Wiin nettipelit – Pieni ilo isolla rahalla

Virtual Console

Nintendon Virtual Console –palvelu on kyllä pettymys. Ostin kokeilumielessä parinkympin arvoisen lataussetelin, jolla voi ladata Wii-konsolin nettipalvelussa julkaistavia retropelejä omalle koneelle. Helpompaa olisi ollut heittää rahaa roskiin.

Myyntipuheiden mukaan virtuaalikonsolin kautta voi ladata käyttöön suosikkipelejä 20 vuoden ajalta. Käytännössä homma toimii vähän iTunes-nettikaupan tapaan, eli ensin valitaan Wiin nettiselainta käyttämällä mieleiset pelit ja sitten ladataan ne pientä maksua vastaan konsolin sisäiseen muistiin. Pelikaupoissa myytävien latausseteleiden lisäksi myös luottokortilla voi maksaa.

Ikävä kyllä Nintendo on ruvennut ahnehtimaan ja lätkäissyt joka pelille täysin poskettoman hinnan. Esimerkiksi ikivanhoista 8-bittisen Nintendon peleistä on pulitettava röyhkeät viisi euroa kappaleelta. Vastaavasti Super Nintendo- ja Sega Mega Drive -pelien hinta on noin kahdeksan euroa ja N64-peleillä pyöreä kymppi. Vertailun vuoksi tilasin viime viikolla CD-WOW:sta kahdella kympillä Sega Mega Drive –kokoelman, jossa noin 30 vanhaa peliä. Osa samoja kuin Virtual Consolessa.

Virtual Consolen pelivalikoimakin ärsyttää. Nintendon omien julkaisujen lisäksi ladattavana pitäisi olla vanhoja Sega Mega Drive, Genesis, MSX, NeoGeo ja TurboGrafx-pelejä. Jostain syystä eniten julkaistaan silti ikivanhoja NES-pelejä, jotka eivät (kaikella kunnioituksella) ole enää ihan parhaassa terässään. Missä järki?

Kiinnostaisi myös tietää, miksei Nintendo julkaise kaikista peleistä alkuperäisversioita, vaan riisuttuja käännöksiä. Esimerkiksi Altered Beastin kotikonsolikäännös on aika kökkö alkuperäiseen arcade-versioon verrattuna. Samaten 50 hertsin hitaalla kuvanpäivityksellä ja mustilla surureunoilla varustettu Sonic on suorastaan itkettävän surkea. Wiillä vauhtisiili ei kiidä, se löntystää.

Kaiken huippuna Nintendo suosittelee hankkimaan Virtual Console -pelejä varten erillisen ohjaimen. 1990-luvun lituskaista pädiohjainta muistuttava kapula on kyllä ihan hauska kapine, mutta käytettävyydestä voidaan olla montaa mieltä. Ohjain ei toimi ellei sitä liitä Wiin kaukosäätimeen. Ja koska liitäntäletku on aika lyhyt, retropelejä pitää pelata kapula haarojen välissä. Veikkaan, että joku Japanissa nauraa nyt kovaan ääneen.

Hämmästyttävintä koko kuviossa ei ole kuitenkaan se, että kuluttajille markkinoidaan ylihintaisia uudelleenjulkaisuja ja hassuja lisälaitteita. Niin tehdään, koska pelaava yleisö on valmis maksamaan. Onkohan kukaan laskenut esimerkiksi sitä, kuinka monta kertaa ja eri tavoilla vanhan Super Marion voi myydä innokkaalle pelaajalle?

Odotankin nyt innolla sitä että kuluttajat alkavat äänestää kukkarollaan ja ostaa vain oikeasti kiinnostavia pelejä. Se on epäilemättä paras tapa vaikuttaa sekä tarjontaan että hintatasoon. Nintendo voisi puolestaan ottaa mallia iTunesista ja muista nettikaupoista. Niissä homma toimii pitkälti sen ansiosta, että valikoimaa on paljon ja pikkurahalla uskaltaa kokeilla myös tuntemattomia julkaisuja.

Lisää asiaa Virtual Consolesta löytyy mm. Wikipediasta. Täydellinen lista julkaistuista peleistä löytyy osoitteesta www.nintendo.fi.

11 thoughts on “Wiin nettipelit – Pieni ilo isolla rahalla”

  1. Hinnoista voidaan olla monta mieltä, mutta onkohan virtual consolessa tällä hetkellä ainuttakaan peliä, joka ei toimisi myös joko remotella tai cube-ohjaimella?

    Ei ole Wiin vika, että sillä pelataan eri tavalla kuin vanhempien sukupolvien koneilla. Ja jos ei cube-padia ole valmiina takataskussa, niin jokin on oltava. Classic-ohjain on kuitenkin huomattavasti halvempi ratkaisu kuin alkuperäinen cube-ohjain, wavebird varsinkin.

    Classicin piuhan lyhyydestä valittamisesi meni ehkä jo vähän liioittelun puolelle. Toiselle puolelle huonettako se remote pitäisi voida viskata?

  2. Miksi Classic-ohjaimessa pitää olla piuha? Miksei se voi toimia ilman piuhaa, niin kuin vaikka Wavebird? En usko että olisi ollut ylivoimainen este Nintendollekaan rakentaa langattomia toimintoja kiinteäksi osaksi ohjainta.

    Ja mitä hintoihin tulee, Wavebirdin sai esimerkiksi Play.comista hintaan 27.99 euroa, ja Classic-ohjaimen 23.49 eurolla. Eipä tuo nyt niin kallista ole, ottaen huomioon sen, että hintoihin sisältyy postimaksut Suomeen.

  3. On otettava huomioon, että vähäinen osa kansasta hankkii lisälaitteensa ulkomaisista verkkokaupoista. Tai edes verkkokaupoista sinänsä. Vielä toistaiseksi perusperhe, jolle Wii on selkeästikin suunnattu, tekee hankintansa Anttilan, Prisman, Gigantin ja Tilt-kaupan tyyppisistä paikoista. Näissä hinnat pyörivät lisälaitteiden osalta toistaiseksi ovh:n tuntumassa.

    Classicin rakentaminen täysin langattomaksi olisi todennäköisesti nostanut vehkeen hintaa lähelle remoten tai vanhojen cube-ohjaimien hintoja. En näe suurta syytä sille, miksi kustannuksia olisi pitänyt kasvattaa, kun kerran remoten ansiosta ei kuitenkaan tarvitse istua itse keskusyksikössä kiinni. Jäisi silloin ainakin minulta hankkimatta.

    Se mistä oikeasti maksaisin olisi ladattava remote latausdockeineen.

  4. Vähän ahkerammallekin kyllä. Väittäisin että sen piuhan kanssa kyseessä lienee makukysymys – tai se, onko pelaajalla mahdollisesti ADHD tai muuten vain ylivoimaisia paikallaanpysymisvaikeuksia. Ja ammattilaisilla (heh heh) on joka tapauksessa wavebird takataskussa.

  5. Makunsa kullakin. Meidän pari-kolmekymppisessä peliporukassamme hypitään, heilutaan ja hihkutaan vähintään kahden ADHD-parantolan edestä. Classiceissa riippuvat Wiimotet ovat siis olleet todella kovalla koetuksella. Yksinäinen näpertelijä selviää varmasti helpommalla.

    Wavebird ei muuten ole täysin sopiva korvike Classicille. Ainakin SNES-pelejä on hankala hallita sen avulla, johtuen muun muassa näppäinasettelusta. Totuttelua ja treeniä se ainakin vaatii.

    Korostetaan nyt vielä, että nämä ovat ihan omia näkemyksiäni. Pelaajia ja peliammattilaisia riittää varmasti moneen junaan. Tunnen monia harrastajia, joiden mielestä kymppi on ihan hyvä raha hätäisesti käännetystä pikkupelistä. Pelien laadustakin voidaan olla montaa mieltä. Esimerkiksi Katso-lehden nettisivuilla Sonic The Hedgehogin käännöksen väitetään olevan ”soljuva ja virheetön”, kun taas vertailun vuoksi CVG kirjoittaa artikkelissaan näin:

    We tested Sonic on our PAL system and low and behold the game does indeed sport a pair of black borders along the top and bottom of the screen, but even more worrying is that the PAL version of the game runs significantly slower than the US equivalent, somewhat hampering its speedy platforming gameplay.

    Kaikkiaan Virtual Console on mielestäni hieno ja ehdottoman odotettu lisäpalvelu muutenkin loistavalle Wii-konsolille. Hinnoissa olisi kuitenkin korjausvaraa, koska tällä hetkellä kännykkäpelejäkin saa edullisemmin. Kunnollisia PAL-käännöksiäkin saa kait ainakin toivoa. 😛

  6. Katso-lehden väkerryksestä todettakoon näin virallisena syyllisenä, että kun ei vaihtoehtona ole kuin testata sillä raudalla ja yhteyksillä, mitä kotimainen maahantuoja tarjoaa (vaikeasti ja pitkin hampain), niin jenkkiversiota ei paljon testailla ja pelit testataan “as is” korkeintaan pc-emulaattoriversioon verraten.

    Mieluummin sitä PAL-versiotakin pelaa kuin amatöörien pc-emulaattorivirityksillä. Itselleni Sonic on muutenkin niin ADHD-kamaa, ettei lisävauhtia edes kuvittele kaipaavansa eikä muisti veny enää ns. oikeisiin Sega-aikoihin – eli omissa silmissä soljuva = ei nyi, ei pätki, vierityksissä ei grafiikka bugaa. Mustia palkkeja en muuten myönnä ainakaan muistavani. Katoaakohan mahdollisesti esim. putkitöllön reunojen syövereihin?

    Sonic on muuten tällä hetkelllä virtuaalikaupasta kateissa. Liekö uudelleentuunauksessa.

    Edelleenkään en lähde hirveästi arvostelemaan virtual consolen hintoja. Ainakaan en viitsisi verrata kännykkäpeleihin, jotka ovat selkeästi kurjempia ja alkeellisempia – parhaimmillaankin – kuin moni vanhoistakin oldies-konsolipeleistä. Pikemminkin 5-7 euroa jostain kännykkä-simseistä, townieseista ja prince of persioista on mielestäni suoranaista riistoa verrattuna joihinkin NESin tai SNESin helmiin.

    Tosin kaipa se on siitäkin kiinni, miten erilaisia alustoja arvostaa. Minun mielestäni suurin osa kännykkäpeleistä on roskaa ja hintansa puolesta perkeleellistä rahastusta, mutta sen sijaan maksan mielelläni nostalgiasta. Jonkun muun mielestä virtual console on jälleen kerran ylihinnoiteltua asioiden uudelleen myymistä. Ja onhan se jollain mittarilla laskettuna totta. Mutta kyse on viime kädessä kuluttajan korvien välistä.

    Hintaryhmä-tyyppisessä meiningissä sinänsä ei ole mitään vikaa. Ehkä arvosteltavaa on pikemminkin siinä, että pelit on hinnoiteltu alustan mukaan, eikä pelikohtaisesti. Esim. jollain Donkey Kong Countrylla ja Sim Cityllä olisi selkeästi perustetta hinnalliselle erolle, vaikka ovatkin samalle alustalle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *