Category Archives: Henk.koht.

Hämärästä Clash of Clansin koittoon

Opiskeluaikoina tein herättyäni punnerruksia ja vatsarutistuksia niin paljon kuin jaksoin. Ei minusta salikarhua tullut, mutta pysyin kunnossa. Nykyään herätyskellon piristessä tsekkaan iPhonesta mikä on tilanne Clash of Clansin virtuaalikylässä. Ovatko parannustyöt jo valmistuneet, paljonko kultaa kaivoksissa on yön aikana louhittu ja paljonko siitä on eksynyt yöllisten ryöstelijöiden taskuihin? Kaikki se tapahtuu ennen kuin menen vessaan tai herättämään lapsia. Ja vieläpä nautin siitä, koska se on päivän ainut pelihetki. Dear Eki, olenko epäonnistunut?

Clash of Clans

“Sometimes the T.V. is like a lover
Singing softly as you fall asleep
You wake up in the morning and it’s still there
Adding up the things you’ll never be”
- Stars

Terveiset häämatkalta!

Käväisimme pitkän viikonlopun verran Ikuisessa kaupungissa, Roomassa. Nähtävää oli melkoisesti, mutta onneksi kaupunki oli nähtävyyksiensä osalta melkoinen tilaihme. Monumentit, hotellit ja muistomerkit olivat kaikki sulassa sovussa rinnakkain ja kävelemällä pääsi kaikkialle. Metroakin testattiin. Tuntui silti, että maan alle laskeutumiseen ja sieltä ylöspäin kapuamiseen meni enemmän aikaa kuin muutaman pysäkinvälin taittamiseen jalan.

Kaupunkilomailijalle Roomaa on hehkutettu myös shoppailuparatiisina. Meidänkin reissumme ajoittui kätevästi alennusmyyntien aikaan. Selvästikään Italian taantuma ei vielä Roomaan asti yltänyt, sillä vaikka valikoimaa oli käsittämättömän paljon, olivat hinnat Suomen tasoa. Välillä kalliimpiakin.

Häämatkalla ei pahemmin tullut pelejä ikävä, mutta toki shoppailun lomassa tarkistimme paikallisen tarjonnan. Ei vakuuttanut. Netistä saa edelleen halvemmalla. Lautapeleistä puolestaan liki kaikki oli lokalisoitu italiaksi, mikä oli vähän kehno homma. Jotain erikoisia paikallisuuksia olisi ollut, muttei mitään “must have” -kamaa kuitenkaan. Nappasinpa silti tuliaisiksi mukaani muutaman paketin italiankielistä Magicia. Niitä myytiin hassun näköisissä vihreissä lehtikioskeissa tupakan ja päivän lehtien rinnalla.

Siisti mesta noin muuten. Saa nähdä mennäänkö joskus uudestaankin. Nyt on ainakin lantti viskattu Treviin

Kunnes Game Over meidät erottaa…

Kuten alkuvuodesta vihjailin, oli tälle kesälle suunniteltu iloinen kesäjuhla. Kaksinpelimme sai papin siunauksen. Pelimiehestä tuli peliaviomies, ja pelinaisesta pelivaimo.

Halusimme että rakas peliharrastus näkyisi myös tärkeässä juhlassamme. Ei korostettuna, eikä päälle liimattuna, vaan pieninä vihjeinä siellä täällä. Se onnistui hyvin. Juhlat olivat samaan aikaan sekä arvokkaat että rennot.

Muutama muisto paikan päältä:

Vieraatkin olivat hengessä mukana:

Kiitos kaikille rakkaille, jotka teitte päivästämme unohtumattoman!

Hyvää juhannusta ja onnea voittajalle!

Monen kesäloma käynnistyy juhannuksesta. Niin myös pelitoimittajan, ainakin jos kirjoittaa lehteen. Ne kun eivät ilmesty kesällä. Se on toki kivaa loman kannalta, mutta kieltämättä vähän hassua bisnestä. Kesälomahan on parasta aikaa ostaa ja lukea lehtiä.

Enivei, nyt ehtii hyvin olla joutilaana ennen loppukesän isoja pelitapauksia, Comic-Conia, Gamescomia ja tietty Gen Conia. Aion irlata päivät ja pelata yöt. Saa nähdä onnistuuko.

Groupon-kilpailun voittaja arvottu

Kisa oli tiukka, mutta voittaja löytyi. 25 euron arvoinen lahjakortti lähtee nimimerkille Timo. Kiitos kommenteista kaikille ja hyvää juhannusta!

Juhannus

Morpheus soittaa vain kerran

Jokin soi. Heräsin ja katsoin kelloa. Vähän yli seitsemän, lauantaiaamuna.

Pirinä ei kuulunut puhelimesta, ei ainakaan omastani. Ei myöskään kelloradiosta. Tarkistin palovaroittimenkin, ennen kuin hoksasin sängyn alta pilkistävän laatikon – ääni tuli sieltä.

Laatikossa oli puhelin. Vastasin siihen:
- Haloo?
- Ne ovat tulossa.
- …
- Pakene. *klik*

Vauhdilla ylös sängystä, vaatteet niskaan ja ovesta ulos. Portaikossa vastaan tulee pukuun ja maskiin sonnustautunut mies. Ei hyvältä näytä. Käännähdän kannoillani ja pinkaisen takaovelle, ennalta-arvattavasti suoraan muiden pukumiesten ja aurinkolasien sekaan. Unenpöpperöinen pakoyritys on äkkiä ohi. Päähäni vetäistään kankainen huppu ja minut heitetään auton takakonttiin.

Ajomatka takakontissa kestää ikuisuuden. Vauhtikin tuntuu liian kovalta ja poukkoilen kaarteissa. Olen huolissani määränpäästä, mutta mieleen hiipii polttavampiakin ongelmia. Kuten miten pitkään happi riittää ahtaassa tilassa.

Lopulta auto pysähtyy ja luukku aukeaa. Mitään en näe vieläkään, mutta matka jatkuu. Nyt jalan, useamman kaverin raahaamana.

Kun huppu lopulta tempaistaan päästäni, minulla ei ole aavistustakaan missä olen. Sieppaajat puolestaan vaikuttavat jotenkin tutuilta. He komentavat riisuutumaan: Vanha omaisuus laatikkoon, tilalle vaateparsi suoraan entisen Itäblokin armeijan ylijäämävarastosta. Saan myös paineilmatoimisen aseen ja ammuksia. Tehtäväni olisi hirvittävä – selvitä hengissä polttareistani!

Tässä vielä kuva aamun mysteerilaatikosta, joka oli salakuljetettu makuuhuoneeseeni. Tarjolla oli kaksi shottia ja puhelin, jossa soittajana näkyi Morpheus. Punainen shotti oli miestä väkevämpää, sininen olisi vain värjännyt suuni siniseksi.

Unfortunately no-one can be told what marriage is

Game Over?

Pelimies-sanalla on kaksi merkitystä. Niistä ensimmäistä olen tänä vuonna harrastanut työkseni kymmenen vuotta. Sen toisen pelailun lopetin vuosia sitten, kun löysin täydellisen co-op kaverin.

Kesällä ajattelin viimeinkin siirtyä nextille levelille, kun peliporukkakin on laajentunut jo neljään. Tässä viiden pisteen vihje kesäsuunnitelmistani. Toivotaan ettei ihan kaikki pelitys sentään lakkaa :)

20120417-202818.jpg

Kuvan kakkukoriste löytyi Etsystä. Näköinen, eikö?

Great Customer Service: Mayday Games

This post is exceptionally in English, in case someone from Mayday Games happens to see this. If you do, I think you guys are awesome.

Long story short: I ordered a hefty pile of plastic card sleeves from a company called Mayday Games (www.maydaygames.com). Card sleeves are used to protect playing cards from wear and tear, and also make them easier to shuffle. Anyway, ordering went smooth, so did the payment, but the actual delivery took ages.

Finally, after several weeks, I got an envelope from my friendly local post office. Inside was an official pardon letter from Finnish Post and my Mayday order. Or more likely what was left of it. Obviously not a single sleeve, but plenty of scrap paper and pulp. The attached letter quite sternly stated that these things just happen and I could call them and cry, but it wouldn’t help. Ie. “Case closed, sucks to be you.”

I pretty much thought I had lost both the card sleeves and my money, but decided to email Mayday anyway. Maybe they could tell me what to do. The response I got was fast and brief:

Sorry about that! We will resend it out under the USPS and you should receive it in about 7-14 days. Let us know when you get this and if you have any more problems with your order. Thanks!

No questions asked, no hassle. Just great service. A week later my card sleeves arrived nicely packed and ready for action. Mayday games, you made me very happy. Thank you.

Here’s a now-and-then photo. Guess which one is the original shipment ;-)

USPS Flat Rate Envelopes

Ennakkotunnelmia PlayStation Vitasta

Viimeviikkoista Finnish Game Awards -gaalaa edelsi PlayStation Vita -cocktailtilaisuus Annankadulla. Siihen oli satsattu. Ostereiden ja pitkien drinkkien lisäksi paikalla pääsi ottamaan ensipuraisut myös Vita-taskukonsolista. Se maistui… upealta.

Industrygamers bloggasi viime viikolla semi-varmana huhuna, että Vitan myyntiä vauhditetaan rasvaisella 50 miljoonan taalan markkinointibudjetilla. Syytä onkin, sillä taskupelaaminen on lipsunut käsikonsoleista muihin mobiililaitteisiin. Suurimpia voittajia ovat älypuhelimet ja lääppärit, joille minäkin povaan aurinkoista tulevaisuutta. Niillä voi paitsi pelata, myös surffata, soitella ja läiskiä nettipokeria. Vitan pitäisi päihittää myös Nintendon DS- ja 3DS-sarjan vekottimet, mikäli meinaa päästä osille mobiilimaailman tuotoista.

Kovan kilpailun lisäksi Vitan polulle mahtuu muitakin esteitä. Japanissa julkaisu jäi laimeaksi eivätkä kaikki pelinkehittäjät vielä uskalla hypätä uuden tulokkaan kelkkaan. Bisnesmielessä pelit kannattaa julkaista sille alustalle, jossa niitä ostetaan eniten. Tekniikka on siinä yhtälössä sivuseikka. Esimerkiksi Vitaa edeltänyt PSP-käsikonsoli oli teknisesti Nintendon alkuperäistä DS:ää tehokkaampi, muttei pärjännyt sille myynneissä. Lopulta pelit ratkaisevat. Applen AppStore on siitä malliesimerkki: omput ovat aina olleet kökköjä pelikoneita, mutta jos alle eurolla niille saa ladattua pikafiksit pelikuumeeseen, alkaa pienistä puroista pian tulla järviä.

Monen alustan välillä pähkäily hämmentää myös kuluttajia. DS, 3DS, PSP, Vita, iPhone vai joku muu? DS ja PSP ovat halpoja, 3DS:ssä on hassu silmät muljauttava kikka ja iPhonella voi soittaa, mutta mitä tekee Vita? Mikä sen kohderyhmä on ja paljonko se maksaa peleineenkaikkineen? Entä kannattaako Vitaa hankkia, jos olohuoneesta löytyy jo telkkariin kytketty iso konsoli? Tulee pian kiire positioida, koska Vita tulee tällä viikolla myyntiin.

Vitan cocktail-tilaisuudessa tuli läiskittyä useampaakin peliä. Ikävä kyllä drinkkilasi kourassa kollegoiden kanssa -käyttötapaus ei ollut ihan normaali. Valitan, te jotka luulitte että se on pelitoimittajan arkea. Laite pitäisi saada kotiin testattavaksi, jotta voisi oikeasti sanoa mihin se pystyy. Mobiililaitteet jos mitkä elävät ja hengittävät yksityiskohtien kautta. Akkukesto, näppäinten sijoittelu, ruudun kirkkaus ja muut toiminnot ovat juttuja, jotka vaativat testailua ajan kanssa ja eri tilanteissa. Lupaan postata lisää fiiliksiä, jos ja kun Vitan hankin.

Vita-lahjapussin tarjontaa

Vita-kokkareilta sai jälkikäteen muhkean lahjapussukan, muttei sentään itse laitetta. Paketissa oli avainhihna, lompakko ja latauskoodeja. Painava Design-kirja on tosi hieno. Varsinkin sen kansi, jonka suojamuovia liu’uttamalla PlayStation-symbolit heräävät henkiin. Pakko nähdä ennen kuin tajuaa. Ehkä videokuvaan sen joskus.

Finnish Game Awards 2012

Viimevuotinen Finnish Game Awards –gaala meni ohi influenssaa potiessa. Nyt pääsin paikalle ja vieläpä terveenä. Tumma puku oli edelleen ehdoton vaatimus, mutta nyt ei tarvinnut enää liukastella pikkukengissä Unioninkadulle ravintola Bankiin asti. Riitti kun selvisi ilman suurempia luunmurtumia uuteen juhlapaikkaan, Vanhalle ylioppilastalolle.

Gaalalla alkaa olla jo jonkinmoista perinnestatusta. Harvalla isolla pelifirmalla on enää Suomessa edustusta ja sen myötä täkäläisten pelibileiden määrä on laskenut huippuvuosista. Finnish Game Awards alkaa oikeasti olla niitä harvoja tilaisuuksia, joissa kotimaan peliväkeä vielä tapaa yhtä suuressa mittakaavassa. Ikävä kyllä formaatti tuntuu gaalassakin lipsuneen jonkinmoiseen limboon: tavallaan kyseessä on pelaajien oma juttu, tavallaan se on pelkkää markkinointia mainstreamille. Missit, minijulkkikset ja SubTV:n kuvausryhmä tuntuivat tänäkin vuonna olevan mukavuusalueensa ulkopuolella kaiken pelikansan keskellä. Ja vähän turhan moni palkintojen jakaja aloitti taas puheensa sanoilla: ”En mä tiedä peleistä mitään, mutta…” Veikkaan että hc-pelaajien gaala ottaa jatkossa etäisyyttä massatapahtumaan. Esimerkiksi Pelit-lehti jakeli omat palkintonsa jo ennen gaalaa. Lieko uusi trendi.

Fiilikset Finnish Game Awardsin jälkeen olivat aiempien vuosien tapaan hyvät. Plaseeraus oli erityisen onnistunut. Vieressäni istui Angry Birdsin pääsuunnittelija, Jaakko Iisalo. Vastapäätä puolestaan KonsoliFINin Paavo. Keskustelu oli iloinen sekoitus yleistä peliläppää ja industry-huhujen puintia, sekä tietysti vanhojen aikojen glorifiointia: ”Olin minäkin ennen nuori ja innokas pelitoimittaja, kuten sinä. Sitten sain nuolen polveeni.”

Lämmin kiitos Figmalle kutsusta. Toivottavasti huolitte minut mukaan vielä ensi vuonnakin.

Figma logo