Hedelmäpelien uudet tuulet

Nettikasinoiden pelit ovat nykyään hauskoja ja paljon enemmän kuin tylsiä rahapelejä, joten niitä on mukava pelata myös ilman rahaa. Useimissa nettikasinoissa pelaaminen onnistuu ilman tiliäkin, joten pelaaminen on helppoa ja nopeaa. Uusia pelejä saapuu jatkuvasti ja monet ammentavat teemansa esimerkiksi elokuvista ja tv-sarjoista, joten tietyn leffan tai sarjan fanittajakin voi kokea mukavan pelielämyksen.

Hyvänä esimerkkinä yllä mainituista peleistä voidaan mainita NetEntin tuottama South Park Reel Chaos, joka on jo toinen South Park -aiheinen hedelmäpeli. Sitä on oikeasti hauska pelata ilman rahaakin ja siinä on käytetty runsain mitoin sarjasta tuttua huumoria. Pelissä ovat mukana kaikki tv-sarjan superhahmot ja superpahikset – vaikka naurussa onkin pitelemistä, kun bonustasolla pitää ensimmäiseksi rökittää kaksi marsua.

NetEnt on hedelmäpelien tuottajien kiistaton kuningas, mutta viime aikoina markkinoille on ängennyt muitakin lupaavia pelintuottajia; Thunderkickin pelejä on alkanut näkyä yhä useammassa paikassa. Thunderkick on nuori, ruotsalainen yhtiö, jonka portfoliossa on tällä hetkellä vasta kourallinen pelejä. Pelit ovat kuitenkin nopeasti ilmaantuneet yksi toisensa jälkeen sinne tänne, sillä niiden laatu on hyvää ja tasaista. Uusimpia nimikkeitä ovat muun muassa Flux, Sunny Scoops, Fruit Warp ja Esqueleto Explosivo.

Thunderkick on tuonut kaivattua vaihtelua kasinopeleihin, sillä enemmän niitä pelanneet tietävätkin jo, että monissa paikoissa kättä parhaan valmistajan tittelistä vääntävät lähinnä NetEnt ja Microgaming. Molemmilla näistä kasinopelien titaaneista onkin hallussaan loistavia pelejä ja hienoja uutuuksia, mutta myös pienemmillä pelitaloilla on antaa kovia vastuksia. Esimerkiksi Playtechilla on sopimus Marvelin kanssa, joten siltä löytyy ainoana tuottajana sellaisia pelinimikkeitä, kuten Avengers, The Incredible Hulk, Wolverine ja Iron Man.

Mutta keskitytäänpä vielä yleisesti uusiin peleihin. Äskettäin Play’n GO julkaisi kiinnostavabn uutuuden Pearls of India, joka muistuttaa etäisesti NetEntin Gonzo’s Questia. Pelissä sankari nimeltä Rich Wilde etsii uupumatta Intian pyhiä helmiä ja löytää matkallaan myös muita aarteita. Pelissä herra Wilde voi satunnaisesti hypätä auttamaan pelaajaa saamaan suurempia voittoja ja kolmessa bonuskentässä vaaditaan kylmiä hermoja ja päättäväisyyttä.

Toinen uusi ja mainitsemisen arvoinen peli on NYX Gamingin Foxin’ Wins Again, mikä on jatko-osa suositulle Foxin Wins -pelille. Tällä kertaa rikas kettuherra seikkailee perheineen loistoristeilijällä, jossa ketturouva keskittyy lekotteluun auringossa ja ketunpenikat ovat valmiina tekemään tepposiaan. Peli on värikäs ja hyvin animoitu ja Super Bet-toiminto ylimääräisten villien symbolien houkuttelemiseen on hauska lisäominaisuus.

Monet uusista peleistä toimivat nykyisin myös mobiililaitteilla, joskaan eivät aivan kaikki. Onneksi sentään NetEnt on sen suhteen ajan tasalla ja sen valmistamat uudet pelit toimivat jo poikkeuksetta myös mobiilissa.

Automaattitallennus ja kuinka se tehdään oikein

Pelitilanteen tallentaminen on näennäisen yksinkertainen juttu. Silti sen voi sössiä monella tapaa. Etenkin jos pelissä on automaattinen tallennus. Suosikki-inhokkejani ovat ne hetket, jolloin tyylipuhtaan pelaamisen keskellä tulee tehty jokin käsittämätön moka, ja juuri silloin avualias automaatti tallentaa tilanteen. Räiskinnöissä ne ovat niitä hetkiä, jolloin kaikki ammukset on käytetty ja hahmo on keskellä verenhimoisia vihollisia, jolloin pelitilanteeen lataamisen jälkeen on tasan puoli sekuntia elinaikaa. Kiva jatkaa siitä sitten. Tai kun tasoloikinnoissa kikkailee hahmon jonnekin peruuttamattomalle kielekkeelle, josta ei voi enää palata kuolematta.

Pelitilanteen korruptoituminen on erityisen hauskaa automaattitallennuksen kanssa. Muistan eräänkin Conan-pelin, jonka viimeisen kentän lopussa oli etenemisen estävä bugi: luolan olisi pitänyt romahtaa, jotta Kimmerialainen olisi päässyt loikkaamaan pohjattoman kuilun yli. Vaan kun ei. Ja tietysti heti bugin ilmenemisen perään oli automaattinen tallennuspiste. Meinasi arvostelu jäädä tekemättä.

Tiedon panttaaminen tallennusten yhteydessä on todella yleinen moka. Usein pelaaja ei tiedä lainkaan, milloin automaattitallennus on laulanut. Eli kun peli on syystä tai toisesta keskeytettävä ja järjestelmä kysyy: “Oletko varma että haluat lopettaa? Kaikki edellisen tallennuksen jälkeen tehdyt jutut menetetään”, niin olisi ihan kohteliasta kertoa mistä jutuista on kyse. Esimerkiksi Bioshock Infiniten konsoliversiossa jouduin hieromaan pari v-maista kohtaa uudemman kerran, kun olin lyönyt koneesta virrat pois liian vikkelästi.

Onneksi tunnelin päässä näkyy valoa. Pleikkarin muutenkin mainiossa The Last of Us -seikkailussa kerrotaan suoraan milloin edellinen tallennus on tehty. Nehän oppivat:

20131119-153557.jpg

Mistä pelit kun Play.com lopettaa?

Play.comin lopettamisuutinen ei tullut yllätyksenä. Kanaalisaarten verovapaus ei ole enää entisessä loistossaan ja viihde digitalisoituu. Itsestäänselvyyksien yliopisto tarjoaa lääkkeet niille, joita Play.comin kaatuminen jäi harmittamaan:

Musiikki. Sitä sai Play.comista halvalla. Cd-levyt olivat hintaluokaltaan aina sopivia tilailtaviksi EU:n sponssaamalla veroedulla.

Mitä tilalle?
Spotify. Ilmaisella tilauksella saa kuunnella kymmenen tuntia kuussa. Vitosella kuussa saa kuunnella rajoituksetta ja toinen mokoma lisää niin kuuntelu onnistuu myös kännykällä.

Leffat. Musiikkilevyjen tapaan DVD:t olivat halpoja ja mahtuivat aina tullirajan alle. Monet leffat ja jopa sarjat oli tekstitetty myös suomeksi, mikä oli huikea etu.

Mitä tilalle?
Netflix. Tämän hetken de-facto elokuvastriimauspalvelu kustantaa alle 8 euroa kuussa ja mahdollistaa rajattoman katselun rajattomalla määrällä laitteita. Jos nälkä ei lähde, niin ota mukaan myös Viaplay ja HBO Nordic.

Pelit. Play sai kunnian ollan monen suomalaisen pelaajan hovihankkija. Kalleimmatkin pelit olivat aina kotimaan hintoja edullisempia, joskaan eivät aina mahtuneet tullirajoihin. Pahimpia lompakontyhjentäjiä olivat kaksi yhden hinnalla -tyyppiset tarjoukset konsolipeleistä.

Mitä tilalle?
Steam. Tietokonepelaajien paras valinta, joka vapauttaa meidät fyysisen median ja no cd –kräkkäilyn ikeestä ja on myös halpa. Konsoleiden latauspalveluilla riittää vielä välimatkaa kurottavavaksi Steamin kanssa, mutta jo nyt niiden kautta voi tehdä monia löytöjä huokeammin ja ennen kaikkea fiksummin kuin Playsta. Esim. Deus Ex: Human Revolution kustansi huikeat kuusi euroa Pleikkarin latauspalvelussa, kun Playssa siitä piti pulittaa lähemmäs parikymppiä.

Eli kiitokset Play.comille näistä vuosista ja rattoisia eläkepäiviä. Olet työsi tehnyt ja saat mennä.

[via: Pelit]

Resistance 3 ja hienot kannet

Flunssa iski. Siispä sain hetken armahdusta kotitöistä, kun muu kotiväki poistui kyläilemään. Eräät menisivät heti baarikaapille. Meillä mennään pelikaapille. Siellä on näitä tilanteita varten erityinen backlog, eli kasa pelaamattomia pelejä.

Läjää selaillessani kouriin tarttui Resistance 3. Se oli jotenkin jäänyt vähälle huomiolle ilmestyessään ja olin siirtänyt sen ”palataan paremmalla ajalla” -pinkkaan. Pelin ykkösosa jäi mieleen PS3:n ensimmäisenä räiskintänä. Se oli muistaakseni ihan hyvä. Resistance 2 ei sitten niinkään. Pelasin sen läpi irvistellen. Kolmosesta ei ole mitään muistikuvaa, vaikka olin sen ehkä joskus aloittanut.

Pelaamisen sijaan jäin ihastelemaan Resistance 3:n koteloa. Varsinkin kansikuvaa. Pidän oranssista. Ja vähänkö kekseliäs tuo pääkallologo on! Katsokaa nyt vaikka tuota hammaslinjaa, joka onkin oikeasti suurkaupungin siluetti. Tämähän on huikeaa:

Resistance 3

Jolly Rogerstance 3

Capelli Walking

Googlasin taiteilijan nimen: Olly Moss. Kävi ilmi, että kaveri on tehnyt muutakin nokkelaa, kuten vääntänyt videopelien kansia retromuotoon:

Video Game Classics

Stailannut Pokémoneja:

Original GameBoy Pokemons

Ja elokuvajulisteita:

Movie Posters by Olly Moss

Käykää tsekkaamassa myös Olly Mossin blogi, josta löytyy lisää samaa kamaa ja taustoja taiteen takaa. Hyvää shittiä.

Ennakkotunnelmia PlayStation Vitasta

Viimeviikkoista Finnish Game Awards -gaalaa edelsi PlayStation Vita -cocktailtilaisuus Annankadulla. Siihen oli satsattu. Ostereiden ja pitkien drinkkien lisäksi paikalla pääsi ottamaan ensipuraisut myös Vita-taskukonsolista. Se maistui… upealta.

Industrygamers bloggasi viime viikolla semi-varmana huhuna, että Vitan myyntiä vauhditetaan rasvaisella 50 miljoonan taalan markkinointibudjetilla. Syytä onkin, sillä taskupelaaminen on lipsunut käsikonsoleista muihin mobiililaitteisiin. Suurimpia voittajia ovat älypuhelimet ja lääppärit, joille minäkin povaan aurinkoista tulevaisuutta. Niillä voi paitsi pelata, myös surffata, soitella ja läiskiä nettipokeria. Vitan pitäisi päihittää myös Nintendon DS- ja 3DS-sarjan vekottimet, mikäli meinaa päästä osille mobiilimaailman tuotoista.

Kovan kilpailun lisäksi Vitan polulle mahtuu muitakin esteitä. Japanissa julkaisu jäi laimeaksi eivätkä kaikki pelinkehittäjät vielä uskalla hypätä uuden tulokkaan kelkkaan. Bisnesmielessä pelit kannattaa julkaista sille alustalle, jossa niitä ostetaan eniten. Tekniikka on siinä yhtälössä sivuseikka. Esimerkiksi Vitaa edeltänyt PSP-käsikonsoli oli teknisesti Nintendon alkuperäistä DS:ää tehokkaampi, muttei pärjännyt sille myynneissä. Lopulta pelit ratkaisevat. Applen AppStore on siitä malliesimerkki: omput ovat aina olleet kökköjä pelikoneita, mutta jos alle eurolla niille saa ladattua pikafiksit pelikuumeeseen, alkaa pienistä puroista pian tulla järviä.

Monen alustan välillä pähkäily hämmentää myös kuluttajia. DS, 3DS, PSP, Vita, iPhone vai joku muu? DS ja PSP ovat halpoja, 3DS:ssä on hassu silmät muljauttava kikka ja iPhonella voi soittaa, mutta mitä tekee Vita? Mikä sen kohderyhmä on ja paljonko se maksaa peleineenkaikkineen? Entä kannattaako Vitaa hankkia, jos olohuoneesta löytyy jo telkkariin kytketty iso konsoli? Tulee pian kiire positioida, koska Vita tulee tällä viikolla myyntiin.

Vitan cocktail-tilaisuudessa tuli läiskittyä useampaakin peliä. Ikävä kyllä drinkkilasi kourassa kollegoiden kanssa -käyttötapaus ei ollut ihan normaali. Valitan, te jotka luulitte että se on pelitoimittajan arkea. Laite pitäisi saada kotiin testattavaksi, jotta voisi oikeasti sanoa mihin se pystyy. Mobiililaitteet jos mitkä elävät ja hengittävät yksityiskohtien kautta. Akkukesto, näppäinten sijoittelu, ruudun kirkkaus ja muut toiminnot ovat juttuja, jotka vaativat testailua ajan kanssa ja eri tilanteissa. Lupaan postata lisää fiiliksiä, jos ja kun Vitan hankin.

Vita-lahjapussin tarjontaa

Vita-kokkareilta sai jälkikäteen muhkean lahjapussukan, muttei sentään itse laitetta. Paketissa oli avainhihna, lompakko ja latauskoodeja. Painava Design-kirja on tosi hieno. Varsinkin sen kansi, jonka suojamuovia liu’uttamalla PlayStation-symbolit heräävät henkiin. Pakko nähdä ennen kuin tajuaa. Ehkä videokuvaan sen joskus.

Heavy Rain: 4 nokkelaa yksityiskohtaa

Tänään julkaistaan Pleikkarin odotettu Heavy Rain –murhajännäri. Peliä on markkinoitu ennakkoon aidosti interaktiivisena elokuvana ja mainion Fahrenheitin henkisenä jatko-osana. Minä sain oman kappaleeni pari viikkoa sitten ja pelasin seikkailun pariin otteeseen läpi. Sen perusteella uskaltaa jo kirjoittaakin jotain.

Keräsin lyhyen listan asioista, jotka säväyttivät eniten. Ei spoilereita. Vain juttuja joista minä innostuin. Lisää omasi kommentteihin 😉

Näistä innostuin:

  1. Wanhaa seikkailupelihenkeä. Omaperäisen sarjamurhaajan jallittaminen on kovin nähty aihe, etenkin valkokankaalla. Peleissä ei niinkään. Heavy Rainissa on paljon yhteistä ysikytluvun seikkailupelien kanssa, sillä kaikkia etenemisvaihtoehtoja ei hierota pelaajan naamalle. Esimerkiksi virkavallan kynsistä pakeneminen tuntui paljon voitokkaammalta, kun juonen oli punonut itse, eikä valmiiden ohjeiden mukaan.
  2. Tunnelma. Heavy Rain on tiukasti käsikirjoitettu peli. Käytännössä se edustaa perinteistä putkijuoksukulttuuria, mutta sentään ajatuksen kanssa. Tiukka vaihtoehtojen rajaaminen kun mahdollistaa sen, että pelaaja voi rauhassa uppoutua Heavy Rainin tunnelmaan. Viikkokausien Modern Warfare 2 –tykityksen jälkeen Heavy Rain oli jotain aivan muuta. Missään muussa pelissä en muista tuijotelleeni alakuloisena ikkunasta sateiselle pihalle tai edes ole joutunut pyyhkimään sormenjälkiäni rikospaikalta.
  3. Loputon (kuin sade). Heavy Rain ei lopu gameoveriin, vaikka joku pelin neljästä päähenkilöstä sattuisi kuolemaan. Tekemiseen suhtautuu kokonaan eri tavalla, kun kohtausten läpäisyyn ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. Toki hahmon kuolema ahdistaa, mutta toisaalta on kiinnostavaa nähdä miten tapahtumat etenevät sen jälkeen.
  4. Sallittu aikuisille. Heavy Rain on selvästi suunnattu aikuispelaajille. Varsinkin sellaisille, joille pelaaminen tai ainakin vakavampi videopelaaminen on vielä uutta. Elokuvamaiseen tunnelmaan pääsee helposti kiinni, koska se on useimmalle tuttua tavaraa. Hyvä suomenkielinen tekstitys laskee kynnystä entisestään. Lopullisen rohkaisevan tönäisyn antaa mahdollisuus valita vaikeustaso heti alussa, jolloin ummikkokin uskaltaa tarttua ohjaimeen. Kollegani antoi lehdistöversion vaimolleen pelattavaksi ja vastaanotto on kuulemma ollut hyvä. Peliä kelpaa myös katsella sivusta.

Heavy Rain ei tee kaikkea täydellisesti. Esimerkiksi eräissä toimintakohtauksissa vaihtoehdot hukkuvat muuhun animaatioon, jolloin ei ole mitään tietoa siitä mitä napin painaminen tekee. Välillä puolestaan hahmot kävelevät toistensa läpi, ohjain reagoi parin sekunnin viipeellä tai taustalla soivat ääniraidat sotkeutuvat ja sekoittuvat keskenään ärsyttäväksi älämölöksi. Ne ovat kuitenkin pieniä teknisiä yksityiskohtia, joiden perusteella ei voi hyvää peliä tuomita.

Heavy Rain lyhyesti:
Tunnelmallinen murhamysteeri, jossa on enemmän elokuvaa kuin peliä.
Pisteet: (4/5)

Parhaat pelit vk 26: Dominion, Fantasy Wars ja zombi-kirjallisuutta

Kesäsäällä tuntuu vähän tyhmältä istua sisällä pelaamassa. Onneksi läppärin saa mukaan myös pihalle. Myös lautapelit, korttipelit ja tietysti aiheeseen liittyvät kirjat ovat kovaa kamaa kesäisin. Tässä viikon kovimmat tärpit:

Fantasy Wars (Windows)

Alelaarista bongattu Fantasy Wars on parasta digiviihdettä pitkään aikaan. Legandaarisesta Fantasy Generalista lainattu idea heittää pelaajan keskelle fantasia-valtakunnan välienselvittelyä. Tehtävänä on komentaa ritari- ja peikko-armeijoita vuoropohjaisilla heksakentillä.

Kovin koukku on kätketty jälleen kerran kustomointiin ja hahmonkehitykseen. Armeijastaan saa tehdä sellaisen kun tykkää, ja suosikkiyksiköihin kiintyy nopeasti. Fantasy Wars tekee kaikkea sitä, mitä nykypeleissä ei enää näe. Suunnittelu, viilaaminen ja aivoja vaativa taktikointi ovat erittäin toivottua vastapainoa konsolirämpytykselle.

Ostin oman kappaleeni Verkkokauppa.comista 4 euron hintaan. Nyt ne on myyty loppuun (ylläri!), mutta onneksi hyllystä löytyy vielä kombopaketti, jossa tulee mukana myös Fantasy Warsin jatko-osa, Elven Legacy.

Dominion (lautapeli / korttipeli)

Ehdin vasta viime viikolla blogahtaa Dominionista, ja heti se voitti arvostetun Spiel Des Jahresin, eli Saksan vuoden peli -palkinnon. Suomessa vastaava palkinto myönnetään elokuussa, ja veikkaan että Dominionille tulee voitto sieltäkin. Lyhyesti: Dominion on todella hyvä peli.

Kesäpelinä Dominion vaatii kuitenkin normaalia tarkemmat valmistelut. Suojaisalla terassilla tai parvekkeella lätkiminen toimii loistavasti, mutta tuulisella säällä kortit kannattaa jättää suosiolla himaan. Tai ainakin kannattaa etsiä valmiiksi kiviä ja kolikoita, joita voi laittaa painoiksi korttien päälle. Muuten pääsee tutustumaan Dominionin vähemmän tunnettuun Tuulen viemää -versioon.

Zombi – Taistelijan opas (kirja)

Max Brooksin loistava tietoteos kertoo parhaat vihjeet, ohjeet ja niksit, joiden avulla selvitään hengissä zombien hyökätessä. Kirja on juuri sopivan jännittävä yhdistelmä faktaa ja fiktiota, mutta kuitenkin tarpeeksi kevyttä kamaa esim. rentoon laiturilueskeluun. Hankin kirjan heräteostoksena talvella ja luin sen yhdellä istumalla läpi. Nyt Left for Deadin jatko-osaa odotellessa pitää ottaa toinen lukukerta. Suosittelen. Hintakaan ei ole paha. Esim. Bookplussasta Zombi – Taistelijan opas irtoaa halpispelin hinnalla ja Amazonista alta kympin. Tilauksessa on myös samalla teemalla jatkava World War Z, jossa zombi-invaasiosta selvinneet kertovat kokemuksiaan.

Siisti Space Invaders -t-paita

Olen paitsi pelihullu, myös teepaitafriikki. Hienointa on tietty molempien yhdistelmä. Niin kuin nyt oheinen Threadlessin Simple Plan -paita. Siinä tulee maailmanvalloitussuunnitelma yhdellä vilkaisulla selväksi. Tilaukseenhan se meni.

[kuva: Threadless]

PS. Katsokaapa tuota kuvan pisteviivaa. Siinä näkyy hienosti kuinka liike nopeutuu mitä lähemmäs planeetan pintaa valloittajat saapuvat. Näppärää.

7 hulluinta peli-ilmiötä vuonna 2008

Pelivuosi 2008 oli loistava. Tarjonta oli runsasta ja joukkoon mahtui runsaasti helmiä. Falloutin, Grand Theft Auton ja muiden comebackien lisäksi markkinoille putkahti paljon uusia ja innovatiivisia julkaisuja. Myös EA:lta.

Yleisön pyynnöstä (huolimatta) tein vielä yhteenvedon viime vuoden ilmiöistä.

Vuosi 2008 jäi pelaajien mieleen, koska…

  1. Avatarit rynnivät kaikille konsoleille. Wiin vekkulit virtuaali-minät, eli Miit, aloittivat yllättävän trendin. Vuonna 2008 vastaavat hahmot saatiin niin Xbox 360:lle kuin PlayStation 3:lle. Nyt kun vielä keksittäisiin mitä iloa niistä on kenellekään.
  2. Nysväilystä tuli välttämätön osa pelaamista. Väännä, venkslaa, tee-se-itse… Vuosi 2008 vei nysväilyn nextille levelille. Kaikissa peleissä oli päästävä virittelemään jotain. LittleBigPlanetissa ei muuta tehtykään. Välillä tuli myös mieleen, oliko nysväily mukana vain muodin vuoksi. Esimerkiksi Fallout 3:ssa oman hahmon naamaa saattoi veistellä hienolla editorilla vaikka tuntikaupalla, mutta sitä ei näytetty kuin muutamassa epämääräisessä kohtauksessa.
  3. Pikkupelit lähtivät uuteen nousuun. Ensin peliohjaimista katosivat piuhat ja nyt ei tarvita enää pelilevyjäkään. Konsoleiden latauspalveluista saa nykyään jopa parempia pelejä kuin kaupasta. Hyvänä esimerkkinä Braid, Pixeljunk Monsters ja ne kymmenet selaimessa pyörivät Flash-pelit, joiden parissa aika kuluu salakavalasti muutama minuutti kerrallaan. Vielä yksi Robokill ja sitten mä tulen nukkumaan, jookos?
  4. Pelikonsolitkin piti kytkeä nettiin. Konsolipelien ladattava lisäsisältö ja päivitykset olivat ennen vain pieni lisäherkku, jolla puhki tahkotusta pelistä sai herutettua hupia vielä läpipeluun jälkeenkin. Nyt konsolipelien kehittäjät ovat huomanneet saman minkä pc-tiimit huomasivat jo vuosia sitten: pelit voi julkaista markkinoille keskeneräisinä, kunhan myöhemmin toimittaa vaaditut päivitykset netin yli ladattavina patcheina.
  5. Kopiosuojaukset kuumensivat tunteita. Viimeistään Spore-fanit tekivät selväksi, että tämä kaupunki on liian pieni pelaajille ja DRM:lle. Toinen sai luvan lähteä. Kova nettimekkala sai yllättäen julkaisijan heltymään ja helpottamaan DRM-rumbaa. Ei niistä suojauksista kokonaan päästy, mutta ainakin kuristuspantaa höllennettiin.
  6. Pelaamisesta piti saada palkinto. Ensin vain Xboxilla oli ähkyjä, eli achievementteja. Nyt niitä on Pleikkarillakin. Ja jopa Flash-peleissä. Achievementit ovat niitä pikkujuttuja, joita saa palkinnoksi pelin totaalisesta läpijynssäämisestä ja joita voi sitten vertailla kavereiden kesken. Ähkyistä tuli niin kiinteä osa pelaamista, että pelaaminen ilman niitä alkoi tuntua turhalta.
  7. EA teki viimein hyviä pelejä – myynti putosi. Huipulla tuulee. Sen tietää ainakin Electronic Arts -pelitalo. Ensin firmaa syytetään ideoiden puutteesta ja pelkästä jatko-osien tehtailusta, vaikka kauppa käy kuin siimaa. Sitten kun EA pukkaa saman vuoden aikana ulos sylillisen kriitikoiden ylistämiä julkaisuja, kukaan ei osta niitä. Kuluttajat ovat sikäli luihua sakkia, että ne sanovat yhtä ja tekevät toista. Ja warettavat kolmatta. Sama trendi on nähtävissä myös peliuutisoinnin puolella: kohuotsikoita paheksutaan kovaan ääneen, mutta silti niitä klikataan eniten.

Jäikö joku välistä?