Nexus Ops -lautapeli

Nexus Ops räjäytti aikanaan tajuntani. Tieteistoimintaa pursuavassa lautapelissä oli megatonneittain tunnelmaa, modulaarinen heksalauta sekä juuri sopivassa suhteessa sekoitettu cocktail tuuria ja taitoa. Eikä yksi pelikerta kestänyt kolmea tuntia.

Nexus Opsissa kukin pelaaja ohjastaa galaktista kaivosyhtiötä, jotka tavoittelevat harvinaista Rubium-mineraalia. Helppojen louhintatehtävien lisäksi omaa liiketoimintaa on puolustettava ja laajennettava voimakeinoin. Rahalla saa palkattua sotakalustoa aina perusmortista kiitäviin, loikkiviin ja liitäviin avaruushirviöihin asti. Vuorollaan voi muutenkin tehdä mitä tahtoo, mutta emoyhtiön määrittelemien salaisten tehtävien suorittamisesta palkitaan normaalia ruhtinaallisemmin. Osa tehtävistä on niin absurdeja, ettei omia saati vastustajan tekemisiä ole helppo ennakoida. Esimerkiksi ihmisarmeijalla hyökkääminen on melkein aina tuhoon tuomittu yritys, mutta salainen tehtävä voi määritellä sen monen voittopisteen arvoiseksi operaatioksi. Voittopisteitä saa myös jokaisesta voitetusta taistelusta, joten peli kannustaa aktiiviseen ja lähes aggressiiviseen pelityyliin. Se on piristävää vaihtelua kyttäilylle ja optimointishakille.

Visuaalisesti Nexus Ops muistuttaa 1970-luvun camp-skifiä, vaikka onkin julkaistu 2005. Figuureita on paljon ja 70-luvun tyyliin ne hehkuvat uv-lampun loisteessa. Vastaavaa en ole muissa peleissä nähnyt. Pelilauta rakennetaan heksoista, mikä tuo mukavaa vaihtelua konflikteihin.

Kaivosplaneetan monipuolisen maaston hyödyntäminen, rubium-kaivosten valtaaminen ja tukilinjojen miettiminen vaatii taitoa. Varsinaiset taistelut ratkeavat kuitenkin tuurilla. Tehokkaammilla yksiköillä on parempi todennäköisyys voittaa, mutta toisinaan onnekas astronautti onnistuu pudottamaan arvokkaan Lava Leaperin silkalla tsägäosumalla. Oikukkaiden noppatulosten lisäksi satunnaisuutta syntyy myös erilaisten erikoisvoimien ja sattumakorttien kautta, jotka voivat mm. kääntää painovoiman vinksalleen, antaa ylimääräistä rubiumia tai vaikka joukkueellisen avaruusdesantteja kylvämään tuhoa vihollislinjojen taakse. Satunnaisuus on piristävää ja antaa aloittelijoillekin mahdollisuuden menestyä, jolloin jännitys ei missään vaiheessa lässähdä.

Nexus Ops ei ole reilu peli. Varsinkin monen pelaajan kohtaamisessa heikoimmin taktikoiva jää helposti muiden kynnysmatoksi. Tuuri ja hävityistä taisteluista saatavat hyvityskortit tasaavat tilannetta hieman, mutta päätehtaiden menetyksestä on vaikea toipua. Reilua ei ole sekään, että Nexus Ops on loppuunmyyty. Peli floppasi mainstream-markkinoilla, mutta keräsi ansaittua glooriaa harrastelijapiireissä. Pelin viimeisistä myyntikappaleista piti taistella. Hankin oman Nexus Opsini Australiasta asti. Siellä oli Avalon Hillin jämävarastoa vielä jäljellä. Huuto.netissä ja eBayssa tarjottujen hintojen perusteella pidin sitä jopa hyvänä sijoituksena, kunnes Fantasy Flight Games romautti kurssit ilmoittamalla julkaisevansa pelin uudestaan. Jos uusintapainos on läheskään yhtä hyvä kuin alkuperäinen Nexus Ops, kannattaa se poimia talteen välittömästi.

Rubium Dragon pyyhkii avaruusmainareilla lattiaa

Nexus Ops lyhyesti:
Nopeatempoista taistelua ja taktikointia tieteisleffasta tempaistulla kaivosplaneetalla.
(5/5)

[ks. myös Nexus Ops -pelin virallinen sivu]