Parhaat pelit vk 47: pää sienipilvissä

Harva peli on osannut kuvata ydinsodan jälkeistä maailmaa yhtä hyvin kuin kulttimaineeseen kohonnut Fallout-pelisarja. Se sai hiljattain jatkoa Bethesdan julkaiseman Fallout 3:n muodossa. Olin epäileväinen. Pelisarjan kakkososa oli niin laadukas tekele, että muutosten tekeminen totuttuun mekaniikkaan sieppasi tosi syvältä. Vuoropohjaisuus ja ylhäältä tähyävä kuvakulma olisivat olleet tosi tervetullutta vaihtelua nykyiseen pelitarjontaan, jossa suurin osa peleistä näyttää ja tuntuu vain vähän eri mausteilla terästetyltä Grand Theft Autolta tai Doomilta. Vaan ei. Nykypelien on ilmeisesti näytettävä samalta vedotakseen massoihin. Sikäli typerää, koska massat tykkäävät joka tapauksessa enemmän Singstarista kuin tietokoneroolipeleistä.

Koska en halua profiloitua filmihullua vastaavaksi pelihimmeäksi, nielin ennakkoluuloni ja buukkasin itselleni reissun Capital Wastelandiin. Selvisi, että jo viikon loma säteilevässä atomierämaassa tekee ihmeitä. Aloin pitää uudesta Falloutista. Okei, onhan se melkoisen suoraviivainen skifiväännös Oblivionista ja toisinaan aika hiton puuduttava, mutta alkuperäisten Fallouttien fiilis on tallella. Ja vekkuli VATS-tähtäysjärjestelmä tyydyttää vuoropohjaisuuden kaipuuta. Lopputulos ei ole täydellinen, mutta riittävän viihdyttävä. Aikaa peli nielee kuitenkin ihan tuhottomasti. Sosiaaliset suhteet kärsivät jopa enemmän kuin oikean ydinlaskeuman jälkeen.

Fallout 3:n lisäksi kuluneella viikolla tuli tutustuttua Xbox 360:n uuteen käyttöliittymään. Pelit asentuvat hienosti kiintolevylle ja oman profiilikuvan saa – tai joutuu – vaihtamaan Nintendo-henkiseksi Mii-ukkeliksi. Aika kevyttä kamaa, mutta vetoaa varmasti massoihin.

Boxille julkaistiin lopulta myös oma karaoke-peli, Lips. Eroa uusiin Singstareihin ei huomaa juuri muussa kuin mikrofoneissa, jotka ovat Lipsissä langattomat. Erittäin hieno uudistus, ottaen huomioon minkälaisissa olosuhteissa karaokea yleensä lauletaan. Langallisilla mikeillä konsolin saa tiputettua hyllyltä nopeammin kuin sanot: “terästetty glögi”. Lipsiin saa ladattua myös omia biisejä laulettaviksi. Se tosin edellyttää että laulajat muistavat kappaleiden sanat ulkoa.

Ensi viikolla olisi tarkoitus hioa vähän tekniikoita NHL 09:ssä. Viikonlopun turnauksessa hävisimme kolmesta matsista kaksi. Kiinnostaisi myös vertailla Resistance 2:n ja Gears of War 2:n eroja, sikäli kun pikkujouluilta ehtii.

PS. Tietääkö kukaan mitä kävi uuden Singstarin PS2-yhteensopivuudelle? Vanhoista saisi kivan joululahjan, mutta uskaltaako niistä vielä luopua..?

Wario Land: The Shake Dimension

Nintendon maahantuoja kutsui minut ystävällisesti kokeilemaan ennakkoon Wario Land: The Shake Dimension -peliä. Kuvittelin että kyseessä on Wario Waren tapainen minipelikokoelma. Olin väärässä. Shake Dimension tuntuu ja näyttää melkein samalta kuin mainiot GBA-Wariot. Se on helppo, lyhyt ja tyylipuhdasta 2D-tasoloikkaa.

Pidin näkemästäni. Simppelin 2D-pelin julkaiseminen 3D-aikakaudella ei ole lainkaan tyhmä veto. Pikkupelien ylöspäin kaartuvat myyntikäyrät ovat hyvä merkki siitä, että kaikki eivät jaksa aina kuluttaa kymmeniä tunteja eeppisten megaeeposten parissa. Toisekseen kaksiulotteinen tekele erottuu hyvin massasta, jossa trendinä on jo Tomb Raiderista asti ollut kuvata tapahtumia sankarin selän takaa.

Veikkaanpa siis, että Wario Land: The Shake Dimension saa hyvän vastaanoton. Suosittelen vähintään vuokraamaan. Pelin pitäisi ilmestyä 26. syyskuuta Suomessa.

Viisi PSP-ongelmaa, jotka Sonyn tulisi korjata

Kesä on minulle ulkoilun ja matkailun aikaa. Sillä on vaikutusta myös digitaaliseen elämääni. Tietokoneen käyttö vähenee ja videopelit pelataan käsikonsoleilla. PSP on osoittautunut verrattomaksi lomakaveriksi, mutta muutama homma tökkii:

Käyttöliittymä on kankea. Se sopii pelaamiseen, muttei juuri muuhun. Pädiohjausta ei ole suunniteltu nettiosoitteiden kirjoittamiseen tai musiikin kuunteluun. Miksei PSP:ssä ole vielä kosketusnäyttöä? Applen iPhonessa on sellainen, samoin Nintendon DS:ssä. Ja ne myyvät kuin viimeistä päivää. Väitän että kosketusnäytöllä saisi lisäpotkua peleihinkin. Se vaatisi tosin muutoksia myös tekniikkaan, sillä…

Akku loppuu liian nopeasti. Luulin että vika olisi korjaantunut uuden slim&lite-version myötä. Turha toivo. Sen akku on kapasiteetiltaan vielä entistäkin pienempi. DS:ään verrattuna PSP:n peliaika jää harmittavan lyhyeksi, mikä johtuu suurelta osin siitä, että…

UMD-levyt ovat aikansa elänyt formaatti. Levyjen lukeminen ja pyörittely laitteen sisuksissa kuluttaa akun nopeasti loppuun. Flash-muistiin verrattuna levyjen latausajat ovat pitkiä. UMD:lle optimointi on myös pelinkehittäjille hankalaa, mikä ei voi olla vaikuttamatta pelitarjonnan määrään. Olisi hyvä jos pelit voisi kopioida suoraan PSP:n muistiin, mutta…

Muistia on ihan liian vähän. Ilman muistikorttia PSP on rampa. Mutta edes isoa muistikorttia ei voi juuri hyödyntää pelaamiseen. Sille säilötään lähinnä pelitallennuksia. Poikkeuksena muutamat PlayStation Networkista ladattavat PS1-pelit. Muistikortin rinnalle pitäisi saada iso sisäinen Flash-levy. Tosin tässä vaiheessa siitä ei vielä olisi paljon iloa, koska…

PSP:lle ei ole tarjolla kunnollista latauspalvelua. Miksei PSP:lle voi ladata digiviihdettä kuten kännyköille? Periaatteessa voisin hyväksyä että lataukset tehtäisiin tietokoneella tai PlayStation3:lla ja siirrettäisiin siitä konsolille. Valitettavasti sekään ei ole kovin helppoa. Tiedostot pitää ensin muuntaa sopivaan formaattiin ja lykätä juuri oikeaan kansioon muistikortille. Ihan liian hankalasti toteutettu homma ollakseen käytettävä.

Unohtuiko listasta jotain? Entä tunteeko kukaan PSP:n kehittäjiä? Haluaisin nämä uudistukset PSP:lle mieluiten jo ennen työmatkaani.

Commodore 64 –pelejä Wiille

Commodore 64

Nintendo ilmoitti eilen aloittavansa Commodore 64 –pelien myynnin Virtual Console –verkkopalvelussa. Palvelun kautta C64-klassikot voi ladata pelattaviksi Wii-konsolille 500 Wii-pisteen hintaan. Tarkempaa julkaisuaikaa peleille ei vielä annettu, mutta näillä näkymin ensimmäisessä aallossa nähdään ainakin International Karate ja Uridium.

Minun ikäpolvelleni Commodore 64 on ehkä tärkein osa pelaamisen historiaa, joten sinänsä klassikoiden herättely on ihan perusteltua. Mutta hei kamoon, 500 pistettä tekee 5 euroa per peli. Se on aika kova hinta, etenkin kun C64-kama on poikkeuksetta yli toistakymmentä vuotta vanhaa, jopa ylikin. Ja ne, joille Virtual Consolen C64-pelejä etupäässä kaupitellaan, ovat todennäköisesti jossain elämänsä vaiheessa niistä jo kertaalleen maksaneet.

Kulttuuriteko tai ei, Nintendon suunnitelmassa on kamala rahastuksen katku. Perustellumpaa olisi myydä pelejä eurolla kappale tai niputtaa vanhan julkaisun kylkeen myös uudistettu versio esim. nettipelillä ja HD-grafiikalla terästettynä, jolloin nostalgiaa potematon nuorempi pelaajakuntakin saisi peleistä iloa. Viiden euron kappalehinnalla ostan mieluummin uusia elämyksiä, kun vuosikymmenien takaisia tähteitä. Onneksi retropelejä voi jatkossakin alkuperäisillä laitteilla tai vaikka emulaattorilla.

Loppuun vielä YouTubesta bongattu nostalgiapommi: 100 Commodore 64 games in 10 minutes!

[kuva: C-64 Road Trip by kteague]