Categories
Henk.koht.

Nouse jo!

Tanja Kampelaa ei opiskelijat vois vahempaa kiinnostaa.

Mitähän lienevät sedät, tädit ja eräs entinen kampela funtsineet budjettiriihessä, kun opiskelijat jotenkin vaan unohtuivat? Itse olen tämän viikon elänyt tavallista kattavammassa uutispimennossa, mutta nyt on ollut jännä katsella uutisointia menneen viikon tapahtumista. Kaikki syyttävät toisiaan: milloin Saarela ei mukamas ole ollut palaverissa, jossa hän on ollut ja milloin pääministerin mukaan sosiaaliministerien olisi pitänyt olla opetusministeriön nurtsilla huutamassa opintorahan nostosta.

Onneksi nyt sentään lupaillaan ateriatuen nostamista. Tosin puoli euroa tai mitäikinä lisää per arkipäivä ei paljon paina verrattuna siihen, että opintorahan ostovoima on laskenut viidenneksen sitten viimeisen korotuksen, josta on murkkuikäisen verran aikaa.
Onhan se ymmärrettävää, että opiskelijaelämä halutaan pitää kurjana, että tekisivät piivanat hommia eivätkä lorvailisi sitseissä ja bailuissa koko aikaa, mutta samaan aikaan kansaneläke ja vähimmäispäiväraha ovat nousseet. Opintoraha sen sijaan on pienentynyt. Automerkkini harrastajakerhon epävirallinen slogan on “vituttais olla köyhä” ja niin se kyllä vituttaakin. Tämän kaiken ja paljon muuta voitte käydä lukemassa osoitteessa www.opintoraha.fi, jossa voi myös allekirjoittaa adressin opintorahan nostamisen puolesta.

Syy miksi nyt napisen tästä aiheesta on se, että nyt tämä kaikki on minullekin ajankohtaista. Alkuviikosta pakkasin kamat autoon ja suuntasin keulan Turkuun opiskelemaan sitä legendaarista mediatutkimusta humanistisessa tiedekunnassa. Vielä kun saisi netin kämpille niin alkaisi elämä aueta sielläkin.

3 replies on “Nouse jo!”

Et napise yksin. Opiskelu on kyllä haastavaa juuri sen takia, että rahat ei tunnu riittävän lähes mitenkään. Onneksi omat vanhemmat sponsoroivat opiskeluitani, sillä vaikka nostaa tukea ja käy töissä niin ei paljon näillä tuloilla juhlita.

Opintoraha on todellakin naurettavan pieni, mutta onneksi opintolainaa saa ihan kivasti ja vieläpä erittäin siedettävällä korolla. Tietty lainat on aina maksettava takaisin, mutta eipä tarvitse mennä hattu kourassa vanhemmilta kerjäämään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *