Vähän tuo kasvattaa kännykän kokoa, mutta kumipinnassa näpit eivät luista ja eikös homman nimi nyt 2010-luvulla ole: “tyyli ennen tarkoitusta”.

Kesällä ajattelin viimeinkin siirtyä nextille levelille, kun peliporukkakin on laajentunut jo neljään. Tässä viiden pisteen vihje kesäsuunnitelmistani. Toivotaan ettei ihan kaikki pelitys sentään lakkaa

Kuvan kakkukoriste löytyi Etsystä. Näköinen, eikö?

Long story short: I ordered a hefty pile of plastic card sleeves from a company called Mayday Games (www.maydaygames.com). Card sleeves are used to protect playing cards from wear and tear, and also make them easier to shuffle. Anyway, ordering went smooth, so did the payment, but the actual delivery took ages.

Finally, after several weeks, I got an envelope from my friendly local post office. Inside was an official pardon letter from Finnish Post and my Mayday order. Or more likely what was left of it. Obviously not a single sleeve, but plenty of scrap paper and pulp. The attached letter quite sternly stated that these things just happen and I could call them and cry, but it wouldn’t help. Ie. “Case closed, sucks to be you.”

I pretty much thought I had lost both the card sleeves and my money, but decided to email Mayday anyway. Maybe they could tell me what to do. The response I got was fast and brief:

Sorry about that! We will resend it out under the USPS and you should receive it in about 7-14 days. Let us know when you get this and if you have any more problems with your order. Thanks!

No questions asked, no hassle. Just great service. A week later my card sleeves arrived nicely packed and ready for action. Mayday games, you made me very happy. Thank you.

Here’s a now-and-then photo. Guess which one is the original shipment

Industrygamers bloggasi viime viikolla semi-varmana huhuna, että Vitan myyntiä vauhditetaan rasvaisella 50 miljoonan taalan markkinointibudjetilla. Syytä onkin, sillä taskupelaaminen on lipsunut käsikonsoleista muihin mobiililaitteisiin. Suurimpia voittajia ovat älypuhelimet ja lääppärit, joille minäkin povaan aurinkoista tulevaisuutta. Niillä voi paitsi pelata, myös surffata, soitella ja läiskiä nettipokeria. Vitan pitäisi päihittää myös Nintendon DS- ja 3DS-sarjan vekottimet, mikäli meinaa päästä osille mobiilimaailman tuotoista.

Kovan kilpailun lisäksi Vitan polulle mahtuu muitakin esteitä. Japanissa julkaisu jäi laimeaksi eivätkä kaikki pelinkehittäjät vielä uskalla hypätä uuden tulokkaan kelkkaan. Bisnesmielessä pelit kannattaa julkaista sille alustalle, jossa niitä ostetaan eniten. Tekniikka on siinä yhtälössä sivuseikka. Esimerkiksi Vitaa edeltänyt PSP-käsikonsoli oli teknisesti Nintendon alkuperäistä DS:ää tehokkaampi, muttei pärjännyt sille myynneissä. Lopulta pelit ratkaisevat. Applen AppStore on siitä malliesimerkki: omput ovat aina olleet kökköjä pelikoneita, mutta jos alle eurolla niille saa ladattua pikafiksit pelikuumeeseen, alkaa pienistä puroista pian tulla järviä.

Monen alustan välillä pähkäily hämmentää myös kuluttajia. DS, 3DS, PSP, Vita, iPhone vai joku muu? DS ja PSP ovat halpoja, 3DS:ssä on hassu silmät muljauttava kikka ja iPhonella voi soittaa, mutta mitä tekee Vita? Mikä sen kohderyhmä on ja paljonko se maksaa peleineenkaikkineen? Entä kannattaako Vitaa hankkia, jos olohuoneesta löytyy jo telkkariin kytketty iso konsoli? Tulee pian kiire positioida, koska Vita tulee tällä viikolla myyntiin.

Vitan cocktail-tilaisuudessa tuli läiskittyä useampaakin peliä. Ikävä kyllä drinkkilasi kourassa kollegoiden kanssa -käyttötapaus ei ollut ihan normaali. Valitan, te jotka luulitte että se on pelitoimittajan arkea. Laite pitäisi saada kotiin testattavaksi, jotta voisi oikeasti sanoa mihin se pystyy. Mobiililaitteet jos mitkä elävät ja hengittävät yksityiskohtien kautta. Akkukesto, näppäinten sijoittelu, ruudun kirkkaus ja muut toiminnot ovat juttuja, jotka vaativat testailua ajan kanssa ja eri tilanteissa. Lupaan postata lisää fiiliksiä, jos ja kun Vitan hankin.

Vita-kokkareilta sai jälkikäteen muhkean lahjapussukan, muttei sentään itse laitetta. Paketissa oli avainhihna, lompakko ja latauskoodeja. Painava Design-kirja on tosi hieno. Varsinkin sen kansi, jonka suojamuovia liu’uttamalla PlayStation-symbolit heräävät henkiin. Pakko nähdä ennen kuin tajuaa. Ehkä videokuvaan sen joskus.

Gaalalla alkaa olla jo jonkinmoista perinnestatusta. Harvalla isolla pelifirmalla on enää Suomessa edustusta ja sen myötä täkäläisten pelibileiden määrä on laskenut huippuvuosista. Finnish Game Awards alkaa oikeasti olla niitä harvoja tilaisuuksia, joissa kotimaan peliväkeä vielä tapaa yhtä suuressa mittakaavassa. Ikävä kyllä formaatti tuntuu gaalassakin lipsuneen jonkinmoiseen limboon: tavallaan kyseessä on pelaajien oma juttu, tavallaan se on pelkkää markkinointia mainstreamille. Missit, minijulkkikset ja SubTV:n kuvausryhmä tuntuivat tänäkin vuonna olevan mukavuusalueensa ulkopuolella kaiken pelikansan keskellä. Ja vähän turhan moni palkintojen jakaja aloitti taas puheensa sanoilla: ”En mä tiedä peleistä mitään, mutta…” Veikkaan että hc-pelaajien gaala ottaa jatkossa etäisyyttä massatapahtumaan. Esimerkiksi Pelit-lehti jakeli omat palkintonsa jo ennen gaalaa. Lieko uusi trendi.

Fiilikset Finnish Game Awardsin jälkeen olivat aiempien vuosien tapaan hyvät. Plaseeraus oli erityisen onnistunut. Vieressäni istui Angry Birdsin pääsuunnittelija, Jaakko Iisalo. Vastapäätä puolestaan KonsoliFINin Paavo. Keskustelu oli iloinen sekoitus yleistä peliläppää ja industry-huhujen puintia, sekä tietysti vanhojen aikojen glorifiointia: ”Olin minäkin ennen nuori ja innokas pelitoimittaja, kuten sinä. Sitten sain nuolen polveeni.”

Lämmin kiitos Figmalle kutsusta. Toivottavasti huolitte minut mukaan vielä ensi vuonnakin.

• Tajusin että minusta on tulossa isä. Pelasin kuin hullu. Tiedättehän, varastoon.
• Huomasin istuneeni koneella aika monena päivänä. Ja iltana. Okei, myös yöllä. Irrottauduin virtuaalitodellisuudesta ja aloin kunnostaa lapsille omaa huonetta.
• Täytin pyöreitä vuosia. Ostin lohdutukseksi itselleni iPadin. Vein sen ajanvietteeksi Naistenklinikalle perheen kakkospelaajalle. Nyttemmin joudun pyytämään erikseen lupaa, jos haluan tehdä iPadilla jotain.
• Ostelin kirjoja, elokuvia ja pelejä entiseen tapaan, vaikka vapaa-aikani oli yhtä kuin yöuniaikani. Mitä oikein ajattelin?
• Minusta tuli isä. Oikeasti ja vieläpä tuplana. Wau.
• Kirjoitin Otavan Mitä Missä Milloin Junioriin omat palstani jo kolmantena vuonna peräkkäin. Tänä vuonna teemana oli indie-pelien nousu. Viimeiset sivut naputtelin yhdellä kädellä. Toisella pitelin lapsiani polvella ja heiluttelin etteivät itkisi.
• Univaje alkoi kalvaa. Lähimuisti oli kultakalan tasoa ja keskittyminenkin haastavaa. Kirjoituksissani rönsyilin. Ei ollenkaan tapaistani. Pidin taukoa peli- ja muiden juttujen julkaisemisesta, kunnes lapset eivät enää heräilleet öisin.
• Loppukesästä olimme lopullisesti sopeutuneet toisiimme, aikuiset ja lapset. Pääsin taas vapaa-ajan backlogin kimppuun, jota aloin purkaa passiivisesta päästä. Valitsin tekemiseksi useammin kirjan tai pari jaksoa Wirea, kuin pelin tai nettisurffauksen.
• Peleistä yli muiden ylsi World of Tanks. Modern Warfare 3:n hankin julkaisussa, mutten enää ehtinyt panostaa tilastoissa nousemiseen kuten ennen. Myös Gears of War 3 ja moni muu menivät läpi aika usvassa, kun vartin välein piti sännätä vaihtamaan vaippoja. Vuoden 2011 lautapeleistä suomalainen Eclipse vaikutti hienoimmalta. Videosta saa hyvän kuvan mistä siinä on kyse:

Vuonna 2011 bloggasin aika vähän. Bloggaava isä ehtisi olla vähemmän lastensa kanssa, joten siitä luopuminen ei tuottanut tuskaa. Ehkä innostun taas keväämmällä, kun lapset alkavat ymmärtää ensimmäisistä peleistään jotain. Siitä saisi ainakin tuoretta kulmaa kirjoituksiin.

Kenraali: “Voitimme jälleen. Se on hyvä. Mutta mikä on parasta elämässä?”
Soturi: “Aavat arot, hevoslaumat, haukat käsivarsilla ja tuuli hiuksissa”
Kenraali: “Väärin! Conan, mikä on parasta elämässä?”
Conan: “Murskata viholliset, ajaa niitä edellämme ja kuulla heidän naistensa vaikeroivan.”
Kenraali: “Se on hyvä. Se on hyvä.”

[Kokeile itse: Skattelister.no]

WE3 on julkaistu jo muutama vuosi takaperin, mutta myöhäisherännäisenä löysin sen vasta nyt nettikauppoja selaillessani (Book Depositoryssa vaan 7 euroa posteineen). Onneksi tilasin. WE3 on todella hyvä. Frank Quitelyn kynänjälki on näyttävää ja etenkin tiukat tapahtumat on kuvitettu todella persoonallisesti. Viimeisessä kappaleessa meinaa silmänurkka kostua. Se on harvinaista. Siksi suosittelen.

***** (5/5)

GUD FELDON. NO DE-COMM-ISH WE3!

Minä vahingossa koko mainoskampanjan. Onko tämä paha?

[Via Verkkokauppa.com]