Categories
Pelit

Pitkää rautaa pelimyllyyn

Nythän kävi niin, että nykyinen näytönohjain, Nvidian GTX 460, rupesi kellottelusta huolimatta kyykkäämään jopa uusien pelien minimiasetuksilla. Piti siis päivittää. Pihinä miehenä en raaskinut ostaa kaupasta uutta, vaan bongasin netistä käytetyn R9 280:n. Muutama havainto:

1. Onpas se iso!

Näytönohjaimet ovat kasvaneet melkein samaa tahtia kuin pienet lapset. Tämä MSI:n malli oli Sapphiren ohella ainut joka edes sopi meikäläisen vanhaan Antecin koppaan.

They grow up so fast… *sniff* #r9280 #gtx460

Kuva, jonka Toni Ruuska (@deputyfeldon) julkaisi

2. Onpas se kuuma!

Oikeastaan vähän liiankin kuuma. Pelatessa ytimen lämpö kohosi melkein sataan asteeseen. Parin illan googlaamisella uskaltauduin avaamaan kortin, koska käytetty, ja vaihtamaan lämpötahnat. Vanhaa kamaa olikin stryytattu melkoisesti. Korvasin sen ohuemmalla kerroksella ja katso: kaikki toimii kuten pitää. Eläköön Internet ja suomalainen insinöörikoulutus!

3. Onpas se tehokas!

Kaikki vanhat pelit saa huoletta lyödä maksimiasetuksille. Uusiin peleihin tehot eivät ihan riitä, mutta jään odottelemaan vuodenvaihteen uutuuksia. Pelaamisiin!

Categories
Pelit

10 asiaa jotka erottavat Hearthstonen MtG:stä

En uskonut enää jääväni yhteenkään korttipeliin koukkuun MtG:n jälkeen, mutta yllättävää kyllä, nyt olen vuoden verran hinkannut Hearthstonea. Kyseessä on Magicin tappajaksikin tituleerattu keräilykorttipeli, joka toimii pelkästään digitaalisessa muodossa. Oikeiden pahvikorttien sijaan läiskitään siis digitaalisia lappuja, joko koneen ääressä hiirellä kliksuttelemalla tai leppoisasti iPadin kosketusnäyttöä lääppimällä.

Vuosi takaperin Hearthstone oli vasta beta-testausvaiheessa ja mukana oli vain kourallinen kortteja. Peliseuraa on kuitenkin löytynyt verkon yli ihan alusta saakka. Myös uusia kortteja ja yksinpelitehtäviä on tullut säännölliseen, joskin hitaaseen tahtiin. Ajattelin tiivistää MtG:n ja Hearthstonen keskeisimmät erot, siltä varalta ettei joku ole vielä peliin tutustunut:

10 asiaa jotka erottavat Hearthstonen Magic: the Gatheringista:

