Nykyisen konsolisukupolven nerokkain keksintö on pelisaavutusjärjestelmä. Käytännössä se tarkoittaa, että jokaisessa pelissä on liuta erilaisia asioita, jotka suorittamalla saa pelitililleen erityisiä kunniamainintoja ja saavutuspisteitä. Menestyksellään voi sitten retostella kavereiden kesken ja palkinnot saa näytille vaikka omaan blogiin.
Tähän asti pelisaavutuksia on voinut kerätä ainoastaan Xbox-käyttäjätilille, mutta eilisestä järjestelmäpäivityksestä lähtien sama toiminto on saatavilla myös PlayStation 3:lle. Alussa ainut tuettu peli on kotimainen Super Stardust HD. Tempaisin kokeilumielessä muutaman palkinnon virtuaalipalkintokaappiini ja hyvin näytti homma toimivan. Tähänhän voisi jäädä koukkuun…
Ihan mielenkiintoista nähdä kuinka Pleikkarin uudistukset verkko- ja pisteidenkeruupuolella vaikuttavat monialustajulkaisujen myyntiin. Tähän asti boksiversion valintaa on voinut perustella achievement-ominaisuudella ja hyvällä verkkopelituella, mutta jos samat toiminnot on saatavilla myös pleikkariin, niin kumman konsolin peli päätyy lopulta ostoskoriin?
“Maailmassa mikään ei ole sitä miltä näyttää”, sanoi entinen opettajani. Noinkin ahdistavan lausahduksen jälkeen oli vanhemmiten helpotus todeta, että välillä totuus on juuri sitä mitä näkee. Pleikkarin Echochrome-pulmapeli tarttuu samaan mietelmään, mutta vetää sen toisesta ääripäästä yli: Echochromen maailmassa ainut totuus on se, jonka voi silmillä havaita.
Echochromen tähti on pikku-ukko, joka pitää saada kulkemaan aloituspisteeltä eri puolille kenttää. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta M.C. Escherin piirroksia muistuttavilla kolmiulotteisilla kentillä navigointi vaatii paljon päänraapimista ja vaihtoehtoisten ratkaisumallien miettimistä. Kaikki on kiinni siitä miltä kantilta tilannetta katsoo. Jos voit kääntää kameran kuvakulmaa siten, että kaksi toisistaan erillään leijailevaa tasoa näyttävät olevan kiinni toisissaan, ne todella ovat kiinni toisissaan. Pikku-ukko kävelee tyynesti jyrkänteen yli myös silloin, jos ruudun etualalla oleva palkki peittää pudotuksen, tai jos tilanteen saa näyttämään siltä, että pudotuksen alla onkin toinen taso ja hyppyri.
Pelaaja voi vaikuttaa tapahtumiin ainoastaan kenttää kääntelemällä ja pikkumiehen vauhtia nopeuttamalla. Välillä voi pitää mietintätaukoja ja mallailla tilannetta eri suunnilta. Tekeminen on mukavan yksinkertaista ja myös vähemmän pelanneet saavat suhteellisen nopeasti juonen päästä kiinni. Echochrome on julkaistu sekä PS3:lle että PSP:lle, joista jälkimmäinen on haparoivasta ohjauksesta huolimatta oikein mukavaa matkatekemistä. Pelin velmua logiikkaa on hauska esitellä myös kavereille.
Echochromen kehnoin puoli on sen yllätyksettömyys. Idea on hieno ja toteutus näyttävä, mutta uutuudenviehätys karisee nopeasti pois ja pelaamisesta tulee pitkästyttävää puurtamista. Aika sinnikäs saa olla, jos jaksaa hymyssä suin hieroa kaikki 228 kenttää läpi. Lisäksi ainakin PSP-version hinta tuntuu kohtuuttoman kovalta pelattavaan nähden. Esimerkiksi CDON perii pelistä yli 40 euroa ja halpana pidetyn Playn hintalapussa lukee 25 euroa. PlayStation Storesta saman saa halvemmalla, mutta ainakin omasta vinkkelistä pulmapelit toimivat parhaiten käsikonsoleilla. Ihan kokeilemisen arvoinen peli Echochrome kuitenkin on. Kauppoihin se saapuu heinäkuun alussa.
Tämän illan futismatsista tulee takuulla yllättävä. Minäkin yllätyin äsken katsoessani Kymmenen uutisia. MTV Urheilun mukaan jalkapallon EM-kisojen loppuottelussa ovat vastakkain Espanja ja Ranska.
Vuokralaisen elämä on mukavaa, kun ei tarvitse sitoutua pitkiin lainoihin ja on varaa elää kalliillakin alueella. Valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, ettei voi sisustaa täysin oman mielen mukaan. Muuten olisinkin jo tapetoinut pelihuoneeni tällaisilla nintendo-teippauksilla:
Blik.com näyttää olevan ainut taho joka noita myy ja heilläkin on putiikkeja vain ulkomailla. Onkohan Suomessa yhtään yritystä joka voisi toteuttaa vastaavia teippauksia?
Harvoin näkee yhtä makeita musiikkivideoita kuin Justicen Stress. Siinä on todella tavoitettu kellopeliappelsiini-grandtheftauto-paineenpurkumeininki. Häiritsevää, kyllä, mutta tulkitsee teeman täydellisesti. Kannattaa katsoa ennen kuin häviää Juutuubista.
Pinna meinaa palaa Ninja Gaiden II:n kuvakulmien kanssa. Peli zuumaa sankariin aina sellaisesta vinkkelistä, että viholliset pääsevät lyömään veitsen kurkkuun. Luulisi että uuden sukupolven konsoleilla niinkin perustavanlaatuiset ongelmat olisivat jo historiaa, mutta ilmeisesti nykypeleissä kuvakulmat ovat se pyörä, joka on aina vaan yritettävä keksiä uudestaan.
God of War on teemaa lukuunottamatta ihan samanlainen peli. Siinä kamerakulmiin ei voi vaikuttaa ollenkaan, mutta jokainen kohtaus on mietitty valmiiksi. Se toimii huomattavasti paremmin kuin Ninja Gaiden II. Olisivat ottaneet siitä mallia.
Noh, jatketaan pelailua. Ehkä se ninjan ura tästä vielä urkenee. Lyödyt vastustajat jäävät sentään hienosti kentälle retkottamaan, eivätkä haihdu savuna ilmaan, joten kyllä tässä varmaan jotain on tehty oikein…
Terveiset Sanomatalosta! KonsoliFIN nappasi juuri pääpalkinnon harrastusblogien sarjassa. Ja mikä siisteintä, se oli myös koko kisan suurin ääniharava. Onko tämä nyt merkki siitä, että pelaamisen suosio on edelleen nousukiidossa?
Tänään on mielenkiintoinen päivä. Illalla julkistetaan Blogit kunniaan 2008 -äänestyksen tulokset Sanomatalossa ja KonsoliFIN on ehdolla parhaaksi harrastusblogiksi. Sain kutsun meilitse ja ajattelin piipahtaa paikan päällä ihmettelemässä menoa. Toivottavasti paikalle sattuu muitakin tuttuja.
