Kellarin aarteita, vol. 3

Kellarista on löytynyt jo Legoja sekä lautapelejä, mutta nyt taisin iskeä todelliseen kultasuoneen: pikkupoikana kenkälaatikkoon pakkaamani elektroniikkapelit, nuo piipittävät painajaiset ja lama-ajan pelastajat. Monta hyvää on vielä tallessa, vaikka osan muistelen myyneeni kirpparilla. Todennäköisesti liian halvalla. Onkohan näillä enää mitään arvoa? Tuntuvat toimivan edelleen joka ikinen, mutta toki pientä patinaa on jo havaittavissa. Tuskin näitä lasten leikkeihin kannattaa sentään antaa.

Yay! Found my old #electronicgames. Next step: find some hobbit-sized batteries.

Kuva, jonka Toni Ruuska (@deputyfeldon) julkaisi

Mario Maker -kahvipöytäkirja

Nintendon Wii U:lle julkaistu Super Mario Maker -peli on mainio tapaus. Se antaa pelaajille (melkein) vapaat kädet erilaisten Super Mario -kenttien tehtailuun. Ajatus on ihailtava, sillä Nintendo on tarkka brändistään ja henkisestä omaisuudestaan. Tähän asti muut eivät ole saaneet Mariota meikata. Nyt on kuitenkin toisin. Pari iltaa on vierähtänyt hassuja ratoja tehtaillessa. Pelin mukana tuli myös nätti kahvipöytäkirja, jonka kanssa voi yrittää oppia lisää pelisuunnittelusta.

Huomenta! #mariomaker #coffeetablebooks #tea

Kuva, jonka Toni Ruuska (@deputyfeldon) julkaisi

Pakko muuten nostaa hattua Mario Makerin perheystävällisyydestä: ainakin meillä lasten suurinta hupia on rakentaa lähes sadistisen vaikeita ratoja, ja hihittää sitten olan takana kun minun ohjaamani Mario kimpoilee ansasta toiseen. Toisinpäin pelimuoto ei toimi ihan niin hyvin. Ei vielä ainakaan.

Pitkää rautaa pelimyllyyn

Nythän kävi niin, että nykyinen näytönohjain, Nvidian GTX 460, rupesi kellottelusta huolimatta kyykkäämään jopa uusien pelien minimiasetuksilla. Piti siis päivittää. Pihinä miehenä en raaskinut ostaa kaupasta uutta, vaan bongasin netistä käytetyn R9 280:n. Muutama havainto:

1. Onpas se iso!

Näytönohjaimet ovat kasvaneet melkein samaa tahtia kuin pienet lapset. Tämä MSI:n malli oli Sapphiren ohella ainut joka edes sopi meikäläisen vanhaan Antecin koppaan.

They grow up so fast… *sniff* #r9280 #gtx460

Kuva, jonka Toni Ruuska (@deputyfeldon) julkaisi

2. Onpas se kuuma!

Oikeastaan vähän liiankin kuuma. Pelatessa ytimen lämpö kohosi melkein sataan asteeseen. Parin illan googlaamisella uskaltauduin avaamaan kortin, koska käytetty, ja vaihtamaan lämpötahnat. Vanhaa kamaa olikin stryytattu melkoisesti. Korvasin sen ohuemmalla kerroksella ja katso: kaikki toimii kuten pitää. Eläköön Internet ja suomalainen insinöörikoulutus!

3. Onpas se tehokas!

Kaikki vanhat pelit saa huoletta lyödä maksimiasetuksille. Uusiin peleihin tehot eivät ihan riitä, mutta jään odottelemaan vuodenvaihteen uutuuksia. Pelaamisiin!

Miten vaihdetaan PS4:n kiintolevy?

Opiskeluaika kasvatti pelaamattomien pelien backlogia reippaanlaisesti. Varsinkin PlayStation Plus -palvelusta ladattavia ilmaispelejä tuli enemmän kuin PS4:n kiintolevylle mahtui. Koska olin jo valmiiksi tuunausfiiliksissä taannoisen pc-virittelyni jälkeen, päätin antaa pienen käsittelyn myös PS4:lle: lisää tallennustilaa ja heti! 
Näin se käy: 

1. Hanki uusi 2,5″ kiintolevy. Nettipuheiden perusteella suurin osa levyistä toimii heittämällä, mutta eräitä malleja on ollut hieman hankala sovittaa PS4:n sisäiseen levykelkkaan. Omaan koneeseeni asensin kahden teratavun kokoisen Seagate Momentus Spinpoint M 9T -levyn. Se kustansi reilun satasen, mahtui hienosti kehikkoon ja tunnistui normaalisti PS4:ssa. Suosittelen, kun en paremmastakaan tiedä. 

2. Lataa PlayStationin verkkosivulta täysi käyttöjärjestelmäpäivitys: https://www.playstation.com/en-us/support/system-updates/ps4/#newinstallation Varmista että kyseessä on varmasti ns. “Full System Software”, eli täysi järjestelmäpäivitys, koska koko levy menee kerralla uusiksi.

3. Hanki muistitikku, jossa on riittävästi tilaa ladatulle päivitystiedostolle. Tätä kirjoittaessa yksi giga näyttäisi riittävän. Suosittelen alustamaan tikun FAT32-tiedostomuotoon. Sen jälkeen tikulle tehdään kansio nimeltä “PS4” ja sen sisään toinen kansio nimeltään “UPDATE”. Kaikki isoilla, ilman lainausmerkkejä. Sen jälkeen siirrät netistä ladatun PS4UPDATE.PUP-tiedoston UPDATE-kansion sisään.

4. Ratkaisun hetki. Jos vanhalla kiintolevyllä on vielä säästämisen arvoista tavaraa sisällä, ne kannattaa kopioida talteen. Esim. minä siirtelin paikalliset tallennustiedostot PlayStation Plus -pilvitallennustilaan. Sen jälkeen virrat pois, kotelo auki ja uutta levyä tilalle. Netistä löytyy hyviä video-oppaita fyysiseen näpertelyyn, esim. Psaijai-nimimerkin video on erinomainen, ks. alta: 

5. Sitten vaan virrat päälle ja nauttimaan! 

Kaikkiaan päivitys oli jopa vielä nopeampi operaatio kuin video antoi ymmärtää. Ainoastaan USB-tikun tunnistamisen kanssa oli haasteita: PS4 ei meinannut tunnistaa sitä lainkaan. Viat kuitenkin ratkesivat, kun tajusin nimetä tikun uudelleen alle kahdeksanmerkkisellä nimellä. Hyvä vinkki muillekin, jos päivitys ei meinaa heti käynnistyä. 

Uuden uljaan setupin käynnistyessa tunnelma on varsin juhlava. Parin teran kiintolevylle mahtuu kaikki tähän asti julkaistut plussapelit – ja tilaa jää ylikin. Pelikokemus alkaa siis muistuttaa yhä enemmän pc-pelaamista – hyvällä tavalla. Eli jos olet kuten minä, etkä jaksa keskittyä yhteen peliin loputtomasti, suosittelen lämpimästi suuremman levyn asentamista. Jos taas pelaat lähinnä Destinyä, niin hyöty lienee marginaalisempi. 

10 asiaa jotka erottavat Hearthstonen MtG:stä

En uskonut enää jääväni yhteenkään korttipeliin koukkuun MtG:n jälkeen, mutta yllättävää kyllä, nyt olen vuoden verran hinkannut Hearthstonea. Kyseessä on Magicin tappajaksikin tituleerattu keräilykorttipeli, joka toimii pelkästään digitaalisessa muodossa. Oikeiden pahvikorttien sijaan läiskitään siis digitaalisia lappuja, joko koneen ääressä hiirellä kliksuttelemalla tai leppoisasti iPadin kosketusnäyttöä lääppimällä.

Vuosi takaperin Hearthstone oli vasta beta-testausvaiheessa ja mukana oli vain kourallinen kortteja. Peliseuraa on kuitenkin löytynyt verkon yli ihan alusta saakka. Myös uusia kortteja ja yksinpelitehtäviä on tullut säännölliseen, joskin hitaaseen tahtiin. Ajattelin tiivistää MtG:n ja Hearthstonen keskeisimmät erot, siltä varalta ettei joku ole vielä peliin tutustunut:

10 asiaa jotka erottavat Hearthstonen Magic: the Gatheringista:

  1. Hearthstone-pakkaan mahtuu korkeintaan 30 korttia. Pelaajia voi puolestaan olla vain kaksi, joista kummallakin alussa 30 elämää.
  2. Alussa on käytössä hyvin rajallinen valikoima lappuja. Lisää saa buusteripaketeista, jotka sisältävät satunnaisen kimaran ihan mitä sattuu. Buustereita saa puolestaan joko maksamalla oikeaa rahaa tai hankkimalla pelinsisäistä virtuaalivaluuttaa. Virtuaalirahaa saa sekä suorittamalla erilaisia haastetehtäviä että voittamalla tarpeeksi matseja nettimoninpelissä. Korttivalikoima siis kasvaa ajan saatossa, mikä onkin merkittävä koukuttavuustekijä Heartstonessa(kin).
  3. Hearthstonessa on erityiset hahmoluokat, jotka määräävät mitä kortteja omaan pakkaan voi ottaa. Ne on teemoitettu siten, että esimerkiksi velhon kortit keskittyvät kasvattamaan loitsuvoimaa, siinä missä pappiskortit ennen kaikkea parantelevat ja lisäävät ukkojen kestävyyttä. Mukana on myös yleisiä kortteja, jotka sopivat mihin pakkaan tahansa.
  4. Käytössä on vain yhdenväristä manaa, eikä varsinaisia maakortteja ole. Sen sijaan joka vuoro saa käyttöönsä aina yhden manaresurssin, eli ekalla vuorolla on käytössä vain yksi mana, tokalla vuorolla kaksi, kolmannella kolme jne. Käytetyt manat saa takaisin aina oman vuoron alussa, eli curve säilyy tasaisena eivätkä manat ikinä “kuse”, kuten MtG:ssä.
  5. Ukkojen vahingot eivät parane taisteluiden välissä. Eli isonkin lohikäärmeen saa ajan kanssa nujerrettua pikku-ukoilla. Parannusloitsutkaan eivät ole ihan yhtä turhia kuin Magicissa.
  6. Hyökätessä saa päättää ketä vetää lättyyn: ukkoja vai vastapelaajaa.
  7. Aloittajalla on kolme käsikorttia. Tokana oleva saa ylimääräisen käsikortin ja Lotus Petalin tyyppisen kertakäyttöisen manapisteen.
  8. Pelaajien hahmot voivat sopivilla varusteilla liittyä mukaan mättämiseen. Alter egonsa voi varustaa jos jonkilaisella astalolla ja sitten pätkiä muita turpiin ihan kuten millä tahansa ukollakin.
  9. Kullakin hahmolla on oma jatkuvasti voimassa oleva ominaisuus, jota voi käyttää kerran vuorossa. Esim. velho voi kahdella manalla pingata yhden tuhon mihin tahtoo, paladiini värvää 1/1-sotilaita ja necromancer nostaa pakasta kortin ja menettää samalla hieman elämää. Monet combot rakentuvat juuri erikoistaitojen ympärille. Esimerkiksi pappi voi kahdella manalla parantaa kaksi vahinkoa mistä tahansa, mutta yhdistettynä korttiin, joka muuttaa kaikki parannusloitsut tuholoitsuiksi, tulee piispastakin Lalli.
  10. Ylimääräiset kortit voi joko pitää pahan päivän varalla kokoelmassa tai jauhaa erityiseksi taikapölyksi. Taikapöly on siitä näppärää, että sillä voi ostaa yksittäisiä kortteja kokoelmaansa.

Muitakin eroja löytyy, mutta yllä tärkeimmät. Buustereiden ostaminen on kallista puuhaa, muttei onneksi välttämätöntä. Minäkin olen pärjännyt tähän asti maksamatta lanttiakaan. Mieli kuitenkin tekisi, koska a) mielellään sponsoroin hyvää ideaa ja b) Hearthstone-kortit ovat oikeasti aika makeita, vaikka niitä ei pääsekään omin sormin hypistelemään.

P.S. Jos virtuaalinen korttipelaaminen kiinnostaa, Humble Bundlessa on meneillään tarjous korttipeleistä, eli Humble Card Game Bundle. Mukana on virtuaaliversiot Dominionista ja MtG:stä, mutta myös paljon muuta kivaa. Maksu omantunnon mukaan. Tsekkaa: www.humblebundle.com

Hedelmäpelien uudet tuulet

Nettikasinoiden pelit ovat nykyään hauskoja ja paljon enemmän kuin tylsiä rahapelejä, joten niitä on mukava pelata myös ilman rahaa. Useimissa nettikasinoissa pelaaminen onnistuu ilman tiliäkin, joten pelaaminen on helppoa ja nopeaa. Uusia pelejä saapuu jatkuvasti ja monet ammentavat teemansa esimerkiksi elokuvista ja tv-sarjoista, joten tietyn leffan tai sarjan fanittajakin voi kokea mukavan pelielämyksen.

Hyvänä esimerkkinä yllä mainituista peleistä voidaan mainita NetEntin tuottama South Park Reel Chaos, joka on jo toinen South Park -aiheinen hedelmäpeli. Sitä on oikeasti hauska pelata ilman rahaakin ja siinä on käytetty runsain mitoin sarjasta tuttua huumoria. Pelissä ovat mukana kaikki tv-sarjan superhahmot ja superpahikset – vaikka naurussa onkin pitelemistä, kun bonustasolla pitää ensimmäiseksi rökittää kaksi marsua.

NetEnt on hedelmäpelien tuottajien kiistaton kuningas, mutta viime aikoina markkinoille on ängennyt muitakin lupaavia pelintuottajia; Thunderkickin pelejä on alkanut näkyä yhä useammassa paikassa. Thunderkick on nuori, ruotsalainen yhtiö, jonka portfoliossa on tällä hetkellä vasta kourallinen pelejä. Pelit ovat kuitenkin nopeasti ilmaantuneet yksi toisensa jälkeen sinne tänne, sillä niiden laatu on hyvää ja tasaista. Uusimpia nimikkeitä ovat muun muassa Flux, Sunny Scoops, Fruit Warp ja Esqueleto Explosivo.

Thunderkick on tuonut kaivattua vaihtelua kasinopeleihin, sillä enemmän niitä pelanneet tietävätkin jo, että monissa paikoissa kättä parhaan valmistajan tittelistä vääntävät lähinnä NetEnt ja Microgaming. Molemmilla näistä kasinopelien titaaneista onkin hallussaan loistavia pelejä ja hienoja uutuuksia, mutta myös pienemmillä pelitaloilla on antaa kovia vastuksia. Esimerkiksi Playtechilla on sopimus Marvelin kanssa, joten siltä löytyy ainoana tuottajana sellaisia pelinimikkeitä, kuten Avengers, The Incredible Hulk, Wolverine ja Iron Man.

Mutta keskitytäänpä vielä yleisesti uusiin peleihin. Äskettäin Play’n GO julkaisi kiinnostavabn uutuuden Pearls of India, joka muistuttaa etäisesti NetEntin Gonzo’s Questia. Pelissä sankari nimeltä Rich Wilde etsii uupumatta Intian pyhiä helmiä ja löytää matkallaan myös muita aarteita. Pelissä herra Wilde voi satunnaisesti hypätä auttamaan pelaajaa saamaan suurempia voittoja ja kolmessa bonuskentässä vaaditaan kylmiä hermoja ja päättäväisyyttä.

Toinen uusi ja mainitsemisen arvoinen peli on NYX Gamingin Foxin’ Wins Again, mikä on jatko-osa suositulle Foxin Wins -pelille. Tällä kertaa rikas kettuherra seikkailee perheineen loistoristeilijällä, jossa ketturouva keskittyy lekotteluun auringossa ja ketunpenikat ovat valmiina tekemään tepposiaan. Peli on värikäs ja hyvin animoitu ja Super Bet-toiminto ylimääräisten villien symbolien houkuttelemiseen on hauska lisäominaisuus.

Monet uusista peleistä toimivat nykyisin myös mobiililaitteilla, joskaan eivät aivan kaikki. Onneksi sentään NetEnt on sen suhteen ajan tasalla ja sen valmistamat uudet pelit toimivat jo poikkeuksetta myös mobiilissa.

Borders Over Mystara

Hehkuttelin taannoin vanhoja fantasia-aiheisia beat’em up –pelejä, kuten Golden Axea ja Capcomin Dungeons & Dragons –mätkintöjä. Ja hihkuin riemusta kun kuulin että jälkimmäisistä oli tekeillä uusintapainos nykyaikaisella grafiikalla ja nettipelillä. No kävipä niin onnellisesti, että kyseinen uusintapainos, Chronicles of Mystara, on tässä kuussa ilmaiseksi tyrkyllä PlayStation Plus –tilaajille. Crom, äkkiä pelaamaan!

Mutta, mutta… Vähän kyllä harmittaa että Chronicles of Mystaraa markkinoidaan uudelle sukupolvelle tehtynä uusintajulkaisuna, vaikka grafiikka on alkuperäisessä kuosissa. Katsokaa nyt vaikka miltä peliruutu näyttää:

Chronicles of Mystaran Paksut Reunukset
Musta lohikäärme saapui raamit kaulassa.

Nuo valtavan paksut kehykset ovat melkoisen masentavia. Niiden sijaan voi toki valita myös koko ruudun täyttävän venytetyn kuvan, mutta se vasta pahalta näyttääkin. Trailerin lupaukset hehkeästä teräväpiirtografiikasta ovat siis vähän tulkinnanvaraisia. Tietysti nettipeli ja saavutusjärjestelmä ovat ihan kivoja juttuja, ei siinä mitään, ja vanhalla grafiikalla on oma retroarvonsa. Omat odotukseni olivat vaan paljon korkeammalla. Pöh. Noh, pelasin silti, kun ilmaiseksi sain.

Mikä on PlayStation-indeksi?

Törmäsin päivätyössäni mielenkiintoiseen termiin: PlayStation-indeksiin. Kyseessä on vähän Big Mac –indeksin tapainen talouden mittaluku, jolla selvitetään alueellista ostovoimaa. Toisin sanoen kuinka suurella osalla tietyn alueen asukkaista on heti varaa hakea kaupasta tuliterä Pleikkari.

Muistan vielä kun PlayStation oli hip ja cool. Nyt se on keskiluokkaisuuden mittari. Oi aikoja.

Automaattitallennus ja kuinka se tehdään oikein

Pelitilanteen tallentaminen on näennäisen yksinkertainen juttu. Silti sen voi sössiä monella tapaa. Etenkin jos pelissä on automaattinen tallennus. Suosikki-inhokkejani ovat ne hetket, jolloin tyylipuhtaan pelaamisen keskellä tulee tehty jokin käsittämätön moka, ja juuri silloin avualias automaatti tallentaa tilanteen. Räiskinnöissä ne ovat niitä hetkiä, jolloin kaikki ammukset on käytetty ja hahmo on keskellä verenhimoisia vihollisia, jolloin pelitilanteeen lataamisen jälkeen on tasan puoli sekuntia elinaikaa. Kiva jatkaa siitä sitten. Tai kun tasoloikinnoissa kikkailee hahmon jonnekin peruuttamattomalle kielekkeelle, josta ei voi enää palata kuolematta.

Pelitilanteen korruptoituminen on erityisen hauskaa automaattitallennuksen kanssa. Muistan eräänkin Conan-pelin, jonka viimeisen kentän lopussa oli etenemisen estävä bugi: luolan olisi pitänyt romahtaa, jotta Kimmerialainen olisi päässyt loikkaamaan pohjattoman kuilun yli. Vaan kun ei. Ja tietysti heti bugin ilmenemisen perään oli automaattinen tallennuspiste. Meinasi arvostelu jäädä tekemättä.

Tiedon panttaaminen tallennusten yhteydessä on todella yleinen moka. Usein pelaaja ei tiedä lainkaan, milloin automaattitallennus on laulanut. Eli kun peli on syystä tai toisesta keskeytettävä ja järjestelmä kysyy: “Oletko varma että haluat lopettaa? Kaikki edellisen tallennuksen jälkeen tehdyt jutut menetetään”, niin olisi ihan kohteliasta kertoa mistä jutuista on kyse. Esimerkiksi Bioshock Infiniten konsoliversiossa jouduin hieromaan pari v-maista kohtaa uudemman kerran, kun olin lyönyt koneesta virrat pois liian vikkelästi.

Onneksi tunnelin päässä näkyy valoa. Pleikkarin muutenkin mainiossa The Last of Us -seikkailussa kerrotaan suoraan milloin edellinen tallennus on tehty. Nehän oppivat:

20131119-153557.jpg

Testissä Beyond: Two Souls

Ysikytluvulla Helsingin keskustassa oli Pinkka-niminen kirjakauppa. Tein siellä kerran loppuelämääni viitoittaneen ostoksen – Valitse oma seikkailusi -pokkarin. Nimensä mukaisesti kirjassa oli useita seikkailuita, jotka etenivät lukijan valintojen mukaan.

Valintoja, valintoja...
Valintoja, valintoja…

En ollut ikinä nähnyt mitään niin mahtavaa. Selasin kirjan lähes puhki ja haalin käsiini myös sen jatko-osat sekä Ian Livingstonen Taistelupelikirjat. Sitten löysin roolipelit ja upposin niiden myötä nörttialtaan syvimpään päätyyn.

Valitse oma seikkailusi -kirjat palasivat mieleen taas testatessani Pleikkarin Beyond: Two Soulsia. Konsepti on täsmälleen sama. Perinteisen pelin sijaan Beyond muistuttaa leffaa, jossa pelaaja tekee valinnat päähenkilöiden puolesta. Osa valinnoista on hyvinkin arkisia, kuten kostaisiko kiusaajilleen, kenet valitsisi kumppanikseen ja hyppäisikö sänkyyn ekoilla treffeillä jne. Osa taas ihan yhtä absurdeja kuin lamavuosien seikkailukirjoissa, kuten antaisiko pohjoiskorealaisen sotilaskuulustelijan kaivaa silmän päästä vai ei..? Hmm ja hmm..

Diggasin Beyondista. Varsinkin sen alusta. Hahmot olivat kiinnostavia, asetelmat hyvät ja valintoja paljon. En kuitenkaan digannut siitä, miten vähän pelaajan valinnoilla oli painoa. Asiat tapahtuivat aina ennalta määrätyssä järjestyksessä, ja pelaaja sai lähinnä valita miten niihin reagoi. Noloimmillaan kohtaukset sujuivat olankohautuksella. Kirjaimellisesti.

Vapaammin haarautuva juoni olisi mahdollistanut useampia moninpelikertoja. Nyt yksi sai riittää. Lisäksi tarina oli ihan liian pitkä ja muuten nokkelia kohtauksia oli pitkitetty keinotekoisesti. Esimerkiksi puolivälin paikkeilla oli havaittavissa jo selvää täytemateriaalia, joka ei liittynyt mitenkään pelin muuhun juoneen. Lisäksi kaksi kohtausta tuli kämmättyä ihan vaan epämääräisen ohjattavuuden takia, kun hahmo hoiperteli vahingossa hotspotin ohi ja käynnisti kohtauksen päättävän cut scenen. Loppuratkaisuja oli sentään useita ja viimeistä tallennusta tuli vingutettua ahkerasti, jotta pääsin näkemään niistä suurimman osan.

Hienona juttuna Beyondista löytyi kaksinpeli, joka sopi teemaan loistavasti. Tyypillisesti toinen pelaajista ohjasti Ellen Pagen näyttelemää Jodieta ja toinen häneen kytkeytynyttä henkiolentoa, Aidenia. Elokuvamaisuutensa ansiosta peli oli oivallista vaimomatskua: tarina oli etusijalla, pelattavuus äärimmäisen yksinkertaistettua napinpainelua ja ohjaaminen onnistui vaimon käteen paremmin sopivalla iPadilla. Ylipitkä tarina ei jaksanut pitää toista osapuolta otteessaan ihan loppuun asti, mutta aika pitkälle päästiin silti. Ja se on paljon se. Moni pelimedia on dumannut Beyondin, koska siitä puuttuu peli. Minä toivon idealle paljon jatkoa, koska se puhaltaa henkeä vanhaan suosikkigenreeni, oman seikkailun valintaan.

Beyond: Two Souls lyhyesti:

Ysäri on taas muotia ja interaktiivinen elokuva on tehnyt comebackin. Toteutus haparoi vielä, mutta yritystä ja tunnelmaa piisaa senkin edestä. Kokeilemisen arvoinen tapaus siis.
(3/5)

Old Skool -seikkailua autenttisessa muodossaan.
Old Skool -seikkailua autenttisessa muodossaan.