  1. Hearthstone-pakkaan mahtuu korkeintaan 30 korttia. Pelaajia voi puolestaan olla vain kaksi, joista kummallakin alussa 30 elämää.
  2. Alussa on käytössä hyvin rajallinen valikoima lappuja. Lisää saa buusteripaketeista, jotka sisältävät satunnaisen kimaran ihan mitä sattuu. Buustereita saa puolestaan joko maksamalla oikeaa rahaa tai hankkimalla pelinsisäistä virtuaalivaluuttaa. Virtuaalirahaa saa sekä suorittamalla erilaisia haastetehtäviä että voittamalla tarpeeksi matseja nettimoninpelissä. Korttivalikoima siis kasvaa ajan saatossa, mikä onkin merkittävä koukuttavuustekijä Heartstonessa(kin).
  3. Hearthstonessa on erityiset hahmoluokat, jotka määräävät mitä kortteja omaan pakkaan voi ottaa. Ne on teemoitettu siten, että esimerkiksi velhon kortit keskittyvät kasvattamaan loitsuvoimaa, siinä missä pappiskortit ennen kaikkea parantelevat ja lisäävät ukkojen kestävyyttä. Mukana on myös yleisiä kortteja, jotka sopivat mihin pakkaan tahansa.
  4. Käytössä on vain yhdenväristä manaa, eikä varsinaisia maakortteja ole. Sen sijaan joka vuoro saa käyttöönsä aina yhden manaresurssin, eli ekalla vuorolla on käytössä vain yksi mana, tokalla vuorolla kaksi, kolmannella kolme jne. Käytetyt manat saa takaisin aina oman vuoron alussa, eli curve säilyy tasaisena eivätkä manat ikinä “kuse”, kuten MtG:ssä.
  5. Ukkojen vahingot eivät parane taisteluiden välissä. Eli isonkin lohikäärmeen saa ajan kanssa nujerrettua pikku-ukoilla. Parannusloitsutkaan eivät ole ihan yhtä turhia kuin Magicissa.
  6. Hyökätessä saa päättää ketä vetää lättyyn: ukkoja vai vastapelaajaa.
  7. Aloittajalla on kolme käsikorttia. Tokana oleva saa ylimääräisen käsikortin ja Lotus Petalin tyyppisen kertakäyttöisen manapisteen.
  8. Pelaajien hahmot voivat sopivilla varusteilla liittyä mukaan mättämiseen. Alter egonsa voi varustaa jos jonkilaisella astalolla ja sitten pätkiä muita turpiin ihan kuten millä tahansa ukollakin.
  9. Kullakin hahmolla on oma jatkuvasti voimassa oleva ominaisuus, jota voi käyttää kerran vuorossa. Esim. velho voi kahdella manalla pingata yhden tuhon mihin tahtoo, paladiini värvää 1/1-sotilaita ja necromancer nostaa pakasta kortin ja menettää samalla hieman elämää. Monet combot rakentuvat juuri erikoistaitojen ympärille. Esimerkiksi pappi voi kahdella manalla parantaa kaksi vahinkoa mistä tahansa, mutta yhdistettynä korttiin, joka muuttaa kaikki parannusloitsut tuholoitsuiksi, tulee piispastakin Lalli.
  10. Ylimääräiset kortit voi joko pitää pahan päivän varalla kokoelmassa tai jauhaa erityiseksi taikapölyksi. Taikapöly on siitä näppärää, että sillä voi ostaa yksittäisiä kortteja kokoelmaansa.

Muitakin eroja löytyy, mutta yllä tärkeimmät. Buustereiden ostaminen on kallista puuhaa, muttei onneksi välttämätöntä. Minäkin olen pärjännyt tähän asti maksamatta lanttiakaan. Mieli kuitenkin tekisi, koska a) mielellään sponsoroin hyvää ideaa ja b) Hearthstone-kortit ovat oikeasti aika makeita, vaikka niitä ei pääsekään omin sormin hypistelemään.

P.S. Jos virtuaalinen korttipelaaminen kiinnostaa, Humble Bundlessa on meneillään tarjous korttipeleistä, eli Humble Card Game Bundle. Mukana on virtuaaliversiot Dominionista ja MtG:stä, mutta myös paljon muuta kivaa. Maksu omantunnon mukaan. Tsekkaa: www.humblebundle.com

Categories
Pelit

Dungeons & Dragons -kolikkopelien paluu: Chronicles of Mystara

Dungeons & Dragons on tuttu monelle roolipelaajalle, mutta tiesitkö, että siitä väännettiin aikanaan pari todella hyvää videopeliä? Tower of Doom ja Shadow Over Mystara edustavat sitä koulukuntaa, jota jäin kaipaamaan vanhojen kolikkopelihallien kadottua Suomesta: moninpelattavia 2D-mätkintöjä. Genren ideana on ohjata sivuttain rullaavissa kentissä sankareita, jotka mätkivät ja pätkivät pahikset pinoon. Alan tunnetuimpia tekeleitä ovat mm. Double Dragon– ja Golden Axe –pelisarjat, sekä lukemattomat muut enemmän ja vähemmän loistavat väännökset samasta genrestä. Dungeons & Dragons –lisenssin käyttö 2D-mätkinnöissä tarkoitti sitä, että silkan taistelun rinnalle saatiin hahmonkehitystä, kerättäviä esineitä, vaihtoehtoisia etenemisreittejä ja jopa erilaisia loppuratkaisuja, riippuen pelissä tehdyistä valinnoista. Ja tämä kaikki näyttävällä pelihallikoneen grafiikalla ja äänillä! 1990-lukulainen tajuntani räjähti. Samoin silloinen säästöpossuni.

Kolikkopelitrendin hiipuessa meinasin jo unohtaa Dungeons & Dragons –videopelit. Sitten törmäsin emulaattoreihin, joiden avulla vanhoja hallipelejä sai pyöriteltyä tietokoneen ruudulla. Yllättävää kyllä, pelattavuus oli säilyttänyt vetovoimansa vuosienkin jälkeen. Visuaalinen ilme ei niinkään. Ajoittain tuli kuitenkin palattua Mystaraan ihan vaan sen vuoksi, ettei vastaavaa ollut juuri nykykoneille tarjolla. Paitsi pian taas, ja tässä tulee ränttäykseni huippukohta: Capcom on ilmoittanut julkaisevansa remasteroidut eli uuteen loistoon palautetut versiot sekä Tower of Doomista että Shadow Over Mystarasta jo tänä kesänä. Näillä näkymin molemmat julkaistaan yhteisen Chronicles of Mystara –otsikon alla ja sisältävät myös uusia pelimuotoja ja omia asetuksia. Esimerkiksi esineistä voi tehdä hajoamattomia tai hirviöiden pudottamaa kultalastia voi kasvattaa. Ajan hengen mukaisesti pelikaverit voi haalia verkosta ja meneillään olevaan peliin voi drop in/drop out -periaatteella pudottautua silloin kun sopivalta tuntuu. Vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta tuntuu silti kivalta innostua taas pitkästä aikaa jostain pelijulkistuksesta. Näyttäisi muuten toimivan myös Wii U:lla.

[via: Wizards of the Coast]

Categories
Pelit

Steam Encore Sale

Nyt on SE aika vuodesta, jolloin pc-pelaajien kannattaa tehdä alkuvuoden peliostokset. Steamin jouluale on ohi. Eli kaikki tipoittain esitellyt alennukset ovat nyt samaan aikaan voimassa loppiaisen yli.

Omaan räpylään tarttui eka Witcher, Orcs Must Die 2 ja Magic: the Gathering 2013 lisäosineen. Varsinkin viimeksimainitun parissa on vierähtänyt pelitunti poikineen.

How Steam Sales Work
How Steam Sale Works
Categories
Pelit

Humble Bundle 6

Taas saa pikkurahalla loistopelejä. Kuudes Humble Bundle sisältää yllättävän hyvää indie-kamaa ja maksaa niin paljon kuin haluat:

  • Rochard – suomalainen scifi-puzzle
  • Torchlight – vähän vanhempi mutta edelleen iskevä Diablo-klooni
  • Shatter – futuristinen Pong
  • SPAZ – eli Space Pirates And Zombies, kiinnostavan oloinen tieteislentely.
  • Vessel – puzzlea ja tasohyppelyä tämäkin, nevahööd.
  • Dustforce – tulee mukaan pakettiin vain jos ladot tiskiin pätäkkää keskivertoa enemmän.

Pelit saa koneelleen joko perinteisesti lataamalla ja asentamalla tai näpsäkästi Steamin kautta. Steam-koodin saa tosin vain maksamalla vähintään dollarin. Mutta tokihan nyt hyvän asian tähden vähän enemmänkin kannattaa maksaa. Maksunsa kun voi ohjata suoraan pelintekijöille ja hyväntekeväisyyteen.

Categories
Pelit

5 + 1 asiaa jotka muuttuvat uudessa Ufossa

Vuonna 1994 julkaistu UFO: The Enemy Unknown edustaa kaikkea mitä hyvässä pelissä arvostan: vuoropohjaista toimintaa, kehittyviä hahmoja ja suuren seikkailun tuntua. Yhdistelmä oli niin toimiva, että sitä on yritetty jäljitellä pian kaksi vuosikymmentä – laihoin tuloksin. Edes alkuperäistä nimeä kantavat uusintajulkaisut eivät ole kyenneet tavoittamaan alkuperäisen UFO:n tunnelmaa.

Paitsi nyt.

Sain käsiini previkkakoodin, eli esikatseluversion tulevasta XCOM: Enemy Unknown –pelistä. Osa sen toiminnoista on vielä vaiheessa ja osaa ei päässyt kokeilemaan lainkaan, mutta jo muutamien pelituntien perusteella peli tuntuu aidolta asialta; Viimeinkin oikea jatko-osa UFO:lle. Peliä on kehitetty pieteetillä mm. Civilizationista tutun Firaxis-pelitalon voimin. Fiilis on sama kuin wanhassa, mutta muutama homma on vedetty uusiksi. Tässä lyhyt kooste siitä, mihin kannattaa varautua:

1. Kyllä, se on konsoloitu.

Otetaan löysät pois heti alussa. XCOM julkaistaan tietokoneiden lisäksi myös konsoleille, joten myönnytyksiä on tehty. XCOM on konsoloitu UFO. Ysäridesignia edustava mikromanagerointi on kätketty konepellin alle ja mukaan on otettu niin Mass Effectin puhuvia päitä kuin matalajuoksulla eteneviä haarniskahemmoja suoraan Gears of Warista. Esikatseluversion perusteella konsolointi on kuitenkin ihan siedettävällä tasolla. Muutaman tunnin pelattuaan alkaa unohtaa millaista olikaan ennen vanhaan, kun aseisiin piti ostaa ammukset erikseen ja tukikohdan sai rakentaa Helsinkiin. Ja olisiko niin, että konsoloimalla moni juttu on myös parantunut..? Hmm.. hmm..


2. Tukikohdan rakentaminen

Kuten edellä spoilasin, tukikohtaa ei saa enää tökätä vapaasti kartalle, vaan pitää tyytyä valmiisiin vaihtoehtoihin. Previkassa tukikohtien määrä oli rajoitettu yhteen. Muihin maanosiin pystyi sijoittamaan vain satellitteja, jotka vähensivät paniikin määrää ja helpottivat tarkkailua, mutta eivät kyllä vetäneet vertoja täysiveriselle tukikohdalle.

Uutta on maanosien antama bonus kehitykseen ja rahoitukseen. Esimerkiksi Euroopan tukikohdassa tiedemiehillä on paremmat puitteet kuin muualla. Tukikohtaa voi tuunailla kuten ennenkin, mutta pohjapiirrosmaisen näkymän tilalla on nyt muurahaisfarmia muistuttava sivunäkymä. Sen puuhasteluja on ihan viihdyttävää seurata. Teeman kannalta oli hieno oivallus, että tukikohta on maan alla. Niinhän se kannattaisi tosielämässäkin tehdä, muukalaisilta piilossa.


3. Managerointi

Alkuperäisen pelin komentokeskuksessa laadittiin asetilauksia ja muukalaisten ruumiinavauksia ammattimaisessa taulukkolaskentahengessä. XCOM on kuorruttanut diagrammit vuoropuheluilla eri henkilöiden kanssa. Esimerkiksi uutta rakennusprojektia aloitellessa pitää mennä jututtamaan työpajan insinööriä. Korkean prioriteetin työpyynnöt tulevat puolestaan kasvottomalta salaperäiseltä mieheltä. Kaukana välttämättömästä, mutta tunnelma kasvaa.

Aina välillä tulee eteen tilanteita, joissa pelaaja ei vaan ehdi joka paikkaan kriisejä hallitsemaan. Ufossa asia todettiin kylmän viileästi lukuja tuijottamalla, ja hommia jatkettiin normaalin työjärjestyksen mukaan. XCOMin päätöksissä on astetta enemmän tunnetta mukana. Valinnat esitellään paljon konkreettisemmin, niihin on pakko ottaa kantaa ja niillä on välitön vaikutus peliin. Komentokeskuksen upseeri vain tuijotti, kun päätin lähettää joukot Kiinaan USA:n sijasta: ”Very well… I understand.” Vastaavaa dialogia tuntuu riittävän ja testisessiossa kuultu materiaali vaikutti ihan laadukkaalta.

Konsolimainen yksinkertaisuus on iskenyt XCOMin logistiikkapuoleen. Monet pikkupuuhat, kuten aseiden latailu, interceptoreiden huollot ja ammustäydennysten tilailut sujuvat nyt automaattisesti. Pieni mikromanageroija minussa huusi hetken niiden perään, mutta hiljeni, kun sai edelleen miettiä tekniikkapuita ja tuotekehitystä.



4. Hahmonkehitys ja varustelu

Sotilaat kasvavat ja kehittyvät kampanjan edetessä. XCOMin uutuutena ovat hahmoluokat ja niille ominaiset taito- ja kehityspuut. Ne määrittelevät suoraan, kuka on raskaiden aseiden ekspertti ja kuka saa heiluttaa tarkka-ampujan kivääriä. Uudistus tuntui aluksi oudolta, mutta hyvin siihen pääsi sisään. Joka tapauksessa olisin jakanut hahmot taitojaan vastaaviin luokkiin, eli ei kait tässä mitään hävitty.

Varustelun puolella konsolipeikko on tehnyt enemmän tuhojaan. Poissa ovat vapaasti lastattavat panosvyöt, reput ja hihnat. Tilalla vain pari paikkaa aseille ja toiset mokomat lisävarusteille. Miellään olisin pitänyt vanhan vapaamman tavan, jossa mukaan sai halutessaan vaikka repullisen kranaatteja.


5. Toiminta

Vuoropohjaiset taistelut ovat mukana kuten ennenkin. Tiimien koot ovat vaan aika suppeita 4-6 hengen ritsaryhmiä. Ehkä siihen tulee laajennusta myöhemmin. Noin muilta osin taktiseen taisteluun pääsee nopeasti sisälle hyvän tutoriaalin kautta.

Toimintapisteet eli Action Pointit eli AP:t on nyt yksinkertaistettu muutamiksi perustoiminnoiksi. Kukin taistelija voi valita liikkuuko kahdesti, vai liikkuuko kerran ja tekee jotain muuta. Aseen lataamiseen ja muutamiin muihin juttuihin menee koko vuoro. Toteutus on lautapelimäisen elegantti, muttei yhtä joustava kuin vanha järjestelmä, jossa ylijääneitä toimintapisteitä sai käyttää tähtäilyyn ja ties mihin. Itse asiassa koko ammuskelu on XCOMissa typistetty pelkkään “Fire”-komentoon. Ufosta tutut heittolaukaukset, sarjatuli ja tähdätyt laukaukset ovat sellaisenaan historiaa. Sotilaita kehittäessä voi sentään unlockata snapshotteja ja vastaavia taitoja.


6. Tekniikka

UFO on pelillisesti edelleen kuranttia kamaa. Ainoastaan grafiikka on niitä harvoja juttuja, joista aika on ihan aidosti ajanut ohi. En siis olisi valittanut, vaikka XCOMin uudistukset olisi rajattu pelkästään ulkoasun kiillottamiseen. Grafiikkapäivitys oli ehdottomasti se tärkein kriteeri koko hommalle. Previkan perusteella se on onneksi hoidettu hyvin XCOMissa.

Tapahtumat kuvataan ylhäältä päin, kuten ennenkin. Eräitä tapahtumia höystetään kuitenkin lyhyillä klipeillä, jossa kuvakulma vaihtuu, ja kameraa kuljetetaan hetken liikkuvan hahmon perässä. Vihollista tähtäillessä kamera siirtyy puolestaan hahmon olan taakse. Se antaa hyvän kuvan siitä, miltä meno näyttää mosurin silmin. Tällaista en tiennyt kaipaavani, mutta kyllähän se tunnelmaa lisää mukavasti.

Fysiikkakin tuntuu hyvältä omalta itseltään. Tärkeimpänä juttuna on edelleen UFO:n tavaramerkki, rikottava ympäristö. Korkeuserotkin ovat XCOMissa mukana ja nyt niihin on panostettu hieman entistä enemmän. Varaston katolle piiloutunut tarkka-ampuja on pienen mittakaavan taisteluissa ihan päällikkö. Vastaavasti vihollisia kuhisevien rakennusten muodostamassa kanjonissa kulkeminen saa niskakarvat pystyyn.


Vigilo Confido

Pelkäsin pahinta kun näin kesällä ensimmäiset XCOMin E3-demot. Nyt previkkaa tahkottuani pelko alkaa hiljalleen hälvetä. Toki osa jutuista on tyhmennetty nykystandardien mukaiseksi, mutta tilalle on tullut niin paljon parannuksia, että lopputulos jää plussan puolelle.

Jännä juttu muuten: ensimmäisiä taisteluita pelatessa ja yksinkertaistettuja varustevalikoimia valitessa tuli ihan mieleen pc:n vanha taktiikkavääntö, Incubation. Tykästyin siihen aikanaan juuri simppelin kursailemattoman meiningin takia. UFOssa toimintojen ja kokoonpanojen määrä oli ylenpalttisen runsas, joten kaiken suoraviivaistuksen alta en heti tunnistanut mikä peli tässä olikaan pohjalla.

XCOM ei siis ole siis ihan ”yksi yhteen” vanhan UFO:n kanssa, mutta riittävästi kuitenkin kantaakseen sen nimeä. Pitää vaan hyväksyä että pelidesign saa elää ja jotain uutta saa legacy-pelissäkin olla. Totuttelua vaativista jutuista huolimatta tai ehkä juuri niiden takia XCOM: Enemy Unknown kiilasi kaikkien toivelistojeni kärkeen. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin tohkeissani tietokonepelistä. Moar!

Categories
Pelit

Parhaat pelit vk 50: Elävien kuolleiden yö

Viime viikon digitaaliset huippuhetket koettiin zombiräiskinta Left 4 Deadin parissa. Peli niputtaa kaikki lajityypin kliseet mainiosti jaksotettuihin seikkailupätkiin, joiden pääosassa säntäilee nelihenkinen selviytyjäjoukkio. Tavoitteena on yksinkertaisesti selvitä hengissä elävien kuolleiden kynsistä, kunnes pelastajat saapuvat. Tai vastavuoroisesti heittäytyä George A. Romeron saappaisiin ja usuttaa zombeja sankareiden kimppuun. Lopputulos on kaikessa suoraviivaisuudessaan todella verevä elämys.

Pelasimme viikonloppuna useamman tunnin putkeen ja ihastuimme siihen, kuinka jokainen kampanja on kuin pieni b-luokan leffa. Mieleen jäi etenkin kohtaus, jossa viimeiset henkiinjääneet olivat linnoittautuneet autioon venevajaan puolustautumaan loputtomalta tuntuvaa zombilaumaa vastaan. Taistelu olisi ollut täysin toivoton, ellei ryhmä olisi onnistunut saamaan radiolla yhteyttä rannikolla partioivaan pelastuslauttaan. Ikävä kyllä vastarintamme murtui jo parissa minuutissa. Jättimäisten mutanttien ryskäessä alakerran ovien läpi jouduimme tekemään epätoivoisen rynnistyksen kohti laituria. Ainoastaan minun hahmoni pääsi perille elävänä, muut hautautuivat jonnekin liikehtivän lihamassan pohjalle.

Kun pelastusalus sitten irtautui satamasta, vain yksi matkustaja kyydissään, saattoi kuulokemikrofonin välityksellä aistia suuria tunteita. Minusta oli juuri tullut se kauhuelokuvien raivostuttava opportunisti, joka jättää kaverinsa pinteeseen pelastaakseen oman nahkansa. Myöhemmin tosin kuittasin velkani lähes yhtä eeppisessä loppumittelössä hylätyn sairaalan katolla, jossa hahmoni harhautti hirviöitä haulikko laulaen, samalla kun muut nilkuttivat helikopterille.

Dead Spacen ja Mirror’s Edgen ohella Left 4 Dead kuuluu loppuvuoden yllättäjiin. Suosittelen, varsinkin jos railakas zombimeininki innostaa. Ainakin Play-Asia myy Xbox 360 -versiota jo nyt alle viidenkympin, mutta ilmoitelkaa jos jostain löytyy vielä halvemmalla.

Categories
Pelit

Parhaat pelit vk 46: Tasonnostatusta ja punainen vaara

Maailmanmarkkinat saattavat olla rempallaan, mutta joulumarkkinat eivät pienestä heilahda. Jengi on totunut saamaan eniten pelejä kauppoihin marras-joulukuussa. Miksi katkaista kivaa perinnettä typerien suhdanteiden takia?

Minun koneissani on pyöritelty enimmäkseen näitä:

  • Fable 2 on edelleen loistava. Jään aina koukkuun kaikkeen missä pitää leveloida. Se tarkoittaa yleensä monotonista pikkutehtävien toistamista siihen saakka, kunnes tilipussi tai kokemuspisteet nousevat riittävästi. Tosin riittävästi on suhteellinen käsite. Suurimmat häpeän hetket koettiin aamukuudelta, kun tajusin hakanneeni koko yön virtuaalihalkoja taikamiekkarahojen toivossa.
  • Red Alert 3 on ensimmäinen RTS-naksu jota uskaltauduin pelaamaan konsolilla. Kokemus ei ollut ihan niin karmaiseva kuin luulin, mutta jostain syystä pc-versio tuntuu silti luonnollisemmalta. Jatkan kokeilua. Tavoitteena olisi saada auki edes muutama tehtävä läpi ilman sähellystä.
  • Mirror’s Edge on paljon parempi kuin osasin kuvitella. Turhaudun aina suunnattomasti kun FPS-peleissä pitää tasapainotella tai loikkia kuilujen yli. Nyt se on toteutettu tyylillä. Mittakin on sopiva intensiteettiin nähden. Suosittelen, etenkin jos pääset pelaamaan tätä valkokankaalta tai ISOLTA ruudulta.
  • Dead Space muistutti miksi pelkään kauhupelejä. Avaruuden kaivosmiehet ovat taas tuikanneet kairansa väärään kraateriin, ja nyt Ishimura-tutkimusalus on täynnä mörköjä ja zombeja, kuin UAC:n tukikohta konsanaan. Pidän kyllä kauhuleffoista ja -kirjoista, mutta pelien kohdalla menee raja. Pimeillä käytävillä harhailu on tosi ahdistavaa. Karmee styki. Kai nykyskidit tämmöistä diggaa, mutta tällainen kalkkis kuin mä, niin mä en tsennaa tämmöisestä melusta yhtään mitään.
  • LocoRoco 2:sta olen ehtinyt testata harmittavan vähän. Johtuu siitä, että PSP on meillä lähes pelkästään Lumines-käytössä. Lyhyen kokeilun perusteella peli vaikutti kuitenkin yhtä pirteältä kuin edeltäjänsä. Siinä pitäisi olla nelinpelikin. Lisää kokemuksia luvassa, kunhan ehdin. Myös Siren Blood Curse, Fallout 3, Gears of War 2 ja Wiin Facebreaker saavat nyt odottaa viikonloppuun asti.
Categories
Pelit

