Categories
Henk.koht.

Deus Ex Kirjameemi Vol. II

pallothelsinginylla.jpg

Olli vastaa kirjahaasteeseen:

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi

Hankala kysymys heti alkuun: luen kirjoja nimenomaan laajentaakseeni näkemystäni maailmasta. Hyvänä kirjana pidän sellaista, joka vaikuttaa ja muuttaa tapaani nähdä maailma. Näitä on siis aika paljon. Karl Popperin Avoin yhteiskunta ja sen viholliset selvensi huomattavasti käsityksiäni niistä ajatuksista, jotka alistavat ihmisen pelkäksi ideologian työkaluksi. Kirjan lukemisen jälkeen pitää itseäänkin fasistina, ja se taas panee miettimään, onko omissa asenteissa rukkaamisen varaa.

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran

Väinö Linnan Tuntematon sotilas on kirja, jota tulee selailtua sangen taajaan. Iso nippu dramaattisia kohtauksia ja mieleenpainuvia henkilöhahmoja. Kiitämme erityisesti repliikkejä, joista löytyy siteerattavaa joka tilanteeseen. Olinpa sitten kertomassa pojille, miten sotaa ei käydä; tai Inarissa naimassa susia, asian voi aina esittää suuren kirjailijan sanoin.

3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle

Jiddu Krishnamurtin ja David Bohmin keskusteluista koottu Ajan päättyminen on perustavanlaatuisten kysymysten äärellä. Kirjaa lukiessa autio saari on vain plussaa, sillä tähän pitää syventyä ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä. Mielenkiintoista pohdiskelua ihmisyyden rajoista ja niiden saavuttamisesta.

4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon (giddy)

Futurist manifestos -antologia on nimensä mukaisesti kokoelma futuristien ohjelmajulistuksia. Kaikista taidesuuntauksista niksahtanein ei juurikaan kumarra kuville. Joet pitää kääntää virtaamaan taidemuseoiden läpi, vähemmällä niitä ei saa siivottua niisä pesivästä roskasta! Parhaiten junamatkaa kuvaava runo syntyy kokoamalla matkan äänimaisemasta (tsuh-tsuh, klonk, uii, skriik) veturin muotoisen taittajan painajaisen! Jalat irtoavat maasta väkisinkin näiden hullujen nerojen aatoksia hämmästellessä.

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin

Vankileirien saaristo, Aleksandr Solzhenitsynin 1500-sivuinen kaskelotti Neuvostoliiton työleireistä veti hiljaiseksi. Nobel-palkittu kirjailija kuvaa puistattavan yksityiskohtaisesti ihmisyyden nollapistettä Vanhan testamentin profeettaa muistuttavalla vanhurskaalla vihalla. Tarina on tosi, ja suomalaiset olisivat päätyneet samaan syöveriin, jos sotamenestys olisi ollut huonompaa.

Myös suomennoksen tarina on herättää ajatuksia. Kirjan julkaisu lännessä teki Solzhenitsynistä kansan vihollisen, ja hyvien naapurisuhteiden säilyttämiseksi Suomen pääministeri Kalevi Sorsa kävi painostamassa Solzhenitsynin suomalaista kustantajaa, jotta kirjaa ei julkaistaisi. Niinpä Saariston suomennoksen ensimmäinen osa painettiinkin Tukholmassa. Kansallinen turvallisuus, ymmärrättehän.

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi

Äly hoi! – säännöt ovat ihmistä eikä ihminen sääntöjä varten -teoksen puuttuminen kirjakauppojen hyllyistä näkyy monella yhteiskunnan alalla. Asiakkaat eivät pääse kauppaan, sillä kello on kolmea vaille, ja kauppias odottaa kellon lyöntejä, ennen kuin avaa oven. Poliisi lähtee pois kolaripaikalta, sillä kolari on tapahtunut aivan kaupungin rajan takana ja kuuluu niin ollen toisen kaupungin poliiseille. Vanha tapa voittaa parhaan tavan, sillä näin on tehty ennenkin. Herra tuomari, syytelista jatkuu vielä pitkään, mutta asiani lienee tullut selväksi, joten syyttäjä päättää puheenvuoronsa.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu

”Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan pian ihmisiä”, linjasi Heinrich Heine aikoinaan. Peesaan Henkkaa: vaikka jokin kirja ei antaisikaan mitään yhdelle, se voi tarjota jotain toiselle. Kulttuurin olemukseen kuuluu rönsyily, ja kulttuurituotteiden arvon mittaminen ja muu Die Ordnung müß sein -meininki ei ole minun juttuni.

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa

Juuri nyt pöydällä on avonaisena kolme kirjaa, joten joudun vastaamaan kysymyksen vierestä.

Kaarina Nikusen Faniuden aika on kulttuurintutkimuksen väitöskirja, jossa analysoidaan suomalaisen faniuden eri muotoja: tutkittavina ovat Xenan, Ally McBealin ja Marco Bjurströmin fanit. Nykykulttuuri muuttuu aika vauhdikkaasti: väitöstilaisuus oli viime syyskuussa, mutta naisenergiaa tarjonneet Xena ja Ally ovat jo luovuttaneet valtikkansa (Xenasta puhuttaessa Olli käyttää sanaa valtikka. Liekö miehellä mielessä lemmen julma nahkavaltikka? Freud huom.) Sinkkuelämälle, joka sekin on jo loppunut.

Ludwig Wittgensteinin Huomautuksia psykologian filosofiasta I pohtii muun muassa havaitsemiseen ja tunnistamiseen liittyviä ongelmia.

Ruskea kirja taas raportoi natsien julmuuksista. Kirja on kirjoitettu vuonna 1933 jolloin Hitler kaappasi vallan. Olin kuvitellut, että ruuvia kiristettiin pikku hiljaa, mutta näemmä natsikuri otettiinkin käyttöön saman tien. Kirjan tekijää ei mainita, ilmeisesti se on vasemmistolaisten työläisten ryhmätyötä.

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea

StreitwieserHeathcockKosower -troikan Introduction to Organic Chemistry tarjoaa tuhat sivua jännitystä ja romantiikkaa. Saavatko vetyperoksidi ja eetteri pidettyä tunteensa kurissa, vai päättyykö heidän kohtaamisensa räjähdykseen? Rouva Propeeni kokee olevansa tyydyttymätön rasva, mutta yllättäen hän tapaa salaperäisen ja komean jodin, joka yrittää tyydyttää hänet. Entä miten sinkkikloridin yllättävä paluu vaikuttaa etanolin ja suolahapon tasapainoiselta näyttäneeseen suhteeseen? Kenen kemia toimii, kenen ei? Onko ammoniakki oikea lääke kumppanin happamuuteen? En malta odottaa kurssin alkua!

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa

*Tilt!* En tunne viittä bloggaajaa. Onko nettiväellä nimitystä ihmiselle, joka IRLaa päivät pitkät, eikä tunne ketään vain tietoverkoitse?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *