Miten vaihdetaan PS4:n kiintolevy?

Opiskeluaika kasvatti pelaamattomien pelien backlogia reippaanlaisesti. Varsinkin PlayStation Plus -palvelusta ladattavia ilmaispelejä tuli enemmän kuin PS4:n kiintolevylle mahtui. Koska olin jo valmiiksi tuunausfiiliksissä taannoisen pc-virittelyni jälkeen, päätin antaa pienen käsittelyn myös PS4:lle: lisää tallennustilaa ja heti! 
Näin se käy: 

1. Hanki uusi 2,5″ kiintolevy. Nettipuheiden perusteella suurin osa levyistä toimii heittämällä, mutta eräitä malleja on ollut hieman hankala sovittaa PS4:n sisäiseen levykelkkaan. Omaan koneeseeni asensin kahden teratavun kokoisen Seagate Momentus Spinpoint M 9T -levyn. Se kustansi reilun satasen, mahtui hienosti kehikkoon ja tunnistui normaalisti PS4:ssa. Suosittelen, kun en paremmastakaan tiedä. 

2. Lataa PlayStationin verkkosivulta täysi käyttöjärjestelmäpäivitys: https://www.playstation.com/en-us/support/system-updates/ps4/#newinstallation Varmista että kyseessä on varmasti ns. “Full System Software”, eli täysi järjestelmäpäivitys, koska koko levy menee kerralla uusiksi.

3. Hanki muistitikku, jossa on riittävästi tilaa ladatulle päivitystiedostolle. Tätä kirjoittaessa yksi giga näyttäisi riittävän. Suosittelen alustamaan tikun FAT32-tiedostomuotoon. Sen jälkeen tikulle tehdään kansio nimeltä “PS4” ja sen sisään toinen kansio nimeltään “UPDATE”. Kaikki isoilla, ilman lainausmerkkejä. Sen jälkeen siirrät netistä ladatun PS4UPDATE.PUP-tiedoston UPDATE-kansion sisään.

4. Ratkaisun hetki. Jos vanhalla kiintolevyllä on vielä säästämisen arvoista tavaraa sisällä, ne kannattaa kopioida talteen. Esim. minä siirtelin paikalliset tallennustiedostot PlayStation Plus -pilvitallennustilaan. Sen jälkeen virrat pois, kotelo auki ja uutta levyä tilalle. Netistä löytyy hyviä video-oppaita fyysiseen näpertelyyn, esim. Psaijai-nimimerkin video on erinomainen, ks. alta: 

5. Sitten vaan virrat päälle ja nauttimaan! 

Kaikkiaan päivitys oli jopa vielä nopeampi operaatio kuin video antoi ymmärtää. Ainoastaan USB-tikun tunnistamisen kanssa oli haasteita: PS4 ei meinannut tunnistaa sitä lainkaan. Viat kuitenkin ratkesivat, kun tajusin nimetä tikun uudelleen alle kahdeksanmerkkisellä nimellä. Hyvä vinkki muillekin, jos päivitys ei meinaa heti käynnistyä. 

Uuden uljaan setupin käynnistyessa tunnelma on varsin juhlava. Parin teran kiintolevylle mahtuu kaikki tähän asti julkaistut plussapelit – ja tilaa jää ylikin. Pelikokemus alkaa siis muistuttaa yhä enemmän pc-pelaamista – hyvällä tavalla. Eli jos olet kuten minä, etkä jaksa keskittyä yhteen peliin loputtomasti, suosittelen lämpimästi suuremman levyn asentamista. Jos taas pelaat lähinnä Destinyä, niin hyöty lienee marginaalisempi. 

Lisäpalveluilla peli-ilo pilviin

Kirjoitin tämän kuun nuortenlehtiin lyhyen jutun pelikonsoleiden Kulta– ja Plussa-palveluista, joilla pelaamiseen saa lisää potkua. Sitä varten tutustuin sekä Pleikkarin että Xboxin lisäpalveluihin oikein huolella. Toki palvelut olivat jo entuudestaan tuttuja, mutta vasta ominaisuuksien listaaminen kynä ja paperi kourassa sai tajuamaan, miten paljon rahalla oikeastaan saa. Erityisesti PlayStation Plussan Instant Game Library on oikeasti miten tahansa laskettuna hyvä diili. Sen kautta saa ladata joka kuussa maksutta ainakin yhden uudehkon hittipelin, joka on käytössä niin pitkään kuin plussatilaus kestää. Lyhyen testisession jälkeen sain jo enemmän pelejä kuin ehdin päivätyössä käyvänä perheenisänä pelata koko vuonna.

Tässä kuussa pelikirjaston ilmaislatauksiin putkahti pitkään toivelistallani keikkunut Demon’s Souls. En ole sitä kehdannut ostaa, koska siitä puuttuvat perheellisen pelaajan perustoiminnot: pause-tila ja vapaa tallennus. Mutta nyt pääsen edes kokeilemaan sitä alle vitosen kuukausimaksua vastaan. Jotain sekin.

Ehdin... ehkä... pelata... vartin... aargh!
Ehdin… ehkä… pelata… vartin… aargh!

Resistance 3 ja hienot kannet

Flunssa iski. Siispä sain hetken armahdusta kotitöistä, kun muu kotiväki poistui kyläilemään. Eräät menisivät heti baarikaapille. Meillä mennään pelikaapille. Siellä on näitä tilanteita varten erityinen backlog, eli kasa pelaamattomia pelejä.

Läjää selaillessani kouriin tarttui Resistance 3. Se oli jotenkin jäänyt vähälle huomiolle ilmestyessään ja olin siirtänyt sen ”palataan paremmalla ajalla” -pinkkaan. Pelin ykkösosa jäi mieleen PS3:n ensimmäisenä räiskintänä. Se oli muistaakseni ihan hyvä. Resistance 2 ei sitten niinkään. Pelasin sen läpi irvistellen. Kolmosesta ei ole mitään muistikuvaa, vaikka olin sen ehkä joskus aloittanut.

Pelaamisen sijaan jäin ihastelemaan Resistance 3:n koteloa. Varsinkin kansikuvaa. Pidän oranssista. Ja vähänkö kekseliäs tuo pääkallologo on! Katsokaa nyt vaikka tuota hammaslinjaa, joka onkin oikeasti suurkaupungin siluetti. Tämähän on huikeaa:

Resistance 3

Jolly Rogerstance 3

Capelli Walking

Googlasin taiteilijan nimen: Olly Moss. Kävi ilmi, että kaveri on tehnyt muutakin nokkelaa, kuten vääntänyt videopelien kansia retromuotoon:

Video Game Classics

Stailannut Pokémoneja:

Original GameBoy Pokemons

Ja elokuvajulisteita:

Movie Posters by Olly Moss

Käykää tsekkaamassa myös Olly Mossin blogi, josta löytyy lisää samaa kamaa ja taustoja taiteen takaa. Hyvää shittiä.

Ennakkotunnelmia PlayStation Vitasta

Viimeviikkoista Finnish Game Awards -gaalaa edelsi PlayStation Vita -cocktailtilaisuus Annankadulla. Siihen oli satsattu. Ostereiden ja pitkien drinkkien lisäksi paikalla pääsi ottamaan ensipuraisut myös Vita-taskukonsolista. Se maistui… upealta.

Industrygamers bloggasi viime viikolla semi-varmana huhuna, että Vitan myyntiä vauhditetaan rasvaisella 50 miljoonan taalan markkinointibudjetilla. Syytä onkin, sillä taskupelaaminen on lipsunut käsikonsoleista muihin mobiililaitteisiin. Suurimpia voittajia ovat älypuhelimet ja lääppärit, joille minäkin povaan aurinkoista tulevaisuutta. Niillä voi paitsi pelata, myös surffata, soitella ja läiskiä nettipokeria. Vitan pitäisi päihittää myös Nintendon DS- ja 3DS-sarjan vekottimet, mikäli meinaa päästä osille mobiilimaailman tuotoista.

Kovan kilpailun lisäksi Vitan polulle mahtuu muitakin esteitä. Japanissa julkaisu jäi laimeaksi eivätkä kaikki pelinkehittäjät vielä uskalla hypätä uuden tulokkaan kelkkaan. Bisnesmielessä pelit kannattaa julkaista sille alustalle, jossa niitä ostetaan eniten. Tekniikka on siinä yhtälössä sivuseikka. Esimerkiksi Vitaa edeltänyt PSP-käsikonsoli oli teknisesti Nintendon alkuperäistä DS:ää tehokkaampi, muttei pärjännyt sille myynneissä. Lopulta pelit ratkaisevat. Applen AppStore on siitä malliesimerkki: omput ovat aina olleet kökköjä pelikoneita, mutta jos alle eurolla niille saa ladattua pikafiksit pelikuumeeseen, alkaa pienistä puroista pian tulla järviä.

Monen alustan välillä pähkäily hämmentää myös kuluttajia. DS, 3DS, PSP, Vita, iPhone vai joku muu? DS ja PSP ovat halpoja, 3DS:ssä on hassu silmät muljauttava kikka ja iPhonella voi soittaa, mutta mitä tekee Vita? Mikä sen kohderyhmä on ja paljonko se maksaa peleineenkaikkineen? Entä kannattaako Vitaa hankkia, jos olohuoneesta löytyy jo telkkariin kytketty iso konsoli? Tulee pian kiire positioida, koska Vita tulee tällä viikolla myyntiin.

Vitan cocktail-tilaisuudessa tuli läiskittyä useampaakin peliä. Ikävä kyllä drinkkilasi kourassa kollegoiden kanssa -käyttötapaus ei ollut ihan normaali. Valitan, te jotka luulitte että se on pelitoimittajan arkea. Laite pitäisi saada kotiin testattavaksi, jotta voisi oikeasti sanoa mihin se pystyy. Mobiililaitteet jos mitkä elävät ja hengittävät yksityiskohtien kautta. Akkukesto, näppäinten sijoittelu, ruudun kirkkaus ja muut toiminnot ovat juttuja, jotka vaativat testailua ajan kanssa ja eri tilanteissa. Lupaan postata lisää fiiliksiä, jos ja kun Vitan hankin.

Vita-lahjapussin tarjontaa

Vita-kokkareilta sai jälkikäteen muhkean lahjapussukan, muttei sentään itse laitetta. Paketissa oli avainhihna, lompakko ja latauskoodeja. Painava Design-kirja on tosi hieno. Varsinkin sen kansi, jonka suojamuovia liu’uttamalla PlayStation-symbolit heräävät henkiin. Pakko nähdä ennen kuin tajuaa. Ehkä videokuvaan sen joskus.

PlayStation Move vs. Nintendo Wii

Vähänkö nauroin kun näin PlayStation Move -ohjaimen ensimmäistä kertaa. Nyt sellainen on ollut reilun viikon verran testattavana ja vaikka ulkomuoto herättää edelleen hilpeyttä, on Move osoittautunut ihan toimivaksi pelivälineeksi. Jos et tiedä mistä on kyse, tsekkaa tämä:

Testipeleinä olen sohinut Kung Fu Rideria ja Sport Championsia sekä EyePet-virtuaalilemmikkiä. Move toimii niiden kanssa hienosti, vaikka julkaisut kieltämättä vaikuttavat enemmän tekniikkademoilta kuin oikeilta peleiltä. Olen pakottanut myös vähemmän pelaavan lähipiirin Moven ääreen ja pyysin vertaamaan kokemusta Wii-heilutteluun. Wiin ja Moven välinen vääntö on aika tiukkaa:

Mestaruusottelu: Wiimote vs. Move

1. erä: ohjaimen muotoilu

Wiin liikeohjain on useimmille tuttu. Niin on myös sen kulmikas muoto, josta tulee petollisen liukas hikisissä käsissä. Nintendo paikkasi ongelmaa julkaisemalla ohjaimen päälle rullattavan juomukondomin, joka kieltämättä toimii, muttei näytä kovin hyvältä.

Moven ilme on elegantimpi. Sauvamainen muotoilu purppuranvärisenä hohtavine nuppeineen saa Freudin pyörimään haudassaan, mutta sentään se on anatomisesti käteensopiva, eikä lipeä hyppysistä Wiimoten tavoin. Miinusta Move saa siitä nimenomaisen härskistä purppuranupista. Se menee helposti lyttyyn, jos säilytyslaatikossa on ahdasta. Ja siellä on, koska kaukosäätimiä löytyy jo enemmän kuin tarvittaisiin (ks. edellinen blogahdus).

Siispä ensimmäinen erä on – tasapeli.

2. erä: tarkkuus

PlayStation Move käyttää nettikameraa liiketunnistuksen apuna. Se tekee liikeohjaamisesta tarkempaa kuin Wiillä ja mahdollistaa kuvien räpsimisen pelin lomassa sekä muuta pikkukivaa. Sisustuksen kannalta kamera ei ole yhtä huomaamaton kuin Wiin liikesensori, mutta se lienee tarkkuuden hinta. Kaikkiaan Move on selvästi tarkempi kuin perinteinen Wiimote tai sen Motion Plussalla buustattu versio.

Toinen erä menee kirkkaasti – Movelle.