Pääsiäisen pelialet

Resident Evil What are you buying

Alkukevään sää on mitä on, mutta pelaajalle vuodenaika on mitä parhain. Monet pelikaupat kun yrittävät piristää hiljaista pelimyyntiään tuntuvilla alennuksilla. Tässä muutama tärppi.

CDON 9 vuotta

Pohjoismaisen nettikaupan synttärimyynnistä löytyy paljon pelejä ja leffoja vähän turhankin houkuttelevaan hintaan. Keittiömestari suosittelee ainakin näitä:

Half Life 2 Orange Box (33 euroa)
Transformers (11 euroa)
STALKER, Shadow of Chernobyl (8 euroa)
Supreme Commander (9 euroa)
Hellgate London (17 euroa)

Omiin käpäliin tarttui Dawn of War: Dark Crusade (5,95e) sekä leffapuolelta uusin Die Hard (6,95e).

Play

Jerseyn saarelta operoiva Play on viime aikoina nostanut hintojaan, mutta meneillään olevasta Monster Easter Salesta voi vielä tehdä löytöjä. Esim.

Conan (28 euroa)
Timeshift (28 euroa)

Play Asia

Aasian vastine Playlle on hyväksi havaittu paikka etenkin pelien ennakkotilailua ajatellen. Pleikkaripelejä ei toimiteta EU-alueelle, mutta aluekoodittomia XO-julkaisuja saa yleensä hyvään hintaan ja kotiin kannettuna. Tässä pari varteenotettavaa:

Condemned 2: Bloodshot (42 euroa)
Kane & Lynch: Dead Men (26 euroa)

Jos tulee mieleen muita hyviä tarjouksia, niin laita ihmeessä viestiä kommenttikenttään tai palautetta tämän sivun kautta.

Categories
Henk.koht.

Elämää kolmistaan

Jalka

Ei auta itku, se on loppu nyt! Kun kaikki liikenevä vapaa-aika menee pikkuasioiden kanssa tappelemiseen, on aika sanoa hyvästit. Nyt ah-niin-ruusuisesti alkanut suhde kuivui sen verran kitkeräksi ja piikikkääksi, etten päässyt edes feldon.nettiä päivittämään.

Onneksi en ole pitkävihaista sorttia, vaan bongasin kaupungilla pyöriessäni uuden kumppanin, hoikan ja vaalean. Nyt asumme kaikki kolme saman katon alla. Kuulostaa hankalalta ja sitä se onkin! Etenkin kun entisen kanssa on niin paljon yhteisiä muistoja, mutta mikään ei toimi. Uuden kanssa taas synkkaa kivasti, mutta aika paljon on vielä opeteltavaa. Eivätkä nuo kaksi oikein ymmärrä toisiaan.

Meinaan että miten onnistuu esimerkiksi valokuvien, kirjoituksien ja muiden muistiinpanojen siirtäminen vanhalta peeceeltä iMacciin? Kaikki levyt on aikanaan formatoitu NTFS-muotoon ja mäkki hanskaa vain FAT32-harkot. Entä mitä kautta kannattaisi kaupata vanha kone pois? Ei tämä switchaaminen nyt niin helppoa ole.