Categories
Henk.koht.

Mihin hävisi Pepsi Twist?

Pepsi + Lemon = Twist

Enää ei kaupoista löydy Pepsi Twistin sokeroitua versiota. Mikä siinä on, kun kaiken pitää nykyään olla sokeritonta ja vähärasvaista?

Olen jo pidempään ihmetellyt Pepsi Twistin häviämistä kaupoista. Enää ei ole tarjolla kuin kevyt-versiota samasta juomasta. Se ei kyllä ole yhtä hyvää, jos minulta kysytään. Ja minultahan kysytään.

Toinen ihmetystä aiheuttava juttu limujen suhteen on se, ettei Suomesta vieläkään saa esim. kirsikan tai vaniljan makuista kolaa. Sama vika Dr. Pepperin kanssa. Jopa legendaarisen Pommacin sokeroitu versio alkaa kadota kauppojen hyllyiltä. Tarjolla on pelkkää light-versiota. Missä lienee vika? Onko Suomesta tulossa täysin sokeriton, rasvaton ja mauton yhteiskunta?

Categories
Henk.koht.

Kuva-arvoitus

Mitä pannaan ja minne?

Categories
Musiikki

Tuska 2005: perjantai

Lauteilla Monster Magnet, Apocalyptica, Destruction, Finntroll ynnä muita. Miten kävi?

Tuskan alue oli muuttunut hieman viime vuodesta. Festivaalialueen ja radan välinen tie oli vallattu, ja kaljanmyynti-alue oli siirretty radan varteen. Hyvä valinta, sillä nyt päästiin eroon pullonkaulasta, joka in ollut kalja-alueen ja miksauspöydän välissä. Lisäksi Töölönlahden puoleinen telttalava on kokenut muodonmuutoksen. Entinen sirkusteltta on korvattu isolla lipalla, ja lavalle näkee nyt kauempaakin. Lisäksi lavan kohdalle on tuotu 10-rivinen istumakatsomo, joten keikan seuraajien ei tarvitse enää istua nurmikolla.

Festivaalien ensimmäisenä esiintyminen on perinteisesti hankala paikka yhtyeelle. Väkeä on paikalla vain vähän, ja enemmistö on vielä kiinni arjessa. Parhaimmillaan bändi voi ottaa työvoiton ja saada yleisön innostumaan, mutta se edellyttää kyisen pellon kyntämistä.

Teräsbetoni

Tuska 2005:n ensimmäinen esiintyjä oli kuin luotu festivaalien aloittajaksi. Teräsbetoni on pikkuhiljaa kasvanut niin suureksi suosikiksi, että pääesiintyjän paikka osunee heidän kohdalleen piakkoin. Silti jokainen järkevä festivaali-järjestäjä nakittaa yhtyeen kekkereidensä aloittajaksi, sillä Teräsbetoni on ensisijaisesti nousuhumalamusiikkia.

Bändi ei pyydellyt anteeksi, vaan tuli, näki ja voitti. Heidän lauluissaan on sopivassa suhteessa hevin uhmakkuutta ja popin tarttuvuutta, ja esiintyjinä Teräsbetoni on suomalaiseksi yhtyeeksi omaa luokkaansa. Soittaessa muistetaan poseerata, välispiikeissä puhutaan liioitellun matalalla ja julistavalla äänellä, ja sanoitukset tuovat hymyn huulille paatoksellisuudellaan.

Kappaleiden sanat oppii kertakuulemalta, mikä on toimivan musiikin merkki. Lisäksi yhtyeen saarnat metallitotuudesta, veljeydestä ja kunniasta luovat auran, joka erottaa Teräsbetonin muista bändeistä. Hevissä liikaa on tunnetusti parempi kuin liian vähän, ja Teräsbetonin liioittelu viihdyttänee vielä pitkään, vaikka bändiä onkin epäilty kertakäyttövitsiksi.

Odotin Teräsbetonilta paljon, ja sain paljon. Nousuhumalassa uhmakas hevi on vaikeasti vastustettavaa. Jos yhtyeen esityksen aikana yleisössä näkyy niin paljon hymyä kuin Teräsbetonin aikana, on helppoa vakuuttua Metallitotuudesta.

Malediction

Spinal Tap -vaihde lyötiin silmään vajaan tunnin Tuskailun jälkeen. Entisen Ensiferum> -nokkamies Jari Mäenpään tuoreen Wintersun-yhtyeen piti soittaa Sue Stage –otsikkoisella telttalavalla. En halunnut missata kovasti kehuttua bändiä, joten kävin hyvissä ajoin kysymässä järjestysmiehiltä, kumpi telttalavoista on Sue Stage. Sain vastauksen, ja kun juontajisto vielä selitti tapahtuman aluksi, mikä lava on mikäkin, luulin olevani selvillä vesillä. Teräsbetonin esityksen jälkeen hilpaisin Sue Stagelle, jossa Wallu Walpio huusikin sopivasti Wintersunia lavalle.

