Hyvä paha Overlord

Eilisen blogahduksen innoittamana pelasimme yhden nelinpeliskenaarion Descentiä. Minut valittiin Overlordiksi, eli sain vastuulleni nitistää luolastoon törkeästi tunkeilevat sankarit. Olin innoissani, mutta ikävä kyllä myös umpisurkea työssäni. Sankarit moppasivat armeijallani lattiaa.

Virallinen selitykseni on, että yritin peluuttaa roolipeliä, enkä lautapeliä. Minusta oli loogista, että jättiläishämähäkit hyökkäsivät lähimmän heeroksen kimppuun, vaikka optimaalinen siirto olisi ollut kuljettaa hämppikset takalinjaan myrkyttämään ruipelo varas jousipyssyineen. Mutta ymmärtäisikö hämähäkki sellaista?

Pelaajat totta kai käyttivät lepsuiluani täysillä hyväksi. Ovista kulki ekana joku epämääräinen sankarin ja panssarivaunun yhdistelmä, joka keräsi kaikki viholliset kimppuunsa, samalla kun maagi ja varas laukoivat täysin rauhassa headshotteja matkan päästä. Lopussa hahmoilla oli kerättynä yli 20 Conquest-tokenia, kun niitä normaalisti olisi jäljellä hikisesti pari-kolme. Kännykamera taltioi sankarin ja loppuvastustajan kohtaamiseen, joka oli lyhyt ja opettavainen: hyvän Overlordin pitää olla paha.

23 Conquest Tokens

Descent: Journeys in the Dark -lautapeli

Descent on lautapeli, jossa menneisyyden soturit komppaavat luolissa, metsästäen lohikäärmeitä, peikkoja sekä tietysti aarteita. Yksi pelaajista saa harteilleen yliherran viitan, joka valtuuttaa tuhoamaan sankarit kaikin keinoin. Loput pelaajat toimivat joukkueena yliherraa vastaan.

Pelin alussa sankarit tuunaavat ensin hahmoistaan mieleisiään. Sen jälkeen valitaan mukana tulevasta vihkosta seikkailu, jota hahmot lähtevät selvittämään. Seikkailulle luodaan puitteet pienellä tarinalla ja tunnelmaan sopivilla kuvauksilla, jotka yliherra lukee ääneen seikkailuvihkosta. Se jääkin peruspelin ainoaksi roolipelielementiksi. Muilta osin seikkailut ovat silkkaa mättämistä, joka huipentuu ison loppuvastustajan kurmoottamiseen. Esimerkiksi ensimmäisessä tehtävässä hahmojen on nitistettävä maaseutua terrorisoiva jättiläinen armeijoineen.

Taistelu hoituu noppia paiskomalla ja erilaisia kortteja käyttämällä. Monesti taistelun lomaan on piilotettu jokin niksi, joka pelaajien on tajuttava ennen loppukohtaukseen pääsemistä. Vaikkapa salaoven tai artefaktin löytäminen. Se lisää tehtävien kiinnostavuutta. Sooloilemalla hahmot pääsevät vain hengestään, joten upea yhdessä tekemisen fiilis syntyy nopeasti. Tuurivetoisuuskaan ei häiritse, vaan sopii peliin hienosti.

Descent Coffin Box

Ruumisarkullinen muovia

Descentin fantasiamaailma on kovin tavanomainen, mutta laajuudessaan vaikuttava. Sankareita on valittavana lukematon määrä. Samoin on hirviöiden laita. Mukana tulevat yksityiskohtaiset muovihahmot pistävät laiskemmankin mielikuvituksen laukkaamaan. Esimerkiksi pelilaudalla siipiään levittelevä demoni on todella vaikuttava ilmestys. Tavarapaljous on mahdutettu puolimetriseen pelilaatikkoon, joka on kokonsa puolesta saanut lempinimekseen ruumisarkku.

Varsinainen pelilauta on modulaarinen, eli se kootaan erillisistä paloista. Löytyy tunnelia, salia, ansaa, laavaa ja ties mitä. Monipuolisuudessa ja mahdollisuuksissa ei ole pihistelty. Toisaalta maastoa on niin paljon, että tarvittavan osan löytäminen käy toisinaan työstä. Varsinkin kun kaikki palat ovat pahvia, eivätkä esimerkiksi kolmiulotteista maastoa, kuten Heroscape-lautapelissä. Näppäiltävää piisaa myös sadoissa pelin mukana tulevissa korteissa, joissa määritellään mm. hahmojen ominaisuuksia, taitoja ja tarvikkeita.

Descentin demoni on vaikuttava näky siipineen

Lisää luolia, enemmän huolia?

Descent: Journeys in the Dark on vasta aloituspaketti. Elämystä voi myöhemmin laajentaa lisäosilla. Niiden mukana saa lisää hahmoja, tehtäviä ja ominaisuuksia. Eräs mielenkiintoisimmista laajennuksista on Road to Legend, joka kytkee peliin hahmonkehityksen ja yksittäisiä seikkailuja yhdistävän juonen. Se tekee pelaamisesta entistä kiinnostavampaa. Toki peruspelilläkin pötkii pitkälle. Pelkästään yhden seikkailun läpipeluu kestää siinäkin helposti neljä tuntia.

Descentin osia, vain esimakua

Descentin heikkoina puolina ovat ehdottomasti rönsyily ja pikkusääntöjen valtava määrä. Yliherran pitää osata 23-sivuinen sääntökirja riittävän hyvin, tai muuten peliaika menee pikkukysymysten pähkäilyksi. Kuten paljonko toimintapisteitä pitää käyttää kun vaihtaa kädessään olevaa esinettä, montako parannusjuomaa voi juoda vuorossa jne. Lisäosissakin on omat metkunsa. Sääntökirjan lisäksi kannattaa ladata netistä uusimmat FAQ-listat ja sääntötiivistelmät, sekä kaivaa kussakin seikkailussa tarvittavat osat aina valmiiksi esiin ennen aloittamista. Mikään ei latista peli-iloa yhtä tehokkaasti kuin kadonneiden pahvilätkien etsiskely keskellä kiivainta taistelua.

Vaikka ajallinen panostus Descentiin on tuntuva, saa sijoitukselleen rutkasti vastinetta. Pelin kiperimmät seikkailut ovat aidosti mieleenpainuvia kokemuksia, joista puhutaan vielä myöhemmilläkin pelikerroilla. ’Eeppinen’ on nykyään vähän ryöstöviljelty sana, mutta se kuvaa parhaiten Descentin tunnelmaa. Siinä on vaan jotain älyttömän hienoa, kun miekan ja magian sankarit painavat menemään pitkin maanalaisia käytäviä, viitat lepattaen tai haarniskat kalisten. Minulle se tuo mieleen lapsuuden kesälomat, kun ulkona oli aurinko ja helle, mutta me istuimme vain sisällä pelaamassa Descentin esi-isää, HeroQuestia, murehtien ainoastaan Vaeltavan Hirviön seuraavaa hyökkäystä.

Descentin sankarihahmoja

Descent lyhyesti:
Noppavetoinen luolastomättö kauniilla figuureilla ja jännittävillä kampanjoilla. Yksi pelaajista ohjaa hirviöitä ja loput koittavat joukkueena kukistaa päävastustajan. Pelaaminen vaatii aikaa, mutta palkitsee huikeilla kokemuksilla.
(4/5)

Ai niin, Descentistä on tekeillä myös virtaviivaistettu versio, Descent 2nd Edition, jonka pitäisi korjata sääntökömpelyydet. Fantasiateemaa karttelevat voivat tutustua myös Doom-lautapeliin, jossa käytetään täsmälleen samaa pelimekaniikkaa kuin Descentissä.