3. erä: käytettävyys

Wiin myyntivalttina on käytön helppous. Move pyrkii samaan, mutta yritys jää piirun verran vajaaksi. Tarkka ohjaus vaatii pelaajilta paljon enemmän kuin Wiin “tosta-vaan-sinne-päin“-huitominen. Testisession ärsyttävin kokemus oli Sport Champions -urheilupelikokoelma, joka pakotti pelaajat seisomaan tarkkaan määritellyssä kohdassa ruudun edessä ja kalibroimaan ohjaimen asetuksia jopa kesken pelin. Käytettävyysrikkeeksi kirjattakoon myös se, että ainakin Sport Championsin pelit olisivat vaatineet pari Move-kapulaa per pelaaja. Se tuntui jo vähän overkilliltä.

Kolmannen erän kuittaa – Wiimote.

Jatkoaika: pelit, pelit ja pelit.

Työpaikallani levisi jo pari vuotta sitten protestiaalto, jossa kollegat myivät Wii-konsolinsa pois. Perusteena oli jo silloin pelien vähyys. Tarkemmin sanottuna hyvien pelien vähyys. Wiin pelitarjonnassa on edelleen harmittavan vähän täysosumia.

Myös PlayStation Moven jatko riippuu pelitarjonnasta. Haaste on kova, sillä vuonna 2010 ei enää pärjätä pelkillä Wii Sports -kopioilla. Teknisesti Pleikkarilla olisi huomattavasti Nintendoa paremmat rahkeet esitellä tajunnanräjäyttäviä pelejä. Kaupallisesti taas… noh, pelien pitäisi olla niin hyviä että peruskuluttajat raaskivat latoa seteleitä tiskiin ensin PS3:n verran ja sitten vielä hankkia erikseen Move-ohjaimet koko perheelle. Se saattaa olla liikaa vaadittu.

Jatkoajalla tulos on yhä tasan.
Voittaja selviää joulumarkkinoiden rangaistuslaukauskilpailussa.

PlayStation Move lyhyesti

Henkilökohtaisesti Move oli piristävä uutuus. Vähän nähty, mutta piristävä. Heti kun sille alkaa tipahdella New Super Marion tapaisia hittejä, lähtee Wii myyntiin. Siihen asti jatketaan huitomista. Ja kaukosäätimien keräilyä.
(4/5)

Pelaa Heavy Rainia ilmaiseksi YouTubessa

Myöhäisherännäisenä törmäsin vasta nyt tähän loistavaan Heavy Rain -demoon. Pelaaminen onnistuu YouTubessa siinä missä Pleikkarillakin. Tietysti kyseessä on pelkkä teaseri, mutta ihan hemmetin mahtava sellainen. Varsinkin jos Heavy Rain on vielä kokematta.

God of War 3 pistää vibaa punttiin

Sain viikonlopuksi uuden God of War 3:n kokeiluun. Vanhana strategiapelaajana en ole oikein koskaan arvostanut rämpytyspelejä. God of War on kuitenkin toista maata. Sarjan aiemmat pelit ovat loistaneet sekä PS2:lla että PSP:llä, eikä tuorein osa petä korkealle kohonneita odotuksia. God of War 3 tekee varmasti vaikutuksen.

IGN:n arvostelusta saa parhaan idean tykkääkö tällaisesta vai ei:

(4/5)

Jos pitää matkia, matki parasta

Sony esitteli tänään langattoman liikkeentunnistusohjaimensa, PlayStation Moven. Kyseessä on melko suora rippaus Wiin menestyskapulasta, joten vihaajilla on riittänyt vihattavaa. Varsinkin kun Moven julkaisupelitkin vaikuttavat demojen perusteella olevan kovasti samanlaisia kuin Wiillä.

Minua ei kiinnosta tippaakaan kuka matkii ja ketä, mutta haluaisin esittää kainon toiveen pelialan kattojärjestöille: tehkää ohjaimille yhteinen standardi. Ainakin meillä niistä alkaa tulla jo ongelmajätettä.

Heavy Rain: 4 nokkelaa yksityiskohtaa

Tänään julkaistaan Pleikkarin odotettu Heavy Rain –murhajännäri. Peliä on markkinoitu ennakkoon aidosti interaktiivisena elokuvana ja mainion Fahrenheitin henkisenä jatko-osana. Minä sain oman kappaleeni pari viikkoa sitten ja pelasin seikkailun pariin otteeseen läpi. Sen perusteella uskaltaa jo kirjoittaakin jotain.

Keräsin lyhyen listan asioista, jotka säväyttivät eniten. Ei spoilereita. Vain juttuja joista minä innostuin. Lisää omasi kommentteihin 😉

Näistä innostuin:

  1. Wanhaa seikkailupelihenkeä. Omaperäisen sarjamurhaajan jallittaminen on kovin nähty aihe, etenkin valkokankaalla. Peleissä ei niinkään. Heavy Rainissa on paljon yhteistä ysikytluvun seikkailupelien kanssa, sillä kaikkia etenemisvaihtoehtoja ei hierota pelaajan naamalle. Esimerkiksi virkavallan kynsistä pakeneminen tuntui paljon voitokkaammalta, kun juonen oli punonut itse, eikä valmiiden ohjeiden mukaan.
  2. Tunnelma. Heavy Rain on tiukasti käsikirjoitettu peli. Käytännössä se edustaa perinteistä putkijuoksukulttuuria, mutta sentään ajatuksen kanssa. Tiukka vaihtoehtojen rajaaminen kun mahdollistaa sen, että pelaaja voi rauhassa uppoutua Heavy Rainin tunnelmaan. Viikkokausien Modern Warfare 2 –tykityksen jälkeen Heavy Rain oli jotain aivan muuta. Missään muussa pelissä en muista tuijotelleeni alakuloisena ikkunasta sateiselle pihalle tai edes ole joutunut pyyhkimään sormenjälkiäni rikospaikalta.
  3. Loputon (kuin sade). Heavy Rain ei lopu gameoveriin, vaikka joku pelin neljästä päähenkilöstä sattuisi kuolemaan. Tekemiseen suhtautuu kokonaan eri tavalla, kun kohtausten läpäisyyn ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. Toki hahmon kuolema ahdistaa, mutta toisaalta on kiinnostavaa nähdä miten tapahtumat etenevät sen jälkeen.
  4. Sallittu aikuisille. Heavy Rain on selvästi suunnattu aikuispelaajille. Varsinkin sellaisille, joille pelaaminen tai ainakin vakavampi videopelaaminen on vielä uutta. Elokuvamaiseen tunnelmaan pääsee helposti kiinni, koska se on useimmalle tuttua tavaraa. Hyvä suomenkielinen tekstitys laskee kynnystä entisestään. Lopullisen rohkaisevan tönäisyn antaa mahdollisuus valita vaikeustaso heti alussa, jolloin ummikkokin uskaltaa tarttua ohjaimeen. Kollegani antoi lehdistöversion vaimolleen pelattavaksi ja vastaanotto on kuulemma ollut hyvä. Peliä kelpaa myös katsella sivusta.

Heavy Rain ei tee kaikkea täydellisesti. Esimerkiksi eräissä toimintakohtauksissa vaihtoehdot hukkuvat muuhun animaatioon, jolloin ei ole mitään tietoa siitä mitä napin painaminen tekee. Välillä puolestaan hahmot kävelevät toistensa läpi, ohjain reagoi parin sekunnin viipeellä tai taustalla soivat ääniraidat sotkeutuvat ja sekoittuvat keskenään ärsyttäväksi älämölöksi. Ne ovat kuitenkin pieniä teknisiä yksityiskohtia, joiden perusteella ei voi hyvää peliä tuomita.

Heavy Rain lyhyesti:
Tunnelmallinen murhamysteeri, jossa on enemmän elokuvaa kuin peliä.
Pisteet: (4/5)

Parhaat pelit vk 16: SingStar sai langattomat mikrofonit

Nordisk Film järjesti viime viikolla bileet uuden SingStar Suomipop -pelin kunniaksi. Teemasta johtuen kutsuvieraskaarti oli pullollaan musiikkiväkeä, joita harvemmin näkee pelien ääressä. Kaikki näyttivät kuitenkin tuntevan SingStarin.

Nyt on tasan viikko SuomiPopin testausta takana ja peli vaikuttaa oikein hyvältä. Uudistukset rajoittuvat lähinnä uusiin kappaleisiin, mutta mitä sitä toimivaa runkoa muuttamaan. Laulaminen on edelleen hauskaa. Myös trophyt oli mukava saada käyttöön.

Sain samassa yhteydessä testiin myös parin langattomia mikrofoneja. Lipsissä sellaiset on ollut jo pidemmän aikaa, joten ihmetyttää että pleikkarimallit tulivat kauppoihin vasta nyt. Toinen ihmetyksen aihe on valtava usb-vastaanotin, joka pistetään johdolla Pleikkariin kiinni. Tuntuu jotenkin oudolta kun PS3:n kaltaiseen mediamörssäriin pitää vielä tökkiä kaikenmoisia dongleja, että saa lisälaitteet pelaamaan. Vaan mitä pienistä. Tärkeintä on että johtoihin kompastelusta päästiin viimein eroon. Noin muutenkin SingStarin langattomat mikrofonit toimivat hienosti.