Yllätykseni oli aikas suuri, kun lavan ottikin haltuun Hellsinki Stagelle bookattu ranskalais-yhtye Malediction. Järjestäjien nuotit olivat sekaisin, ja bändit soittivat väärillä lavoilla.

Päätin jäädä seuraamaan Maledictionin esitystä, sillä uskon yhyttäväni Wintersunin vielä joskus jossain. Nämä ranskalaiset eivät selvästikään olleet etanansyöjiä, vaan pelin nimi oli speed metal. Periaatteessa yhtye tamppasi toimivan setin metallia, mutta tuoreet muistikuvat Teräsbetonin setistä nostivat riman niin ylös, että frankit eivät kyenneet ylittämään sitä.

Malediction oli hyvää nostatusmusiikkia, mutta Teräsbetoni oli parempi. C’est la vie.

Finntroll

Vuonna 2003 Finntroll soitti äärimmäisen intensiivisen setin telttalavalla. Katsojia oli paljon enemmän kuin mitä telttaan mahtui, ja niinpä peikkokansa sai tänä vuonna sotia kristittyjä vastaan päälavalla. Valitettavasti Finntroll jäi väliinputoajaksi. Yhtye on liian iso telttaan mutta liian pieni päälavalle. Nyt tunnelma saatiin riehakkaaksi vain muutamien hittien, kuten Trollhammarenin ja Segersångin aikana.

Päälavan hallintaan ottaminen vaatii rock-poseerauksia. Tiukka soitto toimii pikkulavalla, mutta päälavalla esiintynyttä Finntrollia katsellessa mietin vain, kuinka hyvä bändi olisi telttalavalla. Finntrollin fanit olivat joka tapauksessa illan innokkaimpia, ja yleisön joukossa viuhui muovisia miekkoja, tapparoita ja viikatteita.

Destruction

Saksalaista thrash-metallia on vaikeaa selittää. Se pitää kokea ymmärtääkseen, mistä on kysymys. Destruction lämmitti Hellsinki-lavalla intensiivisimmän moshpitin jossa olen ikinä ollut. Rautaristin arvoinen suoritus teutoneilta. Meno oli kuin moukarihäkissä, juhlakansaa kaatui kuin heinää ja testosteroni virtasi valtoimenaan nuorten urosten teutaroidessa.

Vanha rässi-viidakon sananlasku ”Jos keikan lopussa ei tule verta, rahat takaisin” muistuttaa, mistä metallikeikalla on parhaimmillaan kysymys. Verta tuli, joten ainakin tämä asiakas on tyytyväinen Tuska 2005:n antiin.

Keikan kuluessa vauhti pitissä laantui normaaliksi mellastukseksi. Onnistuin missaamaan keikan viimeisen kolmanneksen tulkittuani laulajan kommentteja väärin. Luulin erästä vauhdikasta rallia keikan viimeiseksi, ja lähdin sen jälkeen suunnistamaan kohti päälavaa. Päästyäni jonkin matkan päähän yhtye jatkoikin soittoaan. Loppukeikka meni sivummalla henkeä vetäessä, mutta rymäkkää settiä vaikutti olevan tarjolla loppuun asti. If You Want Blood You’ve Got It!

Apocalyptica

Neljällä sellolla heviä sahaava Apocalyptica nousi pinnalle Metallica-covereillaan. Festivaali-keikalla yhtye otti varman päälle ja soitti viisi Metallican rallia (Master, Sandman, Fight Fire, Matters, Seek & Destroy, jos kiinnostaa). Yhtyeen omat biisit kuulostivat melko suoraviivaiselta thrash-mätöltä radiohitti Bittersweetiä lukuun ottamatta.

Itselläni Apocalyptican keikka meni henkeä vetäessä. Join kolmatta litraa vettä ja yritin koota itseäni, sillä Monster Magnet oli vielä jäljellä. Apocalypticaa katsellessa mieleeni tuli, että heidän juttunsa on hyvin suomalainen. En tiedä kuka muu tulisi soittamaan jousikvartetilla Griegin Vuorenkuninkaan luolassa –sävellyksen thrash metal-sovituksena hevifestareilla. Hyvä Apot, hyvä arktinen hysteria!

Apocalyptica ansaitsee kehuja myös esiintymisestään. Kaksi ukkoa pyörittää tukkapropellia, yksi istuu Tarantinomaisen tyylikkäänä paikallaan mustassa puvussa ja aurinkolaseissa ja yksi näyttää aivan nuorelta A.W. Yrjänältä. (Tsekatkaa itse: apocalyptica.com ; yhtäläisyys on suorastaa häiritsevän selvä.) Selloja pyöritetään, hakataan jousilla ja käytetään tahtipuikkoina. Toimii.

“Ynnämuut”

Apocalyptican jälkeen päälavan ottaisi haltuunsa maailman paras rock-yhtye, Monster Magnet. Se tosiseikka häiritsi keskittymistäni telttalavojen viimeisiin esiintyjiin. Ranskalainen Scarve vaikutti soittavan death metal –henkistä tamppausta, ja saksalainen Primal Fear peesaili Helloweenin ja Gamma Rayn jäljillä speed metallin ja power metallin välimaastossa. Ohitin nämä yhtyeet kuitenkin melko nopeasti, sillä tärkeintä oli saada hyvä paikka Monsterien keikalle.

Monster Magnet

20.45 Dave Wyndorf marssi lavelle ja linjasi: ”We are Monster Magnet from New Jersey, USA and our job is to rock you motherfuckers!” Ja rokkia tuli. Mietin hieman, miksi metallifestivaalin pääesiintyjäksi värvätään yhtye joka ei soita metallia vaan rokkia. Ehkä se häiritsi jotakuta, itse nautin täysillä Monsterien esityksestä. Vaikka bändin rytmikitaristi Phil Caivano lopetti keväällä, on Monstereilla yhä groove. Dave Wyndorf panee lavalla kaikki peliin ja ottaa koko lavan haltuun muiden soittajien kukkoillessa korokkeiden päällä. Ameriikan meininkiä, joka toimii rokissa.

Yhtyeen esitys poikkesi melkoisesti muista päivän artisteista. Monsterit vetosivat nyansseihin, joita muilla ei ollut juurikaan. Muiden jyystäessä mahdollisimman kovaa Monsterit soittivat mahdollisimman intiimisti ja hikisesti. Zodiac Lung –kappaleessa oli vain kitaran näppäilyä säestämässä laulua. Ei tämä niin hyvä ollut kuin Monsterien viimevuotinen Tavastian keikka, mutta päivän paras esitys joka tapauksessa. Space Lord Motherfucker!

Categories
Musiikki

Tuska 2005: loppusanat

Tämän vuoden Tuska jäi osaltani yksipäiväiseksi. Tässä vielä muutama vaikutelma nukutun yön jälkeen.

Festivaalien soittojärjestystä pitää kehua, se toimi oikein hyvin. Alussa Teräsbetoni ja Malediction soittivat nostatusmusiikkia, sitten kiihdytettiin Finntrollin hittien kautta päivän vauhdikkaimpaan esiintyjään Destructioniin. Apocalyptica tarjosi tilaisuuden vetää henkeä saksalaisten jälkeen, ja Primal Fear nosti taas kierroksia. Monster Magnet oli hyvä lopettaja hyväntuulisella rokillaan.

Olen Olli, ja minulla on alkoholiongelma. Tai ainakin eilen oli. Tuskaan saa viedä omia juomia, kunhan ne ovat muovipullossa. Tölkit ja lasipullot ovat kiellettyjä, ja niinpä oluen sijasta on juotava lonkeroita tai siidereitä. Ostin lajitelman eri makuisia lonkeroita, joita tissuttelin sivistyneesti. Kesken Maledictionin riehakkaan tykityksen päässäni alkoi soida Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki.

Mietin, mistä on kysymys. Hetken kuluttua huomasin, että lonkeroni on metsämarjan makuista. Maku toi mieleeni mummolan, poutapilviä ja auringonkukkakedon. Marjamehun lipittely näkyi kierrosajoissani niin, että viinaa jäi lopulta yli. Pyydän anteeksi. (Maistakaapa joskus metsämarja-lonkeroa. Limuviinojen tilalle on tullut mehuviina.)

Suomen gooteille Tuska vaikuttaa olevan kesän kohokohta. Se antaa oivallisen tekosyyn ylipukeutumiseen, ja naisväki olikin tälläytynyt sangen epätodellisiin asuihin. Parhaiten mieleeni jäi kokovalkoinen enkeli, jolla oli isot höyhenistä tehdyt siivet.

Gooteilla on muutama ongelma Tuskassa. Pölyinen hiekkakenttä ei ole kovin otollinen ympäristö samettilaahuksille, toivottavasti kalliit vaatteet eivät menneet aivan lunastuskuntoon. Toinen ongelma on sää. Tuskassa on perinteisesti Suomen aurinkoisin keli, ja kuunvalon kalvaisemat kasvot uhkaavat ruskettua terveen värisiksi. Onneksi Tuska-alueella on lehto, jonka vilvoittavassa siimeksessä voi synkistellä ilman pölyä ja päivänvaloa.

Eilisestä raportistani unohtui maininta uusimmasta show-teknologiasta. Finntrollin basisti Tundra oli kiinnittänyt tukkaansa avainketjuja. Hienolta näytti, ainakin oma viihtyvyyteni lisääntyi. Vanhojen rokkikliseiden kierrättäminenkin toimii, mutta uusia kikkoja tarvitaan, jotta päästään eteenpäin.

Ei tässä muuta. Tuska on ammattitaitoisesti järjestetty festivaali, jossa asiakas voi luottaa siihen, että järjestely pelaa, aikataulut pitävät ja ilmapiiri on hyväntuulinen. Palataan asiaan vuoden päästä, pysykää kanavalla.

Categories
Musiikki

Tuska 2005: pohjien ottoa

Taas mennään. Uskollinen kertojanne kerää iskuja puolestanne moshpitissä. 8. Tuskafestivaali starttaa perjantaina. Tässä ennakkoja.

(Tämänvuotinen juttu jää hieman torsoksi, sillä feldon.netin budjetti riitti vain perjantai-lippuun. Se ei onneksi ole suuri takaisku, sillä perjantain pääesiintyjä Monster Magnetin jälkeen jokainen muu yhtye lumpsahtaa ynnä muut-laariin. Gonzo tai kuolema –formatilla mennään silti, joten vauhtia riittää. Kiinnittäkää turvavyöt, sillä nyt ei enää neuvotella!)

Tuska sen kun lisääntyy. Festivaali-alue on hankkinut elintilaa entistä enemmän, joten tänä vuonna 11.000 mustapaitaa päivässä pääsee uhraamaan kuulonsa metallin jumalille. Ruotsi-mättö vuoti viime vuonna ylitse, ja tänä vuonna tamppausta tarjoilee heterogeenisempi joukko karvapäitä. Äänenpainetta lisäävät mm. amerikkalaiset (Monster Magnet, Testament), norjalaiset (Dimmu Borgir), saksalaiset (Gamma Ray, Accept, ym) con sekalainen seurakunta suomalaisia mekastajia.

Itselläni viedään jo viidettä Tuskaa, mutta lähellä oli, etteivät kinkerit jääneet kokonaa paitsioon. Teutonien ylivalta oli viedä mielenkiinnon kokonaan, mutta tarkempi esiintyjälistan zoomailu näytti lopulta vihreää perjantaille. Huomenna (eli tänään, kello on jo liikaa) mekastavat Teräsbetoni, Wintersun, Finntroll, Apocalyptica ja Monster Magnet, joten jotain hyvää on Tuska 2005:ssäkin. Manselaisten Sauna Open Air hilpaisi Tuskan ohi esiintyjillään, mutta vetelä helsinkiläinen ei jaksa lähteä niin pitkälle, ainakaan tänä kesänä.

Zum Teufel

Saksalainen metalli germaani-kulttuurin edustajana kärsii yhä 60 vuoden takaisesta notkahduksesta. Kultakauden jälkeen uutta menestystä ei ole tullut. Suomessa saksalaiseen metalliin on historian varrella kuitenkin suhtauduttu sangen myötämielisesti. Niinpä ei olekaan ihme, että tämänvuotisessa Tuskassa esiintyy 4 saksalaista yhtyettä. Kruppin tehtaiden uusimmista maailmanvalloittaja-kandidaateista esitellään perjantaina Destruction ja Primal Fear.

Destruction-yhtyeen musiikilliseen antiin en ole aiemmin tutustunut, mutta nopea vilkaisu heidän laulujensa nimiin näyttää viittaavan siihen, että oltaisiin jatkamassa siitä, mihin viimeksi jäätiin. United By Hatred, Mad Butcher, No Need To Justify, Dictators of Cruelty sekä kohdallaan olevasta itseluottamuksesta kertova The Butcher Strikes Back antavat ymmärtää, että vanhojen hyvien aikojen haikailijoille on luvassa loistava tulevaisuus.

Primal Fear puolestaan on uransa aikana pyrkinyt korostamaan seuraavia teemoja: Batallions of Hate, Fight to Survive, Countdown to Insanity ja Hatred in My Soul. Perinteitä kunnioittavalla linjalla tuntuisivat molemmat myrsky-osastot olevan liikkeellä. Jo eläkkeelle siirtyneen saksalaisklassikko Stukan linjoilla jatkava yhtye iskee nopeasti, kovaa ja korkealta.

Harkitsin hetken, pyytäisinkö isoisääni mukaan Tuskaan. Hän oli vahvasti läsnä saksalaisen metallin kultakaudella, ja luulen, että hän olisi mielellään verestänyt muistojaan monista kiihkeistä hetkistä asian tiimoilta. Päätin kuitenkin hylätä suunnitelman, sillä isoisäni on jo vanha mies, ja hänen kiinnostuksensa aiheeseen lurpahti saksalaisten metallipäiden pyrotekniikan riistäydyttyä käsistä Rovaniemellä jokin aika sitten. Isoisäni veli menetti henkensä, ja saksalaisen metallin suosio Suomessa romahti pohjalukemiin.

Ilkeilisin maailmanvalloittajille enemmänkin, mutta en kehtaa. Se olisi kuin veisi juutalaiselta shmeerin. Destruction soitti edellisen keikkansa Puolassa, ja Primal Fearin keikkakalenterista vedettiin vast’ikään yli Puola ja Belgia. Puujalkavitsien veistelijät voivat jatkaa siitä mihin jäin. Vittuilu menettää makunsa muuttuessaan liian helpoksi.

Palataan asiaan perjantaina illalla, jolloin luvassa on raportti Tuskan ensimmäiseltä päivältä. Kuten viime vuonnakin, netin ensimmäinen ja viihdyttävin Tuska-raportti löytyy feldon.netistä. Pysykää seitillä!

Categories
Henk.koht.

Vanhan kansan kebabissa on varsi

Kävin vaihteeksi syömässä työpaikan kanttiinissa. Siellä on lista, josta saa valita mieleistään ruokaa. Joka päivä eri. Hieman yllättäen kalakeiton ja tonnikalasalaatin lisäksi listalla oli kebab. ”Tämäpä modernia”, ajattelin ja tilasin keittäjätädiltä kebabia. Voi sitä pettymystä kun sainkin lautaselleni tällaisen tikun nokkaan varrastetun jauhelihapökäleen!

kebakko my ass!

Muistelen hämärästi, että ennen vanhaan noita patukoita todella kaupiteltiin kebabina. Sittemmin nimi muuttui kebakoksi, mutta ilmeisesti vanhat käsitteet jäivät elämään. Nyt osa ihmisistä todella kuvittelee kebabin olevan puutikun ympärille rullattu jauhelihaköntti. Kuka korjaisi? Voisiko joku kertoa vanhuksillekin mitä se kebab on?

Tietty voi olla, että juuri kebakko onkin sitä aitoa kebabia ja turkkilaiset ovat vaan jymäyttäneet meitä. Oli mikä oli, minä pidän kebabina sitä ohuiksi lastuiksi viilleltyä lihaa. Se on hyvää, vaikka näyttääkin putkipommin uhriksi joutuneelta ihmiseltä. Kebakko puolestaan näyttää siltä, kuin joku olisi sörkkinyt tikulla edellämainitun putkipommiuhrin jäänteitä ja onnistunut sattumalta varrastamaan hänen hiiltyneen vehkeensä.

Jos aihe noin yleisesti kiinnostaa, kannattaa tsekata mainio Kebabille.com -sivusto. Siellä arvostellaan Suomen kovimmat kebab-paikat. Listoilta löytyy muun muassa Metro kebab, jonka poliittisesti epäkorrekti nimi on tietysti Lontoon metro -kebab. Kyseinen yrityshän nousi hiljattain julkisuuteen tehtailtuaan maailman suurimman maanalaisen kebabin ja vieläpä täysin maahanmuuttajavoimin!

Categories
Henk.koht.

Surkea rahakone

Mikä on keltainen ja iso ja vilkkuu? Rahakonehan se. Sellainen on nyt saatu Suomeen. Taas. Edellinenhän upposi meren pohjaan jo aikapäiviä sitten.

Tältä se näyttää:

Mista on kyse?

Niin sanotun Rahakoneen kyljessä oli verkko-osoite, www.rahakone.fi. Vierailin sivuilla ja tutkin asiaa. Kyseisestä verkko-osoitteesta paljastuu, että rahakone onkin pikalainapalvelu. Voiko alhaisempaa olla?

Kohderyhmänä nuoret

Rahakone vetoaa nuoriin ja humalaisiin. Se on iso ja keltainen. Ja vilkkuu. Helppo muistaa kovemmassakin kännissä. Mikäpä onkaan hauskempaa kuin vipata satanen tai kaksi baari-illan venyessä odotettua pidemmäksi – kännykällä tietysti.

Kännissä töppäillään, sellaista se on. Onneksi kantapään kautta oppii. Ja ainakin seuraavaan viikonloppuun asti virheensä saattaa muistaa. Mutta jos päänsäryn ohella huomaa seuraavana aamuna ottaneensa tonnin lainan, niin kyseessä ei ole mikään tavallinen morkkis tai krapula. Sellaisesta ei ihan buranalla toivu.

Rahakone toimii – mutta kenen hyväksi?

Luottokorttien ja lainojen yleistyessä rahantaju saattaa sumentua. Käteisellä maksaminen kirpaisee aina, mutta visaa on helppo vingutella liikaa. Myös velkaa ottamalla voi saada itsensä melkoiseen pinteeseen. Harmiton vippi kasvaa nopeasti korkoa ja pienikin maksurike johtaa luottohäiriömerkintään. Sen jälkeen ei heru asuntolainaa tai vastuullisia työpaikkoja. Paitsi ehkä eduskunnasta.

Rahakone ei ole ainoa rahanvippauspalvelu. Jokin aika sitten lanseerattiin www.tekstivippi.fi, joka toimii samalla periaatteella. Rahaa saa tekstarilla satasen kerrallaan. Luottoaikaa on kolme viikkoa, kertakuluja reilut pari kymppiä. Lyhennykset peritään kuukausittain. Pikaisen laskutoimituksen avulla saadaan laskettua vuosikoroksi reippaat 300%. Kuulostaako reilulta, sinä nuori/humalainen rahanvippaaja?

Ilmaista rahaa? Niin varmaan.

Tämän viikon lehdissä oli juttua nuorten luottohäiriöstä. Ovat kuulemma lisääntymään päin. Kännykkävippi ei takuulla ole suunnattu eläkeläisille tai toimitusjohtajille. Kohteena ovat nuoret; tulevat luottohäiriöiset. Mainoksen kirkkaat värit ja vilkkuvat valot ovat osa tarkkaan harkittua myyntistrategiaa.

Lainan ottamisen pitäisi olla kunnolla harkittu teko – ei hetken mielijohde. Tekstarivippi naamioi kovakorkoisen velan hauskaksi jutuksi, jonka voi tilata luuriinsa siinä missä kännykkälogonkin. Kukaan ei valvo missä tilassa lainan ottaja on. Kännissäkin voi tehdä velkasopimuksen. Ne voi tietysti Suomen Lain mukaan myöhemmin purkaa olotilaansa vedoten. Mutta itku ei auta, jos massit on jo käytetty.

Jos pitää ehdottomasti lainata satanen, voi Rahakone toimiakin. Esimerkiksi äärimmäisen katastrofin yllättäessä voi elellä tovin lainarahalla. Väitän silti, että kaljarahan vippaajia on enemmän kuin äärimmäisen katastrofin kohdanneita. Ja jos Rahakoneen toiminta perustuu kaljarahan vippaamiseen, on siinä jotain mätää.

Categories
Googlaus

Google aloitti vapunvieton

Vappuspeksit

Tällainen törkeys tuli vastaan kun hain edellisvuosien vappuspeksejä opiskelijayhdistystä varten. Googlen vappuspeksit näyttävät ainakin olevan harvinaisen selvät. Pitäisiköhän näille kohta perustaa oma osasto?

Categories
Henk.koht.

Paha, paha Lehtileikkeleet

Se on niin iso. Ei kun siis iso. Tai oikeastaan vielä isompi. Se on ISO. Mutta mikä saamari se on?!?

Osoitteesta Valtio.org löytyi kuva aivan älyttömästä metallihirvityksestä. Se oli otsikoitu nimellä Lehtileikkeleet, ja niinpä sivuilla vierailleet ulkomaalaiset päättelivät, että se on ko. helvetinkoneen nimi; Lehtileikkeleet. Luulivat sitä vielä suomalaisvalmisteiseksi. Tässä parhaita kommentteja:

# What the hell is that?
# Can’t you read? It’s a Lehtileikkeleet.

ja vielä…

# I would like to witness flying triangles encounter such a beast. What would the flying triangles do…
# What the fuck are you crazy ass Fins up to now? WMD? You’re next.
# This is the most fucked-up carnival ride I have ever seen!
# I think it’s the new version of M$ Windows.
# I, for one, welcome our new Finnish Robot Overlords

Laitteen oikeaa toimintatarkoitusta voi vain arvailla. Toistaiseksi parhaat näkemäni ehdotukset löytyivät All The Web -hakukoneella. Lähteiden mukaan kyseessä olisi jonkilainen saksalaisvalmisteinen kaivostyökone. Mieluummin kuitenkin annan mielikuvitukseni laukata, sillä onhan tuo “Lehtileikkeleet” aika “leet”.

Categories
Henk.koht.

The Passion of the Christ

Vieläkö Jeesus on chic, vai joko vanhan liiton idoli on passé? The Passion of the Christ –elokuva kertoo maailman kuuluisimmasta kuolemasta, tekijämiehenä elokuvissaan ennenkin kuolemaa viljalti kuvannut Hollywood-ikoni Mel Gibson.

Kevään kohutuin elokuva lienee Jeesuksen viimeisestä päivästä kertova The Passion of the Christ, joka on herättänyt ennakkokohua huhutulla väkivaltaisuudellaan ja juutalaisvastaisuudellaan. Koska arvostan Jeesusta ja hänen opetustaan suuresti, oli tietenkin käytävä katsomassa, minkälainen kuva Jeesuksesta on Mel Gibsonilla, joka tunnetaan lähinnä Hollywoodin valtavirrassa uivista toimintaelokuvista.

Ennakkoon elokuva on saanut julkisuutta väitetyllä väkivaltaisuudellaan ja juutalaisvastaisuudellaan, joten käsittelen niitä ensin. Molemmat seikat voidaan jollain tasolla johtaa ohjaaja Gibsonin henkilöhistoriasta. Toimintaelokuvan liemessä väkivalta on olennainen aromi, ja väkivaltaelokuvissa marinoitu Gibson tietää, mitä ja miten väkivallalla voidaan ilmaista elokuvissa. Juutalaisvastaisuutta voi ennakoida sillä, että Gibson kuuluu katolisia oppeja noudattavaan lahkoon, joka ei hyväksy paavin II maailmansodan jälkeen tekemää päätöstä olla syyttämättä juutalaisia Jeesuksen kuolemasta.

Jeesuksen kuolema oli väkivaltainen, ja sellaisena se kuvataan elokuvassakin. Pum-kuolit –estetiikka on jätetty Hollywoodiin, ja lyöminen sattuu oikeasti. Jeesuksen palaset lentelevät ja luu näkyy lihan seasta ruoskittaessa, ja ristille asti päästyään päähenkilö näyttää köntiltä jauhelihaa. Väkivallan kuvaaminen ei ole silti realistista, ja vähän aikaa piti raapia päätä, ennen kuin keksin, mitä Gibson tavoittelee splatterillaan. Veri on katolisessa symboliikassa keskeisessä roolissa. Jeesus lunastaa maailman synnit verellään. Katolisuudessa krusifiksi on tärkeä symboli, ja niissä Jeesuksen kärsimyksiä kuvataan usein havainnollisesti punaisella. Gibson on katolisena tottunut hahmottamaan Jeesuksen ennen kaikkea ristillä riippuvana kaikenkärsijänä, ja tuo saman puolen esille elokuvaansakin.

Nyky-yhteiskunnassa kuolema ja kärsimys ovat tabuja, joita pyritään peittelemään ja salailemaan. Ennen aikaan tavat olivat erilaiset, eikä yksilön oikeuksista pidetty niin tarkkaa lukua. Ristiinnaulitseminen on kammottava tapa kuolla, ja sitä on mielestäni parempi kuvata syvänpunaisella kuin vaaleanpunaisella. Verellä läträäminen muistuttaa katsojia konkreettisesti kiduttamisen syvimmästä olemuksesta, toisen ihmisyyden unohtamisesta.

Syyllisyyttä

Juutalaisvastaisuudella on helppoa polttaa näppinsä, joten todetaan heti aluksi, että juutalaiset olivat vastuussa Jeesuksen kuolemasta. Ensisijaisena syynä ei tosin ollut heidän uskontonsa vaan yhteiskunnallinen asema. Juutalainen yhteiskunta oli vakautunut tietyille kiskoille, ja poliittisille johtajille uudet aatteet olivat ja ovat aina potentiaalinen uhka. Jeesusta vainottiin, koska hän kyseenalaisti vanhan vallan auktoriteetin. Samalla tavalla on kohdeltu edelläkävijöitä maailman sivu, ja tullaan aina kohtelemaankin. Sokrates, Galilei, Voltaire, Gandhi ja Solzhenitsyn ovat niin ikään olleet herrojen hampaissa kieltäydyttyään olemasta ajattelematta, noin muutaman merkkihenkilön mainitakseni.

Juutalaisvastaisuutta voi haistella siinä, että Gibson häivyttää taka-alalle sen, että koko yhteiskunta oli juutalainen. Juutalaisina esiintyy seremoniallisiin asuihin pukeutunut papisto vastakohtana kansalle, jonka vaatteet ovat arkisia ihokkaita ja kaapuja. Aktiivisia toimijoita ovat ainoastaan papit, kansa käyttäytyy kuin pässi narussa, jota johtajat (milloin Jeesus, milloin papisto) taluttavat kuka minnekin. Tämä korostaa papiston uskonnollista roolia sen yhteiskunnallisen roolin kustannuksella. Jos Jeesuksen puhe vakuutti kansan, papisto tuskin olisi saanut sen päätä käännettyä pelkällä uskonnollisella auktoriteetilla, vaan sen oli toimittavana yhteiskunnallisena auktoriteettina.

Mukana elokuvassa on myös vähäeleisen tyylikäs Saatana, joka hiiviskelee Jeesuksen ympärillä synkimpinä hetkinä. Juutalaisjohtajien ryhmän seasta Saatana nostaa päänsä säännöllisin väliajoin. Gibson vihjailee juutalaisten syyllisyydellä Jumalanmurhaan, mutta elokuva ei tunnu kiihotukselta.

Jeesusta kiduttavat roomalaiset sotilaat tuntuvat paljon vastenmielisemmiltä kuin juutalaiset. Sotilaat tuntuvat nauttivan suuresti työstään, avuttoman Jeesuksen pieksämisestä.

Elokuvan alussa on sitaatti Jesajan kirjasta, jossa muistutetaan Messiaan kärsivän ja kuolevan meidän syntiemme tähden. Gibson tietää, ettei kukaan ole viaton, ja asettaa itse ensimmäisen naulan ristiinnaulittavan Jeesuksen kädelle.

Tulkintaa

Jeesuksen elämästä ja toiminnasta ei varsinaisesti tiedetä muuta kuin se mitä evankeliumeissa kerrotaan, muu kirjallisuus pohjautuu niihin. Evankeliumit ovat tyyliltään tapahtumia kuvailevia, henkilöiden toiminnan motiivit kuvataan ylimalkaisesti. (”Saatana meni Juudaaseen”, ”Pilatus teki kansalle mieliksi”) Tilanne jättää taiteilijalle paljon pelivaraa, sillä Jeesuksen opista ja elämästä voi korostaa makunsa mukaan mitä puolta haluaa ajautumatta vakaviin ristiriitoihin tosiseikkojen kanssa.

Gibsonin Jeesus-tulkinnassa on luonnollisesti katolisia elementtejä, jotka eroavat suomalaisten luterilaisen Jeesus-kuvan painotuksista. Edellä mainitun krusifiksi-symboliikan lisäksi Neitsyt Maria, Jeesuksen äiti on vahvasti läsnä koko ajan; evankeliumien ulkopuolelta on lainattu mukaan

katolinen legenda Pyhä Veronika; Jeesuksen opetuksista kuullaan viimeisenä tietysti kehotus rakastaa kaikkia, mutta juuri ennen sitä korostetaan, ettei kukaan pelastu kuin Jeesuksen kautta (Extra ecclesiam nulla salus on lähtöisin tästä) ja elokuvan lopussa on katolisessa taiteessa usein esillä oleva ristiltälaskemiskuvaelma. Rohkeana ratkaisuna elokuvassa ei puhuta englantia vaan arameaa ja latinaa. Kaikkea puhetta ei ole käännetty, joten käytännön latinantaito saa hyvää harjoitusta kun ruoskaniskuja lasketaan taustalla. Katolisuuden vaikusta taitaa latinakin olla, sillä minulla on mielikuva, että Rooman valtakunnan itäosissa olisi hallinnon kielenä ollut kreikka eikä latina (joka on katolisuuden pyhä kieli), mutta varmaksi en uskalla asiaa vannoa. Elokuvaa ei kuitenkaan voi luonnehtia erityisen katoliseksi, vaan se on ennen kaikkea evankeliumien hengelle uskollinen kuvaus.

Taiteellisesti korkeatasoisia kohtauksia elokuvassa on paljon. Juudaksen riivaajat ovat melkein yhtä ahdistavia kuin Hohdon kaksostytöt; Jeesuksen opetukset on ujutettu takautumina luomaan kontrastia sopiviin kohtiin; evankeliumien kuvaamat tapahtumat vilahtelevat taustalla ilman, että kaikkea alleviivataan. Eri paikoissa on erilainen tunnelma: Herodeksen dekadentissa hovissa Jeesukselta odotetaan taikatemppuja, Jeesusta ruoskivien roomalaissotilaiden silmissä kiiluu verenhimo ja eräässä takautumassa Jeesus nauraa ja kujeilee äitinsä kanssa (tästä plussaa, jostain syystä evankeliumeissa ei kerrota Jeesuksen nauraneen kertaakaan).

Suosittelen Passion of Christiä niille, jotka haluavat elokuvilta jotain mietittävää. Popcorn ei varmaankaan maistu tämän leffan aikana, ja ikäraja on korkea ihan syystä. Tämä on taidetta, ei viihdettä. Varoituksen sanana mainittakoon, että osa elokuvan teemoista ja kohtauksista voi mennä ohi, jos ei tunne Jeesuksen viimeisten hetkien historiaa. Gibson jää näpräilemään evankeliumeissa sivulauseessa mainittujen tapahtumien kanssa useammankin kerran pitkäksi ajaksi.

Jälkikirjoitus

Mitä Passion of the Christ opettaa Jeesuksesta? Jos joku ei ole koskaan kuullut kristinuskon perustajasta, millainen kuva hänestä muodostuu elokuvan perusteella?

Gibson kuvaa pääasiassa Jeesuksen kärsimyshistoriaa. Jeesuksen opetuksiin viitataan, mutta niistä ei muodostu kokonaiskuvaa. Pääosaan nousee Jeesuksen hyvyyden sijasta Jeesuksen vainoajien pahuus. Elokuvan pohjalta ei voi päätellä, miksi kristittyjä on nykyään 2 miljardia, tai edes mitä kristinusko opettaa Jumalasta. Se kertoo miehestä, joka tiesi, että rakkaus voittaa maailman.