle. Hauskaa oli ja uusia tuttavuuksia tuli solmittua runsaasti. Oli mukava nähdä että mukana oli tänä vuonna myös tuplasti aiempaa enemmän kansanedustajia. Yleisön suureksi pettymykseksi Ilkka Kanerva kuitenkin hävisi vuoden pelimiehen tittelin Pete Parkkoselle.

Tällä viikolla olisi tarkoitus katsastaa muutama Wii-uutuus, läpipelata muuan konsoli-rts ja työstää erästä kirjahanketta, joista kaikista kenties lisää myöhemmin.

7 hulluinta peli-ilmiötä vuonna 2008

Pelivuosi 2008 oli loistava. Tarjonta oli runsasta ja joukkoon mahtui runsaasti helmiä. Falloutin, Grand Theft Auton ja muiden comebackien lisäksi markkinoille putkahti paljon uusia ja innovatiivisia julkaisuja. Myös EA:lta.

Yleisön pyynnöstä (huolimatta) tein vielä yhteenvedon viime vuoden ilmiöistä.

Vuosi 2008 jäi pelaajien mieleen, koska…

  1. Avatarit rynnivät kaikille konsoleille. Wiin vekkulit virtuaali-minät, eli Miit, aloittivat yllättävän trendin. Vuonna 2008 vastaavat hahmot saatiin niin Xbox 360:lle kuin PlayStation 3:lle. Nyt kun vielä keksittäisiin mitä iloa niistä on kenellekään.
  2. Nysväilystä tuli välttämätön osa pelaamista. Väännä, venkslaa, tee-se-itse… Vuosi 2008 vei nysväilyn nextille levelille. Kaikissa peleissä oli päästävä virittelemään jotain. LittleBigPlanetissa ei muuta tehtykään. Välillä tuli myös mieleen, oliko nysväily mukana vain muodin vuoksi. Esimerkiksi Fallout 3:ssa oman hahmon naamaa saattoi veistellä hienolla editorilla vaikka tuntikaupalla, mutta sitä ei näytetty kuin muutamassa epämääräisessä kohtauksessa.
  3. Pikkupelit lähtivät uuteen nousuun. Ensin peliohjaimista katosivat piuhat ja nyt ei tarvita enää pelilevyjäkään. Konsoleiden latauspalveluista saa nykyään jopa parempia pelejä kuin kaupasta. Hyvänä esimerkkinä Braid, Pixeljunk Monsters ja ne kymmenet selaimessa pyörivät Flash-pelit, joiden parissa aika kuluu salakavalasti muutama minuutti kerrallaan. Vielä yksi Robokill ja sitten mä tulen nukkumaan, jookos?
  4. Pelikonsolitkin piti kytkeä nettiin. Konsolipelien ladattava lisäsisältö ja päivitykset olivat ennen vain pieni lisäherkku, jolla puhki tahkotusta pelistä sai herutettua hupia vielä läpipeluun jälkeenkin. Nyt konsolipelien kehittäjät ovat huomanneet saman minkä pc-tiimit huomasivat jo vuosia sitten: pelit voi julkaista markkinoille keskeneräisinä, kunhan myöhemmin toimittaa vaaditut päivitykset netin yli ladattavina patcheina.
  5. Kopiosuojaukset kuumensivat tunteita. Viimeistään Spore-fanit tekivät selväksi, että tämä kaupunki on liian pieni pelaajille ja DRM:lle. Toinen sai luvan lähteä. Kova nettimekkala sai yllättäen julkaisijan heltymään ja helpottamaan DRM-rumbaa. Ei niistä suojauksista kokonaan päästy, mutta ainakin kuristuspantaa höllennettiin.
  6. Pelaamisesta piti saada palkinto. Ensin vain Xboxilla oli ähkyjä, eli achievementteja. Nyt niitä on Pleikkarillakin. Ja jopa Flash-peleissä. Achievementit ovat niitä pikkujuttuja, joita saa palkinnoksi pelin totaalisesta läpijynssäämisestä ja joita voi sitten vertailla kavereiden kesken. Ähkyistä tuli niin kiinteä osa pelaamista, että pelaaminen ilman niitä alkoi tuntua turhalta.
  7. EA teki viimein hyviä pelejä – myynti putosi. Huipulla tuulee. Sen tietää ainakin Electronic Arts -pelitalo. Ensin firmaa syytetään ideoiden puutteesta ja pelkästä jatko-osien tehtailusta, vaikka kauppa käy kuin siimaa. Sitten kun EA pukkaa saman vuoden aikana ulos sylillisen kriitikoiden ylistämiä julkaisuja, kukaan ei osta niitä. Kuluttajat ovat sikäli luihua sakkia, että ne sanovat yhtä ja tekevät toista. Ja warettavat kolmatta. Sama trendi on nähtävissä myös peliuutisoinnin puolella: kohuotsikoita paheksutaan kovaan ääneen, mutta silti niitä klikataan eniten.

Jäikö joku välistä?