Categories
Pelit

Perheellisen miehen huima ennätys: pelasi Diabloa 13 minuuttia keskeytyksettä

Yhdysvaltalainen James Massey on rikkonut yhtäjaksoisen videopelaamisen maailmanennätyksen. Ennätys syntyi pelaamalla Diablo 3 -peliä yhtä soittoa käsittämättömät 13 minuuttia. Tempauksellaan alle kolmekymmentävuotias Massey on innoittanut miljoonia muita naimisissa olevia miehiä kaikkialla.

“Eräät sanovat minua sankariksi, mutta tein vain sen mitä kuka tahansa mies olisi tilanteessani tehnyt, Massey kertoo: ”Olen aina haaveillut pelaavani videopelejä pitkään ja ilman keskeytyksiä. Se on ollut unelmani ja on sitä edelleen.”

Yhtäjaksoisen videopelaamisen aiempi ennätys oli 11 minuuttia. Sitä piti hallussaan niin ikään yhdysvaltalainen Brian Hutchinson. Taannoiset ennätyslukemat syntyivät kun Hutchinsonin vaimo lukitsi itsensä vahingossa kellariin. ”Tiesin että mieheni pelasi videopelejä”, rouva Hutchinson muistelee: ”Mutta halusin silti järjestellä kellarikerroksen huonekalut uudelleen. Halusin nähdä miltä sisustus näyttää, kun kalusteita siirretään ihan vaan muutama sentti toiseen suuntaan.”

Vasta vaimon raivokas huhuilu kellarin oven takaa keskeytti Brian Hutchinsonin ennätystehtailun ja ennätysajaksi varmistui hulppeat 11 yhtäjaksoista peliminuuttia.

”En tiennyt että 13 minuutin pelaaminen voisi edes olla mahdollista”, hämmästeli Hutchinson uutta ennätystä.

Helpolla ei myöskään James Masseyn veret seisauttavat tulos syntynyt, vaan ennätykseen vaadittiin sekä uhkarohkeutta että rautaista päättäväisyyttä:

”Luulin loppuni tulleen jo 10 minuutin kohdalla: vaimoni tahtoi vaihtaa sänkyyn uuden päiväpeitteen ja minun olisi pitänyt tulla nostamaan patjaa. Pelasin aikaa ja hihkaisin vaimolleni että odottaa ihan vaan sekunnin vielä. Se oli ratkaiseva liike.”

Masseyn vaimo kuuli miehensä hihkaisun ja harhautui tuijottamaan televisiosta meneillään olevaa CSI: New Yorkia.

”Kun 11 minuuttia oli kulunut, tiesin että nyt tapahtuu jotain isoa”, Massey hehkutti: ”Pelaaminen lakkasi vasta kun CSI meni mainoskatkolle ja minun piti mennä nostamaan vaimolleni astioita ylähyllyltä.”

Vaikka moni perheellinen mies unelmoi James Masseyn ennätyksestä ja sen rikkomisesta, ei 13 minuuttisen suorituksen rikkominen ole helppoa. Yrittäjiä riittää, mutta harva päässee lähellekään.

[Lähde: Reddit]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *