Categories
Elokuvat ja tv Henk.koht. Pelit

SubTV esittää Matrixit

Enter The Matrix

SubTV yllätti ja ilmoitti esittävänsä kevään aikana kaikki kolme Matrix-elokuvaa. Ensimmäisen kävin aikoinaan katsomassa leffassa. Samoin toisen. Viimeinen on kuitenkin näkemättä, joten nyt sen voi katsella maksutta neljäs huhtikuuta. Säästyy videovuokraamorahat. Kiitos Subille!

Tänään nähtiin trilogian kakkososa, Matrix: Reloaded. Vaikka leffa oli melkoisen sekavaa silppua, tuli siitä mieleen yhtä jos toistakin kivaa vuosien takaa. Kuten KonsoliFINiin arvostelemani Enter The Matrix –videopeli. Se taisi olla ensimmäinen näkemäni lehdistöjulkaisu, jota varten piti allekirjoittaa vaitiolosopimus. En ollut ikinä nähnyt moista lakitekstiä, joten tuli ehkä vähän ylireagoitua. Esimerkiksi kavereiden tullessa kylään piilotin pelikotelon ja muistiinpanot. Ja jos puheenaihe kääntyi jossain välissä iltaa peleihin, kiiruhti silloinen tyttöystäväni muistuttamaan sopimusehdoista.

Enter The Matrixin arvostelu julkaistiin lopulta KonsoliFINissä heti NDA:n umpeuduttua, jopa useita tunteja ennen kuin IGN ja monet muut ulkomaiset sivustot saivat omat revikkansa esille. Teksti oli ehkä hieman hiomatonta, lopetus täysin kliseinen ja sanojakin oli pitkälti päälle toistatuhatta, mutta muistan olleeni hemmetin ylpeä.

Oli äsken pakko käydä vielä tarkistamassa löytyykö revikka yhä verkosta. Siellähän se; Enter The Matrix -arvostelu.

4 replies on “SubTV esittää Matrixit”

“Esimerkiksi kavereiden tullessa kylään piilotin pelikotelon ja muistiinpanot. Ja jos puheenaihe kääntyi jossain välissä iltaa peleihin, kiiruhti silloinen tyttöystäväni muistuttamaan sopimusehdoista.”

heh =)

Tuo peli oli kyllä juosten kustu. Mätkintä kohtuullisen toimivaa ja näyttävää aluksi, mutta muutoin niin kamalan keskeneräinen lähes joka osa-alueella.

Muistan kun Elias Poutanen esitteli pelin Play-ohjelmassa tyyliin: “tässä loppuanimaatio, niin ettei kenenkään tarvitse tahkota tarinaa ainakaan sen takia läpi.”

Pelin lopussahan esitettiin tosiaan Matrix: Revolutions -traileri, jota ei silloin ollut mahdollista nähdä muualla.

Enter the Matrix ei tosiaan mihinkään pelien aateliin kuulu, ja keskenhän se jäi minultakin. Esimerkiksi autolla ajaminen oli yksin niin turhauttavaa puuhaa, että ohjain ei pysynyt käsissä näppien hikoillessa.

Nostalgisointi omien tekemistensä suhteen on välillä enemmän kuin hauskaa. Peliarvosteluita en ole vielä ehtinyt kirjoittaa, mutta samanlaisia flashbackeja tulee välillä elokuvien ja musiikin suhteen. Ensimmäisen bändihaastatteluni tein esimerkiksi Tallinnan lautan kannella omalla kännykällä, ja tarvitsee tuskin sanoa että linja pätkäisi jutut lyhyeen kerran jos toisenkin.

Ps. Feldon: lisäsin bloginne myös omiin linkkeihini, sen verran kun samoilla aihepiireillä nykyisin liikutaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *