• Take it to the next level - Director’s Cut
  Futiksen EM-kisat on tältä vuodelta potkittu, mutta tämä mainos virkistää fiiliksiä mahtavalla tavalla. Loistava toteutus!
  (tags: mainonta)

“Maailmassa mikään ei ole sitä miltä näyttää”, sanoi entinen opettajani. Noinkin ahdistavan lausahduksen jälkeen oli vanhemmiten helpotus todeta, että välillä totuus on juuri sitä mitä näkee. Pleikkarin Echochrome-pulmapeli tarttuu samaan mietelmään, mutta vetää sen toisesta ääripäästä yli: Echochromen maailmassa ainut totuus on se, jonka voi silmillä havaita.

Echochromen tähti on pikku-ukko, joka pitää saada kulkemaan aloituspisteeltä eri puolille kenttää. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta M.C. Escherin piirroksia muistuttavilla kolmiulotteisilla kentillä navigointi vaatii paljon päänraapimista ja vaihtoehtoisten ratkaisumallien miettimistä. Kaikki on kiinni siitä miltä kantilta tilannetta katsoo. Jos voit kääntää kameran kuvakulmaa siten, että kaksi toisistaan erillään leijailevaa tasoa näyttävät olevan kiinni toisissaan, ne todella ovat kiinni toisissaan. Pikku-ukko kävelee tyynesti jyrkänteen yli myös silloin, jos ruudun etualalla oleva palkki peittää pudotuksen, tai jos tilanteen saa näyttämään siltä, että pudotuksen alla onkin toinen taso ja hyppyri.

Pelaaja voi vaikuttaa tapahtumiin ainoastaan kenttää kääntelemällä ja pikkumiehen vauhtia nopeuttamalla. Välillä voi pitää mietintätaukoja ja mallailla tilannetta eri suunnilta. Tekeminen on mukavan yksinkertaista ja myös vähemmän pelanneet saavat suhteellisen nopeasti juonen päästä kiinni. Echochrome on julkaistu sekä PS3:lle että PSP:lle, joista jälkimmäinen on haparoivasta ohjauksesta huolimatta oikein mukavaa matkatekemistä. Pelin velmua logiikkaa on hauska esitellä myös kavereille.

Echochromen kehnoin puoli on sen yllätyksettömyys. Idea on hieno ja toteutus näyttävä, mutta uutuudenviehätys karisee nopeasti pois ja pelaamisesta tulee pitkästyttävää puurtamista. Aika sinnikäs saa olla, jos jaksaa hymyssä suin hieroa kaikki 228 kenttää läpi. Lisäksi ainakin PSP-version hinta tuntuu kohtuuttoman kovalta pelattavaan nähden. Esimerkiksi CDON perii pelistä yli 40 euroa ja halpana pidetyn Playn hintalapussa lukee 25 euroa. PlayStation Storesta saman saa halvemmalla, mutta ainakin omasta vinkkelistä pulmapelit toimivat parhaiten käsikonsoleilla. Ihan kokeilemisen arvoinen peli Echochrome kuitenkin on. Kauppoihin se saapuu heinäkuun alussa.

Tämän illan futismatsista tulee takuulla yllättävä. Minäkin yllätyin äsken katsoessani Kymmenen uutisia. MTV Urheilun mukaan jalkapallon EM-kisojen loppuottelussa ovat vastakkain Espanja ja Ranska.

Vuokralaisen elämä on mukavaa, kun ei tarvitse sitoutua pitkiin lainoihin ja on varaa elää kalliillakin alueella. Valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, ettei voi sisustaa täysin oman mielen mukaan. Muuten olisinkin jo tapetoinut pelihuoneeni tällaisilla nintendo-teippauksilla:

Blik.com näyttää olevan ainut taho joka noita myy ja heilläkin on putiikkeja vain ulkomailla. Onkohan Suomessa yhtään yritystä joka voisi toteuttaa vastaavia teippauksia?

Harvoin näkee yhtä makeita musiikkivideoita kuin Justicen Stress. Siinä on todella tavoitettu kellopeliappelsiini-grandtheftauto-paineenpurkumeininki. Häiritsevää, kyllä, mutta tulkitsee teeman täydellisesti. Kannattaa katsoa ennen kuin häviää Juutuubista.

Pinna meinaa palaa Ninja Gaiden II:n kuvakulmien kanssa. Peli zuumaa sankariin aina sellaisesta vinkkelistä, että viholliset pääsevät lyömään veitsen kurkkuun. Luulisi että uuden sukupolven konsoleilla niinkin perustavanlaatuiset ongelmat olisivat jo historiaa, mutta ilmeisesti nykypeleissä kuvakulmat ovat se pyörä, joka on aina vaan yritettävä keksiä uudestaan.

God of War on teemaa lukuunottamatta ihan samanlainen peli. Siinä kamerakulmiin ei voi vaikuttaa ollenkaan, mutta jokainen kohtaus on mietitty valmiiksi. Se toimii huomattavasti paremmin kuin Ninja Gaiden II. Olisivat ottaneet siitä mallia.

Noh, jatketaan pelailua. Ehkä se ninjan ura tästä vielä urkenee. Lyödyt vastustajat jäävät sentään hienosti kentälle retkottamaan, eivätkä haihdu savuna ilmaan, joten kyllä tässä varmaan jotain on tehty oikein…

Yleisön pyynnöstä (huolimatta) vielä muutamat kuvat tiistain Blogit kunniaan 2008 -tapahtumasta:

Jos häiritsee että oma lärvi on netissä, niin ilmoitusta osoitteeseen toimitus atta feldon piste net.

Terveiset Sanomatalosta! KonsoliFIN nappasi juuri pääpalkinnon harrastusblogien sarjassa. Ja mikä siisteintä, se oli myös koko kisan suurin ääniharava. Onko tämä nyt merkki siitä, että pelaamisen suosio on edelleen nousukiidossa?

Tänään on mielenkiintoinen päivä. Illalla julkistetaan Blogit kunniaan 2008 -äänestyksen tulokset Sanomatalossa ja KonsoliFIN on ehdolla parhaaksi harrastusblogiksi. Sain kutsun meilitse ja ajattelin piipahtaa paikan päällä ihmettelemässä menoa. Toivottavasti paikalle sattuu muitakin tuttuja.

En suosittele kotijumppaa. Se tuntuu töiden tuomiselta kotiin. Välillä on ihan kiva venytellä teeveen ääressä tai tehdä vaikka vatsarutistuksia, mutta kokonaisen treenisession vetäminen olkkarissa monta kertaa viikossa alkaa hyvin pian ottaa aivoon. Paljon tehokkaampaa on mennä kuntoilemaan ulos tai salille.

Vielä enemmän käy sääliksi niitä, jotka ovat motivaationpuuskassaan ostaneet olohuoneeseen kuntopyörän tai muun vekottimen, josta tulee parin kuukauden jälkeen ylihintainen pyykinkuivausteline. Tuttavapiiristä löytyy useampikin tapaus. Mutta niinhän se menee. Lääkettä liikkumattomuuteen on näennäisesti paljon helpompi etsiä kaupan hyllyltä, kuin oman kupolin sisältä. Sen tietää myös markkinointiosasto: “Harrasta liikuntaa helposti omassa olohuoneessasi. Ota tämä laite osaksi jokapäiväistä ohjelmaasi.” Kuulostaako tutulta? Kuulostaako TV-shopilta?

Edellinen tilitys toimikoon johdantona Wii Fit -pelin arviolle. Kyseessä on Wiille tehty jumppapeli, joka lupaa muuttaa sohvaperunat solakkaan kuntoon mukana tulevan tasapainolaudan avulla. Käytännössä homma toimii siten, että lauta asetetaan telkkarin eteen ja sen päällä tehdään liikkeitä virtuaaliohjaajan määräämään tahtiin, mieluiten joka päivä. Lauta toimii myös puntarina ja osaa laskea BMI:n, eli suomalaisittain painoindeksin.

Sain Wii Fitin muutamaksi viikoksi lainaan Nintendon maahantuojalta ja pääsin tuulettamaan sen parissa asenteitani. Ensinnäkin lauta oli paljon jämäkämpää tekoa kuin uskoin. Toisekseen minipelien pelaaminen oli oikeasti hauskaa. Mäkihyppy, hulavanteen pyöritys ja muut hassuttelut pistivät paitsi hien virtaamaan, myös sivustakatsojien naurulihakset koetukselle.

Wii Fitin varsinainen juju, eli virtuaaliohjaajan parissa tehty kuntoilupuoli, oli kuitenkin tylsä ja vaikeaselkoinen. Tasapainolaudan käyttö tuntui toisinaan kovin väkinäiseltä ja osa liikkeistä olisi ollut selkeästi tehokkaampaa tehdä ilman sitä. Muistan kun Sony testasi aikanaan samanlaista konseptia PlayStationin EyeToy-kameralla. Se ajoi samaan miinaan kuin Wii Fit. Hankalat lisälaitteet eivät aina osaa tulkita pelaajan liikkeitä oikein, jolloin liikunnan ilo muuttuu pian pikkutarkaksi koneen ehdoilla tuhertamiseksi. Virtuaaliohjaaja ei osaa myöskään oikaista väärin tehtyjä liikkeitä, mikä voi olla riski aloittelijoita ajatellen. Osaamaton tärvelee helposti nivelensä. Toinen arveluttava seikka on painoindeksiin tuijottaminen. Se on parhaimmillaankin hyvin yleistävä ja suuntaa-antava arvo, eikä missään nimessä sovellu aktiiviliikkujan kuntomittariksi.

Pelialan termein Wii Fit on ns. gateway-peli, eli sellainen julkaisu, jonka tärkein tehtävä on saada pelaajat innostumaan jostain teemasta yleensä. Tässä tapauksessa liikuntapelaamisesta ja ehkä sitä kautta myös liikunnasta. Mutta jos nyt rehellisiä ollaan, niin kyllä Wii Fit on pelkkä lelu, eikä mikään oikea kuntolaite. Melkoisesti pitää kroppaa vatkata jos rantakuntoon mielii. Suositushinta on noin 120 euroa, eli lompakko sentään laihtuu tehokkaasti