Kannattaako Netflixistä maksaa?

Otin Netflixin käyttöön heti kun se lanseerattiin Suomessa. Tutustumistarjouksena palvelua sai kokeilla lokakuusta tammikuun kolmanteen päivään saakka täysin ilmaiseksi. Minä jatkoin vielä pidempäänkin. Tässä vähän Netflix-kokemuksia:

Avasin Netflix-tilin tietokoneen kautta. Vaikka kyseessä oli ilmainen kokeilujakso, piti palveluun naputella luottokortin numero. Piikki on siis auki. Ja pysyy, kunnes sen erikseen käy peruuttamassa. Mutta murehditaan sitä myöhemmin…

Käyttöönoton yhteydessä ohjelma pyytää kertomaan omasta elokuvamausta. Kolahtaako kauhu vai kelpaisiko komedia paremmin? Entä mitä leffoja olet nähnyt ja mitä mieltä olet niistä? Ja jos kerran tykkäät toiminnasta, niin montako tähteä antaisit Takenille?

Netflix tallentaa vastaukset omaan tietokantaansa ja alkaa sen jälkeen ehdottaa katseltavaa. Ehdotukset ovat tarpeellisia, sillä Netflixin valikoimaa ei ole jäsennelty tiukkoihin kategorioihin, vaan vapaamuotoisiin listoihin, kuten ”suosituimpia Facebookissa” tai ”Synkkä scifi”. Vähän kuin kävisi läpi kaverin elokuvahyllyä: kaikki on lajiteltu vähän miten sattuu, mutta kaveri osaa kertoa, mistä todennäköisesti tykkään. Sekavaa, mutta sympaattista.

Vaikka otin Netflixin käyttöön tietokoneella, olin ajatellut hoitaa katselun muilla laitteilla. Perheen PS3-konsoleiden päävalikkoon oli lanseerauspäivänä ilmestynyt automaattisesti Netflix-kuvake. Käyttöönotto vaati vain yhden klikkauksen ja päivityksen. Appstoresta löytyi ohjelmat niin iPadiin kuin iPhoneen. Nintendon Wiitä en kokeillut, sillä se ei kykene teräväpiirtoon. Myös Xbox 360 jäi kokeilematta, sillä jostain syystä Netflixiä varten olisi pitänyt ostaa Xbox Live Gold –tilaus.

Netflixin elokuvatarjonta ei ainakaan kättelyssä vakuuttanut. Olin odottanut Spotifyn-kaltaista ”kaikki maailman leffat” –tyyppistä valikoimaa. Tarjolla oli lähinnä sellaista kamaa, jota voisi kuvitella näkeväni telkkarista muutenkin: vanhoja elokuvia, tv-sarjoja, dokumentteja, stand-uppia jne. Vertailun vuoksi kilpailevassa Viaplay-palvelussa oli ihan uusiakin leffoja, joita näkee vasta vuokraamoissa. Rajoituksen syynä lienee käännöstyö, sillä lähes kaikki sisältö on tekstitetty suomeksi.

Mutta jos sisältö on kuningas, niin käytettävyys on prinssi: Netflix tarjosi minulle heti katseltavaksi elokuvan, jota en olisi muuten katsonut. Katselun jälkeen tarjottiin heti perään uutta katsottavaa. Yllättävän monta löytöä tuli tehtyä näennäisen huonosta tarjonnasta. Esimerkiksi BBC:n erinomainen Uusi Sherlock olisi varmasti jäänyt katsomatta ilman suosituksia. Samoin kulttihitti Princess Bride.

Sitten huonoja puolia:

  • Viaplayssa oli mahdollisuus tallentaa elokuvia laitteelle myöhempää katselua varten. Netflixiä ei katsota jos netti ei toimi.
  • Viaplayssa pystyi järjestelemään koko elokuvakatalogia, esimerkiksi listaamaan kaikki kauhuelokuvat, viimeksi palveluun lisätyt tai julkaisuvuoden perusteella uusimmat. Netflixissä mennään suositusten ja hakujen perusteella, mutta esim. uutuuksia on vaikea nähdä suoraan. Onneksi harrastajat ovat aktivoituneet tässä ja netistä löytyy useampikin lista otsikolla Suomen Netflixin uusimmat elokuvat, ks. esim: https://dl.dropbox.com/u/12824642/nx.htm

Viaplayta kokeillessa törmäsin kuitenkin hassuihin rajoituksiin, kuten että palvelua voi käyttää korkeintaan neljällä laitteella. Laitteet rekisteröityivät automaattisesti Viaplayn kantaan, ja kun raja oli täynnä, piti ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ja pyytää deaktivoimaan vähiten käytetyt laitteet. Netflixissä en moiseen törmännyt. Lisäksi Viaplayn katselu onnistui vain yhdellä laitteella kerrallaan, kun taas Netflixiä onnistuimme katselemaan kahdella laitteella samaan aikaan. Viaplaysta puuttui myös Netflixin paras keksintö – muistitoiminto: elokuvan voi aloittaa yhdellä laitteella, jatkaa toisella ja katsella loppuun vaikka kännykän ruudulta. Käyttökokemuksesta annan Netflixille täydet pisteet.

Parin kuukauden katselun jälkeen olin vakuuttunut. Rahalle tuli vastinetta ja pienet asiat oli toteutettu hyvin. Kertaakaan ei tarvinnut pitää puskurointitaukoja tai tuskailla tekstitysongelmien kanssa. Testijakson aikana ohjelmaan tuli tuki monikanavaisille äänille sekä Super HD –kuvatila, eli 1080p täysteräväpiirtotarkkuus. Sain vaikutelman, että nyt ollaan tekemisissä sellaisen palvelun kanssa, johon panostetaan.

Haluan tukea Netflixiä myös periaatteellisella tasolla. Moni innovaatio ei koskaan tule Suomeen, kun markkinaa ei pidetä tarpeeksi houkuttelevana. Eli nyt kun jotain hienoa on tänne kerrankin saatu, haluan äänestää lompakollani hyvän palvelun jatkumisen puolesta. Makselin pitkään myös Viaplaysta ihan sponsorointimielessä.

Netflix lyhyesti:

Suomen paras videostriimauspalvelu, joka tietää mistä tykkään ja tekee katsomisesta nautittavaa. Tästä palvelusta kannattaa maksaa.
(5/5)

Netflix pelittää konsoleilla
Netflix pelikonsoleilla

Mistä pelit kun Play.com lopettaa?

Play.comin lopettamisuutinen ei tullut yllätyksenä. Kanaalisaarten verovapaus ei ole enää entisessä loistossaan ja viihde digitalisoituu. Itsestäänselvyyksien yliopisto tarjoaa lääkkeet niille, joita Play.comin kaatuminen jäi harmittamaan:

Musiikki. Sitä sai Play.comista halvalla. Cd-levyt olivat hintaluokaltaan aina sopivia tilailtaviksi EU:n sponssaamalla veroedulla.

Mitä tilalle?
Spotify. Ilmaisella tilauksella saa kuunnella kymmenen tuntia kuussa. Vitosella kuussa saa kuunnella rajoituksetta ja toinen mokoma lisää niin kuuntelu onnistuu myös kännykällä.

Leffat. Musiikkilevyjen tapaan DVD:t olivat halpoja ja mahtuivat aina tullirajan alle. Monet leffat ja jopa sarjat oli tekstitetty myös suomeksi, mikä oli huikea etu.

Mitä tilalle?
Netflix. Tämän hetken de-facto elokuvastriimauspalvelu kustantaa alle 8 euroa kuussa ja mahdollistaa rajattoman katselun rajattomalla määrällä laitteita. Jos nälkä ei lähde, niin ota mukaan myös Viaplay ja HBO Nordic.

Pelit. Play sai kunnian ollan monen suomalaisen pelaajan hovihankkija. Kalleimmatkin pelit olivat aina kotimaan hintoja edullisempia, joskaan eivät aina mahtuneet tullirajoihin. Pahimpia lompakontyhjentäjiä olivat kaksi yhden hinnalla -tyyppiset tarjoukset konsolipeleistä.

Mitä tilalle?
Steam. Tietokonepelaajien paras valinta, joka vapauttaa meidät fyysisen median ja no cd –kräkkäilyn ikeestä ja on myös halpa. Konsoleiden latauspalveluilla riittää vielä välimatkaa kurottavavaksi Steamin kanssa, mutta jo nyt niiden kautta voi tehdä monia löytöjä huokeammin ja ennen kaikkea fiksummin kuin Playsta. Esim. Deus Ex: Human Revolution kustansi huikeat kuusi euroa Pleikkarin latauspalvelussa, kun Playssa siitä piti pulittaa lähemmäs parikymppiä.

Eli kiitokset Play.comille näistä vuosista ja rattoisia eläkepäiviä. Olet työsi tehnyt ja saat mennä.

[via: Pelit]

Viaplay PS3-konsolille

Kuukausi takaperin pelisaiteilla uutisoitiin Viaplay-leffapalvelun ilmestymisestä PS3:lle. Kyseessä oli sikäli harhaanjohtava uutinen, että varsinainen sovellus julkaistiin vasta nyt. Asensin softan pleikkarille heti kun se julkaistiin ja ostin kuukauden katseluaikaa. Tässä kokemuksia:

Viaplay PlayStation 3

  • Viaplayn kautta voi katsella kohtuullisen uusia elokuvia niin paljon kuin jaksaa, pelkällä kuukausimaksulla. Valikoima on hyvä ja huomattavasti tuoreempi kuin esimerkiksi Netflixillä.
  • Ohjelmisto on nopeasti asentuva noin 30-megainen paketti, jonka voi ladata suoraan PS3:n TV/video-valikosta, ks. ohjeet: viaplay.fi/devices/playstation3
  • Asennus sujui hyvin, mutta mitä ihmettä: Viaplayn kuukausimaksun maksaminen ei riitä, vaan lisäksi pitää tilata PlayStation Plus -palvelu. Hintaa kokeilulle tulee siis minimissään Viaplayn kk-maksu 7,95€ ja Plussan kolmen kuukauden minimitilaus 14,95€, eli 22,90€. Jos ostaa vuosipaketin Plussaa, tulee kuukaudelle siltikin hintaa yli kymppi. Vertailun vuoksi Netflix maksaa vain 7,99€/kk.
  • Toisin kuin Netflix, Viaplay ei osaa jatkaa elokuvan katsomista siitä mihin viimeksi jäätiin. Käytännössä siis stop-napin painamisen jälkeen leffat ja sarjat joutuu aloittamaan aina kokonaan alusta. Ruudun alareunassa näkyy onneksi laskuri, jossa kerrotaan paljonko elokuvaa on katsottu. Sen kun kirjoittaa katselun päätteeksi paperille, niin voi yrittää seuraavalla kerralla kelata leffan oikeaan kohtaan. Tulee kyllä pahoja takaumia videokasettien ajoilta.
  • Yksi Viaplay-tilaus oikeuttaa katseluun vain neljällä laitteella. Isommissa perheissä se on kovin vähän. Esim. meillä raja tuli täyteen kun softan asensi pleikkariin, tietokoneelle, iPadiin ja iPhoneen. Makuuhuoneen telkkari ja muut datavehkeet jäivät ilman, kun lisenssi ei isompaan taivu.
  • Teräväpiirto vaatii kaistaa. 40 megan kaapelinetti piti elokuvien välillä ärsyttäviä bufferointitaukoja. Todella raivostuttavaa.
  • Tekstit häviävät kesken katselun. Tätä tapahtuu etenkin teräväpiirtoleffoilla ja pahimmillaan vartin välein. Ratkaisu on painaa stoppia, aloittaa elokuva alusta ja kelata takaisin oikeaan kohtaan.

Viaplay vai Netflix?

Jos Viaplayn PS3-sovellus olisi julkaistu pari vuotta sitten, olisi se ollut hienointa koskaan. Nyt en voi olla vertaamatta sitä Netflixiin. Käytettävyydessä ne ovat eri planeetoilta. Viaplaylla on toki tuoreempi valikoima, mutta lataustauot, katoavat tekstit ja kelailu eivät innosta katselemaan. Second Screenit, suositukset ja monen laitteen tuki puuttuvat nekin Viaplaysta. Lisäksi Viaplay on pakollisen PlayStation Plus -tilauksen takia Netflixiä kalliimpi. Eli jos nyt pitäisi valita, olisi Netflix suvereeni voittaja.

Viaplayn PS3 app lyhyesti:

Hyvä on-demand leffapalvelu PS3:lle kaatuu VHS:n aikaiseen käytettävyyteen. Korjatkaa softanne niin saatte rahani. Sitä ennen: two points.
(2/5)

[kuva: Viaplay]

Loppuvuoden 2012 parhaat elokuvat?

Täkäläisissä elokuvateattereissa ei ole lapsenvahtipalveluita, joten leffaharrastukseni on kesannolla. On helpompaa vuokrata elokuva kotiin tai tuijotella vain telkkaria. Mutta jos lapsenvahti järjestyy, niin loppuvuodesta on tulossa aika hyviä elokuvia, jotka katsoisin mieluiten teatterissa:

The Dark Knight Rises

Olen tykännyt kaikista Christopher Nolanin Batmaneista, joten tämäkään ei voi olla huono. Fanit ovat alustavasti nurisseet, ettei Bane ole yhtä uskottava roisto valkokankaalla kuin sarjakuvissa, mutta muuten vaikuttaa erittäin lupaavalta. Ja mikä parasta, leffa tulee jo parin viikon päästä ensi-iltaan.

Prometheus

Prometheus on pyörinyt jo tovin teattereissa, mutta vieläkään en ole päässyt sitä katsomaan. Aliens-fanina odotukset ovat korkealla. Ikävä kyllä siinä missä Bättis on parantanut juoksuaan vuosien saatossa, on Alien-leffoista paras terä jo tylsynyt. Prometheuksen nähneet kaverit eivät näyttäneet kovin innostuneilta, mutta jotenkin tuntuu, ettei scifi-fani voi tätä jättää katsomatta.

Total Recall

Toinen scifi-fanin pakkokatsastettava on Total Recall, jonka alkuperäinen versio on Arnold Schwarzeneggerin parhaita pätkiä koskaan ja ikinä. Aiheen puolesta olen varmasti kohderyhmää ja muutenkin innokas näkemään miten uusi versio toimii, mutta samalla pelkään, että alkuperäinen juoni on paranneltu piloille. Saa nähdä. Mutta efektien perusteella vaikuttaisi siltä, että vähiten pettyy, kun katsoo tämän isolta kankaalta.

Killing them softly

Tämä pompsahti tutkalle ihan puskista, kun selailin IMDB:n uutuuslistoja. Vaikuttaa näyttelijöiden ja teeman puolesta ihan kiinnostavalta, mutta sen enempää tietoa ei pätkästä ole vielä herunut.

Hobitti – Odottamaton matka

Sormusten Herrat toimivat erittäin hienosti elokuvina, joten eiköhän Hobittikin. Odotukset ovat ainakin kovat. Ja tovin saa vielä odotella: leffa ilmestyy vasta jouluna. Meh. Varoituksen sanana trailerin biisi jäi moneksi päiväksi päähän soimaan.

Unohdinko jotain? Laita kommenttia. Kerro samalla, jos olet hyvämaineinen lapsenvahti tai satut sellaisen tuntemaan. Olisi töitä tarjolla.

The Raid: Redemption

Huonon elokuvan tunnistaa sloganista: ”Perustuu suosittuun videopeliin”. Poikkeuksen vahvistavaa sääntöä odotellaan edelleen, enkä pidättelisi hengitystä sen suhteen. Toisinaan valkokankaalle saattaa silti putkahtaa pelileffa, jotka ei tunnusta sitä olevansa, mutta jonka tosipelaaja silti haistaa. Kuten The Raid: Redemption.

Huikealla yhden miljoonan dollarin budjetilla kokoon haalittu The Raid: Redemption on taattua Aasia-actionia. Sen erikoisuutena on paitsi indonesialainen alkuperä, myös se, että Finnkino suostui ottamaan sen ohjelmistoonsa. Jotain saattaa merkitä leffan keräämä suosio mm. IMDB:ssä. Arvostelujen keskiarvo oli tätä kirjoitettaessa mojovat 8,1/10.

Kävin katsomassa leffan alkuviikosta Tennarissa. Osasin odottaa actionia, mutta leffahan oli kuin videopeli. Vai miltä kuulostaa Finkkarin myyntipuhe:

The Raid: Redemption on Indonesian hikisiin maisemiin sijoittuva, uskomaton ja uskomattoman väkivaltainen toimintaelokuva. Poliisin erikoisjoukot valtaavat 30-kerroksisen rakennuksen, ja etenevät vähä vähältä kohti ylintä kerrosta ja siellä lymyilevää julmaa roistoa. Seuraa puolitoista tuntia tiukkaa toimintaa, joka nostaa genren aivan uusiin korkeuksiin…

Idea oli elegantti ja päänäyttämönä toimiva talo kerrassaan nokkela keksintö. Alun jälkeen olin myyty. Todellisuus hiipi penkin alta vasta puolivälin paikkeilla, kun tajusin juonenkin olevan kuin videopelistä: vaivaannuttava. Myös pelihenkinen tasolta toiselle etenemisen idea hukattiin, kun pyssyttely vaihtui kymmenminuuttisiin lähitaistelukohtauksiin. Vaan eipä siinä mitään, peliltä se tuntui silti. Sain mitä halusin ja vähän enemmänkin. Kirkkaasti vuoden paras toimintaleffa. Hauskana kuriositeettina taistelut eivät olleet vaijeri-kungfua, vaan Indonesian omaa Pencak Silat –mäiskettä. Menoa ja mekkalaa oli sen verran, että karkitkin jäivät syömättä. Pidän sitä hyvänä merkkinä.

The Raid: Redemption lyhyesti:

Indonesialainen kengännauhabudjetin toimintaleffa nykii samaa hermoa kuin toimintapelit ja tekee sen hyvin, vaikka juonikin on jäänyt videopelin tasolle.
(3/5)

The Wire -boksi ja muuta katsottavaa

Tuoreena isänä olen joutunut luopumaan monenlaisesta ajanvietteestä. Kuten pelaamisesta. Erikoista kyllä, television katseluun tuntuu jäävän aiempaa enemmän aikaa. Varsinkin tv-sarjoja on helppo vilkuilla samalla kun syöttää tai nukuttaa lapsia. Lostin katsoin kokonaan, enkä pitänyt lopusta. Shield oli mainio aina loppuun asti. Kylmää rinkiä eli Ozia yritin, mutten jaksanut alkua pidemmälle. Battlestar Galactican voisi katsoa jopa uudestaan.

Nyt alkoi kuitenkin tuijoteltava loppua. Onneksi sain kavereilta pari suositusta, jotka jaan nyt kaikelle kansalle: The Walking Dead on kuulemma hyvää zombailua ja The Wire – Langalla vaihteeksi hyvä poliisisarja. Tilasin reteesti molemmat.

Vinkkina muille The Wiren etsijöille, CDONista koko boksin saa nyt viikon diilinä alle 70 eurolla: The Wire Compelete Series (24 disc) – Suomi. Kylkeen kannattaa napata myös NHL 12, joka irtoaa samaisesta putiikista kohtuullista 39 euron korvausta vastaan.

Conan barbaari -musikaali

Kesällä, kuten jokainen kesä tätä ennen, luin taas Conania. Siinä on minun kesäperinteeni: Conan barbaari, oma terassi ja auringonpaiste. Kimmeria on niin kaukana arjen feisbuukeista, palavereista ja tositeeveestä kuin vaan voi. Pidän siitä. Tämä olkoon ylistysvirteni yksinkertaisuudelle:

Kenraali: “Voitimme jälleen. Se on hyvä. Mutta mikä on parasta elämässä?”
Soturi: “Aavat arot, hevoslaumat, haukat käsivarsilla ja tuuli hiuksissa”
Kenraali: “Väärin! Conan, mikä on parasta elämässä?”
Conan: “Murskata viholliset, ajaa niitä edellämme ja kuulla heidän naistensa vaikeroivan.”
Kenraali: “Se on hyvä. Se on hyvä.”

Heavy Rain: 4 nokkelaa yksityiskohtaa

Tänään julkaistaan Pleikkarin odotettu Heavy Rain –murhajännäri. Peliä on markkinoitu ennakkoon aidosti interaktiivisena elokuvana ja mainion Fahrenheitin henkisenä jatko-osana. Minä sain oman kappaleeni pari viikkoa sitten ja pelasin seikkailun pariin otteeseen läpi. Sen perusteella uskaltaa jo kirjoittaakin jotain.

Keräsin lyhyen listan asioista, jotka säväyttivät eniten. Ei spoilereita. Vain juttuja joista minä innostuin. Lisää omasi kommentteihin 😉

Näistä innostuin:

  1. Wanhaa seikkailupelihenkeä. Omaperäisen sarjamurhaajan jallittaminen on kovin nähty aihe, etenkin valkokankaalla. Peleissä ei niinkään. Heavy Rainissa on paljon yhteistä ysikytluvun seikkailupelien kanssa, sillä kaikkia etenemisvaihtoehtoja ei hierota pelaajan naamalle. Esimerkiksi virkavallan kynsistä pakeneminen tuntui paljon voitokkaammalta, kun juonen oli punonut itse, eikä valmiiden ohjeiden mukaan.
  2. Tunnelma. Heavy Rain on tiukasti käsikirjoitettu peli. Käytännössä se edustaa perinteistä putkijuoksukulttuuria, mutta sentään ajatuksen kanssa. Tiukka vaihtoehtojen rajaaminen kun mahdollistaa sen, että pelaaja voi rauhassa uppoutua Heavy Rainin tunnelmaan. Viikkokausien Modern Warfare 2 –tykityksen jälkeen Heavy Rain oli jotain aivan muuta. Missään muussa pelissä en muista tuijotelleeni alakuloisena ikkunasta sateiselle pihalle tai edes ole joutunut pyyhkimään sormenjälkiäni rikospaikalta.
  3. Loputon (kuin sade). Heavy Rain ei lopu gameoveriin, vaikka joku pelin neljästä päähenkilöstä sattuisi kuolemaan. Tekemiseen suhtautuu kokonaan eri tavalla, kun kohtausten läpäisyyn ei ole vain yhtä oikeaa tapaa. Toki hahmon kuolema ahdistaa, mutta toisaalta on kiinnostavaa nähdä miten tapahtumat etenevät sen jälkeen.
  4. Sallittu aikuisille. Heavy Rain on selvästi suunnattu aikuispelaajille. Varsinkin sellaisille, joille pelaaminen tai ainakin vakavampi videopelaaminen on vielä uutta. Elokuvamaiseen tunnelmaan pääsee helposti kiinni, koska se on useimmalle tuttua tavaraa. Hyvä suomenkielinen tekstitys laskee kynnystä entisestään. Lopullisen rohkaisevan tönäisyn antaa mahdollisuus valita vaikeustaso heti alussa, jolloin ummikkokin uskaltaa tarttua ohjaimeen. Kollegani antoi lehdistöversion vaimolleen pelattavaksi ja vastaanotto on kuulemma ollut hyvä. Peliä kelpaa myös katsella sivusta.

Heavy Rain ei tee kaikkea täydellisesti. Esimerkiksi eräissä toimintakohtauksissa vaihtoehdot hukkuvat muuhun animaatioon, jolloin ei ole mitään tietoa siitä mitä napin painaminen tekee. Välillä puolestaan hahmot kävelevät toistensa läpi, ohjain reagoi parin sekunnin viipeellä tai taustalla soivat ääniraidat sotkeutuvat ja sekoittuvat keskenään ärsyttäväksi älämölöksi. Ne ovat kuitenkin pieniä teknisiä yksityiskohtia, joiden perusteella ei voi hyvää peliä tuomita.

Heavy Rain lyhyesti:
Tunnelmallinen murhamysteeri, jossa on enemmän elokuvaa kuin peliä.
Pisteet: (4/5)

Kesällä elokuviin: Star Trek

Uusi Star Trek yllätti olemalla hyvä. Leffojen osalta “ois-kiva-nähdä” -lista oli jo sen verran pitkä, että näin sen vasta nyt. Onneksi se pyöri vielä hajapäivinä Tennispalatsissa, ettei tarvinnut telkkarista tihrustaa.

Muutama juttu, joista pidin eniten (pieniä spoilereita):

  • Näyttelijät olivat todella esikuviensa näköisiä ja oloisia
  • Leonard Nimoy veti vielä kerran Spockin roolin
  • Kesäleffalle sopiva annos huumoria
  • Pätevät tehosteet
  • Keenser! (kuvassa)

Juoni oli perus-Trekkiä, eli aikamatkailua, tähtilaivan komentosillalle putoilevia palkkeja ja kapteenin sooloilua, mutta kokonaisuus pysyi kohtuullisen hyvin nipussa. Ainoastaan uuteen Spockiin totuttelu kesti useamman tovin, koska samainen heppu näytteli ääripahaa Sylaria Heroes-sarjassa. Noin muuten Star Trek vaikutti ihan täydelliseltä kesäleffalta.

PS. Oikeasti postasin tämän vain Keenser-kuvan takia. On se niin hauska veijari!

[kuva: explodinguterus]

Cubic – Uuden maailman kapinalliset

Aamulla digiboksi ilmoitti, että kovalevytila alkaa olla lopussa. Oli korkea aika katsella vanhempia tallenteita pois. Laitoin pyörimään nevahööd-tieteisleffan: Cubic – Uuden maailman kapinalliset (Equilibrium, USA 2002).

Juoni ei ollut kummoinen, vaan enpä ole aikoihin nähnyt yhtä tyylikästä koreografiaa. Kaikkein makein juttu oli Gun Kata, kuvitteellinen taistelulaji. Siinä taistelija säntää pistoolit laulaen keskelle vihollisjoukkoa ja tekee heistä selvää matemaattisen tarkoilla liikesarjoilla, jotka perustuvat tuhansien tulitaistelujen perusteella laadittuihin kaavoihin. Aivan älyttömän näppärää – ja siistiä!

Youtubesta löytyi Gun Katalle pyhitetty pätkä, joka on hieno, mutta ikävä kyllä spoilaa elokuvan juonen täysin: