Arkistot aiheesta 'elokuvat ja tv'

You Gotta Hold On

Pintaliitoblogi vinkkasi Flaming Lipsin sympaattisesta musiikkivideosta. Hitto että on täydellisesti onnistunut teos. Olen kananlihalla vieläkin. Vihreälle pupulle Oscar!

Elokuvakesää

Paikallinen elokuvateatteri sekosi taas juhannushelteiden takia ja räväytti koko ohjelmistonsa alennukseen. Niinpä viimeisen kolmen kuuman kesäpäivän aikana olen käynyt katsomassa neljä eri elokuvaa ja rahaa meni 13 euroa. Ei paha, ainakaan näillä seuduilla.
Ensimmäisenä katsoin Geishan muistelmat. Katsomistani elokuvista se on ainut oikeasti hyvä. Ainoa ärsyttävä piirre oli japaninkielen käyttö alussa dramaattisena efektinä (eihän sitä tietenkään [...]

Normipäivä

YouTubesta löytyi varsinainen klassikko: Kummelin Normipäivä.

Synttäreitä odotellessa. Onneksi ei ole paha päivä huomenna.

Pac-Man elokuva

Tämä oli jo odotettavissa: Pac-Man the Movie!

Kiitos linkkivinkistä Kaballe

Voihan frakki!

Telkkarista tulee ihan laadukasta tavaraa. Ainakin jos malttaa valvoa yökaudet ruudun ääressä. Nyt olen innostunut Nelosen Taisteluplaneetta Galacticasta. Sarjan esittäminen alkoi jo tammikuussa ja olen täysin myyty: kyseessä on paras tieteissarja sitten Babylon 5:n.
Perusasetelma on yksinkertainen. Alkujaan ihmisten palvelijoiksi rakennetut cylon-robotit käyvät kapinaan herrojaan vastaan ja jälki on rumaa. Cylonien tekemistä ydiniskuista selviää ehjänä vain [...]

V niin kuin verikosto

Suosittelen. Loistava elokuva. Loistavat musiikkivalinnat. Sitäpaitsi olen nyt vähän anarkistituulella, joten vallankumousleffa kolahti täysillä. Tuolta hienoja taustakuvia ja muuta: http://vforvendetta.warnerbros.com/

The Shield

Olen jäänyt koukuun Shieldiin. Ei riitä että sarjaa tulee seurattua Neloselta, vaan piti vielä patistaa kaverit nauhoittamaan tulevia jaksoja eräältä elokuvakanavalta.
Sarja on hyvin kirjoitettu ja roolihahmot ovat loistavia. Parasta on kuitenkin selkeän hyvät vastaan pahat –asetelman puuttuminen, joka nostaa Shieldin selkeästi muiden poliisisarjojen yläpuolelle. Aiheensa puolesta sarja on melko rankka, mutta jostain syystä kaikenlainen fiktiivinen [...]

Kongiko Kingi?

King Kong –elokuvaa on hehkutettu kovasti. Ajattelin käydä katsomassa sen valkokankaalta, kunnes huomasin kestoajan: yli kolme tuntia! En minä jaksa tuijottaa niin pitkään. Pari tuntia on ihan riittävä aika. Jos siitä menee yli, pitää aiheen olla tosi kiinnostava.
Peter Jackson –version sijaan katsoin neloselta vuonna 1976 valmistuneen uudelleenfilmatisoinnin aiheesta. Juonesta tai tehosteista en halua sanoa mitään, [...]

Diilereiden kerroskakku

Tulipa sitten tänään vihdoinkin katsastettua Matthew Vaughnin elokuva Layer Cake - Diilerin käsikirja, jonka pääosassa myhäilee seuraava James Bond , paljon kohuttu Daniel Craig.
Itse elokuva oli varsin mainiota brittituotantoa, hieman Guy Ritchien Snatch - Hävyttömät -pätkän tyyliin. Tummasävytteisen läpänheiton sijaan meno on vertauksesta huolimatta kunnon tylyttelyä alusta loppuun asti, ja jatkuvat juonenkäänteet ovat virkistävän monipuolisia [...]

Tyttö sinä olet Tola

Aloitan taas tekemällä tunnustuksen. Tykkään elokuvista. Ja sillä tarkoitan sitä, että huonoja elokuvia ei minusta ole paljonkaan, kaikissa on aina jotain ja erittäin usein sitä huonoa on kuitenkin vähemmän. Hyvin harvoin lähden teatterista napisten, että perkele kun omistani maksoin taas tämänkin. Tosin valikoin teatterileffat kohtuullisen tarkasti, mutta sama on kotisohvalla, en yleensä napise. Kohtalon kirjakin